Onko täällä ketään, joka voisi kertoa hyvän syyn siihen miksi kiusausta pitäisi välttää silloinkin, kun se on suuriN? Tuleeko siitä varmasti kaikille hyvä mieli? Vai muutunko minä katkeraksi ja onnettomaksi? Sillä on varmasti kohtalokkaammat seuraukset parisuhteessani kuin antautumalla kiusaukseen?
Kiusaus
Nainen
313785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Siitä vaan, eläimellistä menoa niin pääset tuosta tuskaisesta olostasi. Jos sulla tekee noin kovasti mieli vierasta, niin kannattaa aloittaa nyt heti, eikä sit ku on lapsia ja asunto. Sun tuleva-ex kyllä huomaa oikean luonteesi lopulta, teet nyt niin tai näin. Hommanne on jo historiaa.
Ystäväni sanoi minulle kerran "Voin vastustaa kaikkea paitsi kiusausta". Siitä vedinkin johtopäätöksen, ettei kiusaus ole kiusaus jos sitä pystyy vastustamaan.
Kiusausta ei välttämättä tarvitse välttää, mutta tulevaisuuden kannalta tärkeintä on ajoitus. Älä lankea liian nopeasti, mutta toisaalta älä odottele turhan kauaa. Lumous voi haihtua ja järki ennättää edelle. Se saattaa jopa kaduttaa!
Elämässä ei ole pakko kuin kuolla.
Eikä sitten sekoiteta lankeemusta ja kiusausta. Oman elämän hallintaa hyvät naiset. Valinta aina sinun mistä vastuun kannat, ei mennä kohtalon tai kiusauksen taakse piiloon.
Omaa elämää tulee hallita itse. Kumppani ja perhe pitää ottaa huomioon päätöksissä, muttei loputtomiin. Aina ei voi syrjäyttää itseään.
Muista, ettei kyse ole vain siitä, miltä sinusta tuntuu, että podetko huonoa omatuntoa jos annat kiusauksen viedä, tai että syntyykö sinulle patoutumia jos et seuraa halujasi. Keskeistä on se, mitä olet vakituiselle kumppanillesi luvannut, mitä hän sinulta odottaa. Uskollisuutta?
Halujaan saa toki toteuttaa, mutta ei koskaan toisen ihmisen kustannuksella. Jos yksi ei riitä, luovu hänestä suosiolla, ettet satuta. Jos mietit, ettei hän koskaan saisi tietää, joten se ei häntä haittaisikaan, niin... *kiroilua* On muutenkin vaikeaa luottaa ihmisiin, ja sitten vielä... huoh.
Aina pitää pystyä kunnioittamaan toista ihmistä sen verran, että kertoo asiat, kuten ne ovat.
Toisen tunteilla ei missään tapauksessa pidä ruveta leikkimään.
Mikäli tekee mieli vierasta, voi kertoa sen ennenkuin sinne vieraisiin ryntää.
Siinäpähän suhteen kestävyys punnitaan, puolin ja toisin.
Niinhän sitä sanotaan, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella...mutta kuihtuu se sekin ajan kanssa. Kummallako puolella on sitten se parempi multa kasvattaa uutta ruohoa??
Sitä kannattaa harkita, ennenkuin lähtee vieraalle maaperälle.
Ei välttämättä ole ne rokotuksetkaan kunnossa kaikessa kiireessä...
Minun ja mieheni mielestä toisen tunteilla leikkiminen on juuri sitä, että sanoa paukautetaan asiat niinkuin ne ovat! Ei niin saa tehdä. Siitä seuraa vain mielipahaa molemmille. Siis hienotunteisuutta peliin. Jos itsellä on valtaisa tarve kiellettyyn hedelmään niin itse myös pitää vastata teoistaan eikä sotkea kumppania siihen. Tämä on sitä kumppanin kunnioittamista.
Siinä olet kyllä oikeassa, että kiire on aina pahitteeksi. Hätäisiin ratkaisuihin päätyykin usein ne, jotka kertovat vuolaasti kumppanilleen kaiken.
Jos omat himosi ovat sinulle tärkeämmät kuin rakkaimman ihmisesi tunteet, sen kus menet ja teet!
Jos siitä kerran tulee sinulle hyvä mieli ja uskot sen tuovan kaikille muillekin hyvän mielen, mitäs enää epäröit?
pitää välttää viimeiseen asti. Ellei pysty niin sitten...
No, jokainen varmasti punnitsee plussat ja miinukset (ja välillä kiroaa miksi on törmännyt moiseen kiusaukseen) ja tekee niiden perusteella ratkaisunsa.
Vaikka täällä näyttävät monet takovan päähän, että sinun pitäisi ajatella vain kumppania päätöksessäsi niin sehän on pötypuhetta. Täytyy ajatella myös itseä ja hela kokonaisuutta. Miehesi ei koskaan tule ainakaan kiittämään siitä, että olet jättänyt elämäsi parhaimman tilaisuuden (?) väliin hänen takiaan etkä saa siitä sulkia hattuusi keneltäkään muulta kuin korkeintaan itseltäsi.
Kaikenlisäksi miehesi saattaa tulevaisuudessa joutua samantapaisen valinnan eteen ja valitsee kielletyn hedelmän tai jopa haluaa erota. Tai paljastuu, että hänellä on ollut koko suhteenne ajan rinnakkaisuhde!
Muistakaa hyvät ihmiset, että parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, jotka eivät välttämättä halua päättää henkilökohtaisista asioistaan yhdessä eikä edes keskustella niistä. Toiset kutsuvat sitä salaamiseksi ja toiset hienotunteisuudeksi, mutta molemmat ovat oikeassa.
oli piristävin tässä ketjussa. Ilmeisesti sinulla on elämänkokemusta sen verran, ettei maailmasi ole mustavalkoinen.
Ei ole ainuttakaan parisuhdetta, jossa ei kumpikaan koskaan tee mitään väärin tai jotain juuri toisinpäin kuin on luvannut. Tarkoitus on vain selvitä kunnialla haastavistakin tilanteista eikä siihen aina todellakaan pidä sotkea kumppania mukaan.
Pitäisikö sinun mielestäsi tavanomaisesta yksiavioisesta uskollisuudesta saada erityistä kiitosta, "sulkia hattuun"? Itsehän sitä on tällaiseen suhteeseen hakeutunut.
Toiseksi, on aika halpaa ajattelua perustella syrjähyppelyään sillä, että "onhan toisellakin siihen mahdollisuus." Miksei voi myöntää, että tein niin koska halusin tehdä, eikä selitellä.
Ja vielä; ihminen on tahdonvarainen olento, joka voi itse valita tekonsa. On turha syyttää mitään "kiusauksia", jos päättää toimia fysiologisten halujensa ohjauksen mukaan. Koko sanamuotokin on peräisin uskonnollisuuden läpitunkemalta keskiajalta, jolloin uskottiin persoonalliseen pahaan, sielunviholliseen joka johtaa ihmistä harhaan.
Ja jos tuumit, että se, mistä joku ei tiedä, ei häntä vahingoita, niin se on kyllä aika todellisuuspakoista ajattelua.
Ihminen toimiikin tahdonvaraisesti ja molemmilla puolisoilla on oma tahto.
Jos jompikumpi ehdottomasti haluaa toista niin eikö hänen pidä toimia halunsa mukaan eikä kumppaninsa halun mukaan? Tämä pätee mielestäni vain silloin jos toisen haluaminen ei ole kroonista ja kestä vuosikausia.
Kiusausta ei sinänsä voi syyttää, mutta vähänkin kokeneempi ihminen tietää, että juuri se Halun Kohde on Kiusaus eikä suinkaan aina pelkästään fyysinen vaan Myös psyykinen.
Tuo psyykinen halu yhdistettynä fyysiseen on voimakkain ja tein teon, jota en kuvitellut ikinä tekeväni, mutta tein kuten halusin. Ajattelin vain, että jos asia joskus tulee mieheni kanssa puheeksi en voi sanoa muuta kuin "minä halusin sitä" Piste. Tiedän kyllä, ettei mieheni haluaisi tuota lausetta suustani kuulla, joten onko hän muka se todellisuuspakolainen?
Parhaiten perusteltu pettäminen tähän saakka ... älyllinen.
Tässä muutaman päivän "saikun" aikana ensimmäinen kerta kun jonkun kommentti todella osu ja uppos. Ei ruikutusta, ei myötäunnon hakua, suoraselkäysyyttä ... en ole samaa mieltä, mutta en voi väittää vastaankaan (voin jopa tuntea sympatiaa tunnetta kohtaan). HIENOA! (ei, ei ole ironiaa)
En tunne miestäsi, tai taustojanne -- mutta jos oma puolisoni olisi asian aikanaan näin todennut sitä kysyttäessä, niin sairaalla tavalla olisin ollut ylpeä hänestä (ei mennä esim. perskännin piikkiin laittamaan kaikkea). Olkoonkin että niin tai näin, luottamus menee ja sen kanssa vaan elettävä yhdessä tai sitten ei.
Miten suhtautuisit miehesi uskottomuuteen vastaavassa tilanteessa?
Oman kokemukseni kautta olen todennut, ettei luottamukseni mieheeni kärsisi jos hän joskus olisi uskoton mikäli meidän keskinäinen suhde pysyisi suurinpiirtein samalla tasolla kuin se on nyt. Eli varsin hyvänä!
Korostan tässä kohdassa kuitenkin "hyvin pelatun" menneisyyden merkitystä. Olemme molemmat individualisteja, joka saattaa helpottaa yhteiseloamme suunnattomasti, koska kummankin Oma mielipide on se oikea ja sitä kunnioitetaan. Juuri tämän takia mielestäni (ja myös mieheni mielestä) on täysin turha keskustella uskottomuudesta enempää kuin "minä halusin sitä".
Tuohon tilanteeseenne ei kenelläkään pitäisi olla "nokan koputtamista" tai moralisointeja -- tuo on teidän sopimus tavasta elää yhdessä, niin yksilöinä kuin pariskuntanakin.
Teidän tilanteessanne pettäminen ei olekaan toitottamani oire tulehtuneesta suhteesta (kuten yleensä, väitän), vaan hyväksytty tilanne jollaisia sattuu ja tapahtuu.
Harvinaista, mutta ei varmasti mahdotonta.
käy mies parkaasi, sillä jos parisuhteesi toimisi hyvin ei sinulle tälläisiä kiusauksia tulisi edes mieleen, hän saattaa uskoa kaiken olevan hyvin. Ymmärsin kiusauksen tässä olevan nimenomaan seksiin viittaavaa, joten lienet varsin pinnallinen nainen ja sopisit varmaan hyvin vakiopanoksi kiusauksen kohteellesi.
on varmaan kaikilla joskus ja niihin sortumisessa häviää varmasti aina. Vaikka ne onnistuisi pitämään salassa niin itseensä ei siinä asiassa voi pettää. Terveellä ihmisellä on sisimmässään selvä oikeudentunto mikä on oikein ja mikä väärin ja pettäminen vie aina itsekunnioituksesta melkoisen palan pois. Joku taas tietysti väittää, ettei ainakaan häneltä vie ja on oikeassa, sillä eihän sellaista voi viedä mitä ei ehkä koskaan ole ollutkaan.
minä itse lankesin, annoin kiusaukselle vallan. minulla olisi kuitenkin ollut hyvä syy välttää kiusaus, sillä elin vakituisessa parisuhteessa. sen jälkeen oli jatkon suunnittelu helppoa, jätin mieheni hyvin nopeasti. syytä en kertonut, mutta jättäminen oli silti vähintä mitä saatoin siinä tilanteessa tehdä. en enää voinut hyvällä omalla tunnolla nukkua rakkaani vieressä, katsoa silmiin enkä olla muutoin lähellä. rakastan edelleen. ehkä jotain päivänä pystyn kertomaan totuuden...
Annoin myös kiusaukselle vallan. En ole vieläkään kertonut miehelleni eikä tarkoitus ole kertoa. Totuus tuhoaisi hänet. Joka päivä kamppailen syyllisyyden kanssa. Öisin en saa nukuttua. Olenkin ajatellut, että jos en pysty elämään itseni kanssa minun täytyy jättää mieheni, mutta syytä en tule kertomaan. Rakastan häntä paljon. Pettämisen hekellä molemminpuolinen rakkaus oli kadoksissa, minä vain tulin pettäneeksi. Näinköhän annan koskaan itselleni anteeksi ja saan rauhan? En kaipaa saarnaa enkä moralisointia, tiedän että tein väärin ja minun kuuluu kärsiä!
Itseäni vai sinua.Herrajumala,niin kuin et olisi tiennyt tekojesi seurauksia.Varmasti tiesit että luonteenlaadullasi jäät morkkikseen ties elinajaksesi.Kummallista masokismia,suorastaan sairasta.Itse käyn silloin tällöin vieraissa ja sillä sipuli.Ne ovat ohi kiitäviä hetkiä eikä niihin jäädä piehtaroimaan.Tietysti jo saa tuollaisesta suurempaa nautintoa kuin seksistä niin mikäs siinä sitten.Onnea vaan kiirastuleesi.Varmaan saat hyviä fiboja.
molemmat olette saaneet hyviä fiboja aikaiseksi. Kunnon parisuhteessa vibat tuleekin toisella tavalla.
Jonain päivänä satuta sinua.Mikäs sen parempaa kuin hyvä parisuhde.ONNEKSI OLKOON.Tasan vaan ei käy onnenlahjat joten toisenlaisiakin kohtaloita on.Ettei jopa olis joskus niin että toisen mielestä kaikki on hyvin ja onnellista...ja kumppani pitää tilannetta täytenä helvettinä.Voisko olla että todellinen rehellisyyden puute todellisuudessa vaivaa ns "onnellisia" parisuhteita.Meillä kaikki oli niiiiin hyvin ja sitten sinä....
Tuskinpa jumalolentoja ollaan siinä mielessä etteikö vieras pillu ja kulli olisi käynyt mielessä joskus vaikka toteuttamisasteelle ei olisi mentykään.Sanoisitko miehellesi/vaimollesi että näin tai tapasin sellaisen naisen/miehen että tussu oli märkänä tai kulli melkein seisoi.Olisiko tämä tarpeellista edes kertoa.Ei minun mielestä.Tavallaan olet jo pettämisen "ihanassa" maailmassa vaikka et olisikaan fyysisessä kontaktissa.Käsi sydämelle.Oletko ajatellut tai himoinnut vierasta vaikka hetkenkin?
Josko vaikka alusta aloittaisi. Kyllä arkitodellisuus on satuttanut, ja tulee satuttamaan jatkossakin välillä – ja toivottavasti aina hetkittäin satutteleekin, niin viisastuu ja oppii, sekä osaa arvostaa niitä hyviä ja normaaleja ”arki hetkiä” joita myös saa kokea. Elämäähän tämä vaan on.
Varmasti ”tuhansia” perheitä, missä toisen mielestä parisuhteessa ei VOI olla mitään vikaa (on työ, auto, lapset, talo ja koira, jne.) – ja toisella puoliskolla pää on hajoamassa tilanteen mahdottomuuden alla. Mutta eihän se mitään onnellisuutta tai hyvää elämää ole, loppupelissä kenellekään.
Ei ”onnellisuus” ole joku olotila johon päästään, ja sitten köllötellään siinä kuolemaan saakka. Hyvä parisuhde vaatii jatkuvaa hoitoa ja huoltoa, huomioonottamista ja myötäelämistä … empatiaa ja sympatiaa … uhrauksia joita tekee mielellään, taitoa arvostaa toisen ”uhrauksia” … ja kyllä, hyvä suhde vaatii nimenomaan rehellisyyttä sekä rohkeutta puuttua hankaliin ja kipeisiinkin asioihin (hyssyttelemällä asiat vaan mutkistuu, ja lopulta umpisolmussa). Se, missä menee suoruuden / rehellisyyden sekä loukkaamisen (töksäyttelyn) raja riippuu niin kuulijasta kuin sanojastakin – tää sitä yhdessä elämisentaitoa.
Totta kai vieras pillu on käynyt mielessä, ja taatusti puolisollani vieras mulkku – lähes eunukin ja frigidin suhdehan tää muuten olisi. Ja oikeastaan, kyllä mä saatan hyvinkin sanoa kadulla (etenkin kesällä), että onpa siinä pantavan näköinen nainen tai todeta puolisolleni että ”jos olisin nainen, niin tollasesta miehestä pitäisin”. Muuta ei tuo pettämistä ole, inhimillisiä tunteita (nää niitä eläimellisiä vaistoja) joita jokaisella normaalilla henkilöllä on. Raja meneekin sitten toteuttamisen kohdalla, ja sen rajan kumpikin pari voi määrittää yhteisesti mikä OK ja mikä ei. Jutun juju onkin siinä, ettei riko niitä lupauksia ja ”sopimuksia” mitä yhteisen elämän osalta on sovittu ja sitouduttu (mikä yhdelle parille pettämistä, ei välttämättä ole toiselle) – eikö siinä juuri pettämisessä ja lankeamisessa ole kyse?
”Pornojen” ajatuksien katsot olevan jo pettämistä, voisi ottaa toisen esimerkin. Varmaan kaikki ovat joskus kiukustuneet niin tulisesti, että ajatus ”vittu mä haluisin kuristaa ton tyypin” on piipahtanut päässä. Käsi sydämellä, mulla ainakin on joskus kiehahtanut noin. Ei sillon olla minun mielestä ”tapon kauhealla tiellä” … vaaditaan aika paljon enemmän konkretiaa ennen kuin tuo ajatus vie Kakolaan – ja sen päätöksen teen minä, kuinka menettelen ajatukseni kanssa … niin kuin sinä, kun päätät toteuttaa ajatuksesi puolisosi pettämisestä.
kanssasi.Luin erään naisen kirjoituksen.Hän kertoi miehensä yökaudet pläräävän netin "pillusivuja" jne.Se oli hänen mielestä loukkaavaa.Ymmärsin sen loukkaavan sen takia että miehenhän pitäisi olla vaimonsa vieressä "pläräämässä" häntä noin livenä.Onko sitten niin että vaimo ei halua miestään mutta ei halua hänen pläräävän "pillusivujakaan".Kuvittelen että vaimo kokee sen eräänlaisena pettämisenä.Allekirjoitan kaiken mitä kirjoitit.Itse asiassa hieno teksti mielestäni.
Olisiko se kuitenkin niin että kukaan ei ole "paha" tahallaan vaan toinen on heikompi toista.Sinä pystyt laittamaan sen rajan oikeaan kohtaan ja olet vahva.Joku heikompi ei siihen pysty.Tai sitten seksuaalinen vietti on niin voimakas että mikään ei tunnu riittävän.
Sana ja ajatus se on sinullakin kohdallaan :-) Tiedätkös miksi vaikutat haastavalta haastettavalta … et ole kuitenkaan ihan samoilla kannoilla, ja haiskahtaa että puhut kokemuksesta muttet paatooksella (höystettynä pilkkeellä silmäkulmassa) – piristää saikkulaista, jota välillä vituttaa lojua punkassa (ja se näkyy & kuuluu). Ja sitten päivä epistolaan:
Haluttomuuden, pettämisen, ryyppäämisen (osin – ei sekoiteta alkoholismiin), nettiaddiktion, keskustelemattomuuden, henkisen kylmyyden, välttelyn (harrastusten ”kakofonia”, joista nolla yhteistä), jatkuvan tappelun, totaalisen tappelemattomuuden, masennuksen, syömishäiriöt … jne. jne. Kaikki voivat olla, ja usein parisuhteessa ovatkin, oireita siitä että ollaan oltu kivillä jo jonkin aikaa … sitä ei olla haluttu huomata ja tunnustaa, tai osattu / uskallettu tehdä millekään mitään … kun meillä menee muka niin hyvin. Surullista, kaikki olisi voitu pelastaa – mutta harvoin enää kun oireet noin näkyvät ja aidosti toista satuttavia (usein molempia)
Hauskasti kerroit vaimon pläräämisestä – syytä olisi välillä makkarissakin peuhata. Ja ellei tee mieli yhtään, niin silloin jälleen hälyytyssireenit kovalle ja tilannetta selvittämään. Mutta tässäkin vaikea ottaa jyrkkää kantaa, on niitä sivuja välillä kiva katsoakin … vaikka kasin *wirn*
En käyttäisi näissä ihmissuhdeasioissa kovin herkästi sanaa paha (säästän sen perheväkivaltaan), heikko on hyvä adjektiivivalinta kuvaamaan ihmisiä näissä tilanteissa, joissa valintojen paikkoja tulee. Mutta ei heikkous ole pysyvä olo tila, tai vahvaksi ei synnytä – toinen asia jota olen hokenut täällä on oppiminen (ei muuttuminen). Eli, jollakin henkilöillä on heikkous hakeutua sivusuhteeseen kun ongelmia vakisuhteessa – tosiasia, ei voi kieltää. En usko, että he ovat niin naimisiin mennessään suunnitelleet, tai silkkaa ilkeyttään niin tekee (vaikka niin jotkut hurskastelijat täällä tuntuvat luulevan). No, juttu paljastuu (oikeastaan aina, ennemmin tai myöhemmin) – ero tulee. Jos ns. pettäjä malttaa ja jaksaa prosessoida eron, saa siihen tukea ilman tuomitsemista tai paapomista (”voi voi, ethän sää itteles tietenkään mitään mahda kun Manolito oli niin ihanakiii”) – niin väitän, että hän oppii seuraavalla kerralla a) valitsemaan kumppaninsa paremmin, b) tunnistamaan ongelmat suhteessa aikaisemmin (huoltamaan suhdetta), c) kun niitä ”kiusauksia” tulee, toimimaan toisen kuin ennen, tietäen seuraukset mitä valinnoillaan on.
Myönnän, monet ei opi koskaan …
Ai mikäs minä olen puhumaan – no kokemuksesta. Kaikki ne virheet teimme mistä suhteen ”ylläpidosta” olen aikaisemmin kirjoittanut, puoliso alkoi pettämään ja minä juomaan (iltatissuttelua, kemiallista hyvääoloa siis) – eli klassikko tapaus. Pitkällisen perheterapian kautta ”hyvään” eroon ja yhteishuoltajuuteen päädyimme, sovussa ja ymmärryksellä … oppineina tapahtuneista, vahvempina molemmat … anteeksi antaen ja saaden, ilman katkeruutta ja syytöksiä (itsensä tahi toisen) – mutta surullisina tietenkin.
Ja siis – eteenpäin elämässä, vähän viisaampana (ihminen ei ole koskaan valmis) …
PS. Jos tuntuu että tahdot vaikka jatkaa jutustelua toisenlaisessa foorumissa (e-mail, chat, tms.) niin vihjaa
Tähän vain pieni kommentti.
Parisuhteessa tärkeintä on yksilöt... Keskitytään siihen mitä itse elämältä haluaa. Siis todella sellaista minkä kykenee saavuttamaan itse eikä vain kumppanin avulla. Kumppani keskittyy myös itseensä. Kompromisseja tehdään harvoin ja niin, ettei kummallekaan tule tunne, että joutuu luopumaan liikaa itsestään.
... kommentti.
Jos suhteenne noine periaatteineen hyvin toimii, niin se on iloinen asia -- Onnittelut onnestanne, molemmille
Kaiketi on kysymys oman elämän hallinnasta ja hallitsemattomuudesta.Minulla ei ole tarvetta neuvoa muita ja julistaa "oikeaa" evankeliumia.
Kun kirjoitan, tavallaan kirjoitan auki omaa elämääni.Enhän tunne edes itseäni kunnolla ja hallitse täysin omaa elämääni.Kuinka voisin se olla se ainoa oikea tieto.Minulla on paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia!Vastaukseni ovat yhtä paljon kysymyksiä "voisiko olla näin" tyyliin.Punnitsen toisten vastauksia peilaten niitä omaan sisäiseen maailmaani.Olen seurannut elämässäni usein "vääriä viittoja".Vaellukseni on jatkuvaa korjausliikettä näillä elämäntien rasteilla.Tasapainon hakeminen on jatkuvaa koska haluan elää hyvää elämää ja tarjota sitä myös läheisilleni, ennen kaikkea perheelleni.
Kumpaa mietit mielummin loppuelämäsi? Tuliko hölmöiltyä vai V** kun en silloin pannut sitä naapurin perttiä.
Minä tein mitä tein juuri siksi, että halusin sitä. Ja koska halusin sitä, se ei ollut hölmöilyä vaan pitkän harkinnan tulos.
tietäisit hyvin jos sinulla on syy olla pettämättä. Vaikka eihän sitä aina itse osaa sanoa mitkä valinnat elämässä ovat niitä oikeita. Jälkeenpäin se onkin helpompaa. Mutta ei määrä korvaa laatua seksisuhteissakaan, vaikka toisaalta on ihan hyvä jos kokemusta on tarpeeksi. Ja kannattaa myös muistaa että hyviä miehiä on harvassa ja sellaisesta kiinni pitäminen vaikeaa. Saattaa helposti käydä niin kuin minulle, että se todellinen sieluntoveri tuli petettyä joskus aikanaan 15 vuotta sitten ja erossa oltu jo yli 10 vuotta. Kumpainenkin on nykyään naimisissa tahollaan, mutta vieläkin kaipaan vanhaa joka ikinen päivä. Lapsetkin on tehty "väärän" miehen kanssa. Ei silti. Mukava ja rahakas mies se on tämä nykyinenkin, mutta tiesinhän jo erotessa etten koskaan tulisi löytämään samanlaista kuin tämä mister oikea. En valita mutta kuitenkin...
Kehottaisin pysähtymään ja miettimään, mitä todella tunnet nykyistä kumppaniasi kohtaan sydämessäsi ja jos hän ei ole sinulle todella tärkeä niin toimi sitten siltä pohjalta.