Nyt olisi aika jo alkaa elää omaa elämääsi. Olen kyllästynyt siihen, että roikut entisessä aviomiehessäsi (minun mieheni nykyään) kaikin mahdollisin keinoin. Olet jo niin läpinäkyvä, että oksettaa.
Mikä helvetti siinä on, ettet osaa jatkaa eteenpäin? Kaikki syyt kelpaa: Lapset, raha, joulu, synttärit ja ennen kaikkea MINÄ. Etkö tajua, mieheni rakastaa minua vaikka kuinka haukkuisit minua hänelle. Ette olisi eronneet, jos mieheni rakastaisi sinua. Mahtaa vituttaa, että olen sinua lähes 20 vuotta nuorempi.
Et huolehdi itsestäsi, et lapsista, et hallitse raha-asioitasi etkä mitään muutakaan. Nyt on parempi jatkaa eteenpäin ja antaa meidän olla, sillä minä alan nyt puolustaa meidän kotiamme, jonne sinulla ei ole asiaa. Yritä kasvaa ensimmäisen kerran elämässäsi ja katoa meidän elämästämme.
Hakeudu edes hoitoon, hullu akka.
Mikä helvetti siinä on, ettet osaa jatkaa eteenpäin? Kaikki syyt kelpaa: Lapset, raha, joulu, synttärit ja ennen kaikkea MINÄ. Etkö tajua, mieheni rakastaa minua vaikka kuinka haukkuisit minua hänelle. Ette olisi eronneet, jos mieheni rakastaisi sinua. Mahtaa vituttaa, että olen sinua lähes 20 vuotta nuorempi.
Et huolehdi itsestäsi, et lapsista, et hallitse raha-asioitasi etkä mitään muutakaan. Nyt on parempi jatkaa eteenpäin ja antaa meidän olla, sillä minä alan nyt puolustaa meidän kotiamme, jonne sinulla ei ole asiaa. Yritä kasvaa ensimmäisen kerran elämässäsi ja katoa meidän elämästämme.
Hakeudu edes hoitoon, hullu akka.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Heh... olin joskus tuollaisessa samalaisessa tilanteessa. Entinen vaimoke soitteli minun kotiini exäälleen ja kyseli exäänsä "seuraksi teatteriin", ja lapsen varjolla näitä puheluja soiteltiin melkeinpä joka ilta, soittelut alkoivat yleensä nukkumaanmenoaikana ja päätyivät useinmiten sanaharkkaan.
Tapaamisviikonloppuina lapsi ei saanut tulla "meidän" kotiimme, koska exä ei tiennyt minkälainen "nainen" hänen lastaan hoitaa??!?
Hulluja on niin monenlaisia... yritä kestää!!
se on vaan sellanen juttu että miehenkin on vaikea unohtaa yhteistä elämää sen entisen kanssa varsinkin jos yhteistä elämää on jo reilummin takana ja varsinkin jos on yhteisiä lapsia,veri on vettä sakeampaa eikä siinä kertakaikisesti oo kenenkään iällä mitään merkitystä,niin se vaan useasti menee et se kakskymmentä vuotta sua vanhemmalla vaimolla on jo elämän kypsyyttä ja kyky katsoa elämää laajempi eikä enää o kyse mistään teinimeiningistä...kyllähän monelle perhe elämäänsä kyllästyneelle miehelle on ilonen ylläri kun kelpaa nuorelle tytönheitukalle..mut se on vaan hetkellistä,sen kertoo tilastotiedot et jossain vaiheessa kuitenkin nää hullaantuneet miehet palaa perheensä luo takaisin,monesti sen tietää siitä et se on se mies joka ei halua laittaa avioeroa vireille...
että minulla on sama tilanne miehen exän kanssa ja MINÄ olen häntä vanhempi eli tuskin tämä tilastoihin kaatuu minun kyllästymiseeni hyvin voi kaatua!
..taidat olla se nuoremman takia jätetty =)
Mieheni haki eroa, koska sitä yhteistä elämää oli takana jo liikaa...
Ja tuskin 30v menee enää teinistä?
Sama tilanne oli meillä,mutta ei onnex noin paha kuin sinulla ja toisella kirjoittajalla!
Kyseinen eukko pitää sua varmaan pentuna(?),koska hänellä on enemmän elämänkokemusta-tosin ei hän kyllä kypsältä ihmiseltä vaikuta toiminensa,kaikkea muuta!On vaan kateellinen teille ja aikoo varmaan tehdä kaikkensa että välinne hajoaisivat,mutta älä anna periksi!Minkä ikäinen itse olet?
Minä olen muutaman vuoden nuorempi kuin mieheni exä ja hänkin kai kuvitteli,että olen joku pikkutyttö,joka sitten hetken mielijohteesta(hänen temppuilujensa takia)nostaa kytkintä ja lähtee.Muutenkin tämä ex ollut hyvin voimakastahtoinen,mutta eipä arvannut,että itse tulkitsin sen vain hänen Heikkoudekseen ja kumpikohan siinä veti pidemmän korren..oli nimittäin nuoresta iästäni huolimatta kertynyt elämänkokemusta karvan verran enemmän kuin hän kuvitteli,enkä antanutkaan niin helpolla periksi!
Tuollaiset huuhkajat tarvitsevat vain pikku opetuksen-käytä pikkasen mielikuvitustasi ja naisellisia avujasi-eiköhän pöllö tipahda oksalta ja herää todellisuuteen!
tul vaan mieleen et tol aikasemmal kirjotuksel tarkotin ns.normaaleja ihmisiä.valitettavasti niitä mieleltään sairaitakin on liikkeellä ja toivotaan että he osaisivat hakea ammattiapua ajoissa!ja ajattelisivat omaa tulevaisuuttaan!
Nimittelet puolisosi exää rumasti. Miksi?
Jos puolisoni jatkaisi noin läheisissä väleissä entisen vaimonsa kanssa, minä kyllä nostaisin kytkintä. Johan tuon nyt tajuaa jo tollokin, että hänestä on kiva, kun naiset kisaavat hänestä. Entiset puolisot EIVÄT soittele jatkuvasti, jos mies ei tosiaan välitä exästään. Ymmärrän, että olet mustasukkainen ja haukut siksi miehesi exää.
Mitä elämänkokemusta se osoittaa, että olet pariutunut keskeneräisessä erovaiheessa olevan miehen kanssa? Jos ex "temppuilee", se johtuu siitä, että miehesi antaa hänen tehdä niin. Välit ovat selvittämättä, ja entisten puolisoiden välillä on viha-rakkaus -suhde. Omalla elämänkokemuksellani en ryhtyisi suhteeseen miehen kanssa, jolla on ainakin henkisesti ero kesken edellisestä.
..ja kiitos!
Kyllä minä pärjään, en ole edes huolissani siitä. Päätin tuossa vaan, että nyt se akka saa luvan olla hiljaa. Rakastan tuota miestä ja se on mun. Aion pitää sen niin tyytyväisenä, että ex saa työntää elämänkokemuksensa..hmm.. =)
Kiitos kuitenkin kannustuksesta. Jaksamista sullekin.
Nyt olisi hyvä saada sitä elämänkokemusta sen verran että ymmärtäisit ettei kukaan, et edes etevä sinä, voi omistaa ketään ihmistä. Miehesi on kuin onkin olento jolla on oma elämä ja oma tahto, halusitpa hänet omistaa miten kiivaasti hyvänsä. Tällainen omistaminen yleensä karahtaa omaan nilkkaan, ei kukaan halua elää kovin pitkään toisen ihmisen hallinnassa.
..voi voi.
Kyllä sitä elämänkokemusta on minullakin ihan tarpeeksi ja olen yhden avioliiton ja lapsen "testannut" itsekin.
En ole ketään omistamassa SILLÄ LAILLA, vaan totesin lähinnä puolustavani kotiani, yksityisyyttämme ja suhdettamme, mille tuo kotka ei tunnu antavan mitään arvoa.
Mieheni ei ole olento vaan ihminen, joka ajattelee ja tuntee aivan itse, eikä hän todellakaan elä minun "hallinnassani". Elämme rinnakkain yhteistä elämää, jossa on tilaa meille molemmille. Tilaa ei ole sille ex-vaimolle. Ymmärtänet...?
...miten vanhat hapot heti syyllistävät sinua ja miestäsi? Taisi osua arkaan paikkaan.
Mutta ei se haittaa. Valitettavasti kaiken voi lukea rivien välistä...kuka vaan.
En koe menettäväni mitään JOS mieheni olisi niin hullu, että palaisi exänsä luokse. Sitä hän ei kylläkään tee. Olen uskollinen, rakastan häntä, tuen häntä ja olen kiinnostunut miehestäni. Meillä on yhteisiä harrastuksia ja hauskaa yhdessä. Jos mieheni vaihtaisi kaiken tämän elämään keski-ikäisen, katkeran, ylipainoisen ja ongelmaisen naisen kanssa, niin minä en olisi se, joka menettää paljon. Eli se emäntä ei ole uhka minulle mitenkään.
