Valehtelu

asian kanssa. Tapasin joku aika sitten miehen, jonka kanssa sittemmin muutettiin saman katon alle.

Pikku hiljaa on käynyt ilmi, että hän valehteli minulle ensitreffeillä lähes kaiken itsestään. Jotkut paljastuivat jo alkuaikoina, ja annoin ne anteeksi. Nyt tällä viikolla paljastui lisää...
Hän tunnusti minulle, että ei puhunut totta silloin alkuaikoina siitä ja siitä asiasta ja asia on painanut hänen mieltään. Pyysi jälleen anteeksi. Tunnustus oli kyllä tunteilleni kuin kylmän veden heittämistä niskaan.

Minäkin välitän hänestä paljon ja olen ollut hänelle rehellinen asiassa kuin asiassa. Oma sydämeni käskee odottamaan, mitä tuleman pitää. Pelottaa tietysti, että jos hän kerran alussa valehteli niin paljon asioita, niin osaahan hän valehdella jatkossakin. Saapa nähdä, miten tunteitteni käy ja tuleeko meille ero jonain päivänä.

Minä seurustelin aikoinani patologisen valehtelijan kanssa ja olin aivan samassa tilanteessa. Suunniteltiin jopa häitä ja lasten hankintaa. Onneksi ei menty niin pitkälle!

Valkoiset valheet ovat oma lukunsa, teidän tapauksenne kuulostavat juuri tuolta patologiselta valehtelemiselta. Patologinen valehtelija on vakuuttava ja saattaa jopa itse uskoa valheisiinsa. Silloin totuuden paljastuminen on kivuliasta molemmille ja valehtelija yrittää oikeuttaa valehtelun juuri noilla selityksillä: "Sä et olisi kestänyt totuutta" tai vähättelemällä asiaa. Valehtelija pakenee vastuuta ja valitettavasti kovin harvoin kykenee muuttamaan toimintamallejaan. Niin syvällä valehtelun syyt ovat...

Tidän, kuinka raastavaa luottamuksen menetys on. Mutta hyvä, että asia paljastui tässä vaiheessa, eikä sitten kun on omakotitalot ja lapset.

Terapia voisi ehkä auttaa valehtelijaa, mutta jos parantumisen motiivit ovat jossain muualla kuin valehtelijan halussa muuttua, voidaan terapiakin kiertää näppärillä valheilla.

Mitään yleispätevää neuvoa ei ole. Miettikää, haluatteko elää sellaista elämää, jossa joka hetki ja joka päivä joudutte olemaan varuillanne, milloin seuraava valhe paljastuu ja milloin taas sattuu. Jos pystytte tulemaan sen kanssa toimeen, niin ei valheet tapa. Mutta ne syövät itsetuntoa, kun väistämättä ajattelee, että enkö minä ole totuuden arvoinen... KYLLÄ SINÄ OLET!

Menetin rahani, ihmisarvoni ja itseluottamukseni ennenkuin tajusin lähteä. Älkää te menkö yhtä pitkälle.

niin minäkin tein kerran.
lähdin kaverini luo ja sanoin että menen lähelle.
mutta olinkin vaasassa.
Hän kysyi minulta:onko parempi valehdella kuin kertoa totuus?
en uskaltanut kertoa sillä pelkäsin etten pääse.
siitä tuli riita,mutta me selvisimme.
ei ole oikein valehdella vaikka mieli tekisi ja pelkäisi ettei pääse lähtemään.
valehtelu ei ole mikään syy.
täytyy luottaa toiseen ja miten voi olla ihmisen kanssa jos ei luota toiseen??

Oma avomieheni on ihan samanlainen.
Tähän mennessä ei ole ainakaan jäänyt kiinni mistään isosta valheesta, mutta jatkuvat pikkuvalheet ovat yhteensä yksi iso, ellei pahempikin..
Kyseessä ovat todella älyttömän pienet asiat, mutta silti niistä jää hämäävä tunne päälle.
Viimeisin oli sellainen, että suhteemme alkuaikoina mieheni sanoi vihaavansa Uuno Turhapuroja, mutta eilen kun vuokrasin itselleni Uuno-videon, olikin hän innoissaan ja sanoi nähneensä kaikki Uunot ja rakastavansa niitä!
Tiedän, naurettava pikkuasia, mutta vastaavia on ollut alusta asti.
Esim. alussa hän sanoi ettei hänen kännykässään ole naisten numeroita, paitsi äiti ja minä.
Mutta kun tarkistin asian, siellä oli lukematon määrä naisten nimiä!
Kun sanoin asiasta, hän kertoi että ne ovat opiskelu/työkavereita.
Kysymys kuuluukin, miksei hän kertonut niistä heti silloin kun kysyin?
Asia olisi ollut sillä selvä.
En edes olisi tajunnut tarkistaa hänen kännykkäänsä, ellei hän valehtelisi niin paljon muutenkin.
Enkä tietenkään olisi suuttunut mistään opiskelu/työkavereista, mutta siitä kyllä että ne ovatkin niin "salaisia" ettei niistä voinut edes suoraan kertoa!