Luotamusmiehet ja muut karvahattu toimisijat.Minunlla vuosikymenijen kokemus ay-miehistä.Aika usein luotamusmies oli virman laiskin,juopoin ja pommiin nukkuja itsensäkehuja isännän perseen nuolija.Oikeaa asiaa kysytässä ei mitään aikaan. Saatanan raskaskoneisto palkkansaajan elätetävänä.Viellä käytäytyivät kuin vuorineuvokset.Ja hyvin ollen leipäni saanut jo vuodesta -59 lähtien. Ja lähes aina enemän kuin liiton sakki.
Liitonmiehet.
Simpautaja
14730
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itsepä olet luottamusmiestä ollut valitsemassa työkavereidesi kanssa, joten turha narista.
pääluottamusmies on juuri sellainen kuin porukka haluaa.jos ei toimi porukan tahdon mukaan,voi vaihtaa kahden vuoden välein.loimaalaiset eivät voi osallistua valintaan.että näin se toimii.
Mitä virkaa liittojen toimitsijoilla on ? Eivätkö ne ole turhia byrokratian pyörittäjiä?
Lakkautettakoon ne virat heti. Silloin pienenisivät jäsenmaksutkin.
Työpaikka luotamusmies on paikkallan jos löytyy asialinen. Yleenssä jotka kykeneisivät hoitamaan asioita eivät rupea koiran virkaan. Mutta nämä toimitsijat ovat yhtä turhija kuin "makeassa paikassa kieli"
Onko se liiton toimitsija joku palkkiovirka jostakin, kuten noilla politiikoilla bruukaa olla. Ainakin sen jälkeen kun eivät enää pääse huipulle. Miten toimitsijaksi pääsee? Millainen koulutus , entä soveltuvuus testi ihmissuhteiden hoitoon ja puoluettomuus, tai puolueellisuus?
Toimitsijan paikka ei todellakaan ole palkkiovirka.
Asiathan menevät näin;työpaikalla tulee erimielisyyttä jota selvitellään luottamusmiehen ja työnantajan välillä.Jos asiaa ei saada sovituksi asia lähtee liiton toimitsijalle,joka taas neuvottelee ko.asiasta työnantajapuolen toimitsijan kanssa.Homma ei missään mielessä ole helppoa ja palkkiovirkaan verratavaa.Toimitsijat ovat myöskin erinomaisena tukena luottamusmiehille. Luottamusmiehenä voin sanoa, että tätä työtä en olisi jaksanut ilman liiton toimitsijaa.Hän on se joka kannustaa ja ymmärtää kun maailma kaatuu päälle.
Kiitos ja iso heille kuuluu.
Entäpä sitten kun luottamusmies on kiero kuin korkkiruuvi? Entäpä sitten kun tällaisesta korkkiruuvista ylennetään toimitsija? Vääristelläänkö asioita entisestäänkin ? Tuleeko silloin toimitsijasta tuomitsija?
Onko todellakin toimitsija puolueeton henkiöön katsomatta?- Pahasti epäilen.
Minun on vaikea uskoa ,että yksikään luottamusmies olisi kiero.
Porukka voi aina vaihtaa luottamusmiehensä, jos sellaista kuitenkin ilmenee.On porukan heikkoutta jos antavat luoton kieroilla.
Eriasia on sitten se,että luotot tekevät parhaansa,eivät aina kuitenkaan onnistu,toisin sanoen eivät ole mitään ihmemiehiä,joita heidän useasti odotetaan olevan.Sitten tulee paskaa silmille ja kuulet olevasi vaikka mitä.Henk.kohtaisia kokemuksia minulla ei tälläisesta ole.Olen luottona työpaikalla, jossa saan työntekijöiden täyden tuen ja he tietävät että teen voitavani.Muista duunari,rakkikoiria aina löytyy,tekijöitä eli luottoja harvemmin.
Niin vain on, että omalle kohdalleni luottamusmiehet ovat käyttäytyneet erittäin ikävästi. Eräässä työpaikassa pääluottamusmies haukkui uudet (meitä oli useampia) työntekijät kurnuilijoiksi. Ei ehditty olla töissä kuin muutama päivä . Tämän hän laukoi yhteisessä aamupalaverissä kaikkien kuullen. Ei ilmeisesti pärstä miellyttänyt.
Toisessa työpaikassa eräs osaston luottamusmies nimitteli minua halpamaisesti vuodesta 1975 lähtien. Vieläkin näen siitä tyypistä painajaisia.
Minun oli pakko ottaa lopputili juuri tämän korskin isokokoisen ukon körilään takia. Näytti siltä, että hän omistaa koko talon. Ei edes johtajat mahtaneet tälle herralle mitään.
Vielä kolmas tapaus . Eräs pääluottamusmies uhkaili lopputilillä yhteisessä palaverissä ja osoitti minulle myöhemmin työttömyyseläkeputkea kävelessään pitkin käytäviä musta laukku kädessä. Myöhemmin puhelimessa hän käski minut metsään kävelemään.
Tässä sinulle esimerkkejä luottamusmiesten ns. toveruudesta. Ainakin minun luottamukseni luottamusmiehiin on täysin mennyt.
Yksi seikka tässä ihmetyttää,noin monessa paikassa juuri SINUUN on osunut.Missä vika????
Olen pahoillani tapahtuneista. Ajat ovat muuttuneet,niin myös luottamusmiehet,uskoisin.
Olen ollut työpaikkakiusattuna ja mm. yksi kiusaajistani oli se kertomani osaston luottamusmies. Niin myös se toisen firman pääluottamusmies.
Apua, en lainkaan apua saanut luottamusmiehiltä.
Ikävä kyllä, heissä ei ollut lainkaan toveruutta , itsekeskeisyyttä ja suoranaista sairaaloista sadismia ja nimenomaan sitä. Sitä perusluonnetta ei ihmisessä muuteta, olipa vaikka kysymyksessä luottamusmies.
Eivät hekään virheettömiä ja enkeleitä ole. Mutta eikö juuri luottamusmiesten tulisi olla puolueettomina, työtoverien tasapuolisena ja kannustavana tukijana ja ongelmatilanteiden selvittäjänä yhdessä työnantajan kanssa ? Varsinkin kun he niin mielellään puhuvat keskinäisestä toveruudesta ja solidaarisuudesta.
Niin ja kaikilla pienemmillä työspaikoilla ei ole luottamusmiehiä, joiden asioita toimitsijat sitten hoitavat suoraan.
Sanoit, että toimitsija kannustaa luottamusmiehiä, mutta kannustaako toimitsija tasapuolisesti työntekijöitä. Onko siis toimitsija vain luottamusmiesten tukijana ja siinäkin vain puolueellisena?
Olipa minulle monta viestiä,enpä ollut huomannutkaan..
Duunari,tietysti on niin että aina isoon porukkaan mahtuu joka työpaikassa sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät sovellu työhönsä.Varmasti on sinun,minun ja meidän kaikkien se todettava.MUTTA,minä puhun normaalista menosta ja uskon, että toimitsijat kannustavat ja ovat puolueettomia myös tavallisille jäsenille,sehän on heidän työtään.Pahoillani olen, jos sinulla on toisenlaista kuvaa asiasta.Voitko kertoa onko tapahtumat kuinka pitkän matkan takaa?