kun en päästänyt 12-vuotiasta poikaani alkoholisti-isänsä kanssa ulkomaanmatkalle joululomalla? Kun hän kysyi lupaa viedä poikamme reissuun, kuulin jo äänestä, että alkoholia on tullut jälleen kerran nautittua... Matka olisi ollut ensimmäinen sekä isälle, että pojalle. Mukaan olisi lähtenyt miehen naispuolinen työtoveri, jota en tunne. Poika on yhteishuollossamme.
Erosin pojan isästä vuosia sitten yhdeksän vuoden avioliitosta, jona aikana hän joi monta kertaa korttinsa kuivumaan ja elämäni meni lopulta helvetiksi. Mielestäni hän ei osaa pitää huolta itsestäänkään, saatikka sitten lapsestaan. Aina kun lähdimme perheenä reissuun, niihin liittyi miehen runsas alkoholin käyttö.
Asia on jäänyt minua vaivaamaan, sillä exäni muistuttaa ulkomaanmatkan mahdollisuudesta lähes joka kerran, kun soittaa minulle. Tuntuu harmittavan, kun reissu ei toteutunut. Poika sai olla joululoman kyllä isänsä kanssa, mutta kotimaassa, kylpylässä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Teit oikein, mitä tahansa olisi saattanut tapahtua matkalla, jos mies olisi ratkennut ryyppäämään.