kuolema?

Kaverini ampui itsensä täysin yllättäen yli 12 vuotta sitten. Ei siitä koskaan täysin selviä. Jonain päivänä vaan huomaa pystyvänsä jo puhumaan asiasta. Silloin voi sanoa selvinneensä niin paljon kuin voi selvitä.

Sairastan itse ja tiedän todella mistä tuskasta puhut. Itselleni vain kävi niin, että sairaus pelotteli useat läheisistäni pois ja ne loput uskolliset menetän, kun aikani jättää, mutta kaikillehan niin käy, en vain olisi halunnut tietää kuolemaani etukäteen. Eivätkä ystäväni tietenkään.

Jaksamista sulle ja tukekaa toisianne!

olin 10w kun kuoli ja hänet raiskattii

mulla oli kaveri melkein 20 vuotta joka viiko nähtiin ainakin kaks kertaa.
han sairasti paniikkihäiriöö ja masennusta erittäin pahana jotui syömään lääkkeitä vuosia oli sairaala hoidossa jne..
itsemurhaa hän yritti monta kertaa,itse pelastin hänet pari kertaa.
mutta viime vuoden lokakuun aamuna heräsin ja huomasin että minulle oli yritetty soittaa monta kertaa,en ollut kuullut puhelinta.
join kahvit ja poltin tupakan ja kokosin itseni että pystyn soittamaan takaisin päin sillä tiesinhän minä mistä oli kyse.
toisessa päässä vastattiin haloo... sanoin moi
kuulin itkun ja samassa aloin itsekkin itkeä kysyn
koska ja miten,aamulla 4-5 välillä viinaa ja lääkkeitä kuoli kotiin juuri ennen ambulanssin tuloa.
ystävältä jäi 4 lasta sekä mies.
hautajaiset oli vaatimattomat. siellä taisin olla ainoa joka itki aikuisista ihan oikeasti.
nyt siitä on menny vuosi. usein ajattelen häntä ja "kysyn miks hän teki" haudalla käyn mutta aina mulla on paha mieli en aina itke muttei paljon muutakaan.
miestä ja lapsia nään usein olen ollut heidönkin kaveri aina... pienin lapsista nyt 10v on hiljainen ei enään naura niin paljon.nuorempi tytöistä nyt 13v ei ole mielestäni muuttunut.
vanhempi tyttö nyt 16v leikkas tukkansa kaljuksi ,alkoi meikkaan hyvin mustalla ja pukeutuu mustaan mutta hän puhuu ja kertoo kun on paha olla. vanhin lapsista nyt 19vmuutti pois kotoa hommasi töitä ja menee nyt tammikuussa inttiin.hän oli alkuun se lapsi mikä ei reakoinut
muka mitenkään äitinsä kuolemaan mutta kun näin hänen hautajaisissa itkevän niin huokaisin että tulihan se suru sieltä vihdoin...
aina se on vaikeaa....kuolema
en usko että koskaan unohdan sitä aamua sitä puhelin soittoa ja niitä itkeviä lapsia mitä menin silloin illalla katsomaan ja lohduttamaan vaikka itse itkin yhtäpaljon mutta lapsille oli helpotus nähdä että toisetkin itkevät

Minun paraskaveri kuoli viisi vuotta sitten. En ole vieläkään päässy yli tästä kuolemasta ja en varmaankaan koskaan pääse :(! Kun hän kuoli en syönny moneen päivään ja enkä käynny koulua silloin pari kuukauteen! se oli/on vielki tosi rankkaa mulle! toiv. sun kaveris selviää tästä sairaudesta ettei tuu samanlaista elämää mitä mul oli/on vielki!