kaalisoppaako???

yhdessä naistenlehdessä oli juttua näistä pikadieeteistä, mm. atkins, kaalisoppa, lentoemäntä jne...
olen tilanteessa, että minun on pakko olla 5kg laihempi helmikuun 13 päivä. joten ajattelin kokeilla kaalikeittoa, kun sitä keittoa saa kuitenkin syödä niin paljon kun tahtoo.
muut dieetit ei todellakaan sovi, sillä en pysty mitenkään olemaan koko päivää pelkällä vedellä ja näkkärillä!
eli milloin ois syytä aloittaa dieetti, ja tärkeintä, laihtuuko sillä varmasti jos noudattaa ohjeita orjallisesti?
painonpudotuksen ei tarvitse olla pysyvää!!
151154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Laihduttamisesta on se hyvä puoli että raha säästyy ja voit ostaa soppailla vaateliikkeissä kun vanhat vaatteet jäävät ylisuuriksi.Itse olisin jumpan kannalla.Odotan mielenkiinnolla ;)

Äänestä

Kokeilin aikanaan. Alussa maistui tosi hyvältä, mutta kolmantena päivänä lopetin, kun sitä kaalia tunki jo joka paikasta ulos, näin on käynyt monelle.

Äänestä
  • muistaakseni, siitä on jo n. 10 vuotta. Kaikista kamalinta sitä oli syödä aamulla (pakko syödä aamulla jotain), yöksis..Ja koko kämppä haisi monta päivää kaalille, ja tuntui että haju tuli ihonkin läpi. Kiloja muistaakseni lähti hetkellisesti.

    Äänestä

nyt toista päivää.ei se pahaa ole, ainakaan vielä.eilen maustoin sopan valkosipulilla ja nyt basilikalla, mausteilla saa kivasti soppaan vaihtelua.Eilen söin vain yhden omenan kaalisopan lisäksi.päivä ei ollut paha.nälkä kyllä kurnahti illalla nukkumaan mennessä, mutta ei muuta kuin unten maille joten sekin nälkä jäi *nukkumatille*.
Aamulla ei ollut enään nälkä.kipaisin kevyen tuntuisesti ison kävelylenkin.Nyt olen syönyt raakana kesäkurpitsaa, kurkkua ja ituja lisäkis.illalla odottaa uuniperuna jne..Ei muuta kuin mukaan vaan-ei tää kauheeta ole! Tuloksista en osaa vielä sanoa.......

Äänestä

Ja päätyi sappikivileikkaukseen. Toivottavasti sulla ei ole alttiutta sappikiviin...

Lykkyä tykö.

Äänestä
  • muuten varma ettei olisi joutunut leikkaukseen ILMAN KAALIKEITTOAKIN?

    Äänestä

  • meikku kirjoitti:

    muuten varma ettei olisi joutunut leikkaukseen ILMAN KAALIKEITTOAKIN?

    No tarkoitin vain, että jos on alttiutta sappikiviin, niin nimenomaan kaali on yksi aine, joka altistaa sappikivikohtauksille, jotka ovat aika kivuliaita.

    Toki niitä (siis kohtauksia) muutkin aineet aiheuttavat, esim. omena ja kananmuna.

    Äänestä

kaalisoppaa ja vaan kaalisoppaa, jos tuntuu liian kevyeltä lisää lihaa siihen. laihdut varmasti mutta aloita heti. Voit laihtua myös ns. Atkinsinilla, mutta siihen taitaa aikaa olla liian vähän ja voit vaan lihoa jos heti rupeat mälläämään pikakuurin jälkeen kuten ennen.

Äänestä
  • Moi!

    Mun pitäs kans laihtua vähäsen ...
    Joten kertokaa onko tästä kaalisoppa touhusta hyötyä!! Sitten kun olette nähneet pysyviä tuloksia, jos sellaisia sattuu tulemaan ... Voihan se kaalisoppa toki tulla ulos korvista, mutta miksei sitä voisis koitellakin ... itse tämän dieetin löysin naisten lehdestä ja kun tulin tänne nettiin niin täälläkin keskusteltiin siitä. Kommentoikaa asiaa, jos täällä olisi joku muukin tämän dieetin kokeilija, ottakaa yhteyttä! mailatkaa! jospa tässä sitten selvittäis vaikka yhdessä ja vertailtas tuloksia mailien kautta! :))

    Äänestä

  • satu kirjoitti:

    Moi!

    Mä jaksoin neljä päivää vetää sitä soppaa ja muistaakseni viis kiloo meni, viime keväänä. Siitä sitten aloitin ruokavaliolla laihduttamisen eikä mitään ole ainakaan vielä tullut takaisin.

    Mutta kyllästyttävähän se kaalisoppajuttu on, ainakin tällaiselle herkutteluun taipuvaiselle tapaukselle kuin minä. Joten tunnustan, että en ihan sitä nejää päivääkään tehnyt täysin ohjeen mukaan, vaan osasta aineksia tein salaattia ja osasta vähän erilaisia keitoksia ja paistoksia. En kuitenkaan käyttänyt niissä ruuissa muita kuin niitä keittoaineksia, ja ihan vähän mausteita laitoin niihin ruokiin. Pääasiassa yrttejä ja valkosipulia, ihan pikku lorauksen ruokakermaa. Enkä syönyt niitä hedelmiä tai pihvejä. Tällainen "kaalisoppastartti" toimi mulla oikein hyvin.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    ehdottomasti vannon kaalisopan nimeen,vaikkapa vain kaalta ja porkkanaa-mausta kasvisliemellä ja nauti..:)Viimeksi kokeilin keittoon kaalta,pakastesipulia,tomaattimurskaa,vihreää paprikaa ja varsiselleriä-tuhti ja ruokaisa keitto,soseutin keiton ja mausteita mieltymyksen mukaan.Syö mielin määrin ja paino tippuu!Sopii kaikille ja on terveellistä.Itse olen laihtunut syksyn aikana 12kg,jättänyt rasvan ja sokerin miltei tykkänään pois ja katson mitä syön..usein kaalisoppaa!Jouluna herkuttelin kuten muutkin,mutta kohtuudella.Tsemppiä kaikille kanssasisarille!:)

    Äänestä

  • ikuinen laihduttaja(ko) kirjoitti:

    kiitti vaan runsaista vastauksista! sitä mä vielä haluaisin kysellä että mitä ihmettä mä voisin
    sitten syödä aamupalaksi? kun ei sitä keittoa oikein jaksa. hedelmiä? huomasin, että jonain päivänä sai syödä hedelmiä, mutta toisena ei. miksköhän.
    ja voiko perunaa syödä? joku tuttu kertoi, että oli pystynyt sinnittelemään dieetillä muutaman päivän pidempään siten,
    että söi aineksia eri muodoissa, esim. keitettynä porkkanaa, sosekeittona jne. samat aineethan ne on siinäkin, eri tavalla syötynä vaan siis...
    ja sitten, kun tykkään paljon enemmän parsa-, ja kukkakaalista kuin tavallisesta kaalista. voikohan korvata?

    Äänestä

  • tanakka kirjoitti:

    Alotin itekkin tänään soppa jutun. olisin vaan kysässy että miksi kahvi on kielletty? Aloitan joakaisen aamuna 3kupillisella kahvia,siihen lisättynä ainoastaaan rasvatonta maitoa.

    Äänestä

  • tanakka kirjoitti:

    kiitti vaan runsaista vastauksista! sitä mä vielä haluaisin kysellä että mitä ihmettä mä voisin
    sitten syödä aamupalaksi? kun ei sitä keittoa oikein jaksa. hedelmiä? huomasin, että jonain päivänä sai syödä hedelmiä, mutta toisena ei. miksköhän.
    ja voiko perunaa syödä? joku tuttu kertoi, että oli pystynyt sinnittelemään dieetillä muutaman päivän pidempään siten,
    että söi aineksia eri muodoissa, esim. keitettynä porkkanaa, sosekeittona jne. samat aineethan ne on siinäkin, eri tavalla syötynä vaan siis...
    ja sitten, kun tykkään paljon enemmän parsa-, ja kukkakaalista kuin tavallisesta kaalista. voikohan korvata?

    korvata. Juju on siinä ettei käytä liian paljon hiilihydraattipitoisia ruokia. Kahvi voi ruveta kovasti närästämään kun jo kaali on niin vahvaa ruokaa mahalle. Kahvihan on ilman sokerii diureetti etten muuta keksi kuin että se saa aikaan mahanpoltetta kaalin kanssa.

    Äänestä

  • tanakka kirjoitti:

    kiitti vaan runsaista vastauksista! sitä mä vielä haluaisin kysellä että mitä ihmettä mä voisin
    sitten syödä aamupalaksi? kun ei sitä keittoa oikein jaksa. hedelmiä? huomasin, että jonain päivänä sai syödä hedelmiä, mutta toisena ei. miksköhän.
    ja voiko perunaa syödä? joku tuttu kertoi, että oli pystynyt sinnittelemään dieetillä muutaman päivän pidempään siten,
    että söi aineksia eri muodoissa, esim. keitettynä porkkanaa, sosekeittona jne. samat aineethan ne on siinäkin, eri tavalla syötynä vaan siis...
    ja sitten, kun tykkään paljon enemmän parsa-, ja kukkakaalista kuin tavallisesta kaalista. voikohan korvata?

    kirjoitin eilen kaalisopasta ja vannoin sen nimeen:) olen kuullut ettei tämän dieetin aikana ovat hedelmät kielletty niiden sisältämän hedelmäsokerin takia,myös peruna on kiellettyjen listalla.Mutta tosiaan ei se keitto heti aamusta maistu,itse syön aamuisin teen kanssa ruisleivän,päällä runsaasti vihreää-lehtisalaattia,kurkkua,paprikaa,erittäin maukasta.Sillä pärjääkin taas siihen saakka kun keitto taas maistuu:)Mielestäni keräkaalen voi korvata parsa-tai kukkakaalella,pääasia että keitto on sellaista et sitä pystyy syömään.Mut sen leivänsyönnin jätän siihen aamuun,ei sit enää päivällä leipää!Kyllä se siitä,ruoanhimoon varaa paljon kurkkua ja muita vihanneksia.Juomana nautin vettä ja rasvatonta maitoa-pitäähän kalsiumia saada.Tsemppiä edelleen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tanakka kirjoitti:

yhdessä naistenlehdessä oli juttua näistä pikadieeteistä, mm. atkins, kaalisoppa, lentoemäntä jne...
olen tilanteessa, että minun on pakko olla 5kg laihempi helmikuun 13 päivä. joten ajattelin kokeilla kaalikeittoa, kun sitä keittoa saa kuitenkin syödä niin paljon kun tahtoo.
muut dieetit ei todellakaan sovi, sillä en pysty mitenkään olemaan koko päivää pelkällä vedellä ja näkkärillä!
eli milloin ois syytä aloittaa dieetti, ja tärkeintä, laihtuuko sillä varmasti jos noudattaa ohjeita orjallisesti?
painonpudotuksen ei tarvitse olla pysyvää!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu