pidemmän päälle toimivat parisuhteet tehty?
Kelpaako yh kenellekkään?, onko 10 vuoden ikäero liikaa?, kelpaako entinen kiertopalkinto
kunnon miehille jne. jne. Täällä pyörivät kuukaudesta toiseen samat aiheet ja kysymykset ja
kaikki tuntuvat aina omaa mielipidettään puolustaessaan että yleisellä keskustelupalstalla voi ja täytyy yleistää koska jokainen juttu on erilainen ja muutamaa riviä tekstiä tarkempaa tietoa tilanteesta ei yleensä ole. Omasta ja kavereiden tuttavapiiristä saatujen kokemusten perusteella aion nyt tehdä yleistyksen ja väitää että mahdollisimman samanlaisten ihmisten parisuhde toimii parhaiten, eli vanha klisee että vastakohdat täydentävät toisiaan ei päde pätkääkään.
Tarkoittaa suomeksi sanottuna yksinhuoltajalle entuudestaa lapsellinen pari, kauniille ihmiselle
toinen kaunis ihminen, ikäeroa maksimissaan -5 vuotta, pitkälle pitkä pätkälle pätkä, lihavalle lihava laihalle laiha, akateemiselle akateeminen duunarille duunari, ns. hurjan nuoruuden viettäneelle samanlaisen nuoruuden viettänyt jne. jne.
Jos nyt joku tämän jutun sattuu lukemaan niin varmasti on olemassa miljoona eri poikkeusta ja joku kumoaa jutun täysin mutta kuten sanoin nyt yleistetään ja katsellaan kokonaisuutta ja keskiarvoja.
Vaikka se ns. rakkaus saattaa alussa tuntua kaikki ongelmat voittavalta niin pitemmän päälle kaikki toisessa olevat ns. viat ja ominaisuudet alkavat rassaamaan tai hyppäävät silmille. Jos kaunis on ruman kanssa niin ruma miettii "miks hän on minun kanssa" ja kaunis "mä olen liian hyvä tuolle". Ikäerokin voi tuntua alussa mitättömältä jutulta mutta sekin alkaa yleensä jossain vaiheessa kalvamaan kumpaakin:
vanhempi pelkää että nuorempi haluaa vaihtaa nuorempaan ja nuorempi alkaa jossain vaiheessa haikailemaan omanikäistensä seuraan (siis jos puhutaan todella merkittävistä ikäeroista tyyliin yli 10 vuotta). Jopa niinkin pieni asia kun ns. kiertopalkintonuoruus voi saada yllättävän suuren mittapuun jo pitkäänkin kestäneessa suhteessa. Kaverin 4 vuotta kestänyt suhde kaatui ainakin osittain siihen että hänelle paljastui että tyttöystävä oli ollut nuoruudessaan samasta kaveriporukasta melkein jokaisen kanssa sängyssä ja kaveri ei sitä sulattanut eikä yli päässyt.
Tämä on luonnollisesti vain mielipide ja perustuu mutu tuntumaan mutta näin olen itse asia huomannnut olevan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Et sä oot jumaliste T.Y.H.M.Ä. nainen!
Miten joku itseään selvästi välkkynä pitävä nainen voi olla NOIN alkeellinen, naiivi, typerä...?