Onko kukaan muu väsynyt tähän kirottuun yhteiskuntaan? Pitäisi vaan jaksaa pinnistää töissä, kotona, ystävyyssuhteissa ja rakkaudessa. Pitäisi antaa anteeksi kaikennäköinen ihmisten egoismi ja vain hyväksyä elämä sellaisenaan kun se on. Kaikki se negatiivinen virta mitä ympärillä on.
Kun yritän elää omien pehmeiden arvojeni mukaan saan vain osakseni vittuilua, epäilyksiä mielenterveydestäni ja paskaista naurua päälle sillä olenhan muka naiivi (kuin se olisi haukkumasana). Ja todellisuudessa tietoisesta valinnasta elää toisin on pitkä matka tietämättömyyteen.
Minä en jaksa kettuilla ihmisille, masentaa, kaivaa maata jalkojen alta. Mielummin halaan kuin lyön ja kilpailenkin reilun pelisäännöin. En halua makeilla, teeskennellä enkä tavoitella mitään väkisin.Minä haluan tukea, puhua kauniita ja pehmoisia. Pitää kädestä ja olla luotettava ystävä. Ja luulisi että moni muukin pitäisi enemmän tuollaisesta lähestymistavasta, mutta eipä taida, ei...
Olen niin helvetin väsynyt puolustamaan päivittäin omaa tapaani elää. Välillä tuntuu ettei se keinu niin huono vaihtoehto ole sen rinnalla että täytyisi elää päivästä toiseen paskamaisten ihmisten kanssa. Keksitään oikeutuksia valehtelulle, pettämiselle (rakkaudet ja ystävät) ja väkivallalle ja parhain niistä oikeutuksistakin on se "että kun muutkin niin minä myös!"
Ja ajatelkaa. Minulle ei ole edes tehty henkilökohtaista pahaa vaan näen päivä päivältä toisissa tuon kireyden ja kyyneleet kun satutetaan ja petetään. Ja pelkään itse, että milloinkahan tuon kotkan kynnet rappaa omasta elämästäni kiinni.
Päivästä päivään joku kärsii sydämessään. Minä tiedän mitä suru on sitä suren teidän surevien elämäänne ja kaikkea sitä epäreiluutta jota olette saanet niellä. Suren vaikka en halua sillä koko maailman taakka on raskaspaino kantaa sydämessä.
Minä vain ihmettelen että eikö kukaan muu väsy tähän maailmaan? Toisinaan kun voisi sulkea silmänsä ja jäädä silleen tielleen... Jos minulle annettaisiin mