Riippuvuussuhde?

Luin nyt teidän tarinoita tältä palstalta
ekaa kertaa. En tiennytkään, miten paljon tukea
voi saada toisten elämästä omaan ahdistukseensa.

Itse suunnittelen eroa, mutta ajatukset harhailevat laidasta laitaan, eli nyt en kohta
tiedä, olenko oikeassa vai väärässä.

Meillä on todella pitkäaikainen suhde takana
lapsia. Tosin viimeaikoina olemme enemmän eläneet vähän "vapaammassa suhteessa" (=voimme käydä ulkona ja reissuilla niin, että toinen osapuoli ei loukkaannu siitä), Tosin, vapaassakin suhteessa täytyy pitää toista arvostavia pelisääntöjä yllä!

Mieheni jäi taannoin tekstiviesteistä kiinni. Rauhoituin ja uskoin tämän shown "nuoren typeryksen" pelleilyksi. Eli uskoin mieheni sanaan.

Nyt on pitkin vuotta tullut tältä naiselta mieheni kielloista huolimatta tekstareita puhelimeeni ja erittäin vihjailevia.
Niistäkin mieheni sai osan aina selitettyä minulle, hän kertoi että naisen mustasukkainen mies lähettää niitä minulle. Rauhoituin taas, mutta epäilys jäi!!

Löysin viime viikolla vahingossa ns.rakkauskirjeen
miehelleni. Tämä nainen ei kuulemma kestä ajatusta, että miehelläni on seksielämää kanssani avioliitossa, hyvin naivisti ja lapsellisesti
ilmaistuna.

Sitten sain taas viestin puhelimeeni, jossa nainen
todella ilmoittaa haluavansa mieheni. Soitin sitten tämän naisen miehelle, joka kertoi epäilleensä ko.suhdetta jo kuukausia, mutta ei ollut varma sen laadusta. Oli iloinen kun soitin, mutta todella suruissaan asiasta.

Olemme nyt muutaman päivän vatvoneet mieheni kanssa tätä kuviota. Nyt alkaa itsestä tuntumaan,
että jotain jää huomaamatta. En saa mieheltäni
kunnon vastauksia juuri mihinkään. Kiertelee ja kaartelee, ja lopputulos epämääräinen minulle.
Todistelee, että ovat vain hyviä ystäviä.... Nainen on tosi nuori (30 v ikäeroa), ja mieheni väittää että tämä nainen on saanut jostain pakkomielteen haluta hänet ja on minulle
mustasukkainen??? Ovat työkavereita ja mieheni on
tukenut ja auttanut häntä alkuun työssä, ovat siis ovat paljon tekemisissä.

Sitten tämän lisäksi vielä joitakin epämääräisiä reissuja yöreissuja, joihin hän ei anna mitään selvitystä pyynnöstäni huolimatta (tähän meni ns
vapaan suhteen kanssa!).

Jotenkin en tiedä, ketä uskoa, ja olenko ollut
oikeasti pelle? Väittää, että minun kanssani ei
voi nyt puhua, koska jos hän sanoo jotain, käännän
kuulemma kaiken.

Miten pitäisi nyt jatkaa? Annanko tilanteen rauhoittua ja painua unholaan? Vaadinko tunnustuksia vaikka väkisin? Voisiko se likka olla tosiaan jotenkin fantasioidensa vanki? Vai jätänkö tämän tähän ja hoidan avioeron eteenpäin?

Kiitos teille kaikille etukäteen.
112768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

siis lakanat jakoon ja sassiin. Ei tuosta mitään tule.

Äänestä

Miehesi ei ole maailman ensimmäinen mies, jolla on ollut (on ehkä edelleen)suhde toiseen naiseen. Sinuna malttaisin mieleni enkä heti pistäisi lakanoita jakoon, kuten edellinen vastaaja ehdotti.

Kun et mieheltäsi saa kunnollisia vastauksia, mene tapaamaan tätä naista ja juttele hänen kanssaan. Jos tunnet jonkun miehen työpaikalta, kysy häneltäkin. Selvitä asia pohjia myöten ja pane mies seinää vasten. Sitten kun sinusta tuntuu, että tiedät koko jutun, voit miettiä, minkä arvon sille annat. Älä kuitenkaan hätiköi äläkä heti uhkaa erolla. Kyllä sinä yksinhuoltajana ehdit olla, jos juttu siihen menee.

Äänestä
  • Ikävä tilanne, mutta mieheni myönsi nyt töpeksineensä eli harjoittaneensa seksiä tämän naisen kanssa. Se, kuin usein, ei kuulu minulle! Nyt ei pääse kuulemma eroon suhteesta, nainen rakastunut,mies ei - ikävä tilanne meillä.

    Sanoin, että olisi pitänyt tajuta, että ei nuori
    ajattele samalla tavalla kuin yli 50v ja tyttö
    vähän yli 20 v.. Autat ja annat seksiä, sitten jätät! Törkeää.

    Vituttaa aika pahasti, joten ei paljon taida olla rakennettavaa. Toivon tietty, että hän saa hoidettua elämänsä johonkin riviin.

    Voi tulla ongelmia lisääkin, kun me kaikki toivumme tilanteesta, pahaa pelkään vielä. Onneksi voimme puhua keskenämme, mutta se, että katsoisin tapahtunutta sormien välistä, ei paljonkaan innosta. Kiva Joulu.

    Miten mies ei voi tajuta, että vastuu on iän puolesta sillä, joka on järkevät ja kuvittelisi
    kantavan vastuun! Pitää lähteä leikkiin mukaan, ja nyt sitten katua ja siirtää vastuu lapsellisuuden piikkin. Hyi.

    Huh huh.....

    Äänestä

  • Ahdistunut kirjoitti:

    Ikävä tilanne, mutta mieheni myönsi nyt töpeksineensä eli harjoittaneensa seksiä tämän naisen kanssa. Se, kuin usein, ei kuulu minulle! Nyt ei pääse kuulemma eroon suhteesta, nainen rakastunut,mies ei - ikävä tilanne meillä.

    > Autat ja annat seksiä, sitten jätät! <

    Pikemminkin näin päin: autat ja SAAT nuorta lihaa. Tällaisia hyväksikäyttäjiä paskiaisia on joka mutkassa. Huhhuh...

    Äänestä

  • Ahdistunut kirjoitti:

    Ikävä tilanne, mutta mieheni myönsi nyt töpeksineensä eli harjoittaneensa seksiä tämän naisen kanssa. Se, kuin usein, ei kuulu minulle! Nyt ei pääse kuulemma eroon suhteesta, nainen rakastunut,mies ei - ikävä tilanne meillä.

    Sanoin, että olisi pitänyt tajuta, että ei nuori
    ajattele samalla tavalla kuin yli 50v ja tyttö
    vähän yli 20 v.. Autat ja annat seksiä, sitten jätät! Törkeää.

    Vituttaa aika pahasti, joten ei paljon taida olla rakennettavaa. Toivon tietty, että hän saa hoidettua elämänsä johonkin riviin.

    Voi tulla ongelmia lisääkin, kun me kaikki toivumme tilanteesta, pahaa pelkään vielä. Onneksi voimme puhua keskenämme, mutta se, että katsoisin tapahtunutta sormien välistä, ei paljonkaan innosta. Kiva Joulu.

    Miten mies ei voi tajuta, että vastuu on iän puolesta sillä, joka on järkevät ja kuvittelisi
    kantavan vastuun! Pitää lähteä leikkiin mukaan, ja nyt sitten katua ja siirtää vastuu lapsellisuuden piikkin. Hyi.

    Huh huh.....

    suhteesta, koska nainen rakastunut ja mies ei? niinkö? paskapuhetta. jokainen haluava PÄÄSEE suhteesta kuin suhteesta eroon, jos sitö tosissaan yrittää. totta helvetissä mieesi haluaa nuorta ja kaunista naista. jos muuta puhuu,puhuu paskaa. ei hän niin tyhmä ole, että uskoisi oikeaan suhteeseen (seurustelu, pereen perustaminen ym) tämän naisen kanssa, mutta seksistä hän kyllä ahtoopitää kiinni kynsin ja hampain. tuo suhde ei tule loppumaan, ennen kuin se nuori naiivi tyttönen lakkaa etsimästä isähahmoa itselleen sinun miehest'äsi. niin paljon, kuin se vanhemman miehen viisaus, elämänkokemus ja isällisyys meihin nuoriin naisiin vaikuttaakaan, me viisastumme aina jossain vaiheessa :).

    Äänestä

Ethän SINÄ ole ollut mikään PELLE siinä teidän "sirkuksessa"!!
Ajattelepas itse...!!!

Älä vain tee hätiköityjä päätöksiä, ettei SINUNKIN tarvitse katua myöhemmin..!!

Luulen että miehesi tulee katumaan vielä tosi katkerasti.. yleensä tommoset suhteet ei tule kestämään.

Luepas esim. minun kirjoitukseni..toivottavasti se auttaa edes vähän sua tilanteessasi..

Tsemmppiä vaan sulle!! Kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu!! :)

Äänestä
  • Olemme siinä tilanteessa, että lähes yritämme
    sopia jatkosta kaikessa ystävyydessä. Varmasti
    saan lisää "törkyä" puhelimeeni naisen taholta, mutta nyt minun pitäisi vaan yrittää selvitä tästä.

    Mieheni lupasi selvittää asian pois päiväjärjestyksestä ja toivoo minun jaksavan
    odottaa, että kaikki järjestyy.

    Mutta, miten voimme enää luottaa toisiimme. Minä
    syystäkin nuuskinut hänen yksityisyyttään ja hän
    taas toiminut minun tunteistani mitään piittamatta. Ja hän arvostaa minua edelleenkin...

    Miten te muut vastaavassa tilanteessa olette
    jaksaneet jatkaa yhdessä ja kerätä luottamuksen
    rippeet takaisin? Miten joka kerta, kun hänellä
    on menoa, voin luottaa? Enhän voi kiinnikään
    häntä sitoa!

    Uskon tietenkin, että hän tulee tarkemmaksi, jos
    haluaa jatkaa juttujaan, mutta kiinnijääminen
    uudelleen romuttaa silloin lopullisesti kaiken.
    Kannattaako sitä hetkeä kuitenkaan enää odottaa..

    Äänestä

Tää elämä on kyl kummaalista. Me ollaan oltu 15v. ja 4 lasta. Mies on komea ja aina on ollut joku yrittämässä vokotella. Vasta nyt n. 2v sisällä on mul alkanu epäilyksiä herätä myös työkavereitten suhteen. Hänen nais pomonsa on alkanut laitella viestejä ja tarvitsee milloin mitäkin ja soittelee ja ylitöitä riittää...Myös toinen nainen töistä on mieheni kimpussa. Ystäväni on samassa töissä ja on kertonut minulle ällöttävästä lepertelystä ym. Nyt ovat lähdössä Tallinnaan työporukan kanssa ja mulle riitti. Valheita on ollut ja mies puhuu itseään pussiin minkä ehtii. Keväällä mies on lähdössä n.2kuukaudeksi ulkomaille ja jotainhan siinäkin on. Mitään ei saisi kysyä ja mitään hän ei kerro. Itse en jaksa joka yö miettiä mitä kaikkea paskaa mies tekee ja mikä on seuraava valhe.

Äänestä

Toivottavasti vielä välillä käyt täällä vilkaisemassa, josko kommentteja on tullut ...

Eipä tuo teidän tilanne valitettavasti kauhean tavaton ole -- onhan näitä Lipposia ja Harkimoitakin ollut, tosin niissä nuorempi kuitenkin vienyt voiton (tai, näkee nyt).

Osuit viimeisessä viestissäsi naulan kantaan -- luottamus on mennyt. Ja sehän tuollaisessa tilanteessa kaikkein pahinta ja surullisinta. Monen muun voi antaa anteeksi, ja laittaa perspektiiviin (sehän "vain" sekisä, ei rakkautta, jne.).

Mielestäni kannattaa hyväksyä tosiasia, ettei vanhaa luottamusta enää koskaan voida saada, ja kerro se miehellesi. Ajan kanssa uusi luottamus kyllä rakentuu, mutta epäilyksestäsi et koskaan enää pääse eroon. Sen kanssa sinun ja miehesi elettävä. Vaarana on, ettet kykene enää luottamusta saamaan edes "siedettävälle" tasolle => alat epäilemään miestäsi kaikesta ja aina ... lopulta hän pohtii, "petetään sitten, kun näin kuitenkin uskotaan" --- ja se sitten onkin liiton menoa.

Tiedän, että järkeillen voit tilanteen nähdä asettuvan jokseenkin normaaleille urille, mutta luulen että tunnet ja pelkäät muuta. Vaara on, että perheen "myrkyttynyt henki" (olkoonkin hänen syy) ajaa lopulta miehesi uusiin seikkailuihin ... tai sinut (kosto).

Eli, jatkakaa ja yrittäkää jos tuntuu että se luottamus alkaa löytymään ja anteksi antosi tulee syvältä aitona (ei "järkiavioliitto" periaatteella). Muussa tapauksessa suosittelen harkitsemaan vakavasti eroa (ei hätiköidysti) ... koska on enemmän kuin todennäköisät että miehesi pettää luottamuksesi uudelleen (ja vaara siihen vaikka annatkin oikeesti anteeksi)

PS. älä ole sinisilmäinen miehesi valheille, et kai kuvittele että tämä "naikkonen" vaatimalla vaati apua mieheltäsi uraansa, ja heittäytyi sitten hänen eteensä seksiä anoen samalla kun miehesi työsi häntä metrisellä kepillä etäämmälle ... ole edes itsellesi rehellinen.

Äänestä
  • Tilanne tämä!

    Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä ja näen asiat nyt
    objektiivisemmin, etäisemmin. Kolikolla on kaksi eri puolta.

    Luulen, että olen oikeasti itse muokannut tapahtumat päähäni haluamallani tavalla pienistä tiedon sirpaleista, tiedä sitten. Oliko koko
    farssi vain mieheni hätähuuto minulle? En ole mustasukkainen, vaikka jotain olisi tapahtunutkin, minua loukkaa eniten tapa, jossa minut vedettiin tuollaiseen törkyyn mukaan, jos mitään oikeasti on ollutkaan! Olen vaan jäänyt kiinni johonkin epäolennaiseen kohtaan tässä tapauksessa.

    Olemme siis puhuneet, enkä edelleenkään
    saa mieheltäni mitään selitystä asioihin - mieleistäni. Tai saan, hänen käsittämällään tavalla. Ja sen pitäisi riittää ? Märehdin kuulemma toisarvoisia asioita tilanteessa, jossa ongelmat ovat aivan muualla. Minussakin on ollut paljon vikaa, ja kun kierre saadaan aikaiseksi, sitä ei pysäytä mikään ja tartutaan mihin tahansa, että paha olo saataisiin kostettua toiselle tavalla tai toisella. Minulla varmaan se nyt päällä, turvatakseni selustani.

    Tosin toivon, että hän vielä yrittäisi kääntää päätäni. Taitaa olla aika pihalla nyt itsensä kanssa, ja hyökkäysasemissa. Antaa nyt liian helposti periksi avioerokeskustelussa, ennen niin perhe-elämää ja avioliittoa kunnioittava jämäkkä mies. Kuten minäkin pihalla, tilanne suorastaan paska nyt. Oli miten oli, mutta luottamuksen puute romuttaa ensisijaisesti kaiken. Avioeron harkinta-ajasta tullut jo tieto miehelleni ja jatkoa seuraa...odotan, koska mieheni oikeasti tajuaa, missä mennään :=)

    Aikaa tämä vie, ei mitään rakennettua voi hetkessä tuhota, ne pitää hoitaa jo nuortenkin takia sovussa ja asiallisesti.

    Jotain edelleen jää huomaamatta, se häiritsee. Jospa hän edelleen välittää minusta, mutta olen työntänyt häntä pois elämästäni vaikka en sitä haluakaan, ja hänen mittansa sitä myöten täyttynyt. Käyn siis keskustelua nyt itseni kanssa, jota hän varmasti yrittääkin tällä

    Äänestä

  • Ahdistunut kirjoitti:

    Tilanne tämä!

    Tarinanne lukeneena menee mieli "myttyyn". Harkinta-aikana harkitkaa. Antakaa toisille aikaa miettiä asioita, lasten tarpeet yms. mielessä pitäen. Keskustelkaa rauhassa, hakekaa ehkä apua (voin suositella Väestöliiton perheterapiaa, vaikka se ero tulossa olisikin). Erotkaa sovussa, tai rakentakaa suhde uudelleen niillä eväillä mitä on, tapahtuneet tosiasiat rehellisesti peraten ensin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ahdistunut kirjoitti:

Luin nyt teidän tarinoita tältä palstalta
ekaa kertaa. En tiennytkään, miten paljon tukea
voi saada toisten elämästä omaan ahdistukseensa.

Itse suunnittelen eroa, mutta ajatukset harhailevat laidasta laitaan, eli nyt en kohta
tiedä, olenko oikeassa vai väärässä.

Meillä on todella pitkäaikainen suhde takana
lapsia. Tosin viimeaikoina olemme enemmän eläneet vähän "vapaammassa suhteessa" (=voimme käydä ulkona ja reissuilla niin, että toinen osapuoli ei loukkaannu siitä), Tosin, vapaassakin suhteessa täytyy pitää toista arvostavia pelisääntöjä yllä!

Mieheni jäi taannoin tekstiviesteistä kiinni. Rauhoituin ja uskoin tämän shown "nuoren typeryksen" pelleilyksi. Eli uskoin mieheni sanaan.

Nyt on pitkin vuotta tullut tältä naiselta mieheni kielloista huolimatta tekstareita puhelimeeni ja erittäin vihjailevia.
Niistäkin mieheni sai osan aina selitettyä minulle, hän kertoi että naisen mustasukkainen mies lähettää niitä minulle. Rauhoituin taas, mutta epäilys jäi!!

Löysin viime viikolla vahingossa ns.rakkauskirjeen
miehelleni. Tämä nainen ei kuulemma kestä ajatusta, että miehelläni on seksielämää kanssani avioliitossa, hyvin naivisti ja lapsellisesti
ilmaistuna.

Sitten sain taas viestin puhelimeeni, jossa nainen
todella ilmoittaa haluavansa mieheni. Soitin sitten tämän naisen miehelle, joka kertoi epäilleensä ko.suhdetta jo kuukausia, mutta ei ollut varma sen laadusta. Oli iloinen kun soitin, mutta todella suruissaan asiasta.

Olemme nyt muutaman päivän vatvoneet mieheni kanssa tätä kuviota. Nyt alkaa itsestä tuntumaan,
että jotain jää huomaamatta. En saa mieheltäni
kunnon vastauksia juuri mihinkään. Kiertelee ja kaartelee, ja lopputulos epämääräinen minulle.
Todistelee, että ovat vain hyviä ystäviä.... Nainen on tosi nuori (30 v ikäeroa), ja mieheni väittää että tämä nainen on saanut jostain pakkomielteen haluta hänet ja on minulle
mustasukkainen??? Ovat työkavereita ja mieheni on
tukenut ja auttanut häntä alkuun työssä, ovat siis ovat paljon tekemisissä.

Sitten tämän lisäksi vielä joitakin epämääräisiä reissuja yöreissuja, joihin hän ei anna mitään selvitystä pyynnöstäni huolimatta (tähän meni ns
vapaan suhteen kanssa!).

Jotenkin en tiedä, ketä uskoa, ja olenko ollut
oikeasti pelle? Väittää, että minun kanssani ei
voi nyt puhua, koska jos hän sanoo jotain, käännän
kuulemma kaiken.

Miten pitäisi nyt jatkaa? Annanko tilanteen rauhoittua ja painua unholaan? Vaadinko tunnustuksia vaikka väkisin? Voisiko se likka olla tosiaan jotenkin fantasioidensa vanki? Vai jätänkö tämän tähän ja hoidan avioeron eteenpäin?

Kiitos teille kaikille etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu