Kuinka Vapaussota olisi pitänyt saatto hoitaa

Täällä on paljon syytetty Valkoista osapuolta Vapaussodan jälkiselvityksestä, mutta kuinka asian olisi voinut toisin hoitaa?

Tässä muutamia vaihtoehtoja:

punaiset sotavankit olisi pitänyt armahtaa?
Heidät olisi pitänyt vankita inhimillisiin I luokan hotellia vastaaviin oloihin?
Heidät olisi pitänyt karkoittaa venäjälle?
Heidät olisi pitänyt teloittaa välittömästi?


Omat mielipiteet asiasta:

Kohta 1 olisi tullut uusi kapina ja epävarmat olot olisi jatkunut.

Kohta 2 ei olisi ollut noissa oloissa mahdollista.

Kohta 3 silloin punaiset olisi jatkaneet venäjältä käsin toimintaa suomea vastaan.

Kohta 4 on ja oli ainut mahdollisuus, sillä kuolemanrangaistus maanpetturuudesta oli liian pieni tuomio.

Esittäkää te toisia vaihtoehtoja jos niitä on.
12686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikään luettelemistasi ei ole kelvollinen.
Ei sitä punaiset ainoita syyllisiä olleet.
Valkoset teki perin likaisia temppuja. Ja perinnettä näyttää siirretyn myös jälkipolville. Todella saamatonta sakkia tämä porukka. Lienee
AKS:n jäljillä.
http://www.geocities.com/sudeettimanse/herraseura.htm

Äänestä

Vangit olisi pitänyt armahtaa ja vapauttaa. Ainoastaan sellaiset henkilöt, jotka kummalta puolelta tahansa syyllsityivät raakuuksiin, joita ei voi katsoa sotatoimiksi, vaan rauhallisiin ihmisiin kohdituneeksi terrorismiksi olisi tullut oikeudenkäynnissä tuomita sellaiseen rangaistukseen, joka niistä rikoksista olisi ollut kohtuullinen. Kuolemanrangaistusta olisi pitänyt välttää kokonaan, koska se poiki aina joukon uusia katkeroituneita kansalaisia surmattujen lähipiiristä.

Sisällissodan syitä olisi pitänyt välittömästi alkaa tutkia. Olisi huomattu, että osa kansasta eli hyvin puutteellisissa oloissa kaupunkiköyhälistönä tai maattomana väestönä. He olivat täysin toisten hyväntahtoisuuden tai mielivallan armoilla. He olivat toiskansalaisia, joilla ei ollut mahdollisuutta samanlaiseen suomalaisuuteen kuin taloudellista valtaa pitävillä oli. Ne demokratiavajeet olisi tullut havaita ja pyrkiä korjaamaan välittömästi. Kun kurjistettu kansanosa olisi voinut havaita, että heidän ongelmansa on havaittu ja se halutaan ratkaista, tilanne olisi muuttunut tyystin. Kansa olisi eheytynyt vähitellen. Nyt eheytymiseen tarvittiin sota NL:a vastaan ja Kekkosen aktiiviset ponnistelut luoda yhtenäinen kansa. Tavoitteena olisi pitänyt olla alusta alkaen sellainen Suomi, jossa pyritään tasa-arvoisuuteen ja elinolojen parantamiseen erityisesti kurjimmasta päästä alkaen.

Sisällissodat eivät synny noin vain ilman vallitsevia epätasa-arvoisuusolosuhteita. Vallankumoukset eivät tuontitavarana onnistu, ellei ole vallankumoksellista tilannetta. Vallankunousyritys olisi voitu ehkäistä yksinkertaisesti sillä, että kansan kurjaliston oloja olisi ryhdytty pontevasti parantamaan. Demokraattisissa oloissa vallankumoukset ja kapinat ovat mahdottomia. Ihmisten tyytymättömyys herättää todellisessa demokratiassa aina vastakaikua. Oloja pyritään parantamaan.

Punaisten puolella ollleista valtaosa kapinoi kurjien elinolojensa parantamiseksi. Heillä ei ollut mikään muu aate kuin nälkä siinä takana. Suuri osa tästä joukosta ei ollut koskaan kuullutkaan mistään sosialismista tai jos olikin, luuli sitä ihan joksikin muuksi kuin mitä se oli. Väestön lukutaito ei ollut yhtä hyvä kuin nykyisin ja mediatieto levisi haja-asutusalueille heikonlaisesti. Sosialismissa nähtiin vain mahdollisuus päästä riistäjästä eroon. Osa kansasta vihasi isäntiään eikä ihan syyttä.

Äänestä
  • Mutta kaikki tämä jäi tekemättä, kansa jakaantui kahtia vuosikymmeniksi. Sitä jakaantumista on edelleen olemassa.
    Valkoinen Suomi teki suuren virheen ottalla kansalaissodan jälkeen vallan haltuunsa ja varsinkin siinä, ettei valtakoneisto osannut käyttää saamaansa valtaa oikein. Ei osattu rakentaa Suomea uudestaan eheäksi. Ei tietenkään, koska suuri osa kansaa oli kaiken ulkopuolella.
    Valitettavasti.
    Vasta sotien jälkeen, kun vasemmisto sai jonkinlaisen aseman, alkoi kansan yhdistymistä tapahtua, tosin hyvin hitaasti.
    Kansalaissota on Suomen kansan musta luku. Syyllisiä voi etsiä pääosin vain omasta piiristä.

    Äänestä

  • Miten kommentoit bolshevikkien osuutta Suomen Vapaussodassa? Kyseessähän oli vallankumousyritys sosialistisen Suomen saamiseksi. Etkö näe mitään tuomittavaa sinä? Vai oletko itse vasuri? Ei se ole niin mustavalkoista, että punaiset olivat hyviä, köyhiä ja valkoiset rikkaita, pahoja.

    Äänestä

  • jaakko kirjoitti:

    Miten kommentoit bolshevikkien osuutta Suomen Vapaussodassa? Kyseessähän oli vallankumousyritys sosialistisen Suomen saamiseksi. Etkö näe mitään tuomittavaa sinä? Vai oletko itse vasuri? Ei se ole niin mustavalkoista, että punaiset olivat hyviä, köyhiä ja valkoiset rikkaita, pahoja.

    Oliko niitä bolshevikkeja oikeasti olemassakaan?Eikö se asia ollut aika levällään Venäjän vallankumouksen melskeessä. Ihmisillä oli vaan hataria aatteita, joilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
    Eihän kommunistivaltaa oltu missään vielä edes toteutettu.
    Itseasiassa Venäjän vallankumous vei vasemmistolta laillisen aseman senaatissa. Senaatti hajotettiin itsenäistymisen alla, eikä vasemmisto menestynyt sekavissa vaaleissa.
    Kyllähän se oli vallankumousyritys, tietysti, ja siksi tuomittava hanke. Mutta aina vastaavien tapahtumien jälkeen tulee jälleen uusi päivä ja elämää on jatkettava. On elettävä kuitenkin edelleen samojen ihmisten kanssa.
    Syyllisten on saatava rangaistus, mutta rangaistukset eivät voi olla kohtuuttomia. Kaikkia syyllisiä ei voi tuomita kuolemaan, se olisi totaalinen kansanmurha.
    Kansalaissodassa menetettiin kansan yhtenäisyys moniksi vuosikymmeniksi. Taitavammalla sisäpolitiikalla asioita olisi voitu korjata paljon aiemmin.

    Äänestä

  • jaakko kirjoitti:

    Miten kommentoit bolshevikkien osuutta Suomen Vapaussodassa? Kyseessähän oli vallankumousyritys sosialistisen Suomen saamiseksi. Etkö näe mitään tuomittavaa sinä? Vai oletko itse vasuri? Ei se ole niin mustavalkoista, että punaiset olivat hyviä, köyhiä ja valkoiset rikkaita, pahoja.

    Bolshevikkivallankumous tapahtui 7.11.1917 ja Suomen sisällisota alkoi 28.1.1918. Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917. Maassa oli kuitenkin suuri joukko Venäjän entistä armaijaa. Tämä ennen järjestyksenpidosta vastannut joukko osin radikalisoitui, osin anarkisoitui. Syntyi valtatyhjiö järjestyksenpidon osalta. Tätä tyhjiötä ryhtyivät kilvan paikkaamaan suojeluskunnat ja punakaartit. Punakaartit edustivat työväenliikkeen radikaaleinta ja väkivaltaan taipuvaisinta osaa. Tämä radikaalein aines epäilemättä pyrki kapinaan, joka sai mallinsa bolshevikkivallankumouksesta. Silti vallankumouksesta oli kulunut niin vähän aikaa, ettei voi oikein sanoa, mitä itse asiassa kapinalla tavoiteltiin.

    Oli siis varmasti olemassa vasemmistoradikaalien joukko, joka käytti vallinnutta tyytymättömyyttä häikäilemättä hyväksi ja lietsoi sitä lisää. Tämä radikaali joukko oli kuitenkin niin pieni, ettei se ilman köyhälistön tukea olisi yltänyt mihinkään. Jos oloja olisi pyritty demokratisoimaan ja parantamaan, vallankumous ei olisi saanut sen tarvitsemaa polttoainetta. Koska suojeluskunnat nähtiin riistäjien turvajoukkona eikä todellisina järjestyksenpitäjänä, ne eivät saaneet läheskään koko kansan tukea. Kysymys on enemmän siitä, että kun ristiriidat kärjistyvät, valtaan pääsevät kaikkein etäämmällä toisistaan olevat radikaalit. Näin punaistenkin valta luisui kaikkein radikaaleimmalle ainekselle. Kun tunteet alkoivat kuohua yli äyräiden, ihminen helposti radikalisoituu. Pienestä roihusta kasvaa siten iso palo. Tällöin enemmän jokapäiväisestä leivästä kiinnostunut punakansalainen leimautuu myös bolshevikiksi, josta hän ei itse asiassa ymmärrä yhtään mitään. Mutta kyllä bolshevikeillä osuutensa oli. Ei tee oikeutta kuitenkaan suurennella boshevismin merkitystä Suomen sisällisodan syntyvaiheissa.

    Äänestä

kysellä itsestään selvyyksiä. Länsimaiseen demokratiaan eivät kuulu teloitukset. Eivät kuulu tänään eivätkä taatusti kuuluneet v.-18. Kaikki kapinaan osallistuneet rivimiehet ja naiset olisi tullut armahtaa -eikä surmata nälkään vankileireillä- ja punaisten johtajat vangita ja tuomita vapausrangaistuksiin ja myös ne punaiset jotka syyllistyivät raakuuksiin. Sen jälkeen olisi tullut tutkia valkoisen armeijan teot ja tuomita ne sotilaat jotka olivat syyllistyneet raakuuksiin ja laittomiin teloituksiin. Mutta todellisuudessahan tapahtui tuo esittämäsi vaihtoehto 4 kuten tuosta linkistä voi hyvin päätellä: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/stat2

Äänestä

Muista ottaa lääkkeesi ajoissa.Alkaa kyllästyttämään paskanjauhamisesi.Miten voi ihminen olla noin yksinkertainen?

Äänestä

Se oli vapaussota.

Äänestä
  • Niin, haluttiin vapautua köyhistä.

    Äänestä

Sellainen vapaussota jossa suomalaiset tappoivat toisiaan, kuolleita noin 35 000. Lisäksi taisteluissa oli 14 000 saksalaista ja vajaa 10 000 venäläistä sotilasta. Saksalaisilla oli suurempi osuus sodassa kuin venäläisillä. Jos jäi saksalaisten vangiksi niin henki säilyi varmemmin kuin valkoisten vankina koska ammattisotilaat ei ampuneet antautuneita oikopäätä. Suomen armeijakaan ei tehnyt sitä enää talvisodassa kun vastassa oli ulkomainen sotaväki.

Äänestä

Hinttari unohti sen mitä aiottiin eli lähettää voitetut Saksaan orjiksi suolakaivoksiin. Tosin kukaan punainen ei ehdottanut missään vaiheessa heidän hallussaan olleiden alueiden rikkaiden tai valkoarmeijan sotilaiden lähettämistä orjiksi Siperiaan. Että iso ero osapuolilla ihmisyydessä ja humanismissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sanamies kirjoitti:

Täällä on paljon syytetty Valkoista osapuolta Vapaussodan jälkiselvityksestä, mutta kuinka asian olisi voinut toisin hoitaa?

Tässä muutamia vaihtoehtoja:

punaiset sotavankit olisi pitänyt armahtaa?
Heidät olisi pitänyt vankita inhimillisiin I luokan hotellia vastaaviin oloihin?
Heidät olisi pitänyt karkoittaa venäjälle?
Heidät olisi pitänyt teloittaa välittömästi?


Omat mielipiteet asiasta:

Kohta 1 olisi tullut uusi kapina ja epävarmat olot olisi jatkunut.

Kohta 2 ei olisi ollut noissa oloissa mahdollista.

Kohta 3 silloin punaiset olisi jatkaneet venäjältä käsin toimintaa suomea vastaan.

Kohta 4 on ja oli ainut mahdollisuus, sillä kuolemanrangaistus maanpetturuudesta oli liian pieni tuomio.

Esittäkää te toisia vaihtoehtoja jos niitä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu