onko

tarvetta ojentaa ja opastaa muita? Ohjata oikeille urille, etten sanoisi jopa opettaa elämään. Mistä tällainen tarve kumpuaa? Ja muilla tarkoitan tässä pelkkiä hyvän päivän tuttuja ja muita ohikulkijoita, esimerkiksi keskustelukumppaneita keskustelupalstalta. Mistä tällainen ohjaamis- ja opettamismentaliteetti kertoo?
5166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

elämänviisautta. Jos on jotakin karvaasti kantapään kautta oppinut, ei haluaisi toisen tekevän samaa "erehdystä/virhettä" (vaikka tekeehän se sen kumminkin)..kun kaikkien pitää saada itse oppia. Tuntuu, että monia ärsyttää tällaisesti käyttäytyvät ihmiset, mutta jos toisella on vilpittömästi hyvä tarkoitus, on minusta hyvä, kun tietoa jaetaan. Sellaiset koko ajan nokankoputtajat tosin hieman huvittavat, mutteivät ärsytä, enää. Ikääkin on tosin jo...

Äänestä
  • heissä huvittavaa on se, että he ovat juuri niitä, jotka ovat ne asiat ihan äsken oivaltaneet. Pidemmällä perspektiivillä näkee jo sen, että ketään on ihan turha opettaa. (tekeehän ne sen kumminkin) Jonkinlainen maailmanparantamisen tuska siinä täytyy olla kyseessä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    heissä huvittavaa on se, että he ovat juuri niitä, jotka ovat ne asiat ihan äsken oivaltaneet. Pidemmällä perspektiivillä näkee jo sen, että ketään on ihan turha opettaa. (tekeehän ne sen kumminkin) Jonkinlainen maailmanparantamisen tuska siinä täytyy olla kyseessä.

    mukava, että täällä on ihmisiä, jotka sanovat vahvasti mielipiteensä. Antavat neuvojakin. Niitä sitten noudattaa tai jättää noudattamatta.

    Äänestä

  • sivusta-nainen kirjoitti:

    mukava, että täällä on ihmisiä, jotka sanovat vahvasti mielipiteensä. Antavat neuvojakin. Niitä sitten noudattaa tai jättää noudattamatta.

    jos löytyy neuvoille otollista maaperää, mutta enpä oikein usko. Hukkaan heitettyä energiaa enimmäkseen.

    Äänestä

monta kirjailijaa, taiteilijaa yms. jotka omasta ilosta, mut myös opettamisen vuoksi, pyrkii sanomaansa muille kertomaan. Harva noista tuntee lukijoitaan, mut jostakin siihen löytyy intoa. Kyynikko väittäis et kyseessä on vain oman egon pönkitys ja raha, mut mie uskon et muitakin motivaatioita löytyy eli se voi kertoa vaikkapa halusta ja uskosta muutokseen. Osalle kaikki valuu kuin vesi hanhen selästä, mut jotain jollekin aina tarttuu. Luulen et moni on itse kokenut oppineensa asioita muilta ja olettaa sen toimivan muillekin. Mä menisin jopa niin pitkälle et suurin osa keskusteluista on opettamista - tai manipulaatioa. Musta kyse on enempi opetustapojen eroista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinulla kirjoitti:

tarvetta ojentaa ja opastaa muita? Ohjata oikeille urille, etten sanoisi jopa opettaa elämään. Mistä tällainen tarve kumpuaa? Ja muilla tarkoitan tässä pelkkiä hyvän päivän tuttuja ja muita ohikulkijoita, esimerkiksi keskustelukumppaneita keskustelupalstalta. Mistä tällainen ohjaamis- ja opettamismentaliteetti kertoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu