Olen 3 vuotta seurustellut (18vuotiaasta asti)itseni ikäisen miehen kanssa, 2 vuotta kihloissa ja ylo vuosi asuttu yhdessä. Mies rakastaa mua yli kaiken, tekee mitä tahansa vuokseni. Mun pää on kuitenkin sekaisin, sillä vaikka rakastan miestä, kaipaan vapautta ja ihastun muihin. Olen yrittänyt puhua miehelle, jolloin hän heittäytyy marttyyriksi ja musta tulee pahis. Enää en uskalla puhua oikeista tunteistani.
Kun olen puhunut eroamisesta, rupean itkemään ja hänen masentuessaan ja suuttuessaan kadun koko asiasta puhumista ja tunnen rakastavani häntä todella paljon enkä koskaan halua eroa. Kuitenkin parin kuukauden päästä sama olo ja halu päästä pois herää.
Hän on todella hyvä mies, kunnioittaa, rakastaa ja on taatusti uskollinen, tekee kotitöitä, hieroo mua, vie syömään ja haluaa (mikä tärkeintä)tulevaisuudelta samaa kuin minäkin. Kuitenkin olen ahdistunut ajoittain, ajoittain onnellinen. meillä ei ole mitään ongelmia, ei mitään riitoja, vain pieniä väittelyitä.
Mikä mua vaivaa!?
Kun olen puhunut eroamisesta, rupean itkemään ja hänen masentuessaan ja suuttuessaan kadun koko asiasta puhumista ja tunnen rakastavani häntä todella paljon enkä koskaan halua eroa. Kuitenkin parin kuukauden päästä sama olo ja halu päästä pois herää.
Hän on todella hyvä mies, kunnioittaa, rakastaa ja on taatusti uskollinen, tekee kotitöitä, hieroo mua, vie syömään ja haluaa (mikä tärkeintä)tulevaisuudelta samaa kuin minäkin. Kuitenkin olen ahdistunut ajoittain, ajoittain onnellinen. meillä ei ole mitään ongelmia, ei mitään riitoja, vain pieniä väittelyitä.
Mikä mua vaivaa!?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nää asiat on sellaisia että on hyvä kysyä muiden kokemuksia, että tajuaa ettei ole ainoa joka kokee tälläistä..
Mutta kuitenkin päivän lopulla se olet sinä itse joka vastaa tähän kysymykseen, kuuntele muita, päätä itse.
Yhden neuvon koen voivani antaa :
Kuuntele muita, kuuntele sydäntäsi, kuuntele järkeäsi ja anna asialle aikaa.. tajuat kyllä jossain vaiheessa mitä todella haluat.
Kun se tapahtuu, toimi sen perusteella, kaikki muu on itselleen valehtelemista ja kun niin tekee valehtelee myös muille..
toivottavasti tästä on jotain hyötyä =)
Vietä nyt kuitenkin onnellinen joulu, jookos?
En osaa antaa vastauksia kysymyksiisi. Mutta ehkä helpottaa tietää, ettet ole ainut. Olen vastaavanlaisessa suhteessa kuin sinä. Ja myös mulla on samanlaisia fiiliksiä, todella ahdistavaa, kun ei tiedä mitä haluaa.
Ehkä en ollut silloin 18-vuotiaana valmis sitoutumaan. Joskus toivon, etten olisi alkanut seurustelemaan hänen kanssaan silloin. Nyt tunnen hänen ihanuutensa niin hyvin, etten halua menettää häntä.
Meneekö noi vapaudenkaipuun tuntemukset pois ajan kanssa, en tiedä. Voihan olla, että levoton sielu ei ikinä rauhoitu, muidenkaan kanssa. Siis jos ei ikinä opi hahmottamaan mitä haluaa, se on niin vaikeeta.
Mä oon seurustellu saman naisen kanssa melkein neljä vuotta... viime keväänä oli vähän pidempi tauko. Ei oikee uskaltais erota vaikka tekis mieli, nykyinen tilanne ei anna mulle mitään ja joudun teeskentelemään että tyttöystäväni olisi onnellinen. Ei vain uskalla erota. Menis kaikki niin monimutkaiseks...
Ootkos uskaltanut toteuttaa kaikki muut haaveesi? Mistäs tiedät ettei vapaudenkaipuu-olo tule siitä, ei ehkä lainkaan poikaystävän tai suhteen syy. Mulla oli tuollainen tilanne joskus, olisin halunnut lähteä ulkomaille opiskelemaan. Olisimme voinet lähteä ehkä yhdessäkin. En vaan saanut koskaan unelmaa toteutettua, se jäi painamaan mieltä. Etsin vapautta sitten toisenlaisista seikkailuista.
Kannattaisi rauhassa miettiä mistä johtuu levottomuutesi, mitä oikeasti haluaisit tehdä. Poikaystäväsi kuulostaa aivan unelmamieheltä, mutta kai sellainenkin on uskallettava jättää, jos ei ole valmis itse sitoutumaan.
Kyllä suhteessa pitää voida puhua negatiivisistakin tunteista, joten siinä nyt ainakin teiän pitäis tsemaa. Myöhemmin tulee vielä eneemmän ongelmia jos ei uskalla sanoa mitä ajettelee. Eikä kannata uskotella että suhteessa kokaan kaikki ois ok. Aina on asioita jotka kaihertaa ja sen pitäis olla hyväksyttävää molempien puolelta. Mut noi vapauden kaipuun tunteet on aika tyypíllisiä nuorten suhteissa. Ei olla varmoja et jos jossai sit kuiteski oiski parempaa tiedossa. Ja sit tehdään se virhe et jumiudutaan tähän eikä ees keskitytä enää sihen omaan suhteeseen. Mistään et tähän hätään löydä yhtään parempaa suhdetta kun mitä sulla just nyt on. Kannatta panostaa siihen. Aina on jotain tehtävissä.
Minulla sama olo jatkuvasti.. Olemme nyt 3,5 vuotta seurustelleet.. Mutta.. Olen ajatellut asian niin, että
-tuskin olisin kenenkään muun kanssa näin onnellinen
-tuskin tulisin kenenkään kanssa näin hyvin toimeen
-Ja mitä vaihtaminen auttaisin, toisen ihmisen kanssa varmasti tässä samassa tilanteessa jonkin ajan kuluttua
Onnea toivotan teille, paljon rakkautta ja kärsivällisyyttä.. Hän on hyvä sinulle, älä päästä häntä pakoon!
olin 6 vuotta samanlaisessa suhteessa..rakkautta oli mutta todella tyhjä olo ja vapauden kaipuu..olin hukassa koko suhteen ajan mutta minua hämäsi exäni ns.täydellisyys ja vilpitön rakkaus..kauheaa itsesyyttelyn aikaa oli noi vuodet..ja lapsiakin tuli..mutta jätin hänet!tein vain päätökseni mikä ei toden totta ollut helppo mutta lähdin ja pelkäsin että kadun,mutta katunut en ole vaan päinvastoin.nykyään minulla on paljon itselleni sopivampi mies,kenen kanssa elämä ei ahdista kuka ei aja minua vahingossa pois..
elämä vain on tällaista..ystäviä ollaan exän kaa,tosi hyviä sellaisia,eli voi sanoa että minulle kävi paremmin kuin hyvin,vaikka lapset saivatkin eronneet vanhemmat!