Oletko mielummin melko yhdentekevässä suhteessa vai sinkkuna? (Nyt siis upeamahtavaihana suhde on poissuljettu vaihtoehto.) Ensinmainitulla tarkoitan sellaista, jossa on kyllä hyviäkin hetkiä, muttei suuria tunteita, ja jälkimmäisellä sinkun rajoittamattomia toimintamahdollisuuksia (paitsi tietysti itse muodostaa omat rajansa, toki).
Itse en oikein osaa sanoa, kun toisaalta sellaisessa suhteessa, jossa toisinaan hädin tuskin muistaa olevansa, olo tuntuu jotenkin tyhjältä. Toiseen on jo pikkuisen kiintynyt, mutta kalvaa vahva epäilys, että paremmaksi ei enää ko. ihmiskontakti muutu, että tulevaisuus on joko sitä samaa tai alaspäin. Ja siinä vitkutellessaan saattaa kävellä useaan kertaan onnensa ohi, sulkea silmänsä niiltä ihmisiltä, joita oikeasti voisi rakastaa. Toiseen rakastuminen on myös suuri riski, koska jos itse on toiselle "korvattavissa", ja vaikka itse kitkuttelisi siinä suhteessa ja jättäisi muut tarjokkaat huomiotta, voikin löytää itsensä yhtäkkiä yksin, hylättynä.
Ja sinkkuna? Niin no, sinkkuna on niin hiton yksin, vaikka ystäviä olisikin. Eikä satunnainen seksi voi antaa sitä mitä suhde. Rakastuminen on niin mukavaa, ja jokapäiväinen välittäminen. Uskon kuitenkin, että 1 1=2, ei missään nimessä 1. (Paitsi jos nyt siis matemaattisen analyysin teille lähdetään...)
Onnellinen voi olla kanssa tai ilman, mutta mitä mieltä te olette? :)
Itse en oikein osaa sanoa, kun toisaalta sellaisessa suhteessa, jossa toisinaan hädin tuskin muistaa olevansa, olo tuntuu jotenkin tyhjältä. Toiseen on jo pikkuisen kiintynyt, mutta kalvaa vahva epäilys, että paremmaksi ei enää ko. ihmiskontakti muutu, että tulevaisuus on joko sitä samaa tai alaspäin. Ja siinä vitkutellessaan saattaa kävellä useaan kertaan onnensa ohi, sulkea silmänsä niiltä ihmisiltä, joita oikeasti voisi rakastaa. Toiseen rakastuminen on myös suuri riski, koska jos itse on toiselle "korvattavissa", ja vaikka itse kitkuttelisi siinä suhteessa ja jättäisi muut tarjokkaat huomiotta, voikin löytää itsensä yhtäkkiä yksin, hylättynä.
Ja sinkkuna? Niin no, sinkkuna on niin hiton yksin, vaikka ystäviä olisikin. Eikä satunnainen seksi voi antaa sitä mitä suhde. Rakastuminen on niin mukavaa, ja jokapäiväinen välittäminen. Uskon kuitenkin, että 1 1=2, ei missään nimessä 1. (Paitsi jos nyt siis matemaattisen analyysin teille lähdetään...)
Onnellinen voi olla kanssa tai ilman, mutta mitä mieltä te olette? :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Samaa olen itsekin pohtinut. Enkä ole vastausta löytänyt.
En oikeastaan tunne olevani kovin yksin sinkkuna, ei vain ystävien vuoksi vaan siksi koska pidän yksinolosta. Rakastan puuhailla kaikkea yksin, minulla on rutiinini ja oman ajan tarpeeni jne. Ei ole vielä tullut vastaan ihmistä jonka kanssa jaksaisin olla 48 tuntia putkeen, ongelmitta. Olen ehkä itsekeskeinen, en tiedä.
Mutta niin, melko yhdentekevä suhde... On se läheisyys ym. hellyys ja välittäminen kuitenkin niin ihanaa. Ja toiseen kiintyy kovin. Niinhän se on ettei mikään suhde kestäisi ellei pitäisi aina mielessä niitä parhaita hetkiä... täytyyhän niitä tulla lisää mutta kuitenkin. Sitä tekee tällaisessa katsotaan nyt-suhteessa aika paljon. En kuitenkaan itse voisi loppuelämäkseni tyytyä suhteeseen jossa en ole täysillä sataprosenttisesti. Mutta mietin sitäkin että onko sellaiset ns. täydelliset parisuhteet pelkkää legendaa ja illuusiota? Ja se hyvien ja huonojen aikojen vuoristorata vaan suhteen arkea, väistämätöntä?
Minulla on käynyt aina niin, että kun olen itse täysillä mukana, hirveän rakastunut, niin toinen osapuoli ei olekaan. Ja homma on mennyt poikki. Mutta kun en itse ole seitsemännessä taivaassa ja pohdin että tunnenko vai enkö, niin toinen osapuoli on jo suurinpiirtein alttarilla.
Eräs tuttavani sanoi että hänen suhteissaan sen toisen osapuolen on oltava häneen rakastunut ja hänen itsensä oltava vain ihastunut.
Hyvin monihan täällä seurustelee... suurin osa kavereistani esim. Mutta kuinka moni täysillä, rakastuneena... ?
Kyllä sinkkuna on parempi kuin yhdentekevässä suhteessa. Vaikka eihän suhde yleensä ole ihan yhdentekevä,jos siinä on.
Elin edellisen suhteeni kaksi viimeistä vuotta miettien eroa. Ajattelin yhteisen lapsen takia jatkaa suhdetta koska "pystyin elämään sen miehen kanssa". No lopulta päädyin eroon ja nyt oltuani vuoden verran yh:na olen onnellinen tästä ratkaisusta.
Kaveripiirissäni on myös ainakin yksi äiti joka elää tällaisessa suhteessa, lasten takia. Ja koska uskoo että elämä on helpompaa kun on se mies siinä auttamassa (muka)
Minulle ainoa mahdollisuus on ikävä kyllä "puolinainen" suhde. En usko rakkauteen. Olen rakastanut kerran tosissani, ja toista kertaa ei tule. Ei minkään "yksi ja ainoa oikea"-teorian takia vaan ihan muista syistä.
olisin suhteessa, jos se ei mielestäni ole se ihanamahtavajees-suhde?
Ei sitä nyt niin läheisriippuvainen saa olla, että olisi paskassa suhteessa vaan sen takia, ettei tartte olla yksin.
Olen nyt vuoden verran mietiskellyt asioita ja tullut siihen tulokseen, että kaikki paitsi se ihanamahtavajees on turhaa.
Oikeastaan ainoa asia mikä tällä hetkellä jää saamatta on hellyys. Se ei minusta yksinään riitä siihen, että sen takia luopuisin kaikesta siitä, mitä sinkkuus minulle tarjoaa.
"ihanmahtavan jeessin" löytäminen ei vain käy kädenkäänteessä ja jos on jo tuota elämänkokemusta takana, niin aina vaan menee hankalammaksi, koska jonkun on aina annettava periksi, jos sinä et sitä tee... mistä löytää nainen, joka on sulaavahaa käsissäsi ja kaunis katsoa, ei omaa tahtoa, ei mieltä.. sellaista ei ole olemassakaan..kuulin joskus, että hääkakku on siitä kummaa evästä, että se vie halut ja tekee hyvästä pahan.
nm. "kerran kakkua maistanut"
jk. tämä sama muuten pätee ajatellen noita miehiä.
"ei omaa tahtoa, ei mieltä..."
No siinä tulikin heti kaksi ominaisuutta, jotka sulkis tuonkin yksilön pois.
Olet oikeassa, että vanhemmiten tulee nirsommaksi, mutta onko se nyt huono asia?
Koko ajan oppii enemmän, että missä asioissa ei kannata antaa periksi.
Aikaisemmin ajattelin, että eihän tässä ihmisessä ole kuin 5 asiaa päin persettä, että mitä väliä sillä on? Nyt tajuaa, että tietyt asiat ei nimenomaan saa olla päin persettä.
Ulkoisissa ominaisuuksissa voi antaa periksi, mutta jos perusasioista ollaan eri mieltä, niin se suhde kusee jossain vaiheessa.
rakastuminen ja toisen ihminen rakastaminen ei ole mitään pitkävedon pelaamista. Elämssä jää paljon hyvää saamatta jos jää jossittelemaan ja miettimään rakastumiselle riskejä.
Kerrot suhteestasi kuin se olisi jonkun toisen ohjailtavissa. Aivan kuin sinä itse et määräisi kuinka hyväksi suhde sen eteen työtä tekemällä muodostuu.
Kummallisesti nykypäivänä kaikki tuntuvat kuvittelevan että kun kaksi ihmistä lyöttäytyy yhteen niin jossain pitäisi olla sitten ohjekirja tms. joka kertoisi että mitä tästä eteenpäin. Aivan kuin itse ei tarvitsi tehdä mitään sen suhteen pelastamiseksi. Otetaan vain vastaan mitä sattuu tapahtumaan.
Sillälailla eläen kurjuutta kyllä yksityiselämä puolella riittää. Kukaan ei kysy, kukaan ei puhu, todellisia tunteita pantataan partnerilta ja kavereille tai tällaisilla nettisaiteilla sitten kirotaan ja kiristellään hampaita.
"Rakastuminen on niin mukavaa, ja jokapäiväinen välittäminen"
Sullahan on sitä nyt.
Jos susta tuntuu etä jossain on joku jonka kanssa olis asiat paremmink uin nyt niin ota kamat ja mene.
Yhtälailla tuhlaat kumppanisi elämää kuin omaasikin tuolla jahkumisella.
Meidän mielipiteellä ei ole väliä, ite sun pitäisi ne omat päätöksesi tehdä ja ottaa niistä vastuu. Ei me voida opettaa sua elämään.
Kiitos vastauksesta!
En varsinaisesti missään vaiheessa kertonut omasta elämästäni juuri tällä hetkellä. Suhteeni luonne on toinen kuin tuossa kuvattu, mutta se olisi saattanut olla juuri kuvailemani kaltainen, jos olisin/olisimme tehneet eri valintoja.
Taisit purkaa yleisen näillä palstoilla kertyneen turhautumisesi nyt syyttä suotta minuun. :) Pidän keskustelua erittäin tärkeänä ja ilman toimivaa keskusteluyhteyttä en huolisi ketään edes satunnaiseksi seuraksi. Eli joo, puhun niin sanotulle kumppanilleni omista tuntemuksistani, kyselen hänen mielipiteitään ja kuuntelen myös. Yritän olla aina tilanteen tasalla, ja pitää huolen siitä, että toinen on myös. Ja hän on samanlainen, joten tilanne toimii siltä osin loistavasti. Jotkut valinnat ovat kuitenkin omiani, eivätkä yhteisiä, joko siksi että mielipiteet ovat erilaiset tai muista syistä. Siis minua todella häiritsee se, miten ihmiset täällä esim. kyselevät, miksi heidän miehensä ei sano rakastavansa, mitä jokin lause tarkoitti pohjimmiltaan tai että mitä on pettäminen. Kaikki nuo ovat juuri sellaisia asioita, jotka pitää itse osata kysyä toiselta ja jutella ja sopia yhdessä! Tiedetään!
Olen kovasti utelias ja tiedonjanoinen naisihminen ja tällainen epämääräinen tilastointi on ihan kiinnostavaa! Yksittäiset mielipiteet antavat näkökulmaa ja auttavat näin miettimään omaa elämää tulevaisuudessa. Enhän kysynyt, mitä minun pitäisi tehdä, vaan että mitä ihmiset itse ajattelevat, omalle kohdalleen.
"Jos susta tuntuu etä jossain on joku jonka kanssa olis asiat paremmink uin nyt niin ota kamat ja mene."
Tää on kyllä asia jossa minäkin oon kauhea jahkaaja. Sitä kun ei koskaan voi tietää. Mutta mielummin olen tähän asti jäänyt kuin lähtenyt toisen matkaan. Suhdetta en lopeta ulkopuolisen vuoksi, vaan jos suhde kuivuu kokoon, eli suhteen itsensä takia. Niin ainakin tähän asti.
Vaikka olikin mun osaltani tarpeeton tunneryöppy tuo sun saarnasi, niin kiitos mielipiteestäsi joka tapauksessa. Toivottavasti helpotti! :)
olen samaa mieltä sinun kanssasi. Olen itse
vapaa kuin taivaan lintu, eli myös sinkku.
En minä halua tietenkään poissulkea sitä mahdollisuutta, että vielä jonain päivänä
tässä oltaisiinkin seurustelevan asemassa
tai kengissä.
Olen kuitenkin vuodesta 2000, eli heti vuosituhannen alusta lähtien nauttinut
yksinolosta omassa asunnossani, niin
en ole kerennyt vielä löytämään saman-
henkisiä ihmisiä lähelleni. Ehken ole
heitä vielä etsinytkään. Nykyisin tu-
len toimeen omalla työpaikallani ih-
misten kanssa. Silloin kun aloitin
käymään tuolla missä nyt olen edel-
leenkin, en pärjännyt näin hyvin
kuin nykyisin pärjään.
No, olen siis edistynyt melkoi-
sesti siitä taannoisesta.
Olin yhdentekevässä suhteessa 5,5 vuotta ennen kuin älysin ottaa eron.
Nyt olen viimeiset 8 kk ollut sinkkuna tyytyväisempi ja onnellisempi elämääni kuin kertaakaan 5,5 vuoden aikana.
Hukkaan heitettyjä vuosia.
Jos tiedät tarkkaan, ettei suhteella tule koskaan olemaan kehittymismahdollisuuksia, niin siihen EI KANNATA jumittua!
Olen suhteessa jossa en tunne fyysistä halua miestäni kohtaan, kuten en myöskään romanttista rakkautta.
Lujaa kiintymystä, tottumusta ja välittämistä kylläkin. Ja tällä hetkellä se on minulle ainoa oikea vaihtoehto, menee rakkaussuhteen ja sinkkuuden edelle.
Ja syystä että elämä on nyt tasaista, juuri tällä hetkellä. Toki toivon tulevaisuudessa löytäväni taas sen suuren rakkauden, kun olen siihen henkisesti valmis.
Kun uskallan laittaa sydämeni peliin haavoitetuksi tulemisen pelosta huolimatta.
Juuri nyt minulla on elämässäni kumppani joka rakastaa minua; saan häneltä huomiota, hellyyttä ja hän on nuollut edellisen rakkaussuhteeni aiheuttamia haavoja tietämättään.
Hän on onnellinen saadessaan olla kanssani, ja minä olen onnellinen että minulla on ihminen elämässäni joka välittää ja josta välitän.
Jos se tekee minusta itsekeskeisen ja laskelmoivan kylmän ihmisen, olkoon sitten niin. Se on mulle tällä hetkellä ihan yks vitun maku!
Edellisessä suhteessani Rakastin Niin Paljon. Kaikki tunteet olivat niin voimakkaat että elämä alkoi järkkyä kun suuresta rakkaudesta vaihduttiin suuren pelon ja surun kautta, suureen vihaan ja katkeruuteen!
Koko elämä heitti häränpyllyä. Mä en ansainnu saada pientä sydäntäni murhatuksi. Mä kärsin. Sinkkuus oli yksinäistä. Nyt otan vaikken anna. Ikinä en kuitenkaan nykyistäni loukkaisi millään tavalla, vaikka tiedän jatkavani matkaa kun olen taas vahva ja valmis.
Sori, olen vain pieni ihminen joka tekee kaikkensa selviytyäkseen pahassa maailmassa!