halu saada esikoinen

Olen itse n. 30 vuotias "pojan kloppi" ja yhdyn moniin tällä palstalla kirjoitettuihin juttuihin mutta yksi asia hiertää: Suuri osa kirjoitetuista kommenteista viittaa vain yhden yön juttuihin tyyliin *kuinka saada panoseuraa*.

Itse seurustelin monta vuotta entisen tyttöni kanssa pettämättä kertaakaan kunnes tiet vähitellen erkanivat erilleen vaikka esikoistakin olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa. Nyt olen ollut muutamia vuosia sinkkuna ja itsekin harrastanut ns. yhden illan juttuja paljon mutta en omasta halustani. Karkeasti sanottuna voi olettaa (ainakin minun kohdallani) että jos mukavan ravintolaillan jälkeen neitokainen on halukas saattamaan omasta aloitteesta minut kotiovelle tai hän pyytää jatkoille hänen luokseen, pitempiaikaista suhdetta on säännönmukaisesti turha odottaa.

Tässä iässä ei enään kaipaa yhden illan juttuja vaan halu vakinaistaa suhde kasvaa päivä päivältä. Kenties suhteen edetessä paistaa se päivä risukasaakin ja oma pieni esikoiseni näkee päivänvalon.
2403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ymmärrän täysin lapsen kaipuusi! Itselläni on edellisestä liitosta yksi lapsi, mutta toivoisin ja soisin niitä enemmänkin tulla. Ongelmanani ei ole saada miestä sänkyyni tai oikeastaan edes seurustelemaan, mutta kun puheeksi tulee lapset, miehet usein vain katoavat elämästäni...puf!

Oikeasti tekee melkoisen pahaa kuulla kun tuttavapiirissä perheet kasvavat,tunnen jopa kateutta siitä. Harvoin puhdasta iloa toisten puolesta:o(.... vaikka toisaalta haluaisinkin.

Ehkäpä meistä kumpainenkin löytää vielä sen "oikean", jonka kanssa voi jakaa perheenlisäys haaveet ja nauttia siitä ihmeestä kun pieni jälkeläinen katsoo viattomin silmin vanhempiaan ja vanhemmat lastaan haltioituneina.

Toivon, että etsimäsi löytyy piankin ja haaveillasi on mahdollisuus muuttua todeksi! Älä anna periksi, sillä kanssasi samalla tavalla ajattelevia naisia on varmasti vielä olemassa:o)

Äänestä
  • Ehkä näin tapahtuu, ajan kanssa, EI väkisin hakemalla vaan ajan kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tositarkoituksella (30v.) kirjoitti:

Olen itse n. 30 vuotias "pojan kloppi" ja yhdyn moniin tällä palstalla kirjoitettuihin juttuihin mutta yksi asia hiertää: Suuri osa kirjoitetuista kommenteista viittaa vain yhden yön juttuihin tyyliin *kuinka saada panoseuraa*.

Itse seurustelin monta vuotta entisen tyttöni kanssa pettämättä kertaakaan kunnes tiet vähitellen erkanivat erilleen vaikka esikoistakin olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa. Nyt olen ollut muutamia vuosia sinkkuna ja itsekin harrastanut ns. yhden illan juttuja paljon mutta en omasta halustani. Karkeasti sanottuna voi olettaa (ainakin minun kohdallani) että jos mukavan ravintolaillan jälkeen neitokainen on halukas saattamaan omasta aloitteesta minut kotiovelle tai hän pyytää jatkoille hänen luokseen, pitempiaikaista suhdetta on säännönmukaisesti turha odottaa.

Tässä iässä ei enään kaipaa yhden illan juttuja vaan halu vakinaistaa suhde kasvaa päivä päivältä. Kenties suhteen edetessä paistaa se päivä risukasaakin ja oma pieni esikoiseni näkee päivänvalon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu