Tässä nyt on sitä tietoa pikku g:stä kun sitä on kyselty

Pikku fani

nimi: Henri "Henkka" Vähäkainu

kotipaikkakunta: Nurmijärvi

syntynyt: 09.03.1987

horoskooppi: kalat

perhe: isä, äiti, 2 pikkuveljeä

geen voi bongata itc-galleriast nikil Genetikki

lempiväri: sininen

lempiruoka: pitsa

lempileffa: 8mile

osaa soittaa pianoa

"Kuka sulle nauraa" -biisin puhelinvastaajaviestit tehtiin varta vasten levylle.

Pikku G:llä ei ole tällä hetkellä aikaa tyttöystäville eli G on sinkku

motto on: "Tee mitä haluut, ja tee sitä koko sydämmestäsi."

suosikkilätkäseura on Jyp

on harrastanut breikkaamista

kiinnostui hip hopista noin kolme vuotta sitten breakdancen kautta

kuuluu rockin da northiin sekä royal familyyn

Pikku G nimi tulee Pikku G:n B-boy ja dj-nimestä Genetic ja luonnollisesti hänen pienestä koostaan

Pikku G:n biisien sanoissa esiintyvä Kaisa on kuvitteellinen henkilö

"Älä ole vihainen" -biisi on omistettu Pikku G:n äidille

saa fanipostia n. 200 kpl/päivä

Ensimmäisen demonauhoituksen Pikku G teki Rockin´Da Northin demokilpailuun Radiomafiaan, jonka hän myös voitti. Kilpailun myötä hän pääsi nauhoittamaan RDN:n kanssa, jota oli jo pitkään ihaillutkin

idolit: Eminem, Dr. Dre, Obie Trice, Dilated Peoples, Lil´BowWow ja Lil´Romeo

Ainoastaan kuusitoistavuotias nurmijärveläinen räppäri Pikku G on lyönyt kaikki ällikälle 'Räjähdysvaara'-debyyttinsä myötä. Pikavauhtia platinaa myynyt levy hallitsee edelleen Suomen albumilistaa ja Pikku G -huuma kasvaa päivä päivältä suurempiin mittoihin. Kaista haastatteli Rockin' Da North -ryhmän avustuksella levyntekoon päässyttä artistia.

- Tosi hyvältä tuntuu olla listaykkösenä! Se on yllätys mulle, mutta nyt onkin sitten aihetta juhlia! Odotin jonkinlaista menestystä, mutta että tämä menee näin valtavan hyvin... En muuten usko, että tässä olisi takana mitään yhtä tiettyä asiaa. 'Räjähdysvaara' on vaan paketti, joka toimii todella hyvin, ja uskon että nimenomaan se kokonaisuus uppoaa ihmisiin.

Kuka keksi levyn nimen? Se kuvastaa tilannetta aika hyvin...

- Se oli ihan tuotantoryhmän yhteinen päätös. Päätettiin ottaa pitkäsoitonkin nimeksi joku levyn biisi ja 'Räjähdysvaara' tuntui sitten kaikista sopivimmalta!

Pikku G kertoo saaneensa runsaasti palautetta ensialbumistaan.

- Lähinnähän ne positiiviset palautteet jäävät mieleen! Jengi kehuu milloin mitäkin; biittejä, riimejä ja niin edelleen. En kuitenkaan nyt muista mitään tiettyä yksittäistä palautetta. Yleensä ne "turhat" negatiiviset ja ilkeämielisetkin palautteet menee tulee yhdestä korvasta sisään ja samalla toisesta ulos, ei niitä jaksa pitkään pohtia. Tosin onhan niissä joskus totuuden siemenkin mukana!

- Itse olen erittäin tyytyväinen levyyn! En pysty määrittelemään mitään parasta biisiä tai sellaista, koska kaikki toimii mielestäni oikein hyvin. Ei siellä ole mitään järisyttävän huonoa, sillä eihän me sellaista levylle laiteta!

- Levyn tekeminen oli myös yllättävän helppoa. Eihän tuollaisen vääntäminen koskaan täysin kivutonta ole, joten tottakai niitä ongelmiakin tuli eteen, mutta kaikki meni loppupeleissä hyvin! Levyn veistäminen kesti kaikkiaan noin kolme kuukautta.









Olitko itse mukana tuotannossa vai oliko se enemmän YOR123:n ja kumppaneiden heiniä?

- Olin minäkin mukana! YOR123 on mun vastaava tuottaja, joka on aina mun kanssa studiossa antamassa neuvoja ynnä muuta. Biiteistä taas vastaa ryhmä "LOFIPROS".

- Itse sanoisin, että musani on nuorille suunnattua hiphopia, jonka lyriikat painottuu alle parikymppisten elämään. Tämä on sellaista biletysräppiä, mutta sieltä löytyy myös tarinoita, ja jopa rakkauttakin. Veikkaan että kamastani tykkäävät eniten suunnilleen minun ikäiset kuulijat.

Entä miten teet sanoituksia? Onko siihen joku tietty tyyli?

- Ei ole mitään tiettyä tyyliä, ainakaan mulla. Kun tulee jotain ideoita mieleen niin silloin pitää alkaa kirjoittamaan. Tai joskus tulee myös sellainen tietynlainen fiilis ja silloin riimejä alkaa syntymään kuin itsestään.

Mikä on viestisi Pikku G:n faneille?

- Varmaan se, että täytyy pitää hauskaa, mutta samalla kuitenkin kunnioittaa tiettyjä arvoja. Esimerkiksi perhettä ja frendejä.

Mistä saitte idean tuohon 'Oma perhe' -biisiin?

- Istuttiin joskus tuotantoryhmän kanssa ja mun vanhemmatkin olivat siinä... Sitten siinä vaan tuli mieleen että miksei me laitettaisi koko perhettä messiin johonkin biisiin. Ja sitten sitä asiaa mietittiin ja tultiinkin siihen päätökseen, että se on hyvä ja tietyllä lailla hauska idea. Sen jälkeen alettiinkin jo nauhoittamaan!

Ketkä ovat mielestäsi Suomen kovimpia räpäyttäjiä ja miksi?

- Skandaali on ainakin tosi kova! Sillä on oma tyyli, ja taitavasti kirjotetut lyriikat. Myös flow toimii!

- On hienoa, kun Suomen hiphop-meininki on aika isoa tällä hetkellä. Veikkaan, että siitä on silti tulossa vielä paljon isompaakin! Joka puolelta on tulossa monia hyviä artisteja, ja on paljon erilaista musaa mikä puskee skeneä eteenpäin erilaisissa piireissä. Toivottavasti minäkin olen auttanut hiphoppia kasvamaan entisestään, koska hiphop on mulle tosi tärkeä asia elämässä!

Missä vaiheessa aiot keikkailla enemmänkin?

- Kesän lopussa ja ensi syksyn mittaan. Olen mukana myös Rockin’ Da Northin kiertueella ja sitten näitä soolokeikkojakin on tiedossa aika mukavasti! Lavalla ovat ainakin minä, dj, sophie ja ehkä tanssijoita. Livesettiä ollaan toki mietitty paljonkin, mutta ei mitään varmaa tietoa ole vielä.

Kerropa hieman jo menneistä keikoista? Nouseeko mieleesi mitään tiettyä muistoa, joko hyvässä tai huonossa mielessä?

- Kaikki keikat on olleet kyllä siistejä, ja yleisö on ottanut hyvin vastaan! Ei ole mitään erityisiä muistoja jäänyt mieleen, paitsi se että ihmiset on olleet tosi hyvin mukana, ja ne on tykänneet keikoista. Ja se on hyvä juttu!

Miltä syksy näyttää tässä vaiheessa? Keikkoja, uusien biisien tekoa? Ehditkö koulun penkille ollenkaan?

- Just noin... Itse asiassa tarkoitus olisi mennä johonkin kouluunkin. Mutta se on vielä auki, että mihin ja milloin. En ole kuitenkaan pitämässä välivuotta tai muuta sellaista.

Pikku G on nurmijärveläinen suomiräppäri, joka tekee nuoresta 15-vuoden iästään huolimatta hyvinkin varteenotettavaa hiphoppia. Siitä osoituksena uunituore esikoisalbumi Räjähdysvaara, joka jyllää listoilla siihen malliin, että nuoriherra on itsekin ihmeissään...

-On se tullut yllätyksenä, että näin hyviä sijoituksia on tullut (levy on haastattelua tehtäessä kolmantena toim.huom.). Kyllä jonkinlaista osattiin odottaa, mutta ei varmastikkaan näin isoa suosiota. Levy on otettu oikeastaan todella hyvin vastaan. Hyvää palautetta on tullut paljon, ja levyä on myytykin kiitettävästi!





Millainen prosessi tekstittäminen on sinulle? Miten tiivistäisit Räjähdysvaaran keskeiset teemat?

-Ensin aiheet, sitten teksti, kun teksti on valmis sitä hiotaan ennen nauhoitusta. Räjähdysvaara sisältää rakkautta, hauskanpitoa ja biletystä, stooreja ja oikeastaan kaikkea mikä kuuluu tämän ikäisen elämään.

Ketä artistia on kiittäminen, että sinusta tuli räppäri?

-Oikeestaan haluun kiittää mun vastaavaa tuottajaa YOR123:ta, joka on uskonut ja luottanut muhun. Ilman häntä tää ei olisi ollut mahdollista. Sit mä haluun kiittää Skandaalia ja Ezkimoa hyvistä neuvoista ja tuesta. Ihailen heitä, koska ne on saanu niin paljon aikaan. Ne tekee hyvää musaa ja edistää Suomen hiphop-kulttuuria täydestä sydämestään...




Miten tärkeitä live-esiintymiset ovat sinulle? Jännittääkö lavalle nouseminen paljonkin?

-Ne on mulle tosi tärkeitä, koska siellä näkee faneja ja musiikki´ni leviää eri paikkakunnille. Ja onhan toi hauskanpitokin myös tärkeää! Tottakai aina vähän jännittää, mut se on toisaalta hyvä juttu koska silloin saa itsestään parhaansa irti lavalla.

Kerrotko millaisia tavotteita olet asettanut urallesi tästä eteenpäin?

- Joo, nyt on levy ulkona, ja se oli kyllä se yksi suurimmista tavoitteistani. Toivottavasti sitä saadaan myös myytyä paljon, ja toivottavasti sitä kautta mahdollisimman moni kuulisi mitä mulla on sanottavaa. Paljon keikkaa, ja jossain vaiheessa uusi levy ulos. Siinäpä ne.

Kiekollasi on mukana nimekkäitä taustavaikuttajia. Millainen kokemus oli työskennellä Rockin Da Northin, YOR 123:n ja Ezkimon kanssa? Kerro jotain hauskoja muistoja sessioista.

- Kyllä se on olí tosi hauskaa ja kokemusrikasta aikaa. Sain heiltä paljon neuvoja musabisneksestä ja musiikista yleensä. Ja apua tietenkin kaikessa muussakin. Hauskimpia muistoja on varmaan keikkamatkat, joilla on pidetty hauskaa ja kohdattu sitä sun tätä, yllätyksiä ja ongelmiakin joskus.




Juuri levynsä julkaissut Skandaali asuu myös Nurmijärvellä. Onko teillä meneillään joku salaliitto, jonka avulla kaappaatte suomiräpin valtikan paikkakunnalle?

- Heh, ei meillä mitään salaliittoa ole. En edes tuntenut Skandaalia ennen tätä musajuttua! Eikä meillä mitään tuollaisia suunnitelmia ole ollut, eikä varmasti tule olemaankaan!

Räjähdysvaara arvostelussa!






Tää kaikki on sit totta,joka sana! en oo keksiny päästäni.

T:Pikku Pikku G fani

2

956

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jepulis

      Suuret kiitokset sille joka jaksoi tuon sepustaa!!!

    • flame

      Oiskohan ollu kätevämpää pistää joku saitti josta nyysit ton tekstin..?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos tienaaminen koneella kiinnostaa niin lue!

      Olen kerrännyt muutaman linkin kyselysivustoille. Vastaa kyselyihin ja tienaa rahaa! Minimikotiutus on sivuilla 10e ja v
      Työ ja opiskelu
      37
      10525
    2. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      29
      2280
    3. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      34
      2131
    4. Onko kaivattusi perään

      Moni muukin?
      Ikävä
      94
      1646
    5. Tänä aamuna

      Meidän päivä olisi lähtenyt hyvin käyntiin. Oli hirveä stondis ja olisin halunnut panna sinua pitkään ja kunnolla. Josku
      Ikävä
      77
      1279
    6. Olen aina vain

      Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
      Ikävä
      51
      1250
    7. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      74
      1129
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      5
      1125
    9. Nainen jos pitää sanoa

      Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
      Ikävä
      52
      936
    10. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

      Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
      Maailman menoa
      260
      909
    Aihe