kertokaa

kertokaa
Kirjoittanut: janika, 3.1.2004 klo 18.03

olen eronnut äskettäin avoliitosta.

exä ei oikein sulata sitä, että minulla on eron jälkeinenkin elämä (tapailen muita). uutena vuotena tämä suuttui, kun olin ystävineni (miespuolisia ja yksi nainen) kanssa juhlimassa ja laittoi viestin haukkuakseni minua, mutta möläytti siinä kahden työkaverinsa (tiedän molemmat) välisestä "romanssista". tämä miespuolinen työkaverinsa on kihloissa, nainen sinkku.

kerroin tämän kyseisen miehen kihlatulle kuulemastani (todeisteena tekstiviesti, josta käy selvästi ilmi, että tuo mies oli menossa harrastamaan seksiä tämän naispuolisen duunikaverin kanssa) ja kuinkas ollakaan nyt minä olen syntipukki ja sekopää ja vaikka mitä.

kännipäisten mokailut ja sekoiluit ymmärrän, mutta en sitä, että jokainen yrittää pestä omat kätensä sopasta ja syyttää siitä nyt yksin minua, joka tein vain sen, minkä olisin toivonut itsellenikin tehtävän. minulla ei ollut mitään menetettävää ja ajattein, että tuon miehen kihlatulla on oikeus tietää.

aina olisi paras olla puuttumatta, mutta,... itsekin toivoisi aina, että jos kumppani pettää ja ystävät tietävät, niin joku sentään kertoisi.

exäni välit taisivat mennä parhaaseen työkaveriinsa. tuolle kihloissa olevalle avoparille tuli riita ja varmaan se kolmas osapuoli (naispuolinen työkaveri) saa myös siivunsa lähiaikoina.

kantakaa nyt hyvät ihmiset sitten vastuu teoistanne. kun petätte ja jäätte kiinni, niin selvittäkää se asia sitten keskenänne ja kestäkää ne omien tekojenne seuraukset ja älkää leimatko muita valehtelijoiksi ja sekopäiksi. miettikää miten olisitte itse ulkopuolisina toimineet.
17929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Itse en ole vielä tähän päivään mennessä pettänyt ja toivottavasti en petä. Siitä huolimatta mielestäni kenelläkään ei ole velvollisuutta - edes missiota toimia kenenkään sijaisomanatuntona ja polttaa muiden siltoja heidän puolestaan. Satunainen hairahdus lienee jossain määrin ymmärrettävää mutta liian pitkään jatkettuna he jäävät kuitenkin varmasti kiinni ennen pitkää, joten ÄLÄ KAJOA! Kalvi.

Äänestä
  • poltaa muden siltoja eidän puolestaan? ksittääkseni yksikään silta ei palanut. välienselvittelyä se vain sai aikaan. ja minkä ihmeen takia exäni edes kertoi asiasta minulle, tai ylipäätään otti yhteyttä, kun ei voisi enää vähempää kiinnostaa. kun väkisin ruvettiin sekoittamaan minua mukaan, niin totta helvetissä sekaannuin!

    Äänestä

  • janika kirjoitti:

    poltaa muden siltoja eidän puolestaan? ksittääkseni yksikään silta ei palanut. välienselvittelyä se vain sai aikaan. ja minkä ihmeen takia exäni edes kertoi asiasta minulle, tai ylipäätään otti yhteyttä, kun ei voisi enää vähempää kiinnostaa. kun väkisin ruvettiin sekoittamaan minua mukaan, niin totta helvetissä sekaannuin!

    Joku varmaan olisi kiitollinenkin saadessaan kaltaisesi Samu Sirkan pilliinviheltäjäksi. Rohkenen kuitenkin epäillä, että useampi meistä kuitenkin tahtoisi kohdata mahdolliset pettämiseen liittyvät parisuhdeongelmansa omakohtaisiin kokemuksiin perustuen.

    Äänestä

  • janika kirjoitti:

    poltaa muden siltoja eidän puolestaan? ksittääkseni yksikään silta ei palanut. välienselvittelyä se vain sai aikaan. ja minkä ihmeen takia exäni edes kertoi asiasta minulle, tai ylipäätään otti yhteyttä, kun ei voisi enää vähempää kiinnostaa. kun väkisin ruvettiin sekoittamaan minua mukaan, niin totta helvetissä sekaannuin!

    Mitä ihmeen iloa sait kertomalla tuollaista. Minulla ei niin pahaa vihamiestä olekaan, jonka mokia lähtisin levittelemään ja jos joku tulisi minulle kertomaan mieheni toilailuista, olisi hän entinen ystäväni. Hoitakoon jokainen omat asiansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Muuten ihmettelen kuinka tälle palstalle kirjoittavista suurin osa on likimain pyhimys näissä asioissa. Suurin osa tuntemistani ihmisistä on jossakin elämänsä vaiheessa "hypännyt aidan yli" ja he ovat ihan tavallisia kunnon ihmisiä.

    Äänestä

  • Tintti kirjoitti:

    saanutkaan mitään iloa. surua vaan. sen sijaan omatuntoni soimaisi, jos pitäisi elää tuon tiedon kanssa tekemättä asialle mitään (kun ovat naimisiin menossa ja lasta alulle panemassa).

    erinomaisena en itse itseäni suinkaan pidä, enkä kiitosta itselleni kerjännyt.

    no sinulla ei ole vihamiehiä, mutta eipä taida olla ystäviäkään. itse en voisi ikinä luottaa sellaiseen ystävään, joka tietisi mieheni uskottomuudesta, mutta suojelisi miestäni, enemmän kuin minua. vaikka totuus satuttaakin, enemmän kuin valhe, ei ystävän tehtävä ole suojella pahoilta asioilta, vaan auttaa kestämään ne!

    kovin simppeliltä vaikutat. ei taida olla kykyä katsoa asioita pitkällä tähtäimellä.

    Tuollaista hyväntekijää en haluaikaan ystäväpiiriini (joita sentään on paljon). Mitä tällä asialla oli tekemistä sinun omatuntosi kanssa.Tuskin mitään, halusit vain sotkeutua toisten elämään ja syvällä sisimmässäsi nautit siitä, myönnät tai et. Kirjoitit, ettet kiitosta itsellesi kerjännyt ja tuskin sitä saatkaan. Jos ystäväsi eroaa juoruilusi takia ja myöhemmin katuu sitä, hän tulee syyttämään sinua erosta. Minulla on perpektiiviä elämään ehkä enemmän kuin sinulla. Olen kyllä tiennyt muutamien ihmisten jopa ystävieni uskottomuudesta, mutta osannut pitää suuni kiinni. Jotkut näistä ihmisistä ovat edelleen naimisissa ja jotkut eronneet (syistä jotka eivät mitenkään liity minuun)

    ai sinulla on paljon ystäväPIIREJÄ. tuo pari ei ole eroamassa kyseisestä tapahtumasta johtuen ja jos olisivat, niin tuskinpa siitä ketään ulkopuolista syyttäisivät, kun syyt pettämiseen ovat AINA omassa parisuhteessa ja molemmat ovat kyllin iksuja tajuamaan sen. eipä itsellenikään tulisi koskaan erotilanteessa syyttää ketään muuta. jo olen itse ryssinyt, niin seuraukset kestän itse syyttämättä muita. kyseessä ei ole hyvä ystäväni. ainoastaan ex-avomieheni työkaveri ja tämän kihlattu, jotka olen tavannut joitakin kertoja, mutta han lämpimissä merkeissä. ei heidän välinsä siitä sen kummemmin sotkeutuneet. alkoivat vaan pohtia uudemman kerran sitä, kannattaako sittenkään mennä naimisiin, kun vielä muutkin kiinnostavat. siinä se mitä tapahtui, mitä uskoin tapahtuvan ja mitä toivoin tapahtuvan. se siitä perspektiivistä.
    no joo, myönnettäköön. ehkä suurin motiivi teolleni oli se, että ex-avoni oli tekstiviestein vittuillut minulle alkuillan ja kun tältä sitten tuli näin herkullinen pala vielä, niin ehkä toivoin tälle hankaluuksia kostoksi. tiedän, että hän tuosta selkkauksesta saisi syyt niskoilleen. hän sai haukut duunikaveriltaan.
    se sinun perspektiivistäsi, kun et osaa hahmottaa edes sitä, mikä tässä tarinassa on kenenkin suhde keneen.
    olen minäkinn tiennyt ihmisten uskottomuudeta ja pitänyt suuni kiinni, jos olen nähnyt sen prhaaksi vaihtoehdoksi siinä tilanteessa. entisen poikaystäväni sikso kertoi aikanaan poikaystäväni pettävän minua ja olin erittäin onnellinen tuosta tiedosta ja jätin poikaystäväni samantien ja hyvä niin. pettää tuo nykyistäkin kumppaniaan, joten olisi jatkunut loppuelämän. olimme silloin seurustelleet vasta 5kk ja oli hyvä, että asia selvisi noinkin aikaisin.
    et taida osata oikein suhteuttaa asioita, etkä näe millä asioilla on minulle merkitystä. kyseessä ei ole hyvä ystväni vaan ainoastaan tuttava, jota en enää nykyään edes näe, koska en ole yhdessä avomieheni kanssa, joten minulle on ihan sama käytännössä vaikka syyttäisivätkin (sitäpaitsi mokan tässä teki ex-avomieheni, joka kertoi asian eteenpäin, eli minulle. olisi pitänyt turpansa kiinni, kun oli sinä iltana jo vittuillut aivan tarpeeksi. olisi voinut mittiä kiinnostaako minua säilyttää sen paskan jälkenmitään hänen salaisuuksiaan), kun ei tarvitse olla missään tekemisissä.

    Äänestä

  • Tintti kirjoitti:

    Tuollaista hyväntekijää en haluaikaan ystäväpiiriini (joita sentään on paljon). Mitä tällä asialla oli tekemistä sinun omatuntosi kanssa.Tuskin mitään, halusit vain sotkeutua toisten elämään ja syvällä sisimmässäsi nautit siitä, myönnät tai et. Kirjoitit, ettet kiitosta itsellesi kerjännyt ja tuskin sitä saatkaan. Jos ystäväsi eroaa juoruilusi takia ja myöhemmin katuu sitä, hän tulee syyttämään sinua erosta. Minulla on perpektiiviä elämään ehkä enemmän kuin sinulla. Olen kyllä tiennyt muutamien ihmisten jopa ystävieni uskottomuudesta, mutta osannut pitää suuni kiinni. Jotkut näistä ihmisistä ovat edelleen naimisissa ja jotkut eronneet (syistä jotka eivät mitenkään liity minuun)

    Ei sulla kanssa mitään aivoissa pyöri!
    Tajuatko että vaikeneminen on hyväksymisen merkki?

    Minä en sinua ystäväkseni huolisi, olen varma että "ystäväpiirisikin" pitää sinua vain "kaverina", ei minään aitona sydänystävänä, johon voi luottaa asiassa kuin asiassa.
    Et edes ymmärrä mitä sana YSTÄVÄ tarkoittaa!

    Muutenkin nuo juttusi kuulostaa ihan keskiaikaisilta, että viestintuoja tapettiin jos toi huonoja uutisia ja palkittiin jos toi hyviä.

    Äänestä

Toi on nii vaikee kysymys... Se on varmaa että alkukriisin keskellä, kaikki vähänkin asiaan liityvät saavat kuulla kunniansa!!!
Mutta kun asioita mietiskellään, ja järkytykset tasaantuu,niin mielipide voi muuttua...
Toisaalta joskus totuus ja tieto tekee kyllä onnettomammaksi...
Toisaalta ulkopuoliseen on paljon helpompi kohdistaa se kaikki viha- on psykologinen kriisi jos vihaa ja rakastaa samaa tyyppiä, niin on helppo kääntää syy toisen naisen tai paljastajan tai kenen tahansa muun syyksi kun oman rakkaansa..
(kokemusta ikävä kyllä on)

Itse painiskelen ,itseki karvaasti ja törkeesti petettynä, kertoako perheelliselle tuttavalle, mitä miehensä on puuhaillut (yhden yön juttuja jatkuvasti).
Mulla kun ei oo mitään varmoja todisteita, kuulopuheita vaan, ja vielä kun tuo mieskin on silleen mun tulevalle ex-miehelle? kaveri, ja en haluais niiden välejä poikki, ja se tulis ihan varmaa tapahtuun, kun mieheltänihän nämä jutut olen kuullut...

Oon miettiny, että jos jotain vihjailis siihen malliin, että sais naises vähä epäilykset heräämään, ja en tunnusta mitään tietäväni...

Äänestä
  • Just joo,menkää nyt saatana ja sekottakaa pakka oikein kunnolla!Mitä jos "petturi" olisikin itse tullut omantunnon tuskiin ja huomannut,että hällä on aarteista kallein kotona..ja siihen samaan te pyyhkäisette paikalle kylvämään "tietojanne"...

    Paskamaista on tulla petetyksi,mutta jos niikseen,joku jopa lopettaa moiset harhailut-siis petturoinnit...onnellinen loppu "oman"kanssa,ehkä-tai sitten "tietotoimisto"tulee ja räjäyttää kaiken hajalle....

    Äänestä

  • Tyyne täti kirjoitti:

    Just joo,menkää nyt saatana ja sekottakaa pakka oikein kunnolla!Mitä jos "petturi" olisikin itse tullut omantunnon tuskiin ja huomannut,että hällä on aarteista kallein kotona..ja siihen samaan te pyyhkäisette paikalle kylvämään "tietojanne"...

    Paskamaista on tulla petetyksi,mutta jos niikseen,joku jopa lopettaa moiset harhailut-siis petturoinnit...onnellinen loppu "oman"kanssa,ehkä-tai sitten "tietotoimisto"tulee ja räjäyttää kaiken hajalle....

    parilla on muuten hääpäivä sovittuna yms ja todellakin tuli ainakin mulle sellainen iilis, että mieluummin sekaisin kaikki nyt, kuin häitten jälkeen. on lapsetkin suunnitteilla,...

    Äänestä

huomioon se, että ty'ssä tilanteessa mitään ei ollut vielä tapahtunut ja todennäköisesti minä juuri estin mitään tapahtumasta, sillä näiden kahden työpaikkaromanssi ainakin päättyi!!! ja itse pariskunta sai aihetta keskustella tulevien häidensä kannattavuudesta (mies joutui myöntämään, että epäilyttää). eik siis ole hyvä, että asiat selviävät? kun minulla ei ole mitään tarvetta olla heidän kanssaan missään tekemisissä,... ja ei olisi koko asiasta tarvinnut minulle mitään kertoa.
itse ainakin tahtoisin kuulla. sellainen ei ole ystäväni, joka salaa minulta mieheni uskottomuuden. en voisi tuollaiseen ystävään luottaa.

Äänestä
  • Etkö olisi voinut puhuttaa vain miestä ja sitä toista naista,uhata ratsata jollei selän takana pelleily lopu heti!!!!!

    Ehkä kylvit lopullisen epäilynsiemenen tälle petetylle naiselle...ehkä ilman tätä tietoa olisi tarinalla hyvä loppu,edellyttäen että mies lopettaa pelleilynsä.

    Kantsis miettiä seuraamuksia pidemmälle,eikä tyyliin minä ainakin tahtoisin tietää...ei se aina paras ratkaisu ole,joka itelle tuntuisi sopivan.

    Äänestä

  • krapu kirjoitti:

    Etkö olisi voinut puhuttaa vain miestä ja sitä toista naista,uhata ratsata jollei selän takana pelleily lopu heti!!!!!

    Ehkä kylvit lopullisen epäilynsiemenen tälle petetylle naiselle...ehkä ilman tätä tietoa olisi tarinalla hyvä loppu,edellyttäen että mies lopettaa pelleilynsä.

    Kantsis miettiä seuraamuksia pidemmälle,eikä tyyliin minä ainakin tahtoisin tietää...ei se aina paras ratkaisu ole,joka itelle tuntuisi sopivan.

    tämä nainen ei siis tullut koskaan petetyksi. mitään ei ehtinyt tapahtua. oli vasta suunnitteilla.

    seuraamuksia pidemmälle, eli? kun en erityisemmin edes pidä näistä ihmisistä (kenestäkään näistä kolmesta, mutta vähiten näistä jotka aikoivat pettää), niin minkä ihmeen takia minun olisi tarvinnut ajatella pidemmälle? se ei edelleenkään mene jakeluun.

    jos ex-avomieheni, joka on viimeaikoina ihan tarpeeksi ylimääräistä paskaa kaatanut päälleni ryhtyy sotkemaan minua hänen tuttaviensa asiaan, niin totta helvetissä minä sitten sotkeennun kunnolla.

    tapauksella ei ollut mitään muita seuraamuksia, kuin että pariskunnalla oli hieman keskusteltavaa vuoden alussa ja se teki takuulla sille parille hyvää.

    en voinut puhuttaa miestä tai toista naista, koska minulla ei ole heidän yhteystietojaan ja tuon toisen naisen kanssa en ole koskaan edes keskustellut. en todellakaan hengaa enää ex-avomeheni (erosta jonkin aikaa) kaveriporukoissa, eikä heidän asiansa edes minua kiinnosta, jollei väenväkisin niihin olla sotkemassa. en olisi voinut uhata ratsata, koska en olisi koskaan saanut tietää jos jotain olisi tapahtunut tai ei olisi tapahtunut, koska en ole ex-avomiehenikään kanssa nykyään tekemisissä omasta tahdostani, vaan hän vaan välillä "piinaa".

    mulle on ihan sama vaikka se muija epäilisi miestään lopun elämäänsä. se onkin varmaan aina tähän astikin epäillyt ainakin siitä päätellen miten kova se on miestään sättimäään :).

    Oikein sinä teit.
    Kumma että kehoitetaan huolehtimaan lähimmäisistään, mutta jos sen teet, niin heti haukutaan että "ei tämä asia sulle kuulu"!

    Minua ällöttää ihmiset, jotka tietävät sata ja yksi salaisuutta ja ottavat niistä kruunun päähänsä, muka "suhteiden pelastajina".
    Mikäs se sellainen pelastettu suhde on, joka elää pelkkien valheiden varassa?
    Miksi sellaista suhdetta pitäisi edes varjella?

    Ei enää eletä keskiajalla.
    Kyllä ne lapset hoituu vaikka erokin tulisi ja aina löytyy uusiakin kumppaneita.
    Tärkeintä on, että tuntee ja tietää toisensa ja ystävänsä.
    Eihän siitä tule mitään jos kaikki vaan pitää suunsa supussa ja muhinoivat ristiin rastiin.

    Äänestä

  • Helena kirjoitti:

    "aina löytyy uusia,lapsetkin hoituu" - voi vinetto teidän kanssa! Että hinnalla millä hyvänsä on päästävä ratsaamaan ja juoruamaan!!!Ei se tosiaan ole aina järkevää,perkele-tiedänpä tapauksen että mustikselle miehelle piti harmittomasta flirtistä tiedottaa...seuraus - pari katkennutta kylkiluuta ja keskenmeno!!
    Olis sillonkin totuudentorvi pitänyt naamansa kiinni, niin pahalta olisi sekin vaimo välttynyt.

    Äänestä

  • dex kirjoitti:

    ole mistään juoruamisen tarpeesta. ehkä olen sitten ihan idiootti. arvostan rehellisyyttä eniten kaikista luonteenpiirteistä ja minusta jokaisen aikuisen ihmisen tulisi kestää aina tekojensa seuraukset. kenenkään ihmisen ei tarvitsisi joutua toisen ihmisen tekemisten vuoksi joutua potemaan huonoa omatuntoa. ehkä olet itse samanlainen valehtelija ja pettäjä, että sinulta salailu ja peittely luonnistuu noin vain. minulta valitettavsti ei.

    riippuu aivan tilanteesta. kun hyvä ystäväni pettää omaa miestään, joka puolestaan on ensiksi pettänyt tyttöystäväänsä, niin,... tuossa tilanteessa en ole millään tapaa juoruillut tai sekoitellut pakkaa. tehkööt mitä lystäävät TASAN NIIN KAUAN, KUN EIVÄT KÄYTÄ minua ALIBINA: "OLIN JANIKAN LUONA YÖTÄ" tämän olen ilmoitanut heti alkuun. koska olen siis heistä kummankin tuntenut yhtä kauan ja yhtä hyvissä väleissä ja kumpikin on osittain tietoinen toistensa toilailuista jo valmiiksi. juorukelloksi en tuossa tapauksessa ala.
    oli kuitenkin hieman eri asia tämä juttu. ilmeisesti monikaan ei oikein kyennyt edes hahmottamaan koko tilannetta.toisaalta tämä palsta onkin enemmän pettäjien, kuin petettyjen, eli täällä on niitä tunteettomia paskoja paljon enemmän.

    päteekö muka joka tarinaan sama sääntö? eikö voisi katsoa tilannekohtaisesti, mikä olisi oikea tapa toimia tai olla toimimatta? smiksi minun tulisi välittää itselleni lähes ventovieraiden ihmisten mahdollisista riidoista, kun tiedän kuitenkin sen verran, etteivät he toistensa henkiä riistä. kaikilla ihmisillä ei ole taipumusta väkivaltaan, eli jos kerran on käynyt jotain tuollaista, niin koskaanko ei saisi puuttua mihinkään? mitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

janika kirjoitti:

kertokaa
Kirjoittanut: janika, 3.1.2004 klo 18.03

olen eronnut äskettäin avoliitosta.

exä ei oikein sulata sitä, että minulla on eron jälkeinenkin elämä (tapailen muita). uutena vuotena tämä suuttui, kun olin ystävineni (miespuolisia ja yksi nainen) kanssa juhlimassa ja laittoi viestin haukkuakseni minua, mutta möläytti siinä kahden työkaverinsa (tiedän molemmat) välisestä "romanssista". tämä miespuolinen työkaverinsa on kihloissa, nainen sinkku.

kerroin tämän kyseisen miehen kihlatulle kuulemastani (todeisteena tekstiviesti, josta käy selvästi ilmi, että tuo mies oli menossa harrastamaan seksiä tämän naispuolisen duunikaverin kanssa) ja kuinkas ollakaan nyt minä olen syntipukki ja sekopää ja vaikka mitä.

kännipäisten mokailut ja sekoiluit ymmärrän, mutta en sitä, että jokainen yrittää pestä omat kätensä sopasta ja syyttää siitä nyt yksin minua, joka tein vain sen, minkä olisin toivonut itsellenikin tehtävän. minulla ei ollut mitään menetettävää ja ajattein, että tuon miehen kihlatulla on oikeus tietää.

aina olisi paras olla puuttumatta, mutta,... itsekin toivoisi aina, että jos kumppani pettää ja ystävät tietävät, niin joku sentään kertoisi.

exäni välit taisivat mennä parhaaseen työkaveriinsa. tuolle kihloissa olevalle avoparille tuli riita ja varmaan se kolmas osapuoli (naispuolinen työkaveri) saa myös siivunsa lähiaikoina.

kantakaa nyt hyvät ihmiset sitten vastuu teoistanne. kun petätte ja jäätte kiinni, niin selvittäkää se asia sitten keskenänne ja kestäkää ne omien tekojenne seuraukset ja älkää leimatko muita valehtelijoiksi ja sekopäiksi. miettikää miten olisitte itse ulkopuolisina toimineet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu