Haluaisin hiukan objektiivista näkemystä ongelmaani. Eräs naishenkilö on käyttäynyt minua kohtaan muutamien kuukausien ajan hyvin erikoisesti. Välillä hän todella haluaa osoittaa huomioivansa minut, kertoo mitä ihmeellisempiä asioita. Kun taas itse yritän olla aktiivinen ja kysellä hänen kuulumisiaan ym., hän suunnilleen juoksee minua karkuun. Alunperin hän oli "aloitteen" tekijä ja toi itsensä minun tietoisuuteen - kohtalaisen suoraviivaisestikin.
Onko kovinkin yleistä, että naiset leikittelevät tällä tavoin miehen tunteilla vai onko tässä tapauksessa kyse jostakin kissa&hiiri-leikistä? Sillä mitä kiltimpi olen (esim. annan pienen lahjan), sitä etäisempi tämä henkilö on ja mitä kauemmaksi minä hänestä yritän, hän "juoksee" luokseni yhtenä maailman ihanimpana olentona.
Toki voisin kysyä suoraan mikä on homman nimi, mutta ainakaan vielä minulla ei riitä siihen rohkeutta. Enkä tiedä voinko enää roikkua samassa ihastuksessa, jos se ei johda mihinkään. Olisiko parempi vain menettää toivo ja usko, ennen kuin ketään todella sattuu?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Samaa peliä ne miehetkin pitää.
te miehet teette ihan samaa..tuota kysymystä vois kysyä myös miehen logiikka palstalta..
Ei pidä paikkaansa. Sanopa on/off - miehelle ettei seura (nyt) kiinnosta, kun on (kuukautiset, lapset kipeänä,kiirettä töissä), elikä torju hänet jostain syystä, vaikka ajattelisitkin jutun sujuvan kunhan saat oman tilanteen selväksi. On/off -mies lähtee, eikä jää enää ihmettelemään, ei vaikka kuinka pyytäisit lähemmäs tai käskisit edemmäks,kuinka naisen logiikalla yrittäisit tilannetta hallita. Jos on/off -miehen kanssa viettää illan,yön, vannottaen ettet halua olla muuta kuin kaveri, on/off -mies kuitenkin käsittää että nyt sinä olet hänen omansa, josta hän voi olla mustasukkainen, jonka tekemistä hän päättää. Jos saat on/off -miehen tajuamaan ettei näin ole,vaan olet pelkkä kaveri, on/off -mies vetää herneet nenäänsä, häipyy, vaikka ihminen jolla olisi edes liukukytkin vaatisi ainakin aikalisän ja tilannekatsauksen. On/off-miehen kanssa ei voi pelata muuta kuin on/of -peliä.Kuka vaan kykenee ? On/off -nainenko ?
nainen varmaa tykkää olla se Pomo kaikessa, häntä joko kiinnostaa tilanne tai ei mitään. Vaikea tilanne varsinkin, jos nainen ei ole keskusteluun taipuvainen. ...hmm ehdota, että nainen saa päättää kaikista tärkeistä asioista, mutta sinä päätät mikä asia on tärkeä, mikä vähemmän tärkeä...
tilanne päivän selvä, tämä nainen ei halua olla täysin yksin, siis siinä mielessä että ei olisi mitään "meininkiä" vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta et ole sellainen johon hän haluaisi sitoutua, eli hän ei ole "rakastunut" sinuun mutta haluaa että on joku silloin kun hän itse sitä tarvitsee, mutta ei halua "kahlita itseään sinuun. Saattaa olla että et ole ainoa ja hän saattaa olla rakastunut toiseen jota ei varmaksi saa ja pitää sinut varalla ettei jäisi ihan ilman.
Kyllä teidän miesten pitäisi tuo peli tietää kun itse sitä harrastatte.