Syyllistäköön kuka vaan. Onko väärin valita onnellinen suhde hajonneen avioliiton sijaan?
tuntuu riittävän, ainakin kun lukee noita ex-vaimoilta saamiasi vastauksia.. Huh, mitä puppua!
Onhan se varmasti vaikeaa, kun mies lähtee toisen matkaan, jos elämä on perustunut täysin miehen varaan. Yritä ymmärtää ex parkaa. Hänellä ei ole muuta sisältöä elämäänsä.
Ja parhaiten saat miehesi kieltämään turhat yhteydenotot, kun kerrot hänellekin kuinka naisparkaa säälit, olet pahoillasi siitä, kuinka paljon mies joutuu uhraamaan exän vuoksi, jne..
Näytä exälle, että jollei osaa pitää miestä (ja elää myös omaa elämää - mikä on oikeastaan sama asia), niin on turha itkeä jälkeenpäin ;)
..onhan se vaikeaa, ymmärrän sen. Voin kuvitella (yhtään valehtelematta) kuinka vaikeaa on, kun avioliitto hajoaa. Mutta miksi sitten on päästänyt itsensä kamalaan kuntoon, lakannut elämästä omaa elämäänsä, ripustautunut mieheensä ja muutenkin ryssinyt kaikkia asiansa?
Mies on niin huomaavainen, kiltti ja hellä, että ex-vaimonsa menetti paljon.
Mutta en valita. Aion pitää mieheni niin tyytyväisenä ja arvostaa sitä kaikkea, että herra pysyy luonani =)
vielä paljastua sinullekin, miksi nainen tuon miehen kanssa rupsahtaa ja muuttuu raunioksi. Älä sitten itke, ettet nähnyt hänen jälkeensä jättämiä raunioita.
..se olla, että se oli miehen vika, että vaimo piti viinasta aina enemmän, kuin parisuhteesta. Ja voihan se olla, että mies pakotti naisen luopumaan omista harrastuksista, vanhemmistaan ja ystävistään. Se nyt vähintään oli miehen syy, että nainen alkoi tehdä lapsia/hankkiutui raskaaksi mieheltään kysymättä. Onpahan nyt lapset krapulaa hoitamassa. Siinä mies oli erittäin huono, että ei saanut tienattua enempää, kun vaimo pisti molempien palkat sileäksi. Vieläkään ei mikään riitä, vaikka on erottukin. Onhan se selvää, että miehessä se vika on. Vaimohan on omistanut hänelle ja lapsille koko säälittävän elämänsä ja mies lähtee jonkun bimbon matkaan.
Jos minusta tulee ihmisraunio päivä päivältä paranevassa ihmissuhteessa, jossa rakkautta on ja se näkyy, niin se on varmaankin paras tapa raunioitua. Tuskin se raunioituminen näiden vuosien jälkeen enää päivässä tulee..
...täälläkin.Mies erosi exästään virallisesti reilu vuosi sitten ja sitä ennen takana oli jo ainakin kahden vuoden vääntö asumuseroineen ynnä muine kuvioineen.
Kun minä ilmestyin kuvaan mukaan,ex-vaimon käytös muuttui entistä hankalammaksi,vaikka ilmeisen vaativa ja vallasta kiinni pitävä ihminen on aina ollut.
Mies on tyyppiä "kiltti" ja 25 vuoden pompotuksen jälkeen näköjään ottaa koville irtautua henkisesti entisistä kuvioista.Lapset on jo isoja,mutta ex-vaimo pitää heidätkin kiinni holhouksessaan ja sitoo itseensä lähes epätoivoisesti.
Kaikista pikkuasioista puhelin soi ja mies joutuu laukkaamaan exän luona hoitamassa kaikki pattereiden säätämisestä vatkaimen korjaamiseen ,puhumattakaan lasten viikottaisista "ongelmista" joihin tarvitaan välttämättä miehen läsnäoloa pitkine "keskusteluineen"kun puhelimitse asiat eivät hoidu.
Ex-vaimo on seurustellut meitä pitempään miehen kanssa,jonka vaimo teki itsemurhan saatuaan selville miehen suhteen tähän naiseen.Heidän seurustelunsa on kuitenkin jatkunut ja jatkuu,mutta se on ollut välillä katkollakin kun nainen ei pysty irrottamaan otettaan ex-miehestä.
Voitte arvata,ettei minulla ole ollut helppoa tässä sirkuksessa omien tunteitteni ja tarpeitteni kanssa.Monesti on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin,mutta rakastan tuota miestä.
Katsotaan,kauanko jaksan katsella...
smat kokemukset täälläkin.nykyinen evomies erosi entisestään..löydettiin toisemme ja alkoi helvetti kun hänen exänsä tajusi että entisellä avomiehellään onkin uusi ...
kaikki keinot on koettu...hän on rynnännyt kotiimme,manipuloi lapsia,uhkaillut viiltelevänsä auton renkaita,,huutaa,lasten hoitosysteemit totaalisesti pielessä.
Haluaa hallita myös elämäämme-pystytmättä siihen,reppana kun ei tajua että mtä hankalammaksi hän yrittää tehdä elämämme sen läheisimmiksi tulemme.
Reppana ei ole alkanut elää omaa elämäänsä.
Joten ymmärrän todellakin tuon tilanteen,joten älä ole huolissasi-miehesi kyllä muistaa vanhan elämän ja myös sen miksi on lähtenyt
Hei heräätkääpäs uusio vaimot. Ei se aina ole ihan noin et se entinen vaimo ruikuttaa ex:n perään. Nämä teidän ukkonne ku eivät onnistuneet siinä eka liitossakaan niin mitenkö onnistuisivat uudessakaan. Vain hyvin harva mies on käyny eroaan läpi ku uusi "naikkonen" on jo kainalossa. Uudessa liitossa samat virheet toistuvat. Ja sit kuulkaapas kyl se on niillä miehilläkin puhelin helposti kädessä ja soittavat ex:lle kun korvanne ei ole kuulemassa. Osaa ne miehet sitten teille keksiä ja mukamas kertoa "valehdella" kirkkain silmin kuinka ääliö se ex on ja ex:lle kerrotaan teistä kuinka ääliö olet. Jos mies ei halua olla tekemisissä ex:n kanssa hän sen pystyy lopetaamaan et sinä. Pakkoko on käytetty ottaa ei ole uuden veroinen. Käytetyssä on yleensä ainakin pikku vika.
..onneksi tuo on vain sinun MIELIPITEESI.
Ihan ensimmäiseksi pieni kysymys: Mitä "vikaa" minussa sitten on, kun olen eronnut? En katso, että minun olisi kannattanut jatkaa avioliittoani, sillä sain turpaani hieman liian usein..Kerro siis ihmeessä, mitä vikaa minussa on, kun erosin väkivaltaisesta miehestä.
Toiseksi sellainen toteamus, että avioliitossa ei ole kyse onnistumisesta vaan siitä, sopiiko kaksi ihmistä yhteen. Joten meistä kumpikaan tuskin on EPÄONNISTUNUT, kun olemme molemmat eronneet. Joten koeta ihmeessä korjata omaa suhtautumistasi ennen, kun alat parisuhteeseen.
Ja kolmanneksi en ole löytänyt mistään niin paljoa "VIKAA" kuin niistä "uusista" ja "käyttämättömistä" miehistä. Siinä vasta onkin kestämistä, kun isin ja äidin lellimä pikkupoika opettelee elämään aikuisessa parisuhteessa..
Mutta kiitos mielipiteestäsi, enpä ole aikoihin saanut nauraa kunnolla..
"sillä sain turpaani hieman liian usein" no tälläisiä käytettyjä olis tarjolla. Kiitos en tarvitse. Näitä ne on suurin osa eronneista miehistä.HUOM OSA ei kaikki."väkivaltaisesta miehestä". kyl se on onnistumista ihmissuhteissa.
Tiedätkös itsekään minkä vuoksi ukkosi on eronnut kenties ollut väkivaltainen? kohta sama kohdistuu sinuun et heh heh ota nyrkistä.
Niin, minä erosin, sillä exäni harrasti väkivaltaa. Ja kyllä tiedän mieheni syyt. Mieheni erosi, sillä ex-vaimonsa on alkoholisti. Että näin. Voit tietysti väittää, että vaimo joi miehen takia.. =)
Kerrohan ihmeessä mitä vikaa on eronneessa ihmisessä. Sen kuulisin mielelläni.Tajuatkohan itsekään tuota epäonnistumista ja onnistumista? Onko se epäonnistumista, kun rakkaus vain loppuu tai esim. eroat kun puoliso pettää? Muuttanet mielesi, kun sattuu omalle kohdallesi..
Ja kuten sanoin näistä "uusista ja käyttämättömistä", että en ole pahemmin miehiin pettynytkään, kuin näiden vapaiden, nuorten ja ei-eronneiden kanssa. Tuskinpa se avioliitto tai pitkä suhde miehestä väkivaltaista tekee. Voit itse saada turpaasi siltä ihanalta kokemattomalta sinkultasikin..