Kirjoitan nyt asiasta johon en edes odota vastausta. Tosin olisin niistä kiitollinen. Olemme uusioperhe, minulla kaksi edellisestä ja miehelläni yksi entisestä, sekä yhteinen lapsi. Jotenkin en millään voi tajuta sitä, että mieheni lapsi on jotenkin jumiutunut isä-poika- juttuun, koska on tottunut asumaan isänsä kanssa. Hän ei huomioi ollenkaan, että perheeseen on tullut kolme lasta lisää. Puheissa kyllä huomioi, mutta on aina tottunut saamaan kaiken ja sen kyllä huomaa..Kännyköitä pitää saada 4 vuodessa, rahaa joka päivä 5 euroa ja kyytiä joka päivä. hänen äitinsä asuu samalla paikkakunnalla, mutta sanoo ettei ole varaa....hän itse juo kun rahoiltaan riittää. Itse olen sellainen että yritän olla tasapuolinen kaikkia lapsia kohtaan, myös mieheni lasta koskien. Mieheni poika ei tee mitää´n kotona, ei vie pyynnöistä huolimatta edes roskapusseja tms....kerran kun ostin minulle ja miehelleni kamerapuhelimet, hän ilmoitti, että MINULLE myös, jos ei tänään, niin huomenna...sanoin hänelle että olemme säästäneet puhelimmiin ja kun itse olet töissä niin voit ostaa puhelimen...ja kaikenlaista...hoidan itse lapsia kotona joita kotona kolme kappaletta...1 v---4 v...ja olen tyytyväinen tilanteeseen. Mieheni poika sanoo että en tee kotona mitään ansaitakseni elantoa, isäni ansaitsee kaiken...tuntui silloin pahalta mutta osasin antaa anteeksi...lisäksi on vaikea sulattaa sitä että mieheni exä laittaa viestejä miehelleni, että voi voi kun ollaan erottu enkä voi tulla takaisin....jos olisi rahaa, tekisin sitä sun sitä...voi kuulostaa kovin sekavalta....haluan tasa-arvoa kaikille lapsille....elän lapsille ja miehelleni mutta hän ei suostu puhumaan entisestä vaikka kertookin kaiken olleen ohimennyttä. Itse olen aikaisemmin ollut suhteessa joka oli todella väkivaltainen, ja haluaisin olla kaikessa avoin..Rakastan miestäni enkä voi nyt enempää kertoa, ehkä joskus, mutta jos kuitenkin..kohtalontoverereita..miehiä ja naisia...kiitos...!! Ja hyvää uutta vuotta, parempaa sellaista, onnea, kärsivällisyyttä ja rakkautta!! Toivoo Johanna.
purkaus
nainen umpikujasssa
101565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mene naimisiin enää! Mielummin yksin kuin kärsien.
yhdyn edelliseen viestiin. Kyllä minullekin sai yksi kerta riittää.
En ikinä muuta enää asumaan kenekään kanssa kun saan tuon lähtemään täältä!
Minä läksin ja oon niin onnellinen, enkä enää voisi kuvitella muuttavani jonkun kanssa yhteen.
Sinulle nainen umpikujassa toivon voimia, mutta vähän vaikee tässä sanoo paljon muuta. Ehkä kuitenkin ehdottaisin vakavia keskusteluja nykyisen miehesi kanssa tuomalla esiin tuntemuksiasi.
Ei koskaan pidä sanoa "ei koskaan"... useinmiten sen edestään löytää, minkä taakseen jättää.. mitä tuo nyt sitten tarkoittaakin??!?
Täytyy sanoa että onneksi miehesi pojalla on kuitenkin elämässään aikuinen joka todella välittää hänestä. Ja vielä niin paljon että loukkaantuu kipakoista kommenteista joita se lapsi vihapäissään (ja ehkä vähän peloissaankin) heittelee.
Ajattele että tämä poika on joutunut kestämään vanhempiensa eron ihan yksin. Sinulla sentään on 2 lasta jotka ovat olleet tukena toisilleen. Ihminen kun ei ole koskaan niin peloissaan kuin silloin kun ei ole ketään kehen turvautua.
Varsinkaan lapsi.
Tottakai te kaikki olette joutuneet kokemaan kaikenlaista, ja teistä jokainen on oppinut purkamaan näitä tunteita eri tavoin. Tuolla pojalla se on sitten tavara.
Tavaraa on helpompi ääneen pyytää kuin rakkautta.
Et kertonut kuinka vanha poika on, mutta varmaankin esimurrosikään tulossa tai on jo? Isä on silloin hänelle ainoa aikuinen joka muistuttaa entisestä perheestä, ja takertuu häneen tiukasti. Isä on ainut aikuinen jota hänen tulee kunnioittaa, sinä olet tunkeilija ja vieras. Sinua hän voi kohdella miten vain siihen asti että isä puuttuu tilanteeseen. Eikä hän sittenkään sinua pysty koskaan hyväksymään "auktoriteetiksi". Sitten joskus vanhempana vasta. Jos silloinkaan. Ehkä hän oppii hyväksymään sinun määräysvallan kotona, mutta koskaan et pysty häntä suoraan käskemään.
Muista olla kärsivällinen ja muista antaa paljon rakkautta. Anna pojan huutaa ja pauhata, mutta älä mene mukaan leikkiin. Poltat siinä viimeisetkin sillat edessäsi. Sinä olet aikuinen etkä mikään lapsi. Uuteen kotiin ja perheeseen sopeutuminen vie aikaa, ja turvallisuudentunne kasvaa vasta vähitellen.
Eikä pakottamalla.
Ja kaiken tämän takana on vain se pelko että tulee uusi ero. Lapsien kun on hyvin vaikea tehdä eroa aikuisten ja itsensä välillä. Kaikki lapset luulevat että vanhempien ero johtuu heistä. Useinkaan vanhemmat eivät muista kertoa lapsilleen mistä ero oikeasti jotui, kun ajattelevat etteivät lapset ymmärrä.
Mutta kyllä ne ymmärtää.
Eroperheiden lapset tuntevat keskimääräistä enemmän epävarmuutta ja turvattomuutta kuin ns. "ehjien perheiden" lapset. Tämä taas ilmenee tietynlaisena ongelmakäyttäytymisenä, kiukuttelu, raivonpuuskat jne.
Minun mielestä ero ehjän ja ero-perheen lapsilla on se että ero-perheen lapset saavat vapaammin tuoda julki tunteensa. Surunsa, pelkonsa ja epävarmuutensa.
Se on sitä arkea. Ja sitä onnea.
Tähään seuraavaan en kyllä ihan yhtyisi edellisen kirjottajan kanssa;
"Eroperheiden lapset tuntevat keskimääräistä enemmän epävarmuutta ja turvattomuutta kuin ns. "ehjien perheiden" lapset. Tämä taas ilmenee tietynlaisena ongelmakäyttäytymisenä, kiukuttelu, raivonpuuskat jne."
Kyllä sitä riitaisessa "kulissiavioliitossa"-perheessäkin pentujen pinnat kiristyy ihan samallalailla, jos ei pahemminkin, koska jos ero on esim. johtunut alkoholismista, niin eronjälkeenhän lapsilla on huomattavasti turvallisempaa.
Tää alku ei oikein liity alkuperäiseen aiheeseen... Mutta en ollenkaan yhtyisi tuohon edelliseen mielipiteeseen, että lapsi olisi jotenkin aggressiivisempi jne. "kestettyään" vanhempien eron. Se on paskapuhetta. Vanhempien ero vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen radikaalisti vain, jos perhe on onnellinen yhdessä ja vanhemmat joutuvat eroamaan toisistaan vaikkeivat haluaisikaan.
Tämä mielipiteeni perustuu omiin kokemuksiini sekä kavereiden vanhempien avioeroihin. Itse olin 10 vuotias kun vanhempani erosivat, tällä hetkellä 23 ja ero oli mielestäni oikea ratkaisu silloin ja nyt. Tuo "vanhempien ero vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen"-kliche on aikuisten ihmisten keksimä selittely, jolla voidaan perustella omia tekosia. Esim. toinen osapuoli voi nostaa kissan pöydälle käyttäen tuota edellistä klichetä, jottei se toinen aviopuoliso ottaisi eroa. Joskus jopa isä laittaa pikku-Matin nykimään äitiä hameen helmasta ja sanomaan "Olis kiva jos isi asuis viel hetken aikaa kotona", vaikka pikku-Matti olis ihan tyytyväinen sen ikuisen riitelyn ja tappelun loppumiseen.
Palatakseni nyt siihen alkuperäiseen aiheeseen, luulisin että se isänsä poika on luonteeltaan semmoinen kuin on: tulee asumaan vielä monen monta vuotta täysi-ikäisyyden saavutettuaan vanhempiensa kustannuksella eikä sen luonteeseen voi paljoa kasvatuksella vaikuttaa. Minulla on tietty mielikuva kyseisestä pojasta... löysät housut, Karl Kani takki, joku Eckö lippis, idoli on 50-cent tai Nelly, kohtelee muitakin aikuisia ihmisiä törkeällä tavalla ja räkii pitkin ostaria.
>eikä sen luonteeseen voi paljoa kasvatuksella vaikuttaa<
Tottakai kasvatuksella vaikutetaan luonteeseen. Ei ne lapset rajoitta onnelliseksi kasva, niistä tulee silloin liimanhaistelijoita.
Yleisin syy kasvatusongelmiin on se että vanhemmat ei vaan jaksa välittää tarpeeksi. Siinä pieni ihminen tuntee olonsa aika turvattomaksi ja yksinäiseksi kun kaksi aikuista on henkisesti niin kehittymättömiä että pistävät omat ongelmansa lapsen tarpeiden edelle.
Mitä nuorempi äiti, sen enemmän tätä esiintyy.
En siis tarkoita ääritapauksia, alkoholismia/protituutiota/huumeidenkäyttämistä, vaan aivan tavallisia normiperheitä. Niitä joiden ongelmat hävetään hiljaiseksi.
Vapaa kasvatus kusee siinävaiheessa kun pikku-matti vetää faijaa puukolla ja pöllii mutsin käsilaukusta rahat siihen seuraavaan piikkiin/olutkoriin/liimapurkkiin. Ties vaikka lommottaa ohimennessään iskän bemaria siinä pihassa. Äiti jää kostein silmin huutaman portille että "matti älä mene..." ja isä miettii ambulanssia odotellessa hiljaa mielessään että "kyllä minä oonkin huono isä...oma poika puukotti, perkele"
Se että itse on selvinnyt vanhempien erosta suhteellisen kolhuitta, ei tarkoita että kaikki muutkin pärjää. Nykypäivänä turvattomuudentunteessa kasvaneet lapset kansoittavat mielenterveystoimistojen ja nuortenpsykiatriset osastot. Käykää katsomassa ja tutustukaa tilanteeseen ennen kuin puhutte mitä sattuu tällä palstalla.
Olettaen että me vastaajat kaikki ollaan yli 20-v, näistä kaikista vastanneista vain 1 on kiinnittänyt huomiota lapseen. Kaikki muut säälivät sitä aikuista. Sääli ei ole sairautta mutta se että onko siitä tässä tapauksessa mitän hyötyä, on kyseenalaista.
Jos poijasta on ongelmaa, siitä pitäisi silloin avoimesti puhua eikä roikkua täälä maallikkopsykologien seassa, joiden elämä on ihan yhtä sotkuista. Jos apua tarvitaan, sitä saa ammattilaisilta. Jos ei käytä sitä mahdollisuutta eikä uskalla miehelleen puhua, niin kärsiköön seuraukset.
Tuo sun mielikuvasi siitä lapsesta on suoraan Mtv:n r&b osastolta. Vaan ihonväri on eri.
Nyt on kyse kuitenkin uusioperheestä ja siitä että pieni lapsi/ varhaisteini ongelmakäyttäytyy ja kokeilee rajojaan haastamalla sen ainoan ihmisen jonka pystyy. Ei se lapsi vielä sentäs mikään taparikollinen ole.
Itselläni ei ole perhettä, mutta tilanteesi kuulostaa identtiseltä ystävättäreni uusioperheen ongelmien kanssa. Keskustelimme usein tuollaisista tilanteista mihin äitipuoli pojan kanssa joutui, pääsemättä kuitenkaan mihinkään ratkaisuun. Ystävättäreni mies ei nähnyt mitään ongelmaa, eikä puuttunut mitenkään pojan käytökseen.
Loppujen lopuksi ongelma ratkaistiin sillä että poika muutti äitinsä luokse asumaan. Se oli kaikkien, myös pojan, toive. Tilanne alkoi olla niin sietämätön. Nyt on rauha maassa, poika lienee tyytyväinen myös vaikka äiti alkoholisti onkin.
Ehkäpä aloitat miehesi kanssa keskustelut tältä pohjalta. Jos siinä ei muuta tapahdu niin ehkä havahtuminen näkemään tilanne. Et sinä yksin saa luotua perheeseen harmoniaa, kyllä siihen tarvitaan kaikkien panos, etenkin miehesi.
Jaksamista ja rakkautta!