kauhistuttavat nuo ihmedietit (eivät tehoa) ja ajattelin kirjoittaa vähän vinkkejä. olen 23-vuotias nuori nainen. vietin au pair vuoden italiassa ja siellä lihosin lähes 20 kiloa. suomeen palattuani pääsin kiloistani melko helposti eroon :) ja siksi koen, että voisin olla avuksi teille muillekin. olen 165cm pitkä ja painoni oli lähtiessäni 49kg, palatessani 68kg ja nykyään 45kg (tiedän painavani painoindexin mukaan liian vähän, mutta tämäkin riippuu ihmistyypistä/kropan mallista ja minä olen luonnostani hyvin siro).
unohtakaa kaikki ihmedietit. ne eivät ole kovin kauaskantoisia. ainoa oikea ja TOIMIVA tapa laihtua on myös kaikkein terveellisin. kokeilin ensin epätoivoisesti vaikka mitä ja luin kaikki mahdolliset dieettikirjat ja lehtiartikkelit laihtumisesta. lopulta avun sain kuitenkin järjenkäytöstä.
-paastoaminen ei auta. kun ihminen jättää aterioiota väliin, alkaa elimistö reagoida liian vähäiseen energiansaantiin ja alkaa varastoida energiaa. laihtuminen alkaa hidastua jo parin ensimmäisen päivän jälkeen ja loppuu hyvin nopeasti.
-tulisi syödä 3-4 tunnin välein jotain, jotta elimistö ei alkaisi "käydä paastolla" (eli varastoida energiaa).kun syöt riittävän usein, ei tule ahmimishimoakaan.
-laihdu vain 0,5-1 kiloa viikossa. tällöin tulokset ovat pysyviä. jos laihdut enemmän, on kysymys todennäköisesti nestevajeesta ja rasvaa ei ole palanut yhtään.
-ota lautaselle joka aterialla hieman vähemmän ruokaa, kuin normaalisti. jos syöt tavallisesti 4 perunaa ja 2 pihviä, niin otatkin vain 2 perunaa ja yhden pihvin. salaattia voit syödä niin paljon, kuin tahdot, koska ne eivät lihota.
-ateriaa ennen on hyvä juoda vaikkapa lasillinen vettä, koska se täyttää vatsan sopivasti. liika vedenjuonti ei kuitenkaan kannata, koska neste turvottaa.
-älä syö kerralla paljon, sillä vatsalaukkusi tulisi saada pienentymään. vähennä ruuan määriä pikkuhiljaa, niin näläntunnekin vähenee vähitellen ja tarvitset aina hieman vähemmän ruokaa.
-pureskele ruokasi hyvin. saattaa kuulostaa hassulta, mutta jokainen haarukallinen olisi hyvä pureskella jopa 30 kertaa. tällöin syljen amylaasi pääsee pilkkomaan ruokaa ja ruoka sulaa nopeammin. mitä vähemmän aikaa ruoka viipyy elimistössäsi, sen vähemmän siitä ehtii imeytyä elimistöösi. hyvä ruuansulatus on siis kaiken a ja o. ylimääräisenä ilona pääset eroon vatsavaivoista.
-jälkiruuat kannattaa jättää väliin tai säästää vaikkapa välipalaksi. tärkeintä on siis syödä usein ja vähän kerrallaan. jos on oikein herkkua jälkiruokaa, niin sen voi jättää vaikkapa siihen kolmen tunnin päähän seuraavaksi ateriaksi :).
-älä kiellä mitään herkkuja jyrkästi itseltäsi. ehdoton kielto saa himot valloilleen. kohtuus kuitenkin kaikessa.
-on oikeastaan sama käyttääkö kevyttuotteita, vai normaalirasvaisia, koska useimmissa kevyttuotteissa rasva on korvattu sokerilla (jotta saataisiin makua) ja tämä on yhtä paha asia laihtumisen kannalta, kuin rasva. seuraa mieluummin kalorimääriä, kuin rasvaprosentteja. ei ole kuitenkaan hyvä laksea mitään kovin orjallisesti.
-aktivoi itsesi. kun sinulla on tekemistä, et ajattele ruokaa.
-jos et ole liikkujatyyppiä, ei kannata stressata. laihtua voi ilman kuntoiluakin. jos et ole aikaisemminkaan liikkunut, siitä tuskin tulee mitään laihdutuksenkaan yhteydessä. hyötyliikunta auttaa. kävele lähikaupaan, kulje portaat hissin sijaan jne,...
-jos tapanasi on herkutella televisiota katsellessasi, niin ota sohvalle ruuan sijaan, jokin muu "projekti":neulo, teroita kaapista kaivamasi lyijykynät, kiillota hopeakorusi, järjestä vlokuva-albumisi,... ihan mitä tahansa, kunhan teet jotain muuta, kuin mässäilet telkkarin parissa. ota tavaksesi syödä vain ruokapöydän ääressä.
-ruokapäiväkirjan pitäminen auttaa aluksi kartoittamaan tilanteen. kirjoita ylös kellonaika ja kaikki (tarkkoine määrineen) mitä olet syönyt ainakin ensimmäisen viikon ajan, koska siten huomaat missä menee överiksi ja mistä voit vähentää.
-muista ruokailla monipuolisesti, jotta saat kaiken elimistölle välttämättömän (vitamiinit, hivenaineet). jos vähennät esimerkiksi maitotuotteista, niin kalsiuminpuutteessa saattaa iskeä yllättäen hurja juustonhimo.
-vaa'alla kannattaa käydä ilman vaatteita ja aamupissan jälkeen. tällöin olosuhteet ovat aina samat ja pystyt vertailemaan parhaiten. vaaka ei ole välttämättömyys. peili käy ihan hyvin :), mutta vaa'an (etenkin digitaalisen) avulla huomaat muutokset selvimmin ja se lisää myös motivaatiota. muista kuitenkin, että naisen paino vaihtelee jonkin verran (jopa kilon)kuukautiskierrostakin johtuen, joten älä stressaa heti, vaikka jonain päivänä paino näyttäisikin nousseen hieman.
näin yksinkertaista se laihtuminen oikeastaan on! täytyy vaan ymmärtää ja hyväksyä se tosiasia, että laihtumiseen ei ole oikotietä ja kaikki lähtee ihan pienistä muutoksista. suuret elämäntapamuutokset eivät yleensä onnistu. sellaista keinoa ei ole, jolla pysyvä laihtuminen olisi mahdollista pikavauhdilla. 2-4 kilon painonpudotus kuukaudessa on realistinen tavoite ja se myös näkyy! kahdessa kuukaudessa se tekee jo 4-8 kiloa! parasta on se, että kilot myös pysyvät poissa, eivätkä palaa heti laihdutuksen lopetettuasi takaisin (diettien ja paastojen kanssa käy näin).
painonpudotus vaatii itsekuria, mutta uskokaa minua: tämä on ainoa toimiva tapa ja kaiken lisäksi terveellinen! (eikä loppujenlopuksi kovin vaikea. heikompiluonteinenkin voi onnistua tällä konstilla)
vielä niille nuorille naisille, jotka ovat huomanneet lihomisensa alkaneen e-pillereiden aloittamisen myötä. kannattaa keskustella asiasta lääkärin kanssa ja pyytää vaihtoa matalahormonisempiin pillereihin.
jos taas kärsit ylipainon lisäksi masennuksesta, tai arvelet masennuksen johtuvan ylipainosta, kannattaa piipahtaa lääkärillä (psykiatrilla). on olemassa ruokahalua vähentävää masennuslääkettä (seromex,käytetään bulimian hoitoon), joka saattaa olla hyvä apu laihdutuksen aloituksessa. pitää kuitenkin muistaa syödä jotain aina kolmen tai neljän tunnin välein, vaikka ei nälkä olisikaan.
tsemppiä kaikille laihduttajille! muistakaa järki!
terkuin: noora

Vastaukset 4
Vanhimmat
onx tää totta jos on (aion siis kokeilla!) niin sä oot mahtava ihminen! se on pieni vaiva näyttää hyvältä ja sä kerroit nyt hyvän vinkin kiitos sinulle!
Vihdoinkin joku älykäs ihminen on jaksanut kirjoittaa pitkän ja täyttä asiaa olevan viestin. Itse laihdutin juuri samoilla pienillä muutoksilla (terveellistä syömistä n. 3 tunnin välein, kalorien tarkkailua, punnitseminen joka aamu jne.) 7 kiloa syksynä 2002 - painoa lähti tasaisesti n. kilo viikossa eikä nälkä päässyt yllättämään.
Herkkuja en oikeastaan syönyt, mutta kerran viikossa söin pussin Halvan salmiakkia ja low fat popcornia. Sinä päivänä en päivällä syönyt paljon mitään - tieto illan herkuista toi itsekuria ja niillä sitten pärjäsikin taas seuraavan viikon.
Liikuntaa en oikeastaan harrastanut, mutta silti esim. housut jotka eivät laihdutusta aloittaessani nousseet reisiä korkeammalle, olivat parin kuukauden päästä vyötäröltä jo hiukan löysät.
Paino pysyi alhaalla kauan ja ilman suurempaa tarkkailua (oli todellakin rasva joka lähti, ei pelkkää nestettä) mutta kiloja on nyt ikävä kyllä tullut korkojen kera takaisin, lähinnä mässäilyn takia. En tiedä mitä tapahtui, mutta nyt olen taas alkanut tarkkailla syömisiäni ja paino on laskussa :) Helposti ja kivuttomasti.
Motivaationa kesän Italian matka ja muisto siitä tunteesta jonka sain silloin syksyllä kun kaverit huomasivat minun laihtuneen.
Tsemppiä kaikille jotka laihduttaa!
Muistakaa todellakin että se vaatii pitkää pinnaa, mutta tulokset alkavat näkyä yllättävän nopeasti.
Älkää näännyttäkö itseänne - takuulla ei pudotettu paino pysy poissa!
Jos ette ehdi (tai halua) liikkua, siitä ei tarvitse ottaa paineita, laihdutus sujuu ruokavalion ja pitkän pinnan avulla mainiosti muutenkin.
Syökää mahdollisimman monipuolisesti päivän aikana. Hedelmät ja esim. vähärasvainen jogurtti pitävät makeanhimon loitolla.
Sallikaa silloin tällöin esim. pieni suklaapatukka - ei se laihdutus siihen kaadu ja se pitää hymyn huulilla.
Viimein joku antaa hyvän neuvon :) Miulle on suositeltu aamulenkkejä(vihaan pitkiä juoksuja) ja nälkiintymistä(tiedän että kun jonain päivänä lopetan ,aloitan ainakin kolmikertaisella vauhdilla taas syömisen) jne. SE kirje täällä oli aivan mahdottoman hyvä! Kiitos! Mä luulin jo että ei oo mahdollisuutakaan saada paino normaaliksi takaisin. Vaateet vaan pienenevät joka päivällä.Peilin eteen ei oo enää asiaa.Stress on oven takana :) Vuodessa olen saanut melkein 15 lisäkiloa mutta nyt alan selvästi laihtua ;-)
Kiitos,Noora !
*halaus*
Luin vinkkisi ja aijon ottaa siitä vaarin,kiitos!
Hyvää jatkoa!