väkivalta

Ensinnäkin onnittelen sinua. Olet osoittanut suurta suoraselkäisyyttä ja miehisyyttä tunnustamalla virheesi ja korjaamalla ne.

Toiseksi toistan ne ikiaikaiset mantrat, että väkivalta on väärin ja niin edeelleen.

Minä voisin antaa anteeksi, mikäli kyse ei ole vuosia jatkuneesta henkisestä ja fyysisestä alistamisesta. Silloinhan ihminen saattaa kuolla sisältä suojataksen itseään ja samalla tappaa kaikki kauniit tunteet. Mutta uskon toiseen mahdollisuuteen, mikäli mies/nainen osoittaa oikeasti halua ja kykyä muuttumiseen.

Siitä en tiedä, voiko rakkaus olla ikinä samanlaista rankkojen kokemuksien jälkeen, mutta rakkauskin uudistuu joka tapauksessa, eikä se ole mikään stabiili tila.

Tyttöystäväsi asia on päättää, kuinka rankkaa riitelynne oli ja pystyykö hän pääsemään siitä yli. Keskustelemalla pahojakin asioita voi käsitellä pois, mutta on hyvin yksilöllistä, miten mikäkin vaikuttaa. Minä antaisin anteeksi ja rakkauteni voisi pala palalta voittaa takaisin. Luottamuksen korjaamiseen voisi mennä pidempään, mutta rehellisyydellä senkin saisi takaisin.

anteeksi on annettu, mutta uhohdettu ei vieläkään. ja yhdessä eletään vielä. rakkaus on muuttunut vahvemmaksi ja jotenkin erilaiseksi. luottamus on kasvanut. lupaukset ovat muuttuneet teoksi. välillä jopa tuntuu, että välillämme on telepatiaa. lapset ovat nyt murkkuikäisiä ja loistavia lapsia, ei koulu ym. ongelmia. jatka tästä eteenpäin.. olet jo oikealla tiellä !

Vai auttaa se masennusterapia. Minäkin löin mieshuoraani kännipäissä, revin ja raastoin. Itkin ja kaduin kun kuulin mitä olin tehnyt. Ei vaan hän tarvitsisi niitä isoryntäisiä naisiaan tehdä tykö.

Olet hieno mies kun olet tuollaisen asian päättänyt ja onnistunut.
Minun ja mieheni suhteessa oli alkuaikoina mieheni puolelta väkivaltaa, mutta se meni ohi kun uhkasin jättää. Nykyään, viimeiseen viiteen vuoteen ei ole ollut mitään hätää eikä edes pahoja riitoja. Nykyään rakastan häntä paljon enemmän kuin ennen tai ikinä aiemmin.