Sinut vain tahdon

Päätimme lopettaa pari kuukautta sitten poikaystäväni kanssa suhteemme, joka oli kestänyt 9 vuotta. Erosimme riidoitta, täydellisessä yhteisymmärryksessä, halusimme katsoa, onko elämällä tarjota jotain muuta. Lähdin yhteisestä kodistamme, jonka yhdessä rakensimme rauhalliseen pikkukylään ja muutin vuokrayksiöön kaupungille. Muutos oli suuri; aluksi hippasin kaupungilla minkä kerkesin, nautiskelin vapaudestani. Tapasin ystäviäni,joille ei aiemmin riittänyt juurikaan aikaa,ostin itselleni kaikkea pientä kivaa,asuntolainastakaan ei tarvinnut enää huolehtia. Joulun aikaan jysähti. Tajusin, että haluan takaisin kotiin, tahdon perustaa perheen ja vanheta siellä minne kuulun. Aiemmat ongelmat poikaystäväni kanssa liittyivät lähinnä siihen, etten ollut valmis perheen perustamiseen, se vaikutti suhteeseemme ratkaisevasti. Tunteet viilenivät ja olimme aika paljon omissa ympyröissämme. Yritystä suhteemme pelastamiseen oli enemmänkin poikaystävälläni, itse en huomannut suhteemme arvoa ennenkuin sain mahdollisuuden katsella sitä pienen etäisyyden päästä. Tämä hengähdystauko sai minut tajuamaan, mikä on tärkeää, se sai minut uskomaan vakaasti siihen, kuinka tahdon viettää lopun elämäni. Mutta heräsin liian myöhään. Kerroin tunteistani ja sain pettyä. Poikaystäväni kertoi, ettei enää tiedä mitä haluaa, eikä pysty antamaan mitään takuita tulevasta. Hän pyysi minua jatkamaan normaalia elämää, aika näyttäisi miten tässä kävisi. Hän kertoi asennoituneensa jo siihen, että jatkaa elämäänsä ilman minua. Ja kipeää teki. Tekee koko ajan. En suostu uskomaan, että tämä olisi tarumme loppu. Kerroin hänelle, että odotan häntä aina. Ja niin teen. En pysty edes kuvittelemaan elämääni kenenkään toisen kanssa. Kosijoita on ollut, mutta eivät ne saa sellaista poltetta sydämeen kuin se ihminen, joka on minulle tarkoitettu.
4802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei Ellu,
vähän noin minullekin on käynyt. Rakastin poikaystävääni, tosin en niin kauan kuin sinä omaasi, mutta uskoin, että hän on se minulle. Kaikki virheet ja kaikki hyvät asiat, me olisimme täydellinen pari.
Erosimme, ja koin ihan samanlaisia tunteita kuin sinä; tapasin kyllä muita, mutta kukaan ei herättänyt sen kummempia tunteita ja yritin vanhaa poikaystävää takaisin.
En onnistunut, mistä nyt olen enemmän kuin iloinen.
Sillä sitten tapasin yhden pojan, enkä edes enää muistanut seurustelleeni, kärjistäen sanottuna. Kaikki entinen tuntui merkityksettömältä, halusin olla vain tämän uuden tuttavuuden kanssa.
Usko siihen, että elämällä on monia vaihtoehtoja kulkea eri reittejä. Varmasti jonakin päivänä kohtaat jonkun upean ihmisen. Älä takerru menneisiin, eroamisenne todennäköisesti avaa vain uusia ovia ja mahdollisuuksia, jos itse uskot niin! Kaikkea hyvää sinulle!

Äänestä
  • ...rohkaisevista sanoista. Toivon todella, että aurinko vielä paistaa, vaikka pilviseltä näyttää...tulevaisuudelta odotan kuitenkin vain yhtä asiaa; tahdon sen ihmisen, jota eniten olen rakastanut. Olen vielä liian sokea nähdäkseni mitään muuta, vaikka tiedän, että olet oikeassa. Kaikkea hyvää myös sinulle!

    Äänestä

  • Viestisi auttoi sadasosasekunniksi ihan käsittämättömän paljon. Sitten palasin taas vanhaan 'olen tyhmyyttäni menettänyt kaiken' -ajatukseen, mutta hetkeksi pääsin siitä siis eroon, kiitos viestisi. :)
    Varmasti kaikille on olemassa joku, jonka kanssa kaikki loksahtaa paikoilleen. On vaan epätoivoista odotella sitä maagista oivallushetkeä, koska itsensä tuntee koko ajan vanhemmaksi ja epäonnistuneemmaksi, eikä varmuus siitä, että kaikki kuitenkin vielä menee hyvin, ole yhtä vahva.
    Vielä kiitos hetkestä, jonka viestisi antoi. Nyt ajattelen taas vanhalla tavallani enkä enää edes kiittäisi sinua. Onneksi kuitenkin aloin äsken heti kirjoittaa. :)

    Äänestä

Oletko varma, että kyse ei ole vain siitä, ettet osaa olla yksin? Pari kuukautta on todella lyhyt aika olla sinkkuna 9 vuoden seurustelun jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ellu27 kirjoitti:

Päätimme lopettaa pari kuukautta sitten poikaystäväni kanssa suhteemme, joka oli kestänyt 9 vuotta. Erosimme riidoitta, täydellisessä yhteisymmärryksessä, halusimme katsoa, onko elämällä tarjota jotain muuta. Lähdin yhteisestä kodistamme, jonka yhdessä rakensimme rauhalliseen pikkukylään ja muutin vuokrayksiöön kaupungille. Muutos oli suuri; aluksi hippasin kaupungilla minkä kerkesin, nautiskelin vapaudestani. Tapasin ystäviäni,joille ei aiemmin riittänyt juurikaan aikaa,ostin itselleni kaikkea pientä kivaa,asuntolainastakaan ei tarvinnut enää huolehtia. Joulun aikaan jysähti. Tajusin, että haluan takaisin kotiin, tahdon perustaa perheen ja vanheta siellä minne kuulun. Aiemmat ongelmat poikaystäväni kanssa liittyivät lähinnä siihen, etten ollut valmis perheen perustamiseen, se vaikutti suhteeseemme ratkaisevasti. Tunteet viilenivät ja olimme aika paljon omissa ympyröissämme. Yritystä suhteemme pelastamiseen oli enemmänkin poikaystävälläni, itse en huomannut suhteemme arvoa ennenkuin sain mahdollisuuden katsella sitä pienen etäisyyden päästä. Tämä hengähdystauko sai minut tajuamaan, mikä on tärkeää, se sai minut uskomaan vakaasti siihen, kuinka tahdon viettää lopun elämäni. Mutta heräsin liian myöhään. Kerroin tunteistani ja sain pettyä. Poikaystäväni kertoi, ettei enää tiedä mitä haluaa, eikä pysty antamaan mitään takuita tulevasta. Hän pyysi minua jatkamaan normaalia elämää, aika näyttäisi miten tässä kävisi. Hän kertoi asennoituneensa jo siihen, että jatkaa elämäänsä ilman minua. Ja kipeää teki. Tekee koko ajan. En suostu uskomaan, että tämä olisi tarumme loppu. Kerroin hänelle, että odotan häntä aina. Ja niin teen. En pysty edes kuvittelemaan elämääni kenenkään toisen kanssa. Kosijoita on ollut, mutta eivät ne saa sellaista poltetta sydämeen kuin se ihminen, joka on minulle tarkoitettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu