Nythän on niin, että olen 10 vuotta ollut suhteessa, joka tyydyttää seksuaalisesti, mutta muuten en saa irti suhteesta mitään, en keskustelua aikaiseksi muista kuin puolisoa kiinnostavista asioista. Lapsia on siunaatunut 2. Meillä ei ole isompia riitoja.
Nyt alan olla kyllästynyt tilanteeseeni ja alkanut ajatella muutosta elämääni. Ehkä osittain siihen ajatusmaailman muutokseen vaikuttaa, että olen tavannut meiliystävän (lue miehen), joka on osoittanut, että miehetkin osaavat keskustella ja välittää myös toisen tunteista.
Mutta olen myös huomannut sellaisen ihastumisen merkkejä tähän meiliystävääni, olemme pari kertaa tavanneet vuoden aikana. Olemme itse asiassa aiheesta keskustelleet ja molemmat ovat huomanneet itsessään samaa.
En tiedä nyt mitä tehdä, nimittäin toinen minä haluaisi muuttaa lasten kanssa pois ja toinen jäädä lasten isän luo. Haluaisin vain saada ihan oman elämän ja hyvän keskustelukumppanin, jonka kanssa voisin jutella ajattelematta, että mitä mies sanoisi jos tietäisi. En halua kenellekkään pahaa mieltä, mutta joskus tuntuu vain siltä, että haluaisi olla ihan oma itsensä, jota en nykyisessä suhteessani pysty olemaan. Kommentit yleensä ovat sitä luokkaa, että mielummin on hiljaa.
Olisko kellään mitään sanottavaa tähän ?
Nyt alan olla kyllästynyt tilanteeseeni ja alkanut ajatella muutosta elämääni. Ehkä osittain siihen ajatusmaailman muutokseen vaikuttaa, että olen tavannut meiliystävän (lue miehen), joka on osoittanut, että miehetkin osaavat keskustella ja välittää myös toisen tunteista.
Mutta olen myös huomannut sellaisen ihastumisen merkkejä tähän meiliystävääni, olemme pari kertaa tavanneet vuoden aikana. Olemme itse asiassa aiheesta keskustelleet ja molemmat ovat huomanneet itsessään samaa.
En tiedä nyt mitä tehdä, nimittäin toinen minä haluaisi muuttaa lasten kanssa pois ja toinen jäädä lasten isän luo. Haluaisin vain saada ihan oman elämän ja hyvän keskustelukumppanin, jonka kanssa voisin jutella ajattelematta, että mitä mies sanoisi jos tietäisi. En halua kenellekkään pahaa mieltä, mutta joskus tuntuu vain siltä, että haluaisi olla ihan oma itsensä, jota en nykyisessä suhteessani pysty olemaan. Kommentit yleensä ovat sitä luokkaa, että mielummin on hiljaa.
Olisko kellään mitään sanottavaa tähän ?
Vastaukset 11
Vanhimmat
asiat ovat aika hyvin kohdallaan, mikäli paria vaihdettaisiin näin heppoisin perustein, niin avioerojen määrä monikertaistuisi nykyisestä.
Nettiystävällä olet voinut paikata kaipaamaasi keskustelun puutetta kotona, veikkaisin keskustelujen vähenevän hänenkin kanssaan kymmenessä vuodessa, joten olisit samassa tilanteessa kuin nytkin tai huonommassa jos fyysinen ei pelaakkaan samoin kuin nyt.
Aika itsekästä lapsiasi ja miestäsi ajatellen.
Luulenpa että niin vähällä ei kannata luovuttaa.Mitäpä jos kokeilisit miehesi kanssa keskustella asioista jotka vaivaavat sinua.(en kuitenkaan kertoisi tästä meilikaverista,varsinkin jos miehesi on mustasukkainen...)Ehkä pieni loma tekisi terää jossain romanttisessa paikassa ilman lapsia ...Ehkä joku parisuhdeterapeuttikin voisi auttaa...Jos kaikki ihmiset todellakin luovuttaisivat noin herkällä eroja olisi paljon enemmän.Jokainen joka väittää pitkien avio/avoliittovuosien jälkeen että aina on ihanaa ollut, on aika varmasti valehtelija.Uskoisin tuon "kyllästymisen"olevan aivan normaalia.Yritä/yrittäkää vielä kaikkia konsteja jotta parisuhteesi muuttuisi taas mielekkääksi.Mutta jos ei enää onnistu,niin sittenhän voi harkita asumiseroa ensi alkuun.Niin ja tuosta ihastumisesta vielä:Muista että se on pelkkää ihastumista,entäpä jos eroat,alat seurusteella ihastuksesi kanssa,ensi alkuun voi olla huumaavaa,mutta arki se siinäkin tulee esiin ja varmasti aika pian....
No miettikääpä, jos itse elätte 10 vuotta suhteessa, jossa ainoa vastaus keskusteluun on jonkinasteinen mörähdys sohvalta. Kyllä siihen alkaa väsyä.
Ja enkä ole millään muotoa aloittamassa uutta suhdetta, vaan ajatuksenani olikin, että muuttaisin vain lasten kanssa omilleni. En edes ole ajatellut, että miestä enää kulmiini pysyvästi ottaisinkaan. Olisin varmasti onnellisempi ja oma itseni, jos niin tekisin.
Totuushan on se että vain sinä itse tiedät mitä tehdä,ei kukaan täällä palstalla olevista en minä (vaikka ehdotinkin aikaisemmin lomaa jne)eikä kukaan muukaan.Toivon sinulle ja lapsille kaikkea hyvää jatkossa,mitä sitten ikinä teetkin.:)
Se loma on heti alkuunsa jo tuhoon tuomittu, puolisko vain todennäköisesti käyttäisi sen pullon kanssa ja mitä siittä sitten taasen tulisi.
Tottahan tuo on, että itsehän tässä pitää ne päätökset tehdä, mutta kun vaan joskus väsyy totaalisesti...
Onko sinulla ystäviä joille puhua asiasta?Puhuminen helpottaa paljon ja kun tehdään todella isoja ratkaisuja,kuten ero,ystävien tuki on silloin kultaakin kalliimpaa.Ystävät myös osaavat ehkä jopa "auttaakkin" sinua ratkaisun tekemisessä,vaikkakin se on sinun ihan ikioma päätös.
niitä ystäviä on, mutta eipä tilanteeseen oikein kukaan kantaa isommalti ota. Ilmeisesti olen tuomittu elämään "puhumattomassa" suhteessa lopun ikäni.
Ehkä se on uskalluksen puutetta saada minkäänlaista päätöstä aikaan. Tämä ei nyt siis todellakaan ole mikään hetken mielijohde, eikä tavallaan johdu meiliystävästäni vaan juontaa jo pitkälle taaksepäin. Ystäväni vaan on saanut silmäni aukemaan. Siittä kiitos hänelle.
Mutta ehkä jonain päivänä joku ratkaisu tähänkin tulee.
Ihan tosissaan yritä puhua miehesi kanssa...pane muutamat "ehdot" peliin ja katsokaa tilannetta miten se muuttuu...Eihän sinun tietenkään ole pakko kenekään kanssa väkisin olla,ei edes lasten,sillä monesti on kuitenkin lastenkin kannalta parempi että erotaan,mitä lapset katsoo vierestä kun vanhempien "liitto"ei todellakaan toimi...ymmärsitköhän mitä tarkoitan.....?Huono suomi:)
tekstiähän tuo oli. Mutta kun niitä "ehtoja" ei meillä sanelekkaan ihan kuka vaan. Kun se keskustelu ei onnistu niin se ei onnistu. Ja kun minä en lasten aikana näytä miltä tuntuu, itsekseni vain ihmettelen ;-)
Alkuperäisen kirjoituksesi perusteella olisin saattanut melkein sanoa kuten eka kaveri "..asiat ovat aika hyvin kohdallaan, mikäli paria vaihdettaisiin näin heppoisin perustein ...". Mutta arvasin, kun tätäkin vähän kaivellaan niin löytyyhän sieltä kaikkea muutakin pahaa oloa. Eli, toimimaton parisuhde joka ihan kohta (ellei jo ole) niin lukossa, että sulta alkaa pää hajoomaan ja miehelles brenkku maistumaan muulloinkin kuin lomalla (kemiallista mielihyvää). Lapset kaiken aistii, ja kärsii (kärsii ne erostakin, mutta tuosta enemmän).
Mitä kerroit puhumattomuudesta, ja siitä miten ehdot teillä asetellaan ... niin kait ainoa keino suhteen pelastamiseksi on pitkä ja tuskainen perheterapia (Väestöliittoa voi suositella). Siihen tietty molempien tahdottava osallistua, pakottaminen tai "no jos sä vaadit"-asenne ei pelaa .. ja mielessään hyväksyä myös se vaihtoehto, että terapian tulemana molemmat saattaa tajuta eron kaikille parhaaksi (kaksi erinomaista ihmistä joutuneet toistensa huonoon seuraan). Samoin, molempien hyväksyttävä että virheitä tehnyt kumpikin, ja niistä opittava ja viisastuttava jos mieli jatkaa yhteistä taivalta. Väitän, että tää "reitti" kaikkein raskain ja vaatii eniten teiltä kahdelta jos eroon vertaa -- mutta, "palkkio" voi olla entistä vahvempi ja hienompi liitto. Harkitkaa huolella, yhdessä.
No, se avioero sitten -- parempi hyvä ero kuin huono avioliitto. Erojakin on niin monenlaisia -- siinä tiimellyksessä helposti sortuu syyttelyyn, suhteellisuudentaju katoaa, ja lasten etu hämärtyy ... valitettavasti. Siksi ois hyvä miettiä miten eron ottaa puheeksi, miten sen perustelee, ja saako toisen näkemään ettei hänelläkään voi olla hyvä "kipeessä" avioliitossa.
Hyvä jos olet löytänyt ystävän jonka kanssa keskustella ja avautua (ainakaan pettämistä se ei ole), päästää höyryjä ulos ettet aivan sekoa. Olen kuitenkin varma, että kaikkein mieluiten olisit sen miehesi sellaisena nähnyt. Olis muuten jännä ajatusleikki, jos miehesi kirjoittaisi tänne samasta liitostanne ... kuinka erilainen kertomus se olisi ... ja kuinka samanlainen vastaukseni päälinjat olisivat (syvää filosofiaa *wirn*)
onko sinulla keskustelu ja ystävyys suhteita muualla ja muiden kanssa. pitäis aina miettiä sitä että syytä voi olla molemmissa.