Ajattelin kertoa omia kokemuksia deittinetistä yms seuranhakupalveluista. Opiksi muille.
Taustatietona kerron että olen normaali ja kaikinpuolin ok mies. Ikää 26 vuotta. On työ ja sosiaalista elämää netin ulkopuolella. Sinkkuna olen viihtynyt useamman vuoden. Tottunut siis siihen.
Tuli tarve lähteä kokeilemaan seuranhakua netistä. Motiivina lähinnä "laiskuus" ja uteliaisuus siitä minkälaisia ihmisiä näissä piireissä pyörii. Ja ennen muuta: Miksi?
Useampia yrityksiä oli; sekä omia ilmoituksia että naisten ilmoituksiin vastaten. Muutama vuosi siinä tuli käytettyä. Ja hukkaanhan ne kaikki meni. Syy: Kirjoitettu teksti ei kerro ihmisestä yhtään mitään. Lisäksi sähköposteissa voi kirjoittaa juttuja, joita toinen "haluaa" lukea. Homman jujun tajuaa kyllä jokainen.
Olen todennut ettei kovinkaan moni pidä nettiä vakavasti otettavana työkaluna "sitä oikeaa" etsittäessä. Ja hyvä niin. Vallitsevana käytäntönä kun on pitää monta rautaa tulessa. Deitti-ilmoituksia yksi toisensa perään. Sitten katsotaan kuka ottaa yhteyttä. Muutaman kanssa voi jopa siityä vaiheeseen kaksi. Sähköpostilla tapahtuvaan "kirjeenvaihtoon"...
Aikansa tätä kestää. Keskimäärin siis kymmenen viestiä puolin ja toisin. Siinä kohtaa juttu sitten yleensä lopahtaa. Törmätään mielikuviin. Luullaan toisessa päässä olevan "haavissa" vähintään Brad Pitt/Pamela Anderson. Kun tosiasiassa onkin tekemisissä aivan tavallisen Tiinan/Tepon kanssa. Karun totuuden paljastuessa tosideittailija väsääkin jo uusia pyydyksiä. Josko vielä löydän paremman ja komeamman.
Mitä mieheltä siis vaaditaan? Komeaa ulkoista olemusta. Pituutta 180cm tai yli. Täytyy pitää eläimistä. Kauppaan kun yleensä kuuluu koira tai kissa ja monesti vielä kaksin kappalein. Kerrostalokaksioon pakattuna... Vielä se tärkein asia. AKATEEMISUUS. Ilman sitä olet pulassa. Tupakoiva duunari ei kelpaa kenellekkään. Kuitenkin jos nuo em. kriteerit täyttää voidaankin jo siirtyä vaiheeseen kolme.
Treffeille! Yleensä treffejä edeltää muutama puhelu/tekstari sydämesi valitun kanssa. Taas on toiveet korkealla! Treffipaikka on yleensä julkinen. Kahvila toimii hyvin.
Koska naisillakin vaatimustaso tahtoo olla korkea, on miehelläkin lupa odottaa keskitason ylittävää suoritusta. Siis ulkonäön suhteen. Siihen se huomio ensiksi kiinnittyy. Olen huomannut että jos toisen ulkonäkö ei herätä eroottista kiinnostusta, voi koko homman heittää romukoppaan. Jos käy se huonompi tuuri: Juodaan kahvit, vähän small-talkia ja lopuksi: Soitellaan/Meilaillaan. Ja taas ollaan kokemuksen verran rikkaampia.
Totuushan on tämä. Jos ei osaa/pysty solmimaan suhteita tosielämässä ei netti tuo asiaan helpotusta. Ei ystävää tai elämänkumppania pysty valitsemaan netistä kuin anttilan postimyyntiluettelosta. Tämän kun ihminen ymmätäisi.
Itse nettitreffeillä huomasin vastapelureissa yhteisiä piirteitä: Hiljaisia taviksia, eivät katso silmiin, ulkonäkö keskinkertainen. Siis sosiaalisesti rajoittuneita. Sanotaanhan että jos ihminen on 25-vuotias ja sinkku niin jotain mätää asiassa on. Pitää paikkansa. Toki poikkeuksia on joukossa myös.
Nettiseikkailut on nyt omalta kohdalta ohi lopullisesti. Se oikea kyllä tulee vastaan vaikka kassajonossa jos tulee. Omalla nimellä ja naamalla. Sitä odotellessa nautin sinkkuelämästä. Sen tuomasta vapaudesta. Omasta tilasta ja rauhasta.
Taustatietona kerron että olen normaali ja kaikinpuolin ok mies. Ikää 26 vuotta. On työ ja sosiaalista elämää netin ulkopuolella. Sinkkuna olen viihtynyt useamman vuoden. Tottunut siis siihen.
Tuli tarve lähteä kokeilemaan seuranhakua netistä. Motiivina lähinnä "laiskuus" ja uteliaisuus siitä minkälaisia ihmisiä näissä piireissä pyörii. Ja ennen muuta: Miksi?
Useampia yrityksiä oli; sekä omia ilmoituksia että naisten ilmoituksiin vastaten. Muutama vuosi siinä tuli käytettyä. Ja hukkaanhan ne kaikki meni. Syy: Kirjoitettu teksti ei kerro ihmisestä yhtään mitään. Lisäksi sähköposteissa voi kirjoittaa juttuja, joita toinen "haluaa" lukea. Homman jujun tajuaa kyllä jokainen.
Olen todennut ettei kovinkaan moni pidä nettiä vakavasti otettavana työkaluna "sitä oikeaa" etsittäessä. Ja hyvä niin. Vallitsevana käytäntönä kun on pitää monta rautaa tulessa. Deitti-ilmoituksia yksi toisensa perään. Sitten katsotaan kuka ottaa yhteyttä. Muutaman kanssa voi jopa siityä vaiheeseen kaksi. Sähköpostilla tapahtuvaan "kirjeenvaihtoon"...
Aikansa tätä kestää. Keskimäärin siis kymmenen viestiä puolin ja toisin. Siinä kohtaa juttu sitten yleensä lopahtaa. Törmätään mielikuviin. Luullaan toisessa päässä olevan "haavissa" vähintään Brad Pitt/Pamela Anderson. Kun tosiasiassa onkin tekemisissä aivan tavallisen Tiinan/Tepon kanssa. Karun totuuden paljastuessa tosideittailija väsääkin jo uusia pyydyksiä. Josko vielä löydän paremman ja komeamman.
Mitä mieheltä siis vaaditaan? Komeaa ulkoista olemusta. Pituutta 180cm tai yli. Täytyy pitää eläimistä. Kauppaan kun yleensä kuuluu koira tai kissa ja monesti vielä kaksin kappalein. Kerrostalokaksioon pakattuna... Vielä se tärkein asia. AKATEEMISUUS. Ilman sitä olet pulassa. Tupakoiva duunari ei kelpaa kenellekkään. Kuitenkin jos nuo em. kriteerit täyttää voidaankin jo siirtyä vaiheeseen kolme.
Treffeille! Yleensä treffejä edeltää muutama puhelu/tekstari sydämesi valitun kanssa. Taas on toiveet korkealla! Treffipaikka on yleensä julkinen. Kahvila toimii hyvin.
Koska naisillakin vaatimustaso tahtoo olla korkea, on miehelläkin lupa odottaa keskitason ylittävää suoritusta. Siis ulkonäön suhteen. Siihen se huomio ensiksi kiinnittyy. Olen huomannut että jos toisen ulkonäkö ei herätä eroottista kiinnostusta, voi koko homman heittää romukoppaan. Jos käy se huonompi tuuri: Juodaan kahvit, vähän small-talkia ja lopuksi: Soitellaan/Meilaillaan. Ja taas ollaan kokemuksen verran rikkaampia.
Totuushan on tämä. Jos ei osaa/pysty solmimaan suhteita tosielämässä ei netti tuo asiaan helpotusta. Ei ystävää tai elämänkumppania pysty valitsemaan netistä kuin anttilan postimyyntiluettelosta. Tämän kun ihminen ymmätäisi.
Itse nettitreffeillä huomasin vastapelureissa yhteisiä piirteitä: Hiljaisia taviksia, eivät katso silmiin, ulkonäkö keskinkertainen. Siis sosiaalisesti rajoittuneita. Sanotaanhan että jos ihminen on 25-vuotias ja sinkku niin jotain mätää asiassa on. Pitää paikkansa. Toki poikkeuksia on joukossa myös.
Nettiseikkailut on nyt omalta kohdalta ohi lopullisesti. Se oikea kyllä tulee vastaan vaikka kassajonossa jos tulee. Omalla nimellä ja naamalla. Sitä odotellessa nautin sinkkuelämästä. Sen tuomasta vapaudesta. Omasta tilasta ja rauhasta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Sanotaanhan että jos ihminen on 25-vuotias ja sinkku niin jotain mätää asiassa on."
Tuo lause on mielestäni naurettava. 25-vuotias sinkku ei välttämättä ole ollut koko elämäänsä sinkku. Itse olin 25-vuotiaana juuri eronnut ensimmäisestä avioliitostani ja takana oli muitakin seurustelusuhteita.
Parisuhteilla on näet tapana kestää aikansa ja useimmiten katketa jossain vaiheessa. 25-vuotiaskin voi joutua sinkuksi, vaikka vientiä oisi aiemmin ollut kuinka paljon.
Mulla ainakin ihan hyviin kokemuksii nettitreffeistä. Oon nähny nyt sokkotreffeillä viis 20-24 vuotiasta naista ja kaikki olli ihan normaaleita ja kiva näkösii. Just sellasii mihin baarissa tai muuallakin törmäis. Tietty aina ensin olin tehny kunnon pohjatyön. Eli chatissa chattaillu niin kauan kunnes vastaan tullu nainen, joka tuntu sopivalta. Siis että luonne, harrastukset, opiskelu, baarissakäynnit, työ yms. kävi yhteen. Ja sitten että molemmat mielty toisen lähettämään kuvaan.
Eli jos jaksaa tehdä kunnon pohjatyön niin kyllä netistä löytää ihan normaaleja itsensä kaltaisia ihmisiä. Niin ja noista viidesta naisesta yhden kanssa seurustelin pitkään, yhen kanssa oli kuukauden "juttu" ja yhdesta sain tosi hyvän ystävän. Eli ei huono saldo.
Tietty netissä tavalliseen elämään verrattuna se huono juttu, että voi olla valikoiva. Chatissa oloa voi tavallaan verrata jopa postimyyntiin. Valitaan yksi ja katsotaan onko paras. Jos tuntuu ettei ominaisuudet miellytä niin kokeillaan toista. Nimittäin vaihtoehtojahan riittää ja valinnanvaraa.
Asiasta on "tehty virallinen" tutkimus:
http://www.city.fi/keskustelut/viesti.php?seskey=&groupid=1&topicid=7671
Kyllä mä olen aika samaa mieltä äijän kanssa.Tuo kirjotukses oli melkeen kuin omasta "kynästäni".Itse olen samaikäinen "äijä" ja myöskin netti-deittailua jonkin verran harrastanut.
Olen "oikeassa" elämässä sosiaalinen eli ei ole mitään vaikeuksia kommunikoida/tulla toimeen muiden kanssa ja syy miksi olen näitä deittejä itelleni järkkäilly on tuo "monta rautaa tulessa" periaate sekä deittien järjestämisen helppous.
Yleensähä nuo ilmoituksen kautta sovitut jutut noudattavat juuri tuota äijän kertomaa kaavaa eli otetaa joku kahvila esim ja sit heitetää sitä pakollista smalltalkkia ja lopuks oli kiva tavata mailataa/soitellaa.
Ei toki kaikki noin,mutta suurin osa.
Sen sijaan kaikkein onnistuneinpia deittejä olen onnistunut järjestämään chateista koska siellä kun "livenä" jutustelee jonkin aikaa tai vähän pidemmänkin aikaa saa jo jonkinmoisen kuvan toisesta mitä oottaa,ja kuvan vaihto on tietty hyvä juttu.
Kun on jutellut siellä sätissä ja kuvatkin vaihdettu niin se oikea livetapaaminen sujuukin huomattavasti rennommin kuin ilmoituksen kautta sovitut treffit missä ei välttämättä olla juteltu kuin mailaillen.
Ja noista ilmoituksista yleensä...ihmiset voisivat PANOSTAA niihin huomattavasti enemmän.Tyypillinen deitti-ilmoitus kertoo yleensä enemmän mitä SINUN pitäisi olla kuin ilmoituksen jättäjästä.
Mitä noihin vaatimus listoihin tulee niin välillä miettii mitä sitä ihmisten päässä oikein liikkuu.
Se että sinne laitetaan se klassinen tumma mies/nainen?!!=O
Eli jopa hiustenvärillä..silmien värillä on väliä kumppania haettaessa!
Ja sitten on tuo nykyään niin yleinen akateemisuus vaatimus,miksi toisen pitää olla akateeminen..??
Leikitään että mies ja nainen tapaavat toisensa ravintolassa..he rakastuvat päätäpahkaa toisiinsa siis niiku iha perfect match,tulevat toimeen kuin unelma,mutta sitten...toinen heistä ei olekkaan akateeminen kun toinen olisi!!voi ei!!
Mitä tapahtuu?!ei yhtään mitään!tuollainen mitättömän kärpäsenpaskan kokoinen seikka ei voisi vähempää kiinostaa tätä toisiaan kunnioittavaa ja rakastavaa paria! =)=)
Mutta otetaas tämä sama pari uudestaan käsittelyyn:nainen on akateeminen ja kirjoittaa nettiin deitti-ilmoituksen jossa peräänkuuluttaa tätä akateemisuutta.mies lukee ilmoituksen...siirtyy seuraavaan..hänhän ei ole akateeminen ja tämä täydellinen pari ei koskaan tapaa.=(
Eli tahtoo sanoa että tuo akateemisuus juttu karsii mahdollisia "perfect matcheja".
Ellei sit oo ite ns hardcore akatemisti joka suorastaan syö kirjoja ja paskoo kirjakieltä ja masturboi mateemaattisille yhtälöille jne.
Lopuksi vielä että itse en myöskään ainakaan toistaiseksi ole löytänyt sitä perfect matchia.
Itse urheilullisena uroksena en kovin usein viihdy ravintoloissa joten tämä savuton raitis seuranhaku menetelmä sopii mulle mainiosti,tietenkään unhotamatta elämää sen ulkopuolella.=)
Over&Out
Totta puhut. Nettideittailussa arvoa annetaan ihastumisen kannalta lähes täysin mitättömille asioille kuten: harrastuksille, akateemisuudelle, opiskelupaikalle, työpaikalle ym.
Ok, on ymmärrettävää ettei filosofian maisteri välttämättä halua lähteä sokkotreffeille hitsaaja uroksen kanssa ihan sentakia, koska molempien maailma voi olla aika erilainen, mutta ei tietty välttämättä.
Minä täysin kokemattomana olen miettinyt, että tämä on juuri se nettitreffailun hyvä puoli: Ensin voi valita ne ominaisuudet, joiden kanssa voisi elää ja sitten vasta huomata, että deitti on se perfect match.
Koska - siitä taas kokemusta takana! - kun matsaa perfektisti baarissa kännissä, useimmiten, kun huomaa ne ominaisuudet, jotka ei tosiaan matsaa (ne "mitättömät seikat", kuten harrastukset, koulutustausta, elämänasenne), jää homma siihen.
Oonko siis täsin väärässä luuloineni??? Ennen kuin lähden edes kokeilemaan.....