vaikeuksia

Onko kenelläkään kokemusta asunnon remontoinnista ja siitä miten se kaikki stressi vaikuttaa parisuhteeseen? Me oltiin aikaisemmin suht. onnellisia, nyt ton stressin myötä ollaan molemmat muututtu tai oikeastaan eniten muutoksia on miehessä. Jatkuvaa tiuskimista ja huutoa, lapsellista kiukuttelua, haluttomuutta, jokapäiväisten asioiden laiminlyöntiä ja unohtelua yms. Mä olen todella väsynyt tähän kaikkeen, tuntuu etten enää oikein jaksaisi. Itse olen ihmisenä muuttunut todella paljon vuosien saatossa, ennen olin asennoitunut ajatukseen että hankin jonkun yksinkertaisen työpaikan, lapsia ja keskityn niiden kanssa puuhasteluun. Nyt haluan lähinnä opiskella, uran enkä halua ollenkaan lapsia (tai korkeintaan yhden). Mies alkaa tässä vaiheessa tuntua jotenkin sovinistilta, olevinaan aina tukee mua pyrkimyksissäni, mutta todellisuudessa asettaa aina itsensä joka asiassa etusijalle. Mä olen väsynyt, avioeroa en halua edes ajatella, mitään salaista suhdetta en haluaisi aloittaa, kun se vain pahentaisi asioita. Oikeastaan mä haluaisin vain olla jonkin aikaa yksin ja eristyksissä kaikesta jotta voisin selvittää ajatuksiani ja rauhoittua. Toisaalta kaikki asiat painaa päälle ja olisi pakko jaksaa vaikkei jaksisikaan, mikähän auttaisi jaksamaan...

Tätä kirjoittaessani en ole liiemmin ajatellut yhtään mitään, kirjoitin vain että miltä tuntuu. Asiattomuuksiin en jaksa reagoida.
10702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

remontointi vaikuttaa kielteisesti, minulla sellainen puuhastelu, mielummin laskee stressiä, kuin nostaa sitä, tilanne voi olla toinen, jos remontit takkuilee taidon puutteessa.
Kaipaisitte varmaan molemmat rauhassa tuumailua, mitä elämältä jatkossa odottaa ja vetää sitten yhdessä johtopäätöksia, tuumailun tuloksista.
Tälläinen nimimerkin suojassa keskustelukin selkeyttää ajatuksia kummasti.

Äänestä
  • Remontin aikataulu on tosi tiukka ja kaikki vapaa-aika menee siihen kokonaan. Se ei ole enää mieluisaa puuhastelua vaan kamalan rankkaa työtä jota sitten tehdään työ/koulupäivän päätteeksi :(

    En mä tiedä onko järkeä valittaa tuikituntemattomille, ainakin se hieman parantaa oloa kun saa kirjoittaa jonnekin et miltä tuntuu.

    Äänestä

  • oracle kirjoitti:

    Remontin aikataulu on tosi tiukka ja kaikki vapaa-aika menee siihen kokonaan. Se ei ole enää mieluisaa puuhastelua vaan kamalan rankkaa työtä jota sitten tehdään työ/koulupäivän päätteeksi :(

    En mä tiedä onko järkeä valittaa tuikituntemattomille, ainakin se hieman parantaa oloa kun saa kirjoittaa jonnekin et miltä tuntuu.

    remontin olevan kodin ehostamista en peruskorjaus remonttia, joka onkin silloin täysin eri juttu, mitä stressaavuuteen tulee. Ymmärrän hyvin miksi miehesi ärsyyntyy helposti. Moni parisuhde on kaatunut "hartiapankki" rakentamiseen.
    Joten pitkää pinnaa tarvitaan molemmilta ja vahvemman tukea heikommalle (siis henkisesti).
    Tuumailuakin tulevaisuudesta kannattaa lykätä, jonkin verran pahimman ryysiksen yli, ettei tee hätiköityjä ratkaisuja, joita myöhemmin katuisi.
    Tälläisellä keskustelulla voit kuitenkin mahdollisesti, purkaa paineita hieman ja jaksat jatkaa, myös hieman paremmin ryysiksen keskellä.
    Eihän tässä mitään, korvaavaa suhdetta olla rakentamassa.

    Äänestä

Jos se ei tapa, niin se vahvistaa.

Ongelmatilantessa se punnitaa, miten pari osaa ongelmat yhdessä ratkoa. Jos ei osaa, niin sitten kannattaa muuttaa eri osotteisiin.

Äänestä

jos/kun liittonne perustukset kunnossa, niin tollaisessa poikkeustilanteessa esiin tulevat stressin aiheuttamat paineet kuuluu elämään. Ei se ihmisen muuttumista ole ... väsymystä ja ajoittaista raskasta vitutusta => kulkee nimellä "elämä". Ja kunhan tosta kunnialla selviätte, niin olette suhteessanne jotain uutta oppineet niin itsistänne kuin "dynamiikastannekin".

Voimia, huumoria, joustoja kun toisella vaikeeta (ja vaadi sitä kun sulla keittää) .... ja riittävästi siideriä välillä ;-))


PS. ...ja jos suhteenne ei ole kunnossa tohon projetiin lähtiessänne, niin sen viimesen naulan olette löytäneet siihen arkkuun ...

Äänestä
  • Suhde oli suht. kunnossa kun hommaan ryhdyttiin, nykyisestä tilanteesta en ole täysin varma...

    Kuulin eräältä myyjältä kaupassa, että keittiöremontti vastaa stressitasoltaan avioeroa, mieti millanen on stressi kun koko asunto laitetaan katosta lattiaan uusiksi?

    Mä puhuin miehelleni ja uskon että se ymmärsi mun tilanteen, itselläni on ihan uskomaton stressi ja ettei se voi aina omaansa purkaa muhun :) Kai se meni perille :)

    Äänestä

On kokemusta remontoitavasta omakotitalosta. Miten ihmeessä ihmiset, lähinnä me miehet, luulemme pystyvämme mitä ihmeellisimpiin suorituksiin. Käydään päivät töissä ja sitten muka ollaan illat remonttireiskana, ja apuahan en keneltäkään kysy. Eihän siinä mitään, mutta kun ympäristö luo paineita. Vaimo/sukulaiset/naapurit kyselee, että joko remontti on valmis. Vaatii todella hyvän parisuhteen, jotta homma onnistuisi käytännössä.
Leikillään voisi sanoa, että jos haluat eroon puolisostasi, niin hanki remontoitava talo tai ala rakentaa uutta. Neuvoja? Jos remontti on vielä kesken, niin hankkikaa apua sen loppuun saamiseksi ja keskittykää te suhteeseenne. Jos sen asuntohuolen saa pois päältä, niin asiat pikkuhiljaa toivottavasti palutuu takaisin alkutilanteeseen. Joskus on tehtävä rajujakin ratkaisuja, minulle se oli asunnon myynti ja avioero.

Äänestä
  • Vihdoinkin joku joka tajuaa tilanteen vakavuuden, me kyl tehtii juuri niinkuin sanoit ja pyydettiin apua. Kivi vierähti sydämeltä, ainakin sen yhden osa-alueen suhteen. Täytyy vaan vielä jaksaa sinnitellä vielä muutamia viikkoja ja sen jälkeen on toivottavasti koti valmis. Omakotitalosta ei onneksi ole kysymys :)

    Äänestä

  • oracle kirjoitti:

    Vihdoinkin joku joka tajuaa tilanteen vakavuuden, me kyl tehtii juuri niinkuin sanoit ja pyydettiin apua. Kivi vierähti sydämeltä, ainakin sen yhden osa-alueen suhteen. Täytyy vaan vielä jaksaa sinnitellä vielä muutamia viikkoja ja sen jälkeen on toivottavasti koti valmis. Omakotitalosta ei onneksi ole kysymys :)

    Toivottavasti jaksat pinnistellä vielä. Ehkä pienen hetken kuluttua, kun tilanne vähän normalisoituu, olisi teilä puolisosi kanssa pieni arvokeskustelun paikka. Pohditte miten kumpikin haluaisi suhteenne jatkuvan. Jos vielä onnistuisi keskustelu kyseisestä projektista, mikä siinä meni pieleen. Vai oliko remontti sitten se, joka sai maljan vaan vuotamaan yli. Kokemuksesta voin sanoa, että se erokaan ei ollut mikään helppo vaihtoehto minun remontin jälkeen. Helvetti oli valloillaan puolivuotta. Mutta nyt kun etäisyyttä asiaan on tullut tarpeeksi, olen oppinut omista virheistäni. Osaan jopa myöntää, että en ole mikään supermies joka hoitaa kaiken. Uskallan kysyä jopa apua ihan oma aloitteisesti, en koe sitä enään miehiseksi heikkoudeksi/häpeäksi. Joten hyvää jatkoa ja vähän aikaa/etäisyyttä juttuun. Toivottavasti oppirahat ei olleet teillä liian suuret.

    Äänestä

  • oracle kirjoitti:

    Vihdoinkin joku joka tajuaa tilanteen vakavuuden, me kyl tehtii juuri niinkuin sanoit ja pyydettiin apua. Kivi vierähti sydämeltä, ainakin sen yhden osa-alueen suhteen. Täytyy vaan vielä jaksaa sinnitellä vielä muutamia viikkoja ja sen jälkeen on toivottavasti koti valmis. Omakotitalosta ei onneksi ole kysymys :)

    Hyvä kuulla että asioita onnistuitte isoista paineista huolimatta laittamaan perspektiiviin.

    Varmasti liittonne tämän jälkeen vahvempi ... "mikä ei tapa vahvistaa"

    Onnea remontoituun kotiinne !!!


    PS. "kosketelkaa toisianne"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oracle kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta asunnon remontoinnista ja siitä miten se kaikki stressi vaikuttaa parisuhteeseen? Me oltiin aikaisemmin suht. onnellisia, nyt ton stressin myötä ollaan molemmat muututtu tai oikeastaan eniten muutoksia on miehessä. Jatkuvaa tiuskimista ja huutoa, lapsellista kiukuttelua, haluttomuutta, jokapäiväisten asioiden laiminlyöntiä ja unohtelua yms. Mä olen todella väsynyt tähän kaikkeen, tuntuu etten enää oikein jaksaisi. Itse olen ihmisenä muuttunut todella paljon vuosien saatossa, ennen olin asennoitunut ajatukseen että hankin jonkun yksinkertaisen työpaikan, lapsia ja keskityn niiden kanssa puuhasteluun. Nyt haluan lähinnä opiskella, uran enkä halua ollenkaan lapsia (tai korkeintaan yhden). Mies alkaa tässä vaiheessa tuntua jotenkin sovinistilta, olevinaan aina tukee mua pyrkimyksissäni, mutta todellisuudessa asettaa aina itsensä joka asiassa etusijalle. Mä olen väsynyt, avioeroa en halua edes ajatella, mitään salaista suhdetta en haluaisi aloittaa, kun se vain pahentaisi asioita. Oikeastaan mä haluaisin vain olla jonkin aikaa yksin ja eristyksissä kaikesta jotta voisin selvittää ajatuksiani ja rauhoittua. Toisaalta kaikki asiat painaa päälle ja olisi pakko jaksaa vaikkei jaksisikaan, mikähän auttaisi jaksamaan...

Tätä kirjoittaessani en ole liiemmin ajatellut yhtään mitään, kirjoitin vain että miltä tuntuu. Asiattomuuksiin en jaksa reagoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu