salakatselu

Hyväksyttekö työpaikalla, salakatselun(kuvaamisen)? Koskaan ei tiedä milloin kuvataan ja ketä. Syy on: 'on syytä epäillä...' Saavatko esimiehet ns. kiksejä kun kuvaavat salaa? ottakaa kantaa...
2520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyväksyn täysin.Meillä pomot saivat kiinni jo pitkään varastelleen tyypin.Ennen hyypiön kiinnijääntiä kaikki olivat "epäiltyjä".Tajusi itse ottaa lopputilin,sakinhivutuskin kävi jo mielessä.

Niin kauan kun itsellään ei ole salattavaa kuvatkoon niin paljon kuin sielu sietää.

Äänestä

Olin kerran ruokakaupassa töissä, siellä oli tosi paha johtaja. Jos olin muuten hyvä työntekijä (ensimmäisellä viikolla), hän valitti kerran perjantaina, että minun pitäisi opetella viikonlopun aikana kävelemään nopeasti. No harjoittelin koko viikonlopun, ettei hän enää tulisi valittamaan minulle mitään. Sitten aloitin kunnon kävelyspurtin maanantaiaamuna.
Samana iltapäivänä kun olin "pullohuoneessa", hän tuli valittamaan minulle, kun en lappaa tarpeeksi nopeasti pulloja koriin (oli tarkkaa, mikä pullo menee mihinkäkin koriin ja tottakai olin aluksi sekaisin, että mitäs nämä nyt olikaan) hän käski tsempata seuraavana aamuna, että kun laiskoja työntekijöitä ei suvaita.
Ihmettelin 3 viikon ajan, että mistä hän tietää että teen jotain vahingossa väärin tai jään miettimään, kuinka jokin asia nyt tehtiinkään.
Sitten selvisi!!! Hän oli kuulemma koko 3:n viikon ajan seurannut vain minua, mitä teen väärin että saisi valittaa minulle!!! Minulla oli vielä 4 viikkoa jäljellä ja yritin kävellä nopeasti, vaikka illalla olikin jalat todella kipeänä ja laitoin nopeasti pulloja koreihin, vaikka vähän virheitä tulikin, mutta korjasin virheeni, kun sain vähän omaa aikaa.

ELI MIELESTÄNI AINAKIN TÄMÄN JOHTAJAN KÄSISSÄ VALVONTAKAMERA JUTTU OLI TURHAA LIIOITTELUA JA INHAA VAKOILUA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isoveli valvoo kirjoitti:

Hyväksyttekö työpaikalla, salakatselun(kuvaamisen)? Koskaan ei tiedä milloin kuvataan ja ketä. Syy on: 'on syytä epäillä...' Saavatko esimiehet ns. kiksejä kun kuvaavat salaa? ottakaa kantaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu