Ja kysymys liittyy avioeroonkin! Eli jos vaimoni (ei avioehtoa) vanhemmilla on testamentti jossa heidän omaisuuttaan ei kuulu aviopuolisolle niin miten pitkään se pätee? Eli jos on kiinteistö tai osake, siihen tietysti ei ole asiaa mutta kun omaisuutta myydään , miten tämä rahana oleva omaisuus, onko se edelleenkin vain vaimon? Toivottavasti ymmärsitte mistä on kysymys!
testamentti
suunnittelija
121552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Testamentti koskee myös tilalle tullutta omaisuutta. Vaimosi on tosin hankala osoittaa, mitä on tullut tilalle. Pitää hankkia vanhoja kuitteja jne.
Ihan noin mielipiteenä, anna vaimosi pitää perintönsä. Mitä se sinulle kuuluu? Miksi sinun pitäisi siitä hyötyä?
asiahan on niin että vaimosi perii vanhempansa, ja jos vaimosi menehtyisi perisivät teidän lapsenne. jos avioehtoa ei ole vain yhdessä hankittu on jaettavaa jas on toteen näyttää että olet ollut hankkeissa mukana. Jos vaimollasi on sisaruksia heillä on oikeus sisarosuuksiinsa vaikka testamentti olisi tehty yksistään vaimollesi.
Vaimolle tiedoksi: avio-oikeus ulottuu perintöön.
Testamentilla voi rajata lapsen puolison avio-oikeuden pois.
kirjoitit "...jos avioehtoa ei ole vain yhdessä hankittu on jaettavaa jas on toteen näyttää että olet ollut hankkeissa mukana..."
Ja sitten kun nämä amatöörijuristit antavat neuvojaan, ja jotkut vielä uskovat, niin seuraavassa keskusteluissa ihmetellään "kuinkas tässä näin kävi".
SIIS, kun "pappi aamenensa sanoo" (eikä avioehtoa ole), ja jos hopeat menee kahteen kasaan, niin on kaikki omaisuus ja VELAT yhteisiä (on ne sitten hankittu ennen avioliiton solmimista tai sen aikana, perintönä tai lottovoittona, kumman tahansa "panoksesta" riippumatta, ja rekisteröity kumman tahansa nimiin, kuten auto tai aseet). Nämä laitetaan "yhteen kasaan", ja erotus jaetaan tasan (voi olla miinusmerkkinen). Koska harvoin mahdotonta jakaa tasan kaikkea (vrt. asunto), niin sitten lasketaan paljonko toiselle osapuolelle maksetaan ns. tasinkoa, jotta "puntit tasan".
Tämä siis yleissääntö. Poikkeuksena tietenkin aina ns. henkilökohtainen omaisuus (vaatteet, kengät, korut). Avio-oikeuteen poikkeus myös esim. vanhempien testamentissa tehty "avioehto", pätteekö tämä jos ao. perintö myydään ja maksetaan asuntovelkaa onkin jo kimurantinpi kyssäri. Sitten on tuomioistuinten poikkeavia päätöksiä todella RÄIKEISSÄ tapauksissa ... mutta niihin ei tavallisen pulliaisen kannata toivoaan pistää.
Lopuksi, koettakaa ihmiset ymmärtää että avioliitto on sopimus joka perustuu mm. Suomen lakiin. Ellet tiedä mihin sitoudut ao. sopimusta tehdessäsi myös taloudellisesti, niin ota selvää ... tai varaudu maksamaan ehkä kalliitkin oppirahat tietämättömyydestäsi. Kaikkein paras neuvo on AINA tehdä avioehto (voi laatia takautuvastikin, helpoin ennen häitä).
Lyhyissä avioliitoissa puolittamisperiaatetta ei noudateta. Tämä ei ole lainkaan kimuranttia eikä vaadi huippujuristien laintulkintaa, vaan tätä voi pitää pääsääntönä. Edellyttää tietysti, että puoliso osaa vedota osituksen sovitteluun. Osituskin on sopimus ja sopimukset tehdään vapaasta tahdosta.
Totta, ja näin kuuluu ollakin. Mutta lyhyys ym. kuitenkin tulkittava, olkoonkin että varmasti oikeuskäytäntö tästäkin muodostunut.
Mtös avioehto on sopimus, ja liian usein ihmiset sanovat tuollaisesta sopimisen olevaan NIIIIN vaikeaa kun on rakastunut. Voi vain kysyä, kuinka helppoa muka on järkevästi ja objektiivisesti sopia osituksesta ja omaisuuden jaosta silloin kun riita (usein) jollain tasolla "päällä".
Kun nyt sopimuksista puhutaan, niin sopimus on yhtälailla elatus- ja tapaaminenkin. Hassua, kuinka monet ajattelevat lastenvalvojan "määräävän" ne ... ehei, hän vahvistaa vanhempien tekemän sopimuksen (ja auttaa sen löytymisessä). Ja ellei sopimusta löydy, niin joku toinen instanssi sen sitten määrää.
Johan taas intouduin, tiedän että tiedät nää -- kaikki ei. Mutta takasisin siihen asiaan, jota minä pidän kimuranttina. Eli toi alkuperäinen perintöasia. Juridista kantaa (näyttö?), moraalinen lienee kaikille selvä ?
Mikään asia ei ole maailmassa selvä, varsinkin jos sanotaan lyhyesti mutta moniselitteisesti.
Mikä sinun mielipiteesi on näytön ja moraalin suhteen? Kenelle perintö kuuluu, millainen jakosopimus tulisi tehdä, pitääkö jotain näyttää? Jos pitää näyttää, mitä ja miten?
*Ei aggressiivinen vaan tiedonhaluinen.*
Kun tähän kyseiseen esimerkkiin ei ole juurikaan annettu taustoja, niin hieman vaikea ottaa jyrkkää kantaa niin moraaliin kuin juridiikkaankin. Otetaan siis kaksi "ääripäätä".
*********
CASE A: Puoliso perinyt pienen kerrostalo-osakkeen Helsingissä, mutta omat elämät Jyväskylässä. Testamentissa perintö rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle. Puoliso päättää myydä Helsingin kaksion ja käyttää rahat Jyväskylästä ostettavaan omakotitaloon, erotus katetaan normaalisti asuntolainalla. Ero tulee 10 vuoden kuluttua, avioehtoa ei ole.
MORAALI: Mielestäni puolisolla joka myi perintönsä yhteisen kodin rahoittamiseksi on oikeutettu saamaan "takaisin" perintönsä jollain tavalla. Mutta miten se määritetään, kun Jyväskylän talo saatu hyvään hintaan kaupaksi ja asuntovelkakin oli jo maksettu?
JURIDIIKKA: Tuostapa lipsutaankin sitten sujuvasti tälle puolelle, vaikka sovussa ja yhteisymmärryksessä ollaankin esimerkki erossa, niin ajatelkaapa miten ao. "perintö" otetaan huomioon.
a) palautetaan 10 vuotta sitten puolison tuoma myydyn perinnön pääoma, esim. 30 "rahaa"
b) diskontataan nykyarvoon ao. summa (millä tuotto-oletuksella?), eli (30 x 1,xx) = >30 "rahaa"
c) jyvitetään osuudet Jyväskylän taloon. Eli, Maija toi aikanaan 30 "rahaa", ja yhteistä velkaa otettiin 70 "rahaa" => Maijan osuus 30+70/2 = 65%. Jyväskylän talon myyntihinta oli 150 "rahaa", kuuluuko Maijalle 97,5 "rahaa" osituksessa?
d) Vai, kuuluuko Maijalle summa, joka Helsingissä myydyn asunnon nykyarvo, esim. 120 "rahaa" (mies painosti Maijaa myymään osakkeen alihintaan ja nopeasti lamavuosina).
Kuten voit kuvitella, kun tämä pohdinta käyty niin alkaa sopu herkästi karisemaan kauniista puheista huolimatta (lisäksi kaverit säestää, ja juristit neuvoo). Kun mukaan otetaan eron karvas kalkki, ja vaikka mausteeksi se että Matti on maksanut käytännössä talon kun Maija on ollut kotiäitinä (älkää nyt menkö siihen keskusteluun "sekin arvokasta työtä"... on, on) ... niin voin lyödä pienen pullon viinaa vetoa, että käräjillä tapaavat. Ja tän piti olla "moraalisesti" simppeli case !!!
*********
CASE B: Puoliso perinyt pienen kerrostalo-osakkeen Jyväskylästä, mutta omat elämät Helsingissä. Testamentissa perintö rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle. Puoliso päättää myydä Jyväskylän yksiön -99. Koska perheellä jo on asunto ja elämä muutenkin kunnossa, Maija sijoittaa osan rahoista IT osakkeisiin, ja sitten tehdään Karibian matkoja, käydään vähän enemmän perheen kanssa ulkona. Kun mukavaan elämään tottuu, niin osakkeita myytiin tarpeen mukaan ... kun ne kurssitkin laskusuunnassa (toim.huom. kun rahvas jonottaa osakkeita kadulla tai taksikuski antaa sijoitusneuvoja, myy kaikki heti). Kun ero iski -03 syksyllä oli ao. perintö "syöty".
MORAALI: Mielestäni puolisolla joka myi perintönsä yhteisen "kivan" rahoittamiseksi ei ole oikeutettu saamaan "takaisin" perintöään millään tavalla.
JURIDIIKKA: Maijan keräilyvietin vuoksi hän on säästänyt kaikki kuitit ja tositteet, ja hänen uusi Ekonomi-Juristi miehensä Esko-Juhani alkaa rakentamaan ehdotusta osituksen sovittelusta vedoten Maijan myytyyn perintöön ... (jako tapoja sitten enemmän kuin edellisessä tapauksessa!)
**************
MIELIPITEENI: Näiden esimerkkien keksiminen ei edes vaikeata, ja totuus usein vielä ihmeellisempää. Joten, jos tuollainen testamentti on tiedossa, niin tehkää samalla yhteinen avioehto vaikka sitten jälkikäteen (siis, olette jo ”ehdottomassa liitossa”). Kun ollaan sovussa, niin asian varmasti molemmat osaavat nähdä "fiksusti". Vaikka edelleen, avioehto paras tehdä ennen niitä häitä.
Ja avioehtohan ei estä, että omaisuus on yhteistä ja 50/50 jaettavaa (ellei toisin sovita), aivan kuten ilman ehtoa. Eli, ostatte asunnon niin velka ja asunto "rekisteröidään" molempien nimiin. Ostatte auton osamaksulla, osamaksusopimus molempien nimissä kun tehty vastaatte siitä puoliksi, ja auto myös molempien nimiin. Ja kun ehto, niin voitte myös sopia asunnon osuudet poiketen "puolet-säännöstä", tai voitte ottaa "omat velat" (ja olla 100% varma ettet joudu toisen veloista vastaamaan) ... siis, ehdottomassa liitossa myös vain toisen nimissä oleva velka onkin yhteistä erossa!!! (joo, voidaan sovitella ... jos halua on)
Avioerossa tehdään ositus eli katsotaan mitä kumpainenkin omistaa ja jaetaan puoliksi. Jos vaimosi on saanut omaisuutta joka on sulejttu sinulta pois, saa hän pitää sen, mutta joutuu tietysti korvaamaan sen osuuden vaikka sitten rahalla tai muulla omaisuudella mitä olette jakamassa. Käytännössä sillä testamentillä ei ole siis juurikaan merkitystä. Vaimo saa pitää siis perintönsä, mutta se lasketaan hänen omaisuudekseen ja omaisuus menee puoliksi.
Testamentilla voi määrätä, että perijän puolisolla ei ole avio-oikeutta perintöön. On muuten varsin yleinen. Tällaista perintöä ei oteta ositukseen. Vain se omaisuus ositetaan, johon kummallakin on avio-oikeus.
Mutta onneksi kysyjä ei tätä kysynytkään, vaan sitä, miten kauan tällainen määräys pätee. Ja sehän pätee ikuisesti. Jos perityn omaisuuden tilalle on tullut muuta omaisuutta, perijän tulee osoittaa, että juuri perintö on käytetty uuden omaisuuden hankintaan. Se voi olla vaikeaa.
Kiitokset varsinkin Pertsalle! Ymmärsit asian ytimen, joillakin muilla oli hiukan hakusessa...kysymyksenasettelukin oli aika tiivistetty ilman taustatietoja.
Eli; jonkinlaisen riidan ja sotkun siemen sisältyy tällaiseen testamentin määräykseen jos parisuhde karahtaa ja ositettavaa omaisuutta on huomattavasti.
Itse olen vähän kyyninen ja veikkaan että tässä itsekeskeisessä maailmassa yhä enemmän avioehdot ja poissulkumääräykset lisääntyvät, jokainen elää oman kukkaronsa varassa ja yhteisen omaisuuden hankintaa vältellään. Kommentoikaa, mutta itse alan menettää uskoani "suureen ja pysyvään rakkauteen" johon olen joskus naivisti uskonut!
Eipä kestä kiittää, toivotaan että joku muukin sai ajatuksia pohdinnoistani.
En näe että avioehdot itsekeskeisyyttä, saati rakkaudettomuutta kuvastavat. Kyse on mielestäni kohtuullisuudesta ja tosiasioista. Kohtuullista on, ettei sellaista omaisuutta tai velkaa jaeta, jonka hankkimiseen tai ottamiseen ei puolisolla ole mitään osaa tai arpaa. Tosiasia on, että eroja tapahtuu -- ei siihen varautuminen merkitse samaa, että uskoo saati toivoo niin tapahtuvan omalle kohdalle. Onhan sinulla kodissasi palovakuutuskin (analogian huomannee jokainen) ...
En näe sille mitään estettä, etteikö yhteistä omaisuutta voida hankkia (ja kuuluukin) avioehdosta huolimatta. Ajattele vaikka asunnon ostoa ... usein myös avioehdottomissa liitoissa asuntolaina ja asunto on molempien nimissä (vaikka riittäisi, että se vain toisen nimissä). Jos avioehto, niin esitetyllä tavalla hankittu asunto on yhteistä omaisuutta. Eli, ei se avioehto normaalielämää mitenkään "vääristä" itsekkääseen suuntaan -- mutta selkiinnyttää tilannetta, jos toisella selkeästi suurempi omaisuus, tai sellainen karttumassa.
Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että pelkkä testamentin ehto luo pohjan hyvälle sotkulle ... siksi tekisin samalla yhteisen avioehdon (malleja monia, ei tarvitse olla esim. "takautuva"). Suosittelen juristin puoleen kääntymistä.
Tämä keskustelu ei liity mielestäni kummemmin uskon menetykseen "suureen ja pysyvään rakkauteen" -- en sekottaisi "puuroja ja vellejä"