Sodan jälkeen Israel julisti julkisesti halukkuuttaan sovitteluun. Perustuen Israelin ulkoministeriön tutkijoille avattuihin dokumentteihin uusi tutkimus on kuitenkin esittänyt, että todellisuudessa Israel torjui useita arabien sovintoehdotuksia syksystä 1948 eteenpäin. Kuten tänäänkin, neuvottelujen ongelmakohtia olivat kysymykset rajoista ja pakolaisista. (Trans)Jordania, Syyria ja Egypti esittivät kaikki eri vaiheissa sopimuksia, jotka olisivat vähintäänkin käytännössä merkinneet Israelin hyväksymistä. Ben-Gurion ei kuitenkaan ehdotuksia hyväksynyt, sillä hän katsoi, että kaikki sopimukset joissa Israelin täytyisi luovuttaa merkittävä määrä maata olivat huonompia kuin status quon säilyttäminen. Näin siitä huolimatta, että status quo sisälsi sotatilan jatkumisen. Sotapäiväkirjassaan Ben-Gurion myöntää, että aseleposopimukset vastasivat olennaiselta osaltaan Israelin turvallisuustavoitteita. Israelilla ei ollut pakkoa mennä pidemmälle, huolimatta virallisesta rauhantahdosta.
Vaikka uusien tulkintojen vastustus on vielä voimakasta, uusi tutkimus on hiljalleen muuttamassa kuvaa Israelin syntyyn liittyvistä tapahtumista. On selvää, että kuva tulee vielä täydentymään erityisesti siinä vaiheessa, kun arabimaiden arkistot lopulta avataan. Uusi tutkimus ei esitä Israelin syntyyn liittyvää historiaa perinteiseksi hyvän ja pahan taisteluksi. Vaikka se on monin tavoin kriittistä Israelille, on se sitä myös arabiosapuolelle. Olennaisinta muutoksessa on kenties se, että Israelin syntyhistoria alkaa enemmän ja enemmän menettää kummankin puolen siihen liittämiä, elämää suurempia attribuutteja. Israelin syntyyn liittyneiden osapuolten toimet olivat todellisuudessa usein pikemminkin alhaisia ja surkeita kuin yleviä ja periaatteellisia. Aivan kuten historiassa missä tahansa, milloin tahansa.
Vaikka uusien tulkintojen vastustus on vielä voimakasta, uusi tutkimus on hiljalleen muuttamassa kuvaa Israelin syntyyn liittyvistä tapahtumista. On selvää, että kuva tulee vielä täydentymään erityisesti siinä vaiheessa, kun arabimaiden arkistot lopulta avataan. Uusi tutkimus ei esitä Israelin syntyyn liittyvää historiaa perinteiseksi hyvän ja pahan taisteluksi. Vaikka se on monin tavoin kriittistä Israelille, on se sitä myös arabiosapuolelle. Olennaisinta muutoksessa on kenties se, että Israelin syntyhistoria alkaa enemmän ja enemmän menettää kummankin puolen siihen liittämiä, elämää suurempia attribuutteja. Israelin syntyyn liittyneiden osapuolten toimet olivat todellisuudessa usein pikemminkin alhaisia ja surkeita kuin yleviä ja periaatteellisia. Aivan kuten historiassa missä tahansa, milloin tahansa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Muulla maailmalla on erikoinen tapa suhtautua Israeliin.
Tämä valtio varustetaan ylimääräisillä sädekehillä, joista osa on oikeutettuja, osa ei.
Tänäänkin tällä palstalla on jo käyty kiivasta keskustelua Israelin historiaan ja olemassaoloon liittyvistä asioista, ja Analysen kirjoitus on jälleen yksi lisä tähän sarjaan.
Silti oheisen kirjoituksen loppulause on hyvä tiivistelmä juutalaisvaltion synnyn aikaisiin tapahtumiin v. 1948: "Aivan kuten historiassa missä tahansa, milloin tahansa."
Miksi vaatisimme Israelilta enemmän kuin muiltakaan valtioilta?
Oman itsenäistymisemme vaiheet eivät kaikki ole kovinkaan uljasta luettavaa teloituksineen kaikkineen.
Miksi Israelin vaiheisiin ei saisi liittyä virheitä, juonittelua tai väkivaltaa, kun niitä löytyy lähes jokaisen kansan historiasta?
Se, että Vapahtajamme syntyi juuri Israelissa, ei saisi mystisifioida koko valtiota, jolta pitäisi muka odottaa Kristuksen kaltaista alttiutta kestää millaista kohtelua tahansa muiden ihmisten taholta.
Maa, jossa on suurin piirtein saman verran asukkaita kuin omassa maassamme, herättää ihmeteltävän suurta kiinnostusta ja kiihkeitä kannanottoja vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen, vuosisadasta toiseen ja vuosituhannesta toiseen.
Kysykää itseltänne: Miksi?
Mistäs olet näitä asiakirjoja löytänyt luettavaksi,annappa vinkki ja mistä uusista tutkimuksista puhut lähdetieto PLEASE. Odotan mielenkiinnolla vastaustasi.
Bar-Joseph, Uri, The Best of Enemies: Israel and Transjordan in the War of 1948. London 1987.
Benvenisti, Meron, Sacred Landscape. The Buried History of the Holy land since 1948. Berkeley 2000.
Juusola, Hannu & Heidi Huuhtanen (toim.), Uskonto ja politiikka Lähi-idässä. 2002.
Khalidi, Walid al-, "Plan Dalet: master plan for the conquest of Palestine," Journal of Palestine Studies 18(1): 4–37. 1988.
Lustick, Ian, "Israeli history: who is fabricating what," Survival 39: 156–66. 1997.
Masalha, Nur, "A Critique of Benny Morris," Journal of Palestine Studies 21(1): 90–97. 1991.
Masalha, Nur, Expulsion of the Palestinians: the Concept of "Transfer" in Zionist Political Thought. Washington DC 1992.
Morris, Benny, "Refabricating 1948," Journal of Palestine Studies 28(2): 68–76. 1998.
Morris, Benny, Righteous Victims. A History of the Zionist-Arab Conflict 1881–2001 with a New Final Chapter. New York 2001.
Pappé, Ilan (toim.), The Israel/Palestine Question. Rewriting Histories. London & New York 1999.
Rogan, Eugene L. & Avi Shlaim (toim.), The War for Palestine. Rewriting the history of 1948. Cambridge 2001.
Mitenkä noi kaikki kirjoittajat on arabeja????
Juuso Hannulakin? Olisko rillien hankinta edessä?
Kiitos vastauksestasi.
Nämä lähdetidot joihin viittaat ovat toimittajia ,eivätkä tutkijoita siksi niihin tulee suhtautua erittäin kriittisesti.Mutta täytyypä lukea kuitenkin,jospa niissä olisi jotain uutta tietoa eikä samaa vanhaa retorikkaa jota israelin vihaajat sepustavat harva se päivä ympäri mailmaa.
Kuulemisiin MAVI.
Toi Juuso Hannula on kommari ei se erotu paljon Arabeista.
http://www.ennenjanyt.net/1-03/juusola.htm
Saisit vähän ajattelemisen aihetta, kun lukisit ulkomaansivulta 13 antisemitismiä käsittelevän haastattelureportaasin.
Siis ihan naurettavaa on panna joidenki toimittajien kirjoittamia artikkeleita. Siis ne tietää kakkein vähiten mistään historiasta.
näiden toimittajien suhteen, jotka sitäpaitsi useimmiten näyttävät olevan mitä suurimpia asiantuntijoita sarallaan. (vaihtelee viikottain tai viimeistään siinä vaiheessa, kun kyseiseltä freelancerilta loppuu eväät kaapista ja pitäis taas jotain skriivata toimeksiantajalle).
Milloin muuten juutalaiset ovat alkaneet tunnustaa Jeesuksen oppeja? Muslimitkin mainitsevat ainoastaan profeetana. Kyllä saavat Israelin lapset vielä loppuun asti sitä Messiaansa tulemista odotella ja mitenkäs sitten?
Antisemitismistä haluaisin tuoda julki sen verran, ettei kait mitkään liikkeet tai tuntemukset aivan tyhjästä hokkuspokkus tänne ponkaiseeet ja sukupolvesta toiseen säilyneet. Ei siinä tarvita pappeja eikä poliitikkoja, vaan lukutaitoa ja ihmisten äidinkielellä painettuja teoksia, jokainen niitä sitten ymmärtämyksensä mukaan tulkitkoon vapaasti ja kriittisestikin.
..että juutalaiset ovat alkaneet tunnustaa Jeesuksen oppeja?