Pattitilanne

Olen joutunut suhteessani järkyttävään tilanteeseen, enkä tiedä mitä tekisin. Avopuolisoni ei ole puhunut minulle vuorokauteen sanaakaan ja minä olen itkenyt koko yön sängyssä hänen vierellään kuunnellen hänen untaan. Hän suuttui minulle asiasta, joka on kyllä suuttumisen arvoinen, muttei mielestäni mikään ylitsepääsemätön loukkaus. Tuollaisista sanaharkoista olemme ennenkin selvinneet puhumalla. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että olen nyt totaalisesti pettänyt hänet eikä suostu sen enempää edes keskustelemaan koko asiasta. Hän ei siis puhu minulle yhtään mitään, ei edes noteeraa että olen paikalla. Olen kerjännyt häntä puhumaan, kertomaan mikä asiassa niin paljon loukkaa, pyytänyt mahdollisuutta selittää ja pyydellyt anteeksi lukemattomia kertoja.

Nyt en edes tiedä, haluaako hän jatkaa elämää kanssani, vai ei. Olen juuri siirtänyt kirjat virallisesti hänen asuntoonsa ja meille syntyy vauva noin kuukauden päästä. Olen siis viimeisilläni raskaana enkä tiedä onko minulla enää miestä, lapsellani isää tai edes kotia...Mihin me oikein joudumme?

Jotenkin koko tilanne tuntuu uskomattoman julmalta. Halusimme lapsen yhdessä ja olemme sitä innolla odottaneet ja nyt kaikki kaatuu päälle. Olin aivan hysteerinen ja todella peloissani viime yön ja itkin taukoamatta eikä hän halunnut millään tavalla parantaa oloani, päinvastoin. Kuinka näin voi käydä? Mistä moinen julmuus? Onko vapaudenkaipuu yhtäkkiä iskenyt ja hän näkee tässä hyvän pakokeinon?

Pelkään että tämä vielä vaikuttaa syntymättömään lapseemmekin, eihän tällainen äidin paniikkitila voi hyvääkään tehdä. Kävin tänään neuvolassa, ja verenpaineeni oli kohonnut niin korkeaksi että joudun huomenna mittauttamaan sen uudestaan ja he pitävät minua nyt erikoisseurannassa. Puhuin siellä aivan sekoja silmät punaisina ja turvonneina. Hieno juttu. Mitä helvettiä minä nyt teen? Millä saan miehen puhumaan ja selvittämään asian? Minun on pystyttävä rauhoittumaan ja saatava nukuttua, muuten ei hyvä seuraa, mutta paniikki vain kasvaa koko ajan. APUA!
31056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä ihmettä olet voinut sanoa tai tehdä,ansaitaksesi tuollaisen kohtelun.Ainoa asia olisi pettäminen,mutta en usko sinun tuossa tilassa sellaista tehneen,jos muutenkaan.Sano ukollesi että aiheuttaa myös lapselle pahaa oloa kun sinua itkettää.Vaikuttaisi aika lapselliselta ukolta:(

Äänestä

helpompi neuvoa sinua tässä asiassa jos olisi tietoa mitä olet tehnyt. Toivon kuitenkin että tätä lukiessasi asiat ovat jo korjaantuneet. :))

Äänestä

ottakaa nyt edes joku teini onkeenne tuosta tilanteesta, ÄLKÄÄKÄ VÄÄNTÄKÖ NIITÄ MUKSUJA heti ensimmäisen tilaisuuden tullen!!! olkaa muutama vuosi edes yhdessä ensin. noin niitä yksinhuoltajia tehdään. jos jo alussa on noin vaikeaa, eikä lapsen syntymäkään pelkkiä ruusuja elämään tuo, niin pidemmän päälle näyttää aika epätoivoiselta suhteelta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paha ihminen kirjoitti:

Olen joutunut suhteessani järkyttävään tilanteeseen, enkä tiedä mitä tekisin. Avopuolisoni ei ole puhunut minulle vuorokauteen sanaakaan ja minä olen itkenyt koko yön sängyssä hänen vierellään kuunnellen hänen untaan. Hän suuttui minulle asiasta, joka on kyllä suuttumisen arvoinen, muttei mielestäni mikään ylitsepääsemätön loukkaus. Tuollaisista sanaharkoista olemme ennenkin selvinneet puhumalla. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että olen nyt totaalisesti pettänyt hänet eikä suostu sen enempää edes keskustelemaan koko asiasta. Hän ei siis puhu minulle yhtään mitään, ei edes noteeraa että olen paikalla. Olen kerjännyt häntä puhumaan, kertomaan mikä asiassa niin paljon loukkaa, pyytänyt mahdollisuutta selittää ja pyydellyt anteeksi lukemattomia kertoja.

Nyt en edes tiedä, haluaako hän jatkaa elämää kanssani, vai ei. Olen juuri siirtänyt kirjat virallisesti hänen asuntoonsa ja meille syntyy vauva noin kuukauden päästä. Olen siis viimeisilläni raskaana enkä tiedä onko minulla enää miestä, lapsellani isää tai edes kotia...Mihin me oikein joudumme?

Jotenkin koko tilanne tuntuu uskomattoman julmalta. Halusimme lapsen yhdessä ja olemme sitä innolla odottaneet ja nyt kaikki kaatuu päälle. Olin aivan hysteerinen ja todella peloissani viime yön ja itkin taukoamatta eikä hän halunnut millään tavalla parantaa oloani, päinvastoin. Kuinka näin voi käydä? Mistä moinen julmuus? Onko vapaudenkaipuu yhtäkkiä iskenyt ja hän näkee tässä hyvän pakokeinon?

Pelkään että tämä vielä vaikuttaa syntymättömään lapseemmekin, eihän tällainen äidin paniikkitila voi hyvääkään tehdä. Kävin tänään neuvolassa, ja verenpaineeni oli kohonnut niin korkeaksi että joudun huomenna mittauttamaan sen uudestaan ja he pitävät minua nyt erikoisseurannassa. Puhuin siellä aivan sekoja silmät punaisina ja turvonneina. Hieno juttu. Mitä helvettiä minä nyt teen? Millä saan miehen puhumaan ja selvittämään asian? Minun on pystyttävä rauhoittumaan ja saatava nukuttua, muuten ei hyvä seuraa, mutta paniikki vain kasvaa koko ajan. APUA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu