Mitäs mieltä olette ikäerosta parisuhteessa? Missä menee raja ja miksi?
Omassa suhteessani ikäeroa on 12 vuotta ja hyvin menee, erittäin hyvin. Alussa oli totutteleminen rakkaani lapsiin ja siihen että miehen ex tulee aina olemaan osa elämäämme lapsien takia. Nyt menee kuitenkin loistavasti, kihlauduttiinkin jopa!
Olisi mielenkiintoista lukea muidenkin kokemuksia ikäerosta ja mahdollisista ongelmista ja tottakai myös siitä miksi suhteenne toimii.
Omassa suhteessani ikäeroa on 12 vuotta ja hyvin menee, erittäin hyvin. Alussa oli totutteleminen rakkaani lapsiin ja siihen että miehen ex tulee aina olemaan osa elämäämme lapsien takia. Nyt menee kuitenkin loistavasti, kihlauduttiinkin jopa!
Olisi mielenkiintoista lukea muidenkin kokemuksia ikäerosta ja mahdollisista ongelmista ja tottakai myös siitä miksi suhteenne toimii.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kaikella ystävyydellä, hieman hassu kysymys...
Mutta oltuani päivän känkkis "Idols tuomari", niin menköön.
Ikäero on vain numeroita (kunhan lakia noudatetaan), olen tavannut monia keski-ikäsiä "kersoja" (enkä vähiten täällä) ja vastaavasti parikymppisiä paljon kokeneita fiksuja ihmisiä. Riippuu täysin henkilöstä, tämän luonteesta ja tavasta nähdä juttuja.
Silti, mieluummin kuin vuosista, puhuisin suhdeluvuista. On eri asia jos olet 18 ja mies 30, kuin että mies on 60 ja sinä 48.
Yhtä kaikki, suurehko ikäero tuo vaikeusasteita suhteeseen ... ei se sitä kaada, tai auvoiseksikaan tee. Se on fakta, joka tuo oman mausteen liittoonne -- niistä isoista asioista vastaatte itse, ei siittoajankohtanne.
Onnea ja menestystä valitsemallanne tiellä !
Kiitos M35 äärimäisen asiallisesta vastauksesta.
Valitettavasti nämäkin keskustelupalstat näyttävät olevan tavalla tai toisella pilattu, sillä liian monessa aiheessa vastaajina on feikkejä..
Tuota suhdeluku-juttua olen itsekin miettinyt, sillä taidamme mieheni kanssa elää nyt tällaista "siirtymävaihetta", eli minä lähentelen neljännesvuosisataa ja tässä vaiheessa ihmisiä kummastuttaa tämä reilun kymmenen vuoden ikäero. Uskoisin että jos tässä nyt yhdessä eletään niin kymmenen vuoden kuluttua kenenkään mielestä ei ole enää outoa että juuri me olemme yhdessä, eikä kellekään tämä ikäerokaan pistä silmään.
En siis tarkoittanutkaan että vanhempi mies tekisi minut automaattisesti onnellisemmaksi, mutta olen itse todennut että tulen toimeen paremmin ja ajatusmaailmat menevät helpommin yksiin kun on se vähintään kymmenen vuotta välissä.
Alkaa ilmeisesti uni painaa kun ei ajatus enää pysy kasassa. Toivottavasti pointtini meni perille ;)
Menihän tuo pointti perille ... mutta kun teillä ei ongelmia, niin haastavana vaikea täässä olla. Ja toivottavasti ei tulekaan.
"kosketelkaa toisianne" (F. Pappa)
olen onnellinen sain siirrettyä mieheni nuoremmalle se varmaan kestää sitä ja olen huomannut saan häntä silloin kun tarviin.
Suhteenne alkuvuosina ikäeronne voi vaikuttaa positiivisesti. Mies vanhempana on kokeneempi ja rilluvuodet takana päin. Hän mahdollisesti osaa tyydyttää sinut seksuaalisesti paremmin kuin nuorempana olisi osannut. Hän voi olla kaikin puolin luotettavampi ja mallikkaampi mies.
Sitten kun sinä olet 45....50, ja seksuaalisesti halukkaimmillasi, niin voit kokea miehesi ikääntymisen kiusallisena. Kovin monella miehellä seksuaalisuus ja seksikyvyt heikkenevät ikääntymisen seurauksena. Moni "keski-ikäinen" nainen on tyytymätön saman ikäiseenkin mieheen, johtuen miehen heikentyneestä suorituskyvystä.
Näyttäisi siltä, että nuori nainen ja vanhempi mies sopivat yhteen hyvinkin, mutta 40 - nainen löytäisi käyttöä jo nuoremmalle miehelle.
Ainakin kohdallani, nyt kaipaisin ehdottomasti
nuorempaa miestä "rinnalleni". Olen 45 nainen.
Hyvä kun konditionaalia viljelit kommentissasi – tietenkin asiat VOI olla juuri kuvaamallasi tavalla. Mutta yhtälailla olen tavannut kirjoituksia joissa valitellaan kolmekymppisen miehen haluttomuutta, tai nelikymppisen rouvan ”peräänantamattomuutta”. Pointti onkin siinä, että kuvaamasi tilanne riippuu ensisijaisesti pariskunnan muista suhteista, toissijaisesti iästä (totta, ihminen vanhenee ja rapistuu ellei pidä itsestään huolta, jne.).
Seksin sijaan nostaisin esille asian, joka ei riipu pariskunnan kemioista (yleensä) – kuolema. Ikävä tosiasia on, että tilastollisesti miestään nuorempi vaimo joutuu elämään pidempään leskenä kuin jos olisi ”valinnut” itseään nuoremman siipan. Mutta, onneksi elämme elämää – emmekä tilastoa.
Hei mitä olette mieltä sellaisesta, että mies on noin 5-10v. naista nuorempi? Jos molempien iät pyörivät siinä 30 - 50v. välimaastossa? Käykö niin, että kun nainen on vaikka 55, niin mies nelivitosena alkaa jo kovasti katsella nuorempia? Tai viimeistään viisikymppisenä? Onko kellään kokemuksia? Olisin tosi kiitollinen vastauksista.
Todennäköisemmin (arvaan) kuin jos tilanne olisi päinvastoin. Mutta, riippuu jälleen teidän välisestä suhteesta -- ei voi tietää.
Ihana, viriili ja kykenevä rakastajani on 40v!
Mies jopa jo 45 on epävarma sänkykumppani..seisoo, jos seisoo..ja vaihtelevasti.;D
Rakastajana nuorempi mies on ykkönen tällä hetkellä!
Mies kun puhuu siihen malliin, että haluaisi ihan pidempääkin parisuhdetta. Ikäeroa meillä on 9 vuotta. Aina joskus tunnen itseni niin "vanhaksi", ja vähän huolestuttaa josko jaksaisi loppuelämäänsä minua katsella, kuten tuntuisi haluavan.
Olette siis noin 25 ja 38... Kymmenen tai jopa kakasikymentä vuotta voi sujua melko kivasti, eihän tuo ikäero niin suuri ole. Mutta mitäpä sitten kun sinä olet 55 ja miehesi 68 vuotias eläkeläinen? Seksi on tuossa vaiheessa miehelle lähinnä päivittäinen haave, hyvällä tuurilla vielä viikottainen fyysinen kokemus, elinikääkän on enään odotettavissa muutamia vuosia. Nainen voi olla hyvinkin aktiivisessa vaiheessa tuon ikäisenä ja luultavasti olet vielä työelämässä, kun saattelet miehesi hautaan. Toivottavasti sinulla on silloin ystäviä, jotta ei tule yksinäistä pitkää vanhuutta.
Tietysti voi tehdä itsekkään ratkaisun, maksimoida hyödyn ja vaihtaa ikäeron päin vastaiseksi sopivassa vaiheessa.
Miten voi ajatella parisuhteen lähinnä hyödyn tavoitteluna, itsensä suojelemisena ja suunniteltuna toimintasuunnitelmana??
Ehkä se meissä ihmisissä on vialla ja aiheuttaa stressiä, masennusta sekä muita elintasosairauksia, sillä emme osaa elää hetkessä. Nauttia juuri tästä elämän kohdasta ja erottaa iloiset asiat siitä. Muistot jää, ja se onkin loppujen lopuksi ainoa asia joka todella jää.
Tekisin itselleni vääryyttä ja samalla koko suhteelle jos alkaisin järkeilemään että mitäpäs kolmenkymmenen vuoden päästä?? Mistä sen tietää vaikka MINÄ jään juuri tänään iltapäivällä auton alle ja MIEHENI onkin se joka jää suremaan - sen seuraavat 30 vuotta, jolloin hän tilastollisesti menehtyy?
Paraneeko se vaihtamalla? Kuinka pitkälle aina haetaan sitä parempaa? Tiedän, teen itse omat päätökseni mutta nämä kommentit vain saivat miettimään. Valitsen elää hetkessä, ehkä lyhyemmän aikavälin kuin muut, mutta onnellisena.
Koetan olla toistamatta itseäni – mutta taas mentiin yleistämään. Ei kukaan varmasti voi tilastojen ja todennäköisyyksien perusteella väittää, että olet väärässä argumenttisi kanssa. Mutta ikä vain yksitekijä, jonka perusteella voidaan ennustaa toimiiko suhde ja miten. Jos oikein ”kauhukuva” tulevaisuuden parinmuodostuksesta otetaan, niin antaa tietokoneiden hakea se täydellinen puoliso erilaisten parametrien perusteella – eroaminen on kielletty, koska vakka on kantensa löytänyt. Hulluako … no niin olisi!
Kun kaksi ihmistä rakastuu, siihen tunteeseen vaikuttaa todella monet tekijät – faktat ja tuntemukset, ”aurat” ja ”kemiat”. Niin, ja kyllä niitä viiskymppisiä miehiäkin kupsahtelee (tai on impotenttien kirjoissa), ja 80 viriilejä vaareja näkee … että näin.
M35, olet viisas mies :)
.... tiedän, ja lisäksi olen vaatimaton ja filmaattinen ...