(Pahoittelen tuplaviesteilyä, mutta toivottavasti joku nyt vastaisi, kun olen useampaan paikkaan jättänyt viestini...)
Olen joutunut suhteessani järkyttävään tilanteeseen, enkä tiedä mitä tekisin. Avopuolisoni ei ole puhunut minulle vuorokauteen sanaakaan ja minä olen itkenyt koko yön sängyssä hänen vierellään kuunnellen hänen untaan. Hän suuttui minulle asiasta, joka on kyllä suuttumisen arvoinen, muttei mielestäni mikään ylitsepääsemätön loukkaus. Tuollaisista sanaharkoista olemme ennenkin selvinneet puhumalla. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että olen nyt totaalisesti pettänyt hänet eikä suostu sen enempää edes keskustelemaan koko asiasta. Hän ei siis puhu minulle yhtään mitään, ei edes noteeraa että olen paikalla. Olen kerjännyt häntä puhumaan, kertomaan mikä asiassa niin paljon loukkaa, pyytänyt mahdollisuutta selittää ja pyydellyt anteeksi lukemattomia kertoja.
Nyt en edes tiedä, haluaako hän jatkaa elämää kanssani, vai ei. Olen juuri siirtänyt kirjat virallisesti hänen asuntoonsa ja meille syntyy vauva noin kuukauden päästä. Olen siis viimeisilläni raskaana enkä tiedä onko minulla enää miestä, lapsellani isää tai edes kotia...Mihin me oikein joudumme?
Jotenkin koko tilanne tuntuu uskomattoman julmalta. Halusimme lapsen yhdessä ja olemme sitä innolla odottaneet ja nyt kaikki kaatuu päälle. Olin aivan hysteerinen ja todella peloissani viime yön ja itkin taukoamatta eikä hän halunnut millään tavalla parantaa oloani, päinvastoin. Kuinka näin voi käydä? Mistä moinen julmuus? Onko vapaudenkaipuu yhtäkkiä iskenyt ja hän näkee tässä hyvän pakokeinon?
Pelkään että tämä vielä vaikuttaa syntymättömään lapseemmekin, eihän tällainen äidin paniikkitila voi hyvääkään tehdä. Kävin tänään neuvolassa, ja verenpaineeni oli kohonnut niin korkeaksi että joudun huomenna mittauttamaan sen uudestaan ja he pitävät minua nyt erikoisseurannassa. Puhuin siellä aivan sekoja silmät punaisina ja turvonneina. Hieno juttu. Mitä helvettiä minä nyt teen? Millä saan miehen puhumaan ja selvittämään asian? Minun on pystyttävä rauhoittumaan ja saatava nukuttua, muuten ei hyvä seuraa, mutta paniikki vain kasvaa koko ajan. APUA!
Olen joutunut suhteessani järkyttävään tilanteeseen, enkä tiedä mitä tekisin. Avopuolisoni ei ole puhunut minulle vuorokauteen sanaakaan ja minä olen itkenyt koko yön sängyssä hänen vierellään kuunnellen hänen untaan. Hän suuttui minulle asiasta, joka on kyllä suuttumisen arvoinen, muttei mielestäni mikään ylitsepääsemätön loukkaus. Tuollaisista sanaharkoista olemme ennenkin selvinneet puhumalla. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että olen nyt totaalisesti pettänyt hänet eikä suostu sen enempää edes keskustelemaan koko asiasta. Hän ei siis puhu minulle yhtään mitään, ei edes noteeraa että olen paikalla. Olen kerjännyt häntä puhumaan, kertomaan mikä asiassa niin paljon loukkaa, pyytänyt mahdollisuutta selittää ja pyydellyt anteeksi lukemattomia kertoja.
Nyt en edes tiedä, haluaako hän jatkaa elämää kanssani, vai ei. Olen juuri siirtänyt kirjat virallisesti hänen asuntoonsa ja meille syntyy vauva noin kuukauden päästä. Olen siis viimeisilläni raskaana enkä tiedä onko minulla enää miestä, lapsellani isää tai edes kotia...Mihin me oikein joudumme?
Jotenkin koko tilanne tuntuu uskomattoman julmalta. Halusimme lapsen yhdessä ja olemme sitä innolla odottaneet ja nyt kaikki kaatuu päälle. Olin aivan hysteerinen ja todella peloissani viime yön ja itkin taukoamatta eikä hän halunnut millään tavalla parantaa oloani, päinvastoin. Kuinka näin voi käydä? Mistä moinen julmuus? Onko vapaudenkaipuu yhtäkkiä iskenyt ja hän näkee tässä hyvän pakokeinon?
Pelkään että tämä vielä vaikuttaa syntymättömään lapseemmekin, eihän tällainen äidin paniikkitila voi hyvääkään tehdä. Kävin tänään neuvolassa, ja verenpaineeni oli kohonnut niin korkeaksi että joudun huomenna mittauttamaan sen uudestaan ja he pitävät minua nyt erikoisseurannassa. Puhuin siellä aivan sekoja silmät punaisina ja turvonneina. Hieno juttu. Mitä helvettiä minä nyt teen? Millä saan miehen puhumaan ja selvittämään asian? Minun on pystyttävä rauhoittumaan ja saatava nukuttua, muuten ei hyvä seuraa, mutta paniikki vain kasvaa koko ajan. APUA!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ota ihan rauhallisesti. Miehillähän nyt aina vähän kestää näiden juttujen kanssa, niillä kun ei ole tuo sanainen arkku ihan yhtä vikkelä kun meillä naisilla. Rauhoitu ensin itse. Anna miehellesi aikaa olla omissa oloissaan ja mutustella ja selvitellä omassa päässään asiaa. Ole vaikka muutama päivä niin kuin mitään ei olisikaan, älä painosta miestä puhumaan tai vastailemaan ko. aiheeseen. Älä kuitenkaan itse tarjoile mykkäkoulua, voit kevyesti jutustella "turvallisista" aiheista, jotka eivät sivuuta riita-aihetta. Kun mies on jonkin aikaa saanut itse miettiä asiaa, sitten voitte alkaa keskustelemaan (ja huom! rauhallisesti) asiasta.
Kyllä asiat aina ratkeaa, yritä nauttia raskaudestasi.
Heidi ... ei yleistetä, miehet osaa puhua ja todella avoimesti -- jotkut. Ja vastaavasti on umpio naisia. Ei aina jaksais puuttua yleistyksiin.
Ennen kuin anna oikean vastauksen (tää ironiaa ... Buranat loppu) ... niin mikä tarkkaanottaen aiheutti tämän tilanteen. Poltit hänen aamupuuronsa pohjaan, vai kerroit että talkkari on lapsen isä ??? Ei voi noilla lähtöarvoilla juurikaan kommentoida.
Siis lisäselvitystä kaivataan...Täältä pesee (lukekoon ken uskoo jaksavansa): Olemme pyytäneet apua isältäni aloittaaksemme yrityksen. Olen hieman pitkittänyt asian selvittelyä (lue: en ole painostanut isipappaa tarpeeksi), koska isällä on ollut epäilyksiä asian suhteen. En kertonut näistä isäni pohdinnoista miehelleni, vaan selvitin asiat isäni kanssa itse. En halunnut isäni turhaan hermostuttavan ja huolestuttavan avoani luettemalla hänelle kaikkia samoja tyhmiä epäluuloja, joita itselläni aikaisemmin oli vaan selvensin asiat isälleni itse.
Kun mieheni sitten alkoi syyttää minua hidastelusta tässä bisnesasiassa, olin muusta syystä valmiiksi vihainen ja pamautin asian hänelle väärällä tavalla. Annoin ymmärtää, että saattaa olla, ettei isäni halua auttaa meitä koko asiassa. Vaikka korjasin asian selittämällä, on äijä ilmeisesti edelleen näreissään siitä, että olen hoidellut asiaa hänen selkänsä takana.
Tarkalleen ottaen en osaa sanoa, onko hän enemmän vihainen siitä, että suutuspäissäni säikäytin hänet kertomalla tilanteen olevan paljon todellisuutta pahempi, vai siitä etten kertonut hänelle puhuneeni asiasta isäni kanssa. Tai ehkä en olisi ollenkaan saanut puhua asiasta ilman häntä. Tämä siis on tilanne. En tiedä, mikä miestä eniten ottaa päähän, joten pyytelen anteeksi kaikkea vuorotellen :-/ Olen kuulemma pettänyt hänet, se on ainoa asia, jonka olen hänestä saanut ulos. Voihan helvetti.
Mun mielestä sun miehes on kyllä pikkupojan asteella. Itselläni on ollut samanlainen,ja voin sanoa et se tulee jatkumaan. Aina kun tulee jotain vastaavaa sama peli jatkuu!
Ja tuonko pitäisi rauhoittaa? Heh :)
Kun itse satun olemaan yritysmaailmassa välillä mestaroimassa pelottavan tiiviisti, ja aika-ajoin arvioin näitä liikeideoita jotka ns. pommin varmoja *huokaus* … niin en edes uskalla kysyä mahtavasta ideastanne. Mutta sitä en voi olla sanomatta … että toivottavasti liiketoimintasuunnitelmanne arviointiin on osallistuneet muutkin kuin isäsi ja sinä *pelottavaa*
Mutta, sepä seuraavien vuosien foorum keskusteluiden aihe…
Antaa sen miehesi mököttää jonkin aikaa, leppyy takuulla --- sit on pahoillaan kuin rakki ja kiltti kuin lammas, ihan kohta silleen. Voit tehostaa tätä pienellä näyttelemisellä … supistuksia, kevyttä vastasyyttelyä (joka ehkä oikein osuvaakin) yms. KOSKA olen vakuuttunut, että sinä ja lapsenne hänelle se kaikkein tärkein ja rakkain.
Älä painosta puhumaan … sano sanottavasi, kerro että olet pahoillasi ”mokasta”. Et sitä ilkeyttäsi tehnyt – ja tietää se ukkosi sen. Teille tulossa perheeseen niin iso muutos, että miehenkin tunteet voi olla välillä pinnalla (kokemusta on) … pelottaa, on osaamaton olo. Myös hänelle sallittava tunteellisuus, ja ulkopuolisen silmin lapsellisuus … hämmennys kanavoituu joskus niin kovin oudosti. Luulen, että ellei hän tähän asiaan olisi ”ylireagoinut”, niin sitten johonkin muuhun.
Ja raskauden osalta olet jo turvallisella puolella (nimim. pontevan ennenaikaisen pojan onnellinen isä) … vaikka, parempi sen pullan vielä uunissa on olla ;-))
Kiitos viestistäsi, piristi kummasti. Ja usko tai älä, mutta olemme kummatkin isäni kanssa aivan järkeviä ja realistisia ihmisiä. Ja niin on avonikin, hetkellisiä mielenhäiriöitä lukuunottamatta :) Isäni on liikejuristi ja pyörittää itse isoa firmaa, siksi hänen apuaan haimme. Ei siis niin kauhean pelottavaa kuitenkaan kuin sekavasta vuodatuksestani ehkä voisi päätellä.
Kyllä minulla oikeasti on sellainen olo, että pieni vastasyyttelykin on ehkä paikallaan. Kuitenkin vasta kun mies on muuten leppynyt, muuten sota jatkuu ikuisuuden. Kumpaakin varmasti pelottaa tuleva, vaikka siihen kuinka on yrittänytkin varautua. Ei sitä voi koskaan etukäteen tietää, kuinka vahvasti tällaiseen elämänmuutokseen reagoi. Hyvää jatkoa sinulle ja pontevalle pojallekin!
... että tolkku yrittämisessä .. ja yrittäminenhän ne työpaikat tähän maahan tuo. Isosti onnea ja voimia sillekkin urakalle.
Ei lapsen syntymään kuitenkaan voi täysin valmistautua .. ja ehkä ei pidäkään voida, uskon ihmisen vaistoihin tässä (monessa muussa toiminossa en ...)
Älä "hiero" liikaa tätä juttua mieheesi, mutta sillai sopivasti *virne* ... osaat sie -- ja sit annatte anteex (ja opitte jotain toisistanne ... vähän kerrallaan).
Yhden pohdittavan jätän vielä takaraivoosi tulevaa slmällä pitäen. Kun lapsi syntynyt, ja arki alkaa pienen kanssa ... niin se on miehelle vaikeaa aikaa (on äidillekin). Kun ei oikein osaa ja tiedä miten "olla", ja naisella se kuitenkin hieman sisäsyntyisempää (luojan kiitos) ... tilanne voi tuntua miehestä välillä "ulkopuoliselta". Et sille paljoakaan voi, mutta toivottavasti kun sen tuntemuksen mahdollisuuden tiedät, niin voit häntä ymmärtää joidenkin kuukausien päästä ... vaan yksilöllistä tämäkin :-))
Voikaahan paksusti !
PS. ponteva poika jo melkein viisi ... terkut menee perille!
Sä et oo mikään paha ihminen! Jos joku täs asias sitä on ni sun ukkos. Miks meen naisten täytyy aina ottaa syyt niskoille ja yrittää sovitella asioita..
... sinä on kun ihmisillä hirvee hinku syyllistää ...
... tai vähintään yhtä iso halu osalla saada virtuaali sympatioita, sääliä ja paapomista täällä ...
Mustavalkoista maailma harvoin on, ja ellei asianomaisilla ole kykyä objektiivisuuteen (sen ymmärtää), niin kai sitä edes kommentaattoreilta voisi edellyttää *huokaus*
Siis mistä teille on tullut riitaa? Oletko sanonut hänelle jotain, mitä? Tarkoititko sitä mitä sanoit vai oliko se tavallista sanahelinää?
Miehesi tuntuu aika lapselliselta, jos hän todellakin kiukuttelee ja saa sinut tuntemaan olosi aivan kurjaksi. Sinä olet viimeisilläsi raskaana, sinun ei pitäisi valvoa öitä itkien. Yritä olla välittämättä miehestäsi ja keskity nyt itseesi. Anna hänen pitää typerää mykkäkouluaan ja aloita sinäkin. Ole hiljaa, älä puhu hänelle mitään, älä pyytele anteeksi tai muuta sellaista. Pikku hiljaa mies itse tajuaa typerän käytöksensä ja alkaa juttelemaan kanssasi.
onhan se kommentointi niin kivaa että ....
... mutta onko kohtuutonta olettaa, että luetaan aikaisemmat kommentit joissa ON KERROTTU mistä oli kysymys ... ettei nyt samoja asioita kysellä.
Iteki oon joskus pitäny mykkäkoulua puoliskolle, ja päinvastoin, ja useammin kuin kerran. Tervetuloa elävään parisuhteeseen.
Miehes nyt vaan on loukkaantunu ja haluaa tehdä selväks että häntä kyrsii.
Eli ota iisisti, älä vollota. Tee sille sen lempiruokaa ja vuokraa sille leffa jonka se haluais nähdä, lämmitä sauna, ym. Pääasia et näytät hänelle konkreettisesti pyytäväsi anteeksi muuten kuin olemalla hysteerinen ja toistavan; "anteex, anteex, anteex..." Tai tivaamalla: "Kerro nyt mikä on hätänä? Mitä? Hä?"
Kyllä se siitä menee ohi. Ja teille tasan tarkkaan tulee varmasti vielä riitoja joissa mies mököttää tai sinä mökötät. Ja silloin miehen on vuoro ostaa sulle suklaata ja jätskiä ja ottaa sulle kauniit ja rohkeat nauhalle kun et ole paikalla.
Ehkä parinkymmenen vuoden päästä pikkuriidat ohitetaan vaan tuhahtamalla toisilleen, 20 min mökötys päälle ja elämä taas jatkuu.
Onhan se mykkäkoulu sentään parempi kun suutuspäissään paiskoa vaimoa pitkin seiniä, mitä?
Kuulostaa kamalalta, että viimeisillään oleva nainen itkee silmät päästänsä kun mies leikkii mykkäkoulua.. Kyllä pitäis hälytyskellot soida! Minkälainen mies pystyy kattomaan sellasta?! Varmaan se ymmärtää että se tekee vauvalle pahaa, ja antaa sun vaan itkea..SE ON PAHA IHMINEN, ET SINÄ!!! Kuinka kylmä ihmisen pitää olla, ettei välitä yhtään susta eikä teidän lapsesta!!!!???
Toivotan sulle onnea vauvan kanssa ja yritä rauhoittua. Varmaankin kaikki hoituu ajan mittaan. Sitäpaitsi miehet leppyy aika nopeesti. Eikä toi teidän riidan aihe mun mielestä ollu edes niin vakava, että kannattais aiheuttaa minkäänlaista vahinkoa vauvalle! Toivottavasti se sun mieheski ymmärtäis, mikä on kuitenki se tärkein!!
Voihan olla että miehesi on myös hieman hämillään ja ahdistunut tuosta teidän tilanteestanne, että hänestä tulee pian isä ja hänenkin ajatuksensa ovat täysin sekaisin. Yleensä aika parantaa haavoja ja varsinkin kun hän pian tulee saamaan omasta ruumiistaan valmistettua jälkikasvua käsivarsilleen, silloin yleensä sydän jäinenkin sulaa.
Jos sinulla on hyvät välit miehesi isään, suosittelisin sinua juttelemaan hänen kanssaan. Miesten keskinäinen keskustelu yleensä tarjoaa heille tilaisuuden puhua asioista joista ei voi naisen kanssa jutella ihan omilla mies aaltopituuksilla. Tsemppiä, vauva antaa sinulle voimaa kun saat hänet syliisi !
Sinulle syntyy kohta vauva, se on tärkein ja hienoin juttu sinun kohdallasi. Muistan aikanaan olleeni vähän vastaavassa tilanteessa kuin miehesi. Mökötin jostain tyhmästä syystä vaimolleni, hänen ollessa raskaana. Olin itsekin niin jännittynyt esikoisen syntymästä, että tahto vähän hermot kiristyä. Sitten sitä vaan mökötteli, epävarma olin. Tilanne laukesi siihen, kun vaimoni sanoi, että lapsi on hänelle tärkein juttu ja hän pärjää aivanvarmasti yksinkin sen kanssa, niin paljon hän sitä lasta halusi. Joten jos ei kiinnosta heidän seura, ei ole pakko olla yhdessä. Mökötys loppu siihen, minähän halusin yhtäpaljon sitä lasta, ja nyt olin menettämässä sen omaa typeryyttäni. Tiesin nimittäin, että kyllä se varmasti olisi pärjännyt yksinäänkin, on sen verran sitkeä. Joten keskity nyt itseesi vaan, sinusta kyllä pidetään huoli. Suhteet omaan vanhempiisi on kunnossa, joten ei huolta.