halu saada esikoinen

Olen itse n. 30 vuotias "pojan kloppi" ja yhdyn moniin tällä palstalla kirjoitettuihin juttuihin mutta yksi asia hiertää: Suuri osa kirjoitetuista kommenteista viittaa vain yhden yön juttuihin tyyliin *kuinka saada panoseuraa*.

Itse seurustelin monta vuotta entisen tyttöni kanssa pettämättä kertaakaan kunnes tiet vähitellen erkanivat erilleen vaikka esikoistakin olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa. Nyt olen ollut muutamia vuosia sinkkuna ja itsekin harrastanut ns. yhden illan juttuja paljon mutta en omasta halustani. Karkeasti sanottuna voi olettaa (ainakin minun kohdallani) että jos mukavan ravintolaillan jälkeen neitokainen on halukas saattamaan omasta aloitteesta minut kotiovelle tai hän pyytää jatkoille hänen luokseen, pitempiaikaista suhdetta on säännönmukaisesti turha odottaa.

Tässä iässä ei enään kaipaa yhden illan juttuja vaan halu vakinaistaa suhde kasvaa päivä päivältä. Kenties suhteen edetessä paistaa se päivä risukasaakin ja oma pieni esikoiseni näkee päivänvalon.
2395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä olen pian 24-vuotias, muiden mielestä siis kai nainen, mutta ikuinen tyttö.Olen siis muutaman vuoden aloittajaa nuorempi, mutta voin kuitenkin allekirjoittaa mielipiteesi. Todella moni on tälläkin palstalla aidosti liikkeellä, mutta tilapäisseuran hakijoitakin löytyy.

Varmasti jollekin ihmiselle sinkkuus on se paras elämänmuoto. Joillekin se on tietyssä elämäntilanteessa paras vaihtoehto. Mutta minulle se ei ole enää hyvä. Tunnustan, enpä liikaa ole etsiskellytkään elämäni miestä, mutta olipa kyseessä mikä tahansa taikauskoinen toivomusjuttu, aina toivon löytäväni hänet.

Kuten totesit, on turha odottaa pidempää suhdetta, jos lyhyen tuntemisen jälkeen hypätään sänkyyn. Kuitenkin moni jättää sellaisen ihmisen omaan arvoonsa, joka ei heti ole valmis tekemään erittäin läheistä tuttavuutta (sivistynyttä kiertoilmausta käyttääkseni). Sori vaan nuoret miehet, mutta meitä tietyssä määrin vanhanaikaisia naisia on vielä olemassa, jotka haluamme tuntea ihmisen melko hyvin ennenkuin suostumme mihinkään suukkoa suurempaan.

Sen Oikean osuessa kohdalle ainakin minä olen jo valmis etenemään hyvinkin nopeasti alun jälkeen. Aiemmista kokemuksistani huolimatta uskon edelleen, että tunnistan elämäni miehen, kun hän tulee kohdalle. Voin kyllä ihastua matkan varrella aivan vääriinkin ihmisiin, mutta tiedän sen kyllä koko ajan. Tiedän, että Se Oikea on vielä tapaamatta, mutta omista periaatteistani johtuen yhden illan suhteet ovat minulta pois suljetut.

On uskomatonta, että seurustelematon mieskin joskus voi tunnustaa sairastavansa tätä kiduttavan ihanaa sairautta. Meille nuorille naisille tämä kai tahtoo useimmille jossain vaiheessa iskeä elämäntilanteesta riippumatta. Itsellänikin elämä on vienyt suuntaan jos toiseenkin vuosien varrella, mutta yksi on pysynyt: halu saada oma lapsi ja mahdollisimman pian. Haluaisin kuitenkin lapsilleni myös isän ja isä-ehdokkaiden vähyys onkin ainut syy, etten jo ole äiti. Sinullakin on takana isyystoivevuosia niin yksiksesi kuin jonkun rinnallakin, joten on aivan ymmärrettävää. että haluaisit jo vakiintua. En voi kuin toivoa, että löydät hänet rinnallesi, kanssasi halukkaaksi vanhemmaksi.

Äänestä

Olet upea mies! Koeta ottaa yhteys tuohon Maikkyyn. Hänellä on jo lapsonen, vaan ei se haittaa, hän on vakavissaan. Lapsi saisi "iskän" ja sinulle tulisi ehkäpä jonain päivänä mahdollisuus oikeaan isyyteen. Olen sellaisen kohtalon läpikäynyt ja sanonkin, kaikki on kannattanut. Hyvä, rauhallinen vaimo, hänen reipas lapsensa ja kaksi omaa lasta, tyttö ja poika. Muuta en pyydä ja näiden toiveitteni eteen teen työtä.
terveisin mauri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tositarkoituksella (30 v.) kirjoitti:

Olen itse n. 30 vuotias "pojan kloppi" ja yhdyn moniin tällä palstalla kirjoitettuihin juttuihin mutta yksi asia hiertää: Suuri osa kirjoitetuista kommenteista viittaa vain yhden yön juttuihin tyyliin *kuinka saada panoseuraa*.

Itse seurustelin monta vuotta entisen tyttöni kanssa pettämättä kertaakaan kunnes tiet vähitellen erkanivat erilleen vaikka esikoistakin olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa. Nyt olen ollut muutamia vuosia sinkkuna ja itsekin harrastanut ns. yhden illan juttuja paljon mutta en omasta halustani. Karkeasti sanottuna voi olettaa (ainakin minun kohdallani) että jos mukavan ravintolaillan jälkeen neitokainen on halukas saattamaan omasta aloitteesta minut kotiovelle tai hän pyytää jatkoille hänen luokseen, pitempiaikaista suhdetta on säännönmukaisesti turha odottaa.

Tässä iässä ei enään kaipaa yhden illan juttuja vaan halu vakinaistaa suhde kasvaa päivä päivältä. Kenties suhteen edetessä paistaa se päivä risukasaakin ja oma pieni esikoiseni näkee päivänvalon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu