olen 38 v. naimisissa oleva mies ja 4 lapsen isä. Meillä on yhteiselo sujunut mukavasti, kunnes tapasin ja rakastuin korviani myöten 10 kk sitten toiseen naiseen.Eli nyt on tilanne tää että en uskalla ja raaski jättää vaimoani, mutta teen häntä kohtaan kokoajan väärin teeskentemällä tunteissa. Vaimostani kyllä välitän paljon, mutta tuottaa vaikeuksia antaa hellyyttä ja en enään halua seksiä hänen kanssaan. Tämä toinen nainen on vapaa,upea ihminen ja rakastaa minua tosissaan. Viihdyn hänen seurassaan todella hyvin. Rakastelumme on aivan upeata ja haluan helliä häntä. Ikävöin häntä heti jos ei olla pariin päivään nähty. Pari kertaa olen yrittänyt lopettaa suhteen, mutta pienen ajan päästä on tuskainen ikävä iskenyt ja olen ottanut yhteyttä. Auttakaa mitä teen? Pää on sekaisin. Ihan turha sitten alkaa auttamaan haukkumalla pettäjäksi, koska tiedän sen itsekkin miten raukkamainen olen, mutta kun sydämmeni on muualla kuin kotona.Niin ja vaimoni on tietoinen toisesta naisesta eli olen jatkuvan syynin alla ja valehtelen hänelle asioista.
Tunteet vai...
naimisissa
344217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Jos katselet noita joitakin keskusteluita mihin olen kirjoittanut (myös avioeroon, ja parisuhteeseen), niin monet neuvoni ja kommentit istuisivat tähänkin. En vielä ala niitä toistelemaan suuremmasti, innolla odotan toisten kommentteja ensin -- jos vaikka uuden näkemyksen saisin polkaistuksi.
Mutta lyhyesti kuitenkin ... väitän "hoitamattoman" suhteenne olleen "kuralla" jo pitkään, ja sun luonne sellainen että oirehdit liiton pahaaoloa näin ... pettämällä (toisen suhteen hakemisella). Joku ryyppää toinen tekee jotain muuta yhtä tuhoisaa. Teillä kaikilla kuudella on paha olla, lapset 100 varmasti aistii kodin huonon ilmapiirin.
Mieti tarkkaan onko edellytyksiä ja/tai halua jatkaa liittoanne. Jos olet vakuuttunut siitä (ole edes itsellesi rehellinen), niin puhu siitä puolisollesi -- saattaa olla erimieltä kanssasi. Jos vieläkin tuntuu että yhdessä tahtoisitte jatkaa, niin on aika alkaa parantamaan suhdetta. Muista (ja muistuta vaimoasikin), vaikka pystyisitkin pettämisen ja ko. suhteen jättämään, perheenne "sairaus" on hoitamatta.
Lopeta sivusuhde kerralla, mutta tyylikkäästi -- ota elämäsi hallintaasi. Hakekaa puolisosi kanssa apua, suosittelen Väestöliiton perheterapiaa. Ja siittä se lähtee ...
TAI siiten ei ...
Joskus astia niin rikki, ettei sitä voi korjata. Tai, et tahdo jatkaa avioliittoanne. Silloin ole suoraselkäinen mies, ja ryhdy / ryhtykää eroprosessiin. Lasten edut mielessä, ja tolkku touhussa. Olen aivan vakuuttunut, että jokaiselle perheessäsi hyvä ero on parempi kuin huono avioliitto.
Auttoiko ?
Kiitos kommentista, mutta miten ihmeessä terapia voi auttaa, kun sydän sanoo muuta ? vaimollakin oli suhde toiseen mieheen jonkin aikaa. Voiko enään tässä vaiheessa mitenkään antaa kaiken rakkauden takaisin vaimolle vilpittömästi ja kun on halut nollassa, niin voiko ne enään palata. Ajattelen että pettäisin vaimoani ja itseäni teeskentelemällä, olla täysillä tunteissa mukana vaikka toinen nainen jatkuvasti mielessä. Apua!
Eipä kestä kiitellä. Ei se terapia voikaan auttaa, koska olet selkeästi edellisen kommenttini jälkimmäisen vaihtoehdon ainakin alitajuntaisesti valinnut. Kannattaa tarkalla korvalla sitä sydämenkin ääntä kuulostella – ettei vaan kyseessä olisi puolisosi pettämisen aiheuttama vastareaktio. Tosin, tuossa valossa en ymmärrä kun ensin kirjoitit ”Meillä on yhteiselo sujunut mukavasti” – eikä ole (vaikka, sen nyt arvasinkin, ja kirjoituksessani totesin)
Teeskentelyllä pettäisit itseäsi ja vaimoasi – siitä ei tule yhtään mitään muuta kuin enemmän surua. Eli, niskalaukaus avioliitolle joka jo aivokuollut … ja sitten niin ”hyvä” ero kuin mahdollista, ja niiden lasten etua ei liikaa voi korostaa.
Älä päätä tunteilla, vaan järjellä. (helppo sanoa)
Harkitse älä tee hätiköityjä ratkaisuja vaikka "veri vetää" uuden luo. Arki se uudessakin suhteessa tulee aikanaan "kokemusta on" : )
Ota vaimosi mukaan suhteenne selvittämiseen ja kerro rehellisesti tunteistasi, toiveistasi, odotuksistasi jne. Samoin kuuntele häntä. Löydätte yhdessä varmasti oikean ratkaisun (juuri teille sopivan).
Lastenkin takia teidän tulee neuvotella, eikä jatkaa jo tulehtunutta liittoa. Tietenkin voitte löytää "uuden sävelen" jos molemmat olette siitä samaa mieltä. Avioliittoon tarvitaan kaksi, jos se ei toimi on lastenkin takia parempi erota ja selvittää lapsille tilanne yhdessä, koska vanhemmuutenne jatkuu...olette joka tapauksessa isä ja äiti vaikka päätyisitte yhteen/erilleen.
Minulla on tästä asiasta kaksi mielipidettä. Mielestäni teet väärin pettämällä vaimoasi ja siinä samalla koko perhettäsi. Totta on, että vaimosikin on syyllistynyt samaan, mutta tuskin tätä teet kostomielessä...? Toisaalta teidän pitäisi mielestäni yrittää selvittää välinne ja sinun katkaista välit rakastajattareesi. Sama se mitä sydän sanoo. Vai käskeekö se sinun jättää perheesi sen naisen vuoksi..?
Toisaalta, jos olet TOTAALISEN varma suhteestasi ja tunteistasi tähän toiseen naiseen, niin jätä vaimosi! Mutta oletko tullut ajatelleeksi rakkauden huumassasi, että nainen jota tapailet seurustelee vapaaehtoisesti naimisissa olevan, neljän lapsen isän kanssa...? Onkohan hän miettinyt, millaista olisi TODELLINEN arki sinun kanssasi, johon kuuluisivat myös sinun lapsesi ja väkisinkin ex-vaimosi..? Onkohan hän edes niin tosissaan suhteessanne kuin sinä..? Oletko sinä miettinyt tavallista arkea hänen kanssaan..?
Kehottaisin miettimään hyvin, hyvin tarkkaan, ennen kuin olet jättämässä perhettäsi. Loppujen lopuksi he ovat aivan kaikki mitä sinulla on!
Minun takiani on kaksi perheen isää jättänyt vaimonsa ja lapsensa. Ilmeisesti luullen, että minusta saisi jotain vakavempaa...
Toisen kanssa pidin vain hauskaa, mitä hän ei ollut käsittänyt, toiseen luulin todella olevani rakastunut, mutta kun arki todellisuudessaan astui kuvaan miehen lapsineen kaikkineen, en halunnutkaan sitä...! Nämä miehet tekivät virheen. He taisivat seurata vaan sydäntään...
Olet 38 vuotta vanha ja Sinulla on 4 lasta, joten ilmeisesti lapsesi ovat vielä alaikäisiä. Tämän huomioon ottaen Sinulla on tässä tilanteessa tasan yksi järkevä ratkaisu, ja sekin on hyvin helppo. Jatkat lastesi kasvatusta aikuisiksi vanhassa tutussa suhteessa.
Jos tällä hetkellä eroaisit, niin Sinulle lankeaisi melkoiset elatusmaksut, joita uusi kumppanisi ei ehkä ymmärtäisi. Suuret elatusmaksut vaikeuttavat uutta suhdettasi, sillä joudut koko ajan työntämään rahaa uuden perheyksikkösi ulkopuolelle. Uusi naisystäväsi alkaa alkuhuuman jälkeen soittaa suuta tästä asiasta, ja silloin olet entistä pahemmissa ongelmissa.
Ainoaksi ratkaisuksi Sinulle jää siten se, että hammasta purren kasvatat lapsesi aikuisiksi ja vasta sitten harkitset uuden ihanamman puolison hankkimista, jos silloin vielä siltä tuntuu. Nämä taloudelliset tosiasiat ovat Sinun tilanteessasi paljon tunneasioita tärkeämpiä. Lopeta siis reippaasti uusi ihana suhde ja palaa ruotuun, sillä se on toimivin ja paras ratkaisu.
Olen samaa mieltä, että väärinhän se pettäminen on – mutta uskon myös, ettei alkuperäinen kirjoittaja sitä pahuuttaankaan tee. Väitän, että heidän suhde syystä tai toisesta aikaa sitten lähtenyt meneen päin persettä – molempien pettäminen ja toiseen ihastuminen (ehkä aito rakastuminenkin) oli siitä syntynyttä oirehtelua.
Tottakai siihen ”toiseen” on suhteet poikki laitettava, jos tahtoo ryhtyä rakentamaan avioliittoaan uudestaan.
Sitten arvaukseni siitä, miten tulee käymään. Mies eroaa, ja toivottavasti mahdollisimman tyylikkäästi ja neuvosi huomioiden. On toisen naisen kanssa hetken aikaa, ja suhde kukistuu, koska se on syntynyt ”oireena” eikä normaalina ”parinmuodostuksena”. Vasta sitten alkaa miehen erotyö, ja silloin toivottavasti ymmärtää olla palaamatta vaimonsa luokse – koska silloin on myöhäistä. Aikansa menee, ja toivottavasti kukin onnensa löytää.
Mutta, mahdotonta avioliittoa ei kannata tekohengittää loputtomiin .. saati kuolleista koettaa herättää.
En pidä suhdetta yllä kostomielessä. Naisen kanssa olen paljon puhunut meidän kenties tulevasta yhteiselosta ja faktat ollaan käyty läpi, eli ex-vaimon kanssa tekemisissä yms. Nainen on kovin viisas ja ymmärtäväinen ehkä tulevista "ongelmista" (itsekkin eronnut ja lapsia 2), vahva nainen. Ja en yhtään paheksu toista naista että seurustelee naimisissa olevan kanssa, minkäs suurille tunteille voi. Nainen rakastaa minua ihan oikeasti eli ei pelleile kanssani. Ei painosta eikä liikoja utele. Pointti on se edelleen että minkä tien valitsen ennenkuin lopullisesti sekoan, ei helppoa. Viihdyn kyllä jotenkin kotonani mutta toisen naisen kanssa tunnen eläväni.
Johan oli mielipide !!!
Lapset voi kasvattaa oikein hyvin etävanhemmuudessakin, ja siitä on näyttöä. Surullisen paljon on näyttöä siitäkin, että kodin ilmapiirin ollessa todella tulehtunut ja kyräilevä, täynnä vihaa ja epäluuloa, täydellistä rakkaudettomuutta ... niin silloin ne lapset vasta kärsivät ja kieroon kasvavat. Vai, luuletko lasten olevan täysin aivottomia tunnevammaisia.
On olemassa huonoja eroja ja hyviä, on olemassa huonoja avioliittoja ja huonoja avioliittoja -- hyvään on aina pyrittävä. Ja se on aito lasten etu!
Elatukseen liittyen, älä kuuntele täällä ensimmäistäkään neuvoa, paitsi ehkä tämä ... suuntaa osoitteeseen www.elatusvelvolliset.net ja sieltä Helsingin sivujen kautta keskustelupalsalle.
Sähän vastasit jo itse kysymykseesi.
Elämän tarkoitus on elää, ja antaa toisten elää ... ja loppupelissä sitä lapsesikin isälleen tahtovat -- koska silloin heille kuitenkin eniten iloa sinusta, kuin katkeroituneena jääränä.
Aatelepa ... kun lapsesi kasvavat, ja tajuaisivat että olet kiduttanut itseäsi vuodet naisen kanssa jota et rakasta, VAIN heidän vuokseen -- niin kuvitelepa miltä se tieto tuntuu heistä.
Olen samaa mieltä,et suhteessa voi olla vikaa jos pettämään lähtee... MUTTA!
Elämä on ylä- ja alamäkiä, ja ei aina ole suhteen laiminlyömistä kyse jos arki tuntuu harmaalta!!! Haloo, ei elämä oo mitää jatkuvaa rakastumista sfääreissä elämistä! Sitä arkea pitää oppia sietämään myös parisuhteen osalta! Ja kestämään houkutukset.
Tehdä itselle selväksi mitkä omat arvot ja tärkeysjärjestykset on!
Ja joskus vaikka parisuhde olisikin ihan ok kunnossa, voi pettäjän omat ongelmat ja kriisit tms. aiheuttaa pettämisen, tai heikko moraali/luonne. Ja tietty on ne tuntettomat patologiset pettäjät, joista nyt ei varmaan täs kys. tap ole kyse!
Sulle 38 mies... Mieti lapsias ja mitä oot niille itsekkäästi ajatellen tehnyt- eli asetit oman lapsellisen tarpeesi ja jotku hetken huumat niiden onnellisen ja ehjän perheen edelle... Sanoithan että suhteesi vaimoon oli kunnossa.
Lopeta suhde tai eroa ennen kuin rikot vaimosi, kenenkään psyyke ei kestä tuota kauaa... Haluatko viedä lapsilta vielä mahdollisuuden psyykkisesti terveeseen äitiin???
Kauhukuva: äiti masentuu, joutuu sairaalaan, tekee itsarin, sinä yksinhuoltajaksi, uus hoito jättää kun sulla ei riitä enää energiaa hänelle... HIENOA EIKÖ TOTTA!!!
eipä oo sinunkaan moraalissa paljon kehuttavaa, jos oot tieten mennyt perheitä rikkomaan...
Miehet ne naimisissa olevia on, mutta suhteeseen tarvitaan aina kaksi...
Olen usein miettinyt... Mitä tehdä miehellä joka lähtee pettämään vaimoaan (vielä perheellinen), mitä iloa sellaisesta miehestä on???
Eikö oo aika Helvetinmoinen pelko, että sit ku sä oot siellä kotona saman miehen kakaroiden kanssa, se taas vaihtaa "vuosimallia"
nim. kysyvä???
Näinhän nämä jutut menee... ja mitä tuloksena...
paljon, paljon, paljon avioerolapsia- muistakaa- avioero on aina koettelemus lapselle, toisille pienempi, toisille isompi, jotkut selviää siitä hyvin, jotkut, valitettavan monet huonommin...
Ja onko nämä "aikuisetkaan" sitten onnellisia--- Tuskinpa- Kunnon miehet ja naiset on jo tuossa 40-korvilla lähestulkoon kaikki varattuja...
Joku ehkä oman onnensa löytää- yksinkin on tietysti mahdollista olla onnellinen. Ainakin se voittaa avioliiton pettäjän kanssa!
Joo tiedän että päätös on tehtävä pian, mutta kun siihen vielä pysty. Teen kummin vain, niin riskit on olemassa. Ja tiedoksi että tämä nainen ei ole vain hetken huuma, siinä on sitä jotain ja paljon.
Siis mistä sinulla on kokemusta?
No ei se nyt noinkaan tietenkään mene (mihinkäs mä ne rautalangat taas jätinkään *penkoo*).
Ei kukaan ole väittänytkään, etteikö avioero olisi lapselle koettelemus ja vaikea paikka. Tietenkin on!!! Mutta vanhempien on myös ymmärrettävä, kun perheestä on mennyt luottamus, rakkaus, välittäminen ja äippä & iskä voivat pahoin ja kyräilevät, niin SE vasta traumaattista lapsille on.
KUINKA usein saadaan lukea lehdistä ns. ”normaalien hyvien perheiden” lapsien tekemiä kauheuksia. Jos vaikka Heinojen murhat otan esille esimerkiksi. SIINÄ perheessä ollaan varmaan päätetty, että MEILLÄ kaikki hienosti, eikä ainakaan erota jottei lapset KÄRSI. Ja vitut, ne lapset kärsii kaikkein eniten jossain perhehelvetissä joka kasassa kulissien vuoksi. Ja joillakin lapsilla se ahdistus kärjistyy tollasiin tapauksiin -- vastuulliset vanhemmat ymmärtää erota ”tyylikkäästi” kun tilanteen mahdottomuus ymmärretään.
Tässähän rauhallinen ihminen jo lämpenee.
Ja lapset voi kasvattaa esim. yhteishuoltajuudessa oikein mainiosti – se ei asumismuotokysymys !
Kun puolisot rakastavat toisiaan, kunnioittavat, luottavat, keskustelevat, huomioivat, sitoutuvat, tahtovat, oppivat, yrittävät, arvostavat, kuuntelevat, keskustelevat, antavat tilaa, ottavat tilaa, riitelevät, huutavat, sopivat, jne. jne. Eli, homma pelaa, ja vaikeudet hoidetaan heti ja niistä opitaan sekä kasvetaan yhdessä ... NIIN EI KUKAAN pääse sellaista tiimiä rikkomaan.
Ja jos perheen "rikkominen" tapahtuu, niin se ruukku on romahtamaisillaan ollut jo jokin aikaa. Mutta, sen näkeminen on vaikeata (myöntämisestä puhumattakaan), koska silloin ei voi enää syyttää "sitä narttua", vaan joutuu katsomaan peiliin ja myöntämään myös omat virheensä -- se sattuu, katkeruus makeampaa (vaan ei kasvata ihmisenä)
Toki toki … elämään ja suhteeseen kuuluu ne ”matalapaineet” ja ongelmatkin … ja kun iitä ilmenee (jokaiselle), niin niihin puututaan ja otetaan härkää sarvista. Vaihtoehtona on pitää asiat ”sisällään” periaatteella ”ei-tehrä-tästä-ny-numeroo”.
Herra paratkoon jos parisuhteen pitäisi olla ”jatkuvaa rakastumista”, ei ei … sen jalostuttava rakkaudeksi ja kumppanuudeksi, sopusointuiseksi arjeksi jossa KUMMANKIN hyvä olla. Ei tienkään kellään voi olla joka hetki onnellinen ja auvoinen olo, pahoja päiviä ja jopa kuukausia on …
Mä näen asian niin, että siinä vaiheessa kun pitkään on ollut paha olla, ahdistavaa, rakkaudettomuutta, tunne etten kuulu tänne, ”en ole tyytyväinen olooni” fiilis … niin viimeistään silloin on kovasti alettava harsimaan liitoa kasaan. Harva vieläkään tässä vaiheessa – ei jaksa, ei osaa. Ehkä niistä omista ja puolison arvoista ja tärkeysjärjestyksistä löytyy se voima hakea apua ja tehdä jotain vääjäämättömän estämiseksi. Mutta totaalisen toimimattomassa ja epämiellyttävässä liitossa kärsiminen ei ole arjen sietämistä – se on kidutusta kaikille !
Ehjä perhe on tavoiteltava olotila, edellyttäen että siellä on rakkautta ja hyvä olla. Ellei, niin se kauheus myös lapsille (ks. kirjoitukseni tässä ketjussa noin 20 minuutin takaa).
Kauhukuvasi oli makaaberi … tuolla linjalla voi kuvitella vaikka millaisia vaaleanpunaisia pilvilinnoja kaikille, tai mustimpia skenaarioita – ei tuo keskusteluun mitään lisäarvoa.
luin viestisi ja olen kyllä aika otettu siitä todellisuudesta ja totuudesta, minkä ainakin minä niissä näen.
Itse olen joutunut suhdeasioita miettimään vähän liiankin kanssa ja mietin niitä ehkä vieläkin...tai ehkä nyt on se aika, kun vain odotan, että mitä tapahtuu...
Mutta, asiani on se, että jos sinulla on halua tai tarvetta kirjoitella uuden tuttavuuden kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä, ja vaihtaa ajatuksia, niin mulle voi kirjoittaa emailiin: [email protected].
Uusia tuttavia/ystäviä on aina hauska saada :)
"orkkidea"
Olen ihan samaa mieltä, että kun asiat on jo päästetty siihen malliin, että on suhteita puolin ja toisin , niin ei ole kuin yksin oikea ratkaisu vanhempien ja lasten kannalta paras- ERO!
MUTTA MUTTA MUTTA!!!!
Asioita ei saisi päästää siihen malliin!!!!
Sitä se vastuullinen , aikuinen, moraalisesti oikea elämäntyyli perheissä tulisi olla, että ei lähdetä vieraisiin, ei erota pikkusyistä(?), huolehditaan perheessä kaikkien hyvinvoinnista, ja parisuhteen hyvin voinnista!!!
Ja on se niinkin että vaikka suhde aei nyt aivan kukoistuksessa olisikaan, niin se voi silti olla molemmille hyvä elämä ja lapsille onnellinen lapsuus, pettämiset ei ainakaan sitä onnea tuo...
Ja mietinpä vain että mikä suhde se sellanen on jossa muka pysytään aina ongelmien yläpuolella, eletään ruusuista aikaa koko ajan, ollaan joka hetki rakastuneen huumaantuneina toisiinsa, ja käytetään 100% ajasta ja energiasta parisuhteen ylläpitoon. Olen sitä mieltä että aikuisten, moraalisesti kypsyneiden ihmisten rakkaussuhde kestää kyllä arjen pyörityksenkin...
mutta kerropa nyt, kun niin fiksu olet, että miten asia on silloin, kun siippa on yrittänyt itsemurhaa kaksi kertaa, voidaan jo sanoa, että hän on alkoholisti ja joka kerta, kun sen käyttö menee överiksi haukkuu oman vaimon "pas...." ja kehuu toisilla naisilla, miten hyviä he ovat ja mukavia ja jne. (eli ulkopuolisia suhteita on paljon) ja uhkaa sillä itsemurhalla ja vielä niin, että lapsi sen kuulee (niitäkin on meillä kaksi).
Olen tätä tilannetta nyt kestänyt useamman vuoden ja tuntuu, että koko ajan vain pahenee, vaikka mitä tekisin.
Kyllä se vain on niin, että suhteessa molempien pitää yrittää hoitaa suhdetta. Ei se riitä, että toinen yrittää ja ottaa vastuuta.
Jotenkin vaistoan, että et ole koskaan joutunut todelliseen koetukseen suhteessa... minä näet tiedän, mitä se on!!
Moni vielä ihmettelee, että miksi olen tässä suhteessa ja alkaa se aika hilkulla ollakin, että kohta kamat menee jakoon. Kun en enään jaksa. Loppuu se minunkin kestävyys ja anteeksianto joskus. Ja nykyisin olen jo sitä mieltä, että olen oikeasti tyhmä, kun tässä suhteessa roikun.
Ja ei se auta, että "ei saa päästää siihen malliin"!! lapsellista puhetta, jos se alkoholi tulee kuvioon. Siihen ei minulla ole ollut mitään sanavaltaa. On vain sellainen voima, että sitä ei ennen tajua, ennen kuin sen kanssa joutuu nokatusten!
Ja tässä alkaa kyllä jo jokainen mukava, normaali ja suht'koht raitis mies näyttämään minun silmissäni oikein mukavalta vaihtoehdolta.... vaikka tähän asti en olekaan vielä mennyt!!
Rajansa se on kaikella!!
Toki toki … elämään ja suhteeseen kuuluu ne ”matalapaineet” ja ongelmatkin … ja kun niitä ilmenee (jokaiselle), niin niihin puututaan ja otetaan härkää sarvista. Vaihtoehtona on pitää asiat ”sisällään” periaatteella ”ei-tehrä-tästä-ny-numeroo”. Eli, reagoidaan siihe rakastamiseen alamäessä, eikä katella kun alamäki päätyy jyrkänteeseen ... ja sitten itketään moraalin perään.
Herra paratkoon jos parisuhteen pitäisi olla ”jatkuvaa rakastumista”, ei ei … sen jalostuttava rakkaudeksi ja kumppanuudeksi, sopusointuiseksi arjeksi jossa KUMMANKIN hyvä olla. Ei tienkään kellään voi olla joka hetki onnellinen ja auvoinen olo, pahoja päiviä ja jopa kuukausia on …
Mä näen asian niin, että siinä vaiheessa kun pitkään on ollut paha olla, ahdistavaa, rakkaudettomuutta, tunne etten kuulu tänne, ”en ole tyytyväinen olooni” fiilis … niin viimeistään silloin on kovasti alettava harsimaan liitoa kasaan. Harva vieläkään tässä vaiheessa – ei jaksa, ei osaa. Ehkä niistä omista ja puolison arvoista ja tärkeysjärjestyksistä löytyy se voima hakea apua ja tehdä jotain vääjäämättömän estämiseksi. Mutta totaalisen toimimattomassa ja epämiellyttävässä liitossa kärsiminen ei ole arjen sietämistä – se on kidutusta kaikille !
... edes jotkut on samaa mieltä, mutta tylsäähän tää elämä ois jos kaikki jakais ajatukseni sellaisenaan -- kunnon väittely saa aina mielen virkeäksi ... ja ssahan siitä itsekin uutta purtavaa. Oppimista täälläkin tapahtuu, toivottavasti.
PS. joo ... mailaan jossain vaiheessa ;-))
En ylpeillyt asialla.
Minä taas olen miettinyt sitä, että miksi näitä "toisia naisia" vihataan aina..? Miksi heidän pitäisi potea huonoa omatuntoa, jos mies pettää vaimoaan? Mielestäni he kyllä saavat pitää hauskaa niin kauan kuin mieli tekee, JOS mies on niin tyhmä että pysyy siinä mukana...!
Enkä usko, että nämä minunkaan mukaani lähteneet miehet olisivat lähteneet jos heidän avioliitot olisivat kunnossa olleet. Olinpa sitten kuinka paljon tahansa nuorempi kuin heidän vaimot..!
Ja sitten kysymys: Kuka on niin tyhmä, että perustaa perheen sellaisen miehen kanssa, ketä on jo pettänyt ja jättänyt vaimonsa jonkun toisen takia? Jos hän on pettänyt vaimoaan kanssasi, mikä estää häntä todella pettämästä sinuakin jonkun kanssa..?
Järjen käyttö on sallittua tunteidenkin palossa...
Olen itse eroamassa suhteesta (naimisissa, 2 lasta, mies pettänyt taas, vaikka edellisen kerran jälkeen ainakin minä otin opikseni ja yritin järjestää yhteistä aikaa ja muuta...)
Mutta juuri niin kuin sanoit- täysin samaa mieltä että se ei riitä vaikka toinen yrittäisi miten!!!
Ja kommentiksi vielä M35:lle että, siinähän voi syntyä itselleen illuusio että kaikki menee hyvin jos oikein yrittää kaikkensa...
Ja tiedän myös alkoholistin mielenliikkeistä, pari sellaista suvussa on ja paljon tuskaa ja vaikeuksia perheilleen aiheuttaneet.
Myös omassa avioliitossa henkistä väkivaltaa ollut, ja se on yhtä pahaa kuin fyysinen.
Helppoa ei ole erota, minunkin mies on uhkaillut itsareilla, ja muualle muuttamisilla, mutta muista, että sanotaan, että sellainen joka uhkailee, ei todella yritä itseäään tappaa, ehkä vahingoittaa, että sääliä ja huomiota saisi!
Se mitä puhuit että todelliseen koetukseen, niiin kyllä yli kymmenenvuoden suhteessa, työttömyyden ja muiden vaikeuksien kestämisien jälkeen on kaikenlaista koettu...
Ja yritän olla idealisti, ja sen tiedän et jos minusta kiinni, niin seuraavaa suhdetta en todella "päästä siihen malliin"!!!
Voimia sulle!
Niin, sitä minä juuri ajoin takaa, että en minä ainakaan perustaisi perhettä/lähtisi suhteeseen miehen kanssa joka on pystynyt perheensä jättämään ja aviorikoksen tekemään...
Eli sellaisella miehellä/naisella en tekisi mitää...!
Kiitos vastauksesta ja anteeksi, jos olin äkäinen kirjoituksessani, mutta kun on itse kokenut sen, mitä minä olen, niin välillä tuntuu, että osa ihmisistä ei tosiaan tiedä, mitä jonkun elämä voi olla.
Tiedän senkin, että voin ottaa lapset ja lähteä, mutta se ei vaan ole niin yksinkertaista ja sen tiedät näköjään sinäkin, joka olet melkoisesti kokenut jos jonkinlaista.
Ja jos tämä suhteeni nyt loppuu, niin tiedän sen, että uuden suhteen aloittaminen voi olla tosi vaikeaa ja varsinkin se, että jaksaako luottaa siihen, että juuri tällä kertaa kaikki meneekin hyvin tai ainakin paremmin, kuin ennen?! Ja meneekö kaikki hyvin siltikään, vaikka miten yrittäisin itse ja tekisin kaikkeni, että kaikki menisi hyvin....
Tsemppiä myös sinulle ja voimia jaksaa. Eroaminen on vaikeaa, mutta joskus vain se ainoa vaihtoehto, valitettavasti.
t. Orkkidea
ps. ja myös kaksonen :)
Ihan kuin olisin lukenut OMAN mieheni kertomusta. Ikä ja lapset natsaa mut mä vasta epäilen toista naista...Kannattaa varmaa laittaa paperille asioiden hyvät ja huonot puolet oman vaimon kanssa ja uuden ihastuksen kanssa. Muista myös lapset ja se, että arki astuu kuvioon myös tämän ihastuksen kanssa! Rakkaus kyllä laittaa pään sekasin ja pilvissä liidellään ja tuntuu ettei VOI elää ilman tätä uutta naista. Ymmärrän. Mieti miltä tuntuu kaikki yhteiset hetket perheen kanssa. Joulut, pienet pääsiäisnoidat, sukulaisreissut, ISÄNPÄIVÄ AAMUT ja vaimon ja sun omat yhteiset jutut ja hetket. Tavat joita tulee ikävä. Sitten vasta pää onkin sekaisin kun haluaa napin painalluksella kaiken entisen takaisin ja se ei välttämättä onnistu. Mutta päätös sun tarttee tehdä ja äkkiä. PÄRJÄILE JA VALITSE OIKEIN:
Pohdi noita asioita tykönäsi oikein huolella ... ja kriittisesti. Hyvä neuvo.
Ehkä vaimoasikin kannattaa pyytää miettimään syitä miksi sun kanssa tahtoo olla, tai ei ...
verratkaa muistiinpanoja ...
Tuossa se toinen tie edetä... eikä yhtään huono, päinvastoin. Mutta vaikea ja raskas se on, kun reki jo noin pahasti kintuilla. Toisaalta, palkkiona voi olla todella vahva liitto, joka lujittunut vaikeuksien kautta meltoraudasta teräkseksi. Valinta on yksin teidän -- voimia ja viisautta hakea paras mahdollinen onni joka saatavilla on
en ole sinuun törmännyt ja eipä se sinun "haaska"mitään hyvää miestä saa. vaimosion onnellinen kun pääsee petturista erilleen
... rakentavaa ja asiallista pohdintaa. Onneksi olet onnellinen.
Olen itse suurinpiirtein samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, mutta sillä erotuksella, etten ainakaan tällähetkellä oma-aloitteisesti eroasi miehestäni. Tiedän, että rakastan häntäkin. On päivänselvää, että vanha rakkaus ei roihua kuten uusi, muttei sen tarvitsekaan, kun roihun tilalla on hyvin palava liekki.
Minulla ei koskaan ole ollut intiimimpää suhdetta toiseen mieheen, mutta nyt on. Se on ihme. Olen väistänyt muut ajattelemalla "ei se vaihtamalla parane" sekä ajattelemalla miehistä heidän ikävimpiä puoliaan, joita olen kaivamalla kaivanut esiin... Jopa hieman provosoiden. Silloin voi aika helposti haudata haaveet yhteisestä tulevaisuudesta ja oppii näkemään omankin kumppanin parhaat puolet uudelleen.
Olette tunteneet vain 10 kk ettekä viettäneet arkea yhdessä, paitsi huvin merkeissä. Mieti kehuisitko naista vielä 10 vuoden jälkeen samoilla adjektiiveilla kuin nyt. Tunnetko hänen huonot puolensa (aivan varmasti hänessäkin niitä on)? Pitääkö hän lapsista ja miten uusperheen elämä sujuisi vähintään 4 lapsen kera? Ei ehkä kovin helposti, mutta ottaisitko haasteen vastaan? Säilyisikö seksielämänne yhtä upeana jos teillä olisi yksikin yhteinen lapsi?
Olen itse vastannut itselleni varmaankin tuhansiin ed. esitetyn tapaisiin kysymyksiin ja tullut eriskummalliseen tulokseen. Kun uusi suhde oli tosiasia ajattelin, että minun on jatkettava sitä, siitä huolimatta, että mieheni haluaisi erota (mitä hän ei kuitenkaan ole vielä tehnyt). Voisin elää yksinkin tai lastemme kanssa. Voisin myös elää uuden miehen kanssa. Eli toisinsanoen annan ajan ratkaista.
nimimerkki noin..
Ja varsinkin nimimerkki M35:lle, jolla on todella hyviä mietteitä. Mielenkiintoista lukea kaikkien kommentit, niitä on niin laidasta laitaan. Haukutaan pystyyn, laitetaan ajattelemaan jo 10 vuoden päähän, säälitään ja toivotetaan rakkautta. Nyt päätökseni (omani) alkaa jo kallistumaan rakkaani puoleen, hänelle olen rehellinen tunteissani toisin kuin vaimolleni. Totuus on että tunnen "eläväni" hänen kanssaan, aivan upeata. Ja olihan (tai on?) vaimollanikin suhde, joten tässä olisi niin paljon paikattavaa ettei taida kummankaan laastarit siihen riittää. Nyt kerään rohkeutta ja...
Kiitos teille kaikille!
Ja antakaa toki vielä neuvoja, jos keksitte.
Lue noita mun mommentteja muualtakin ...
Jos eroat, tee se niin hyvin kuin vain osaat. Päätös on sinun ... toivu, ajattele, opi ... ja tule onnellisemmaksi.