Olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein kaksi vuotta, josta vuoden olemme asuneet yhdessä. Olemme viettäneet aikaa melko paljon vain kahdestaan kotona, ystäviä tavanneet valitettavasti aika harvoin. Olemme riidelleet paljon ja joutuneet miettimään olemmeko sittenkään oikeita toisillemme, mikä onkin saanut meidät keskustelemaan vakavasti erosta. Emme myöskään ole arvostaneet toisiamme tarpeeksi ja olemme nuoria joten ehkä myös pikkuriikkisen "sitoutumiskammoakin" on havaittavissa.
Olemme miettineet, miettineet ja miettineet tilannettamme emmekä halua erota toisistamme, mutta meidän on vaikea kuvitella jatkavammekaan näin. Rakastamme toisiamme ja meillä menee yleisesti kuitenkin hyvin, meillä on hauskaa ja ihanaa yhdessä. Olenkin ajatellut ehdottaa, että alkaisimme "seurustelemaan" uudelleen, koska seurusteluaika ennen yhteenmuuttoa jäi todella lyhyeksi. Eli asuisimme kumpikin taas omassa asunnossamme...
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tai millaisia ajatuksia herättää? Voikohan tällainen kuitenkaan käytännössä toimia..?
Olemme miettineet, miettineet ja miettineet tilannettamme emmekä halua erota toisistamme, mutta meidän on vaikea kuvitella jatkavammekaan näin. Rakastamme toisiamme ja meillä menee yleisesti kuitenkin hyvin, meillä on hauskaa ja ihanaa yhdessä. Olenkin ajatellut ehdottaa, että alkaisimme "seurustelemaan" uudelleen, koska seurusteluaika ennen yhteenmuuttoa jäi todella lyhyeksi. Eli asuisimme kumpikin taas omassa asunnossamme...
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tai millaisia ajatuksia herättää? Voikohan tällainen kuitenkaan käytännössä toimia..?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Totuushan on se, ettei seurustelu parin vuoden jälkeen enää ole samanlaista huumaa kuin alussa. Senhän takia monet suhteet kariutuvat, kun ajatellaan, että aina pitäisi mennä hyvin, ja sitten luovutetaan heti, kun on vaikeampaa.
Te olette ilmeisesti aika nuoria? Kyllä se voisi olla ihan toimiva ratkaisu, että asuisitte erillänne. Joillakin jopa pieni tauko seurustelussa on hyväksi, ja suhde paranee tauon jälkeen. En ehkä kuitenkaan tuota taukoa suosittelisi, ne päättyvät usein varsinaiseen eroon, kun jompikumpi löytääkin uuden kumppanin... tai sitten tulee riitoja tauon aikaisista muista suhteista.
Yksi ratkaisu voisi olla myös se, että alkaisitte tapaamaan enemmän omia ystäviänne tai harrastamaan omia juttujanne. Näin teidän ei tarvitsisi koko ajan viettää aikaanne kahdestaan, vaan kummallakin olisi enemmän "omaa elämää".
Kiitos vastauksestasi Sara. En itsekään pidä taukoa mitenkään hyvänä ratkaisuna. Välillä tuntuu että kai tämä peli on jo menetetty...
Minä olen 21v. ja poikaystäväni on pian 23v. Meillä on kyllä omia ja yhteisiäkin harrastuksia ja se on meistä molemmista tärkeä asia suhteessa.
Mä olen seurustellut reilun vuoden verran ja asutaankin saman katon alla. Meillä on ollut alusta asti kivaa ja hauskaa toistemme seurassa, ja ehdinkin jo ajatella, että tässä SE on. Mutta alkuhuuman mentyä ohi huomasimme molemmat, että jotain puuttuu kuitenkin. Me emme juurikaan riitele, ja se onkin yksi paha asia, sillä pää ei tuuletu kunnolla jos vaan hyssyttelee koko ajan.
Mietimme ihan samaa, että jospa minä muuttaisinkin yksikseni ja mentäisiin ikään kuin askel taaksepäin suhteessa. Nyt kuitenkin ollaan päädytty siihen, että lopetetaan suhde ja pysytään ystävinä. Saattaa vaikuttaa "luovuttamiselta", mutta mielestämme ei ole järkeä pitkittää asioita jos todella tietää mitä tuntee sisällään.
Tällä hetkellä minulla on huojentunut olo, sillä meidän mököttämiset ja toisen ajatusten miettimiset jäi, kun ollaan sovittu ja selvitty asiat. Mä yritän tällä hetkellä löytää itselleni asuntoa, mikä ei ole helppoa. Silti uskon, että välimatka auttaa ja nykyinen poikaystäväni on jatkossa paras ja läheisin ystäväni.
Onpas teillä aika samanlainen tarina... Ja tosi hyvä homma että ootte tehny päätöksen! Kyllä se siitä varmasti helpottaa.. Tää miettiminen on niin rassaavaa... =(
Hyvä asiahan on että olette saaneet asiat selvitettyä kuitenkin. Eikä mun mielestä vaikuta yhtään "luovuttamiselta" kun kerran olette sitä mieltä että jotain puuttuu. Päinvastoin, annatte molemmille mahdollisuuden löytää jotain "sopivampaa"...
Me ollaan myöskin ajateltu koko ajan samanlailla ku ollaan erosta puhuttu, että hyvinä kavereina kumminki pysytään jos päätetään erota. Välillä ollaankin mietitty että saatettais sopia jopa paremmin kavereiksi. =)
Ja silleenhän tässä kumminkin on asiat aika hyvin että ollaan molemmat saatu selvittää ja puhua kunnolla asioista, ja teillä eropäätös yhteinen... Joo.. ja sehän tässä pelottaakin että yrittääkö sitä vaan pitkittää asioita...
Voimia sulle!!! Ja onnea asunnon hakuun!
Hui!
Mä sain tänään asunnon.. Muutan sitten sinne. Vähän hämmentää, kun on NIIN kivaa vieläkin yhdessä, mutta silti tietää, että näin on parempi. Kuitenkin menis siihen samaan ahdistukseen parin viikon päästä.
Jotenkin tuntuu, että kaikki kuitenkin loksuilee kohilleen, kunhan vaan saa päänsä järjestykseen. Me aiotaan kanssa olla kavereina jatkossakin ja harrastaa juttuja yhdessä. Nytkin on nämä viimeiset viikot ollut tosi vapautuneita, välillä itketty ja välillä naurettu. Mä todella toivon, että tekin saatte juttunne jotenkin sovittua. Kiva kuulla, että joillakin muillakin on samanlainen asia edessään.
Tsemppiä ja mukavia tulevia päiviä :)
Nappasin jonku nimimerkin, sori. En huomannut et se oli jo. En siis ole sama "???" ku tuol alempana.
..saattaa toimia, tietty se on tapauskohtaista, ihmiset ja suhteet kun on aina erilaisia. Itse olen kuitenkin katsellut muutamaa sellaista tapausta vierestä, eli että erillään asutaan ja suhde toimii paremmin kuin yhdessä asuttaessa, joten ei kai se huono ratkaisu ole sekään.
Se on hyvä, että olette rehellisesti pystyneet keskustelemaan asioista ja miettimään eri vaihtoehtoja. Hiukka jäi vain epäselväksi, miksi olette eroa alkaneet pohtia, kun kuitenkin sanoit, että "Rakastamme toisiamme ja meillä menee yleisesti kuitenkin hyvin, meillä on hauskaa ja ihanaa yhdessä." Riitely jossain määrin varmaankin kuuluu normaaliinkin parisuhteeseen, mutta riitelyn syitäkin voi pohtia. Jos riidat ovat tyliä "toisen tekemiset ärsyttää" niin erilainen suhtautuminen varmaan auttaa, kukaan kun ei ole täydellinen... Et tosin kertonut mistä riitelette.
Itse olen seurustellut avokkini kanssa reilut kolme vuotta ja yhteen muutimme melkein saman tien tavattuamme, ja aika alkuhuumalta yhteiselomme vieläkin tuntuu.. eli siinä suhteessa olen itse onnellisessa asemassa.. :)
Olet kyllä onnellisessa asemassa! =) Meidän matka jo tähän pisteeseen on ollut välillä aikamoista asioiden "vääntämistä ja kääntämistä"... Sellaista riitaa mikä on voinut syntyä ihan pikkuasioista, mutta millä on voinut pilata kumminkin koko päivän... Ehkä se on vähän sellaistakin että toisen tekemiset ärsyttää...
Välillä ei oikein edes ymmärrä, miten tähän asti on yhdessä tultu, kun muistelee mistä kaikesta on ollu riitaa... Sillä että rakastamme toisiamme jne... Tarkoitin että yhteiselämä kuitenkin yleisesti sujuu, tehdään asioita yhdessä ja meillä on hauskaa, pystytään puhumaan asioista ku asioista yms. Vaikea olisi kuvitella että hän ei kuuluisi elämääni (tärkeänä osana) ollenkaan. Ja vaikea on ymmärtää miksi kuitenkin välillä tuntuu että tämä ei suju, ei sitten ollenkaan...
Kokemukseni nykyisen poikaystäväni kanssa ovat hyvin samanlaisia. Tosin olemme seurustelleet vasta vajaan vuoden, mutta tässä ajassa olemme jo ehtineet muuttaa yhteen, erota, palata yhteen ja lopulta muuttaa erilleen, seurustelua jatkaen.
Erilleenmuutto koitui meidän suhteemme pelastukseksi, vaikka alkuun se pelotti helvetisti. Meidänkin "seurusteluaikamme" jäi lyhyeksi ja yhteenmuutto kävi aivan liian nopeasti. Erillään asumisessa on kuitenkin puolensa... Silloin suhteessa ei ole niin paljon arjen painolastia ja aina on se optio, että voi olla yksinkin loukkaamatta toista. Olemme molemmat kokeneet saaneemme enemmän tilaa hengittää ja tunnustella tunteitamme. Rakkautemme roihuaa päivä päivältä enemmän ja olemme jopa uskaltaneet jo väläyttää mahdollisuutta, että jonain päivänä taas asuttaisiin saman katon alla. Tosin aivan uusina ihmisinä ja vasta sitten, kun muut vaihtoehdot eivät enää tuntuisi luontevilta.
Itse pelkäsin erilleen muuttaessamme suhteemme laadun muuttumista ja jokapäiväisten ihanien rutiinien katoamista.. Ne katosivat, mutta tilalle tuli tuhat uutta. Edelleenkin jaamme vuoteen, ruoan, rahat, kaiken. Erillään asuminen tuo vain hiukan lisäjännitystä, kun enää toinen ei ole itsestäänselvyys.
Koen saavani enemmän huomiota ja rakkautta, seksi on parantunut määrällisesti ja laadullisesti. Jos on huono päivä, niin viettämällä illan yksin kotona voi varmistaa sen, että seuraava on taas yhtä huumaa, kun molemmat ovat saaneet maistaa suloista ikävää.
Yhdessäasuminen ei ole aina paras ja luontevin ratkaisu. Pitää miettiä juttu aina oman suhteen kannalta, vaikka meitä kannustetaankin siihen perinteiseen putkeen: seurustelu, yhteenmuutto, kihlat, naimisiin, lapsi... Kaikilla se ei mene niin.
Ottakaa aikalisä. Muuttakaa erilleen. Saatatte huomata, että rakkaus on sittenkin siellä, hautautuneena yhdessäasumisen ongelmien ja paineiden alle. Olkaa huolettomia, rakastakaa, ikävöikää, nauttikaa seurustelun huumasta! Mikä kiire on valmiissa maailmassa?
Ja jos erilleen muuttaminen erottaa teidät, niin olisi käynyt jokatapauksessa. Eivät ongelmat mihinkään katoa, on vain uskallettava kokeilla uusia ratkaisumalleja.
Voimia sinulle. Täältä löytyy ainakin yksi onnellinen erilleen muuttanut.