Täällä tuntuu olevan laidasta laitaan ihmisiä jotka ottaa tämän palstan tosissaan ja sitte ilmesesti "tunnevammasia"..koska eivät osaa arvostaa itseään tarpeeksi, kun pettävät aina ja aina vaan..välittämättä seurauksista.
Kerronpa teille tarinani ja toivon että jos jollakin muulla on kokemuksia vastaavasta ,kertoisi oman tarinansa.
"Tapasin puoli vuotta sitten aivan ihanan ihmisen johon ihastuin heti ja eipä kauaa mennyt kun jo tunsin olevani rakastunut ja oikeasti onnellinen elämässäni.Olin löytänyt sen mitä olen koko elämäni ajan hakenut.
Kunnes kerran kauniina päivänä kaikki romahti..ja siitä voin vaan syyttää itseäni,eli menin ja petin tätä minulle niin rakasta ja kallisarvosta ihmistä...
En ala kovin tarkasti tässä erittelemään yksityiskohtia,sen voin sanoa että ihmissuhteista on kokemusta todella pitkältä ajalta ja takana pitkä avioliitto,joka päättyi kyllä eroon..omasta tahdostani kylläkin.Eron jälkeen olen tutustunut moneen vastakkaista sukupuolta edustavaan ihmiseen.Oikeestaan olinkin aika "villi" sinkku eron jälkeen ja elin elämääni holtittomattomimmin..Kunnes tosiaan löysin tämän ihanan ihmisen.
Suhteemme alkoi aika varovasti ja tutustuimmekin toisiimme vähän etäämmin ja tapaamisia ei montaa ollut mutta muuten olimme yhteydessä aina kun vaan arkiaskareiltamme kerkesimme ,ja todella tuntui kun toinen olisi ollut aina läsnä.Taipaleemme yhdessä ei ollut kovinkaan helppoa siinä mielessä että elämän eri vaikeudet koetteli meitä,mutta silti rakkautemme voitti kaikki nämä vaikeudet ja tuimme toisiamme aina tarpeen tullessa...
Itse tosiaan mokasin ja petin tätä ihmistä...,joka oli täysin omaa moraaliani vastaan ja josta olimme keskustelleet monta kertaa ,että mitä seurauksia pettämisestä on..
Tapahtuman jälkeen joku tässä vaiheessa olisi varmaan pitänyt pettämisen omana tietonaan..mutta itse en,ilmotin heti tapahtuman jälkeen tälle rakkaalleni teostani,koska kaduin sitä todella ,tunsin itseni todella saasteiseksi ja alhaiseksi ihmiseksi ja olin kadottanut oman arvokkuuteni...ja tiesin loukanneeni ja satuttaneeni ihmistä jota en olisi koskaan halunnut loukata!
Hänellä tuntui kanssa maailma romahtaneen...olin loukannut häntä todella syvästi ja pettänyt luottamuksen..joka oli suhteemme vahva tukipilari...
Hän ei anna tekoani koskaan anteeksi,jonka ymmärrän kyllä.Hänellä on periaatteet ja pysyy vahvasti niiden takana.
Onnekseni hän ei halua kuitenkaan lopettaa täysin yhteyksienpitoamme,joka lohduttaa minua,mutta kuitenkin tuntee niin ,että suhteen uudelleen aloittaminen on täysin mahdotonta...
Ystäviä voimme hänen mielestään silti olla,luojan kiitos!, en tiedä mitä teen jos menetän hänet kokonaan...tuntuu nytkin siltä että itselleni ei ole muita ihmisiä kuin hän tarkoitettu.Voin vain toivoa parempaa huomista..."
Kerronpa teille tarinani ja toivon että jos jollakin muulla on kokemuksia vastaavasta ,kertoisi oman tarinansa.
"Tapasin puoli vuotta sitten aivan ihanan ihmisen johon ihastuin heti ja eipä kauaa mennyt kun jo tunsin olevani rakastunut ja oikeasti onnellinen elämässäni.Olin löytänyt sen mitä olen koko elämäni ajan hakenut.
Kunnes kerran kauniina päivänä kaikki romahti..ja siitä voin vaan syyttää itseäni,eli menin ja petin tätä minulle niin rakasta ja kallisarvosta ihmistä...
En ala kovin tarkasti tässä erittelemään yksityiskohtia,sen voin sanoa että ihmissuhteista on kokemusta todella pitkältä ajalta ja takana pitkä avioliitto,joka päättyi kyllä eroon..omasta tahdostani kylläkin.Eron jälkeen olen tutustunut moneen vastakkaista sukupuolta edustavaan ihmiseen.Oikeestaan olinkin aika "villi" sinkku eron jälkeen ja elin elämääni holtittomattomimmin..Kunnes tosiaan löysin tämän ihanan ihmisen.
Suhteemme alkoi aika varovasti ja tutustuimmekin toisiimme vähän etäämmin ja tapaamisia ei montaa ollut mutta muuten olimme yhteydessä aina kun vaan arkiaskareiltamme kerkesimme ,ja todella tuntui kun toinen olisi ollut aina läsnä.Taipaleemme yhdessä ei ollut kovinkaan helppoa siinä mielessä että elämän eri vaikeudet koetteli meitä,mutta silti rakkautemme voitti kaikki nämä vaikeudet ja tuimme toisiamme aina tarpeen tullessa...
Itse tosiaan mokasin ja petin tätä ihmistä...,joka oli täysin omaa moraaliani vastaan ja josta olimme keskustelleet monta kertaa ,että mitä seurauksia pettämisestä on..
Tapahtuman jälkeen joku tässä vaiheessa olisi varmaan pitänyt pettämisen omana tietonaan..mutta itse en,ilmotin heti tapahtuman jälkeen tälle rakkaalleni teostani,koska kaduin sitä todella ,tunsin itseni todella saasteiseksi ja alhaiseksi ihmiseksi ja olin kadottanut oman arvokkuuteni...ja tiesin loukanneeni ja satuttaneeni ihmistä jota en olisi koskaan halunnut loukata!
Hänellä tuntui kanssa maailma romahtaneen...olin loukannut häntä todella syvästi ja pettänyt luottamuksen..joka oli suhteemme vahva tukipilari...
Hän ei anna tekoani koskaan anteeksi,jonka ymmärrän kyllä.Hänellä on periaatteet ja pysyy vahvasti niiden takana.
Onnekseni hän ei halua kuitenkaan lopettaa täysin yhteyksienpitoamme,joka lohduttaa minua,mutta kuitenkin tuntee niin ,että suhteen uudelleen aloittaminen on täysin mahdotonta...
Ystäviä voimme hänen mielestään silti olla,luojan kiitos!, en tiedä mitä teen jos menetän hänet kokonaan...tuntuu nytkin siltä että itselleni ei ole muita ihmisiä kuin hän tarkoitettu.Voin vain toivoa parempaa huomista..."
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onpa sekin mies että sinua vielä edes kehtaa katsoa, itse en pitäisi ollenkaan yhteyttä.
oli parempi, että nyt kävi näin, et olisi pystynyt kuitenkaan olemaan uskollinen.
Hahahaha tuo on taas sitä huonon keskinkertaisen suhteen idealisointia olipa tosiaan "toinen aina läsnä" kun harvoin tapasitte ja jopa tuollaisessa sinkkuvakipanosuhteessa oli vaikeaa, tosi hieno suhde...ja sitten menit vielä kertomaan että petit...tyhmä, tyhmä taisit olla... ai ai ai.. oli vissiin joku neuroosi että pitää kertoa kaikki tai sitten halusitkin lopettaa suhteen!
aika pelottavan tutulta tarinasi kuulostaa...
tosin me jatkoimme seurustelua vielä kaksi vuotta tämän jälkeen, tai yritimme, mutta mikään ei ollut kuin ennen ja suhde (luojalle kiitos!) loppuikin sitten. ero oli kummankin mielestä ainoa oikea ratkaisu. juttelimme pitkään eroiltana ja sain kuulla, että KOSKAAN ei pitäisi tunnustaa toiselle pettämistä! hän ei tiennyt mitään niin itsekästä, kuin se että tunnustaa pettämisen toiselle, koska se satuttaa toista liian paljon...ja periaatteessa se on itselle jonkin sortin helpotus tunnontuskistaan, kun saa toiselle sen sanottua (vaikka minulle totuus iski vasta sitten vasten kasvoja...itkin, oksentelin, tärisin)... en tiedä, mikä on oikein, mutta tämä opetti ainakin minut olemaan hiljaa asiasta. enkä todellakaan ole suunnittelemassa, että pettäisin nykyistä poikaystävääni!!! kaipa sekin pettäminen oli vain itsetunnon pönkittämistä ja läheisyydenkaipuuta...
no nyt lopetan saarnani..
ei se ole tyhmä, joka tekee virheen, vaan se joka jatkaa virheiden tekemistä...
voimia sinulle ! =)
Erittäin tutulta tuntui kun luin tuon läpi. Itselleni kävin noin ja yritettiin poikaystäväni kanssa jatkaa seurustelua, muttei siitä tullut enää mitään. Mies ei enää uskonut minun sanaan ollenkaan ja hän päätti sitten meidän suhteemme. Ehkä niin on paras, koska liian rehellinenkään ei saa olla, olisi varmaan pitänyt pitää suu kiinni tapahtuneesta ja katua itsekseni, eikä sotkea poikaystävääni siihen. Nyt kyllä kadun että noin kävi ja ikävä on ollut, mutta itse sen aiheutin. Onhan se kuitenki parempi että exä pärjää nyt omassa elämässään paremmin, vaikka omani onkin pilalla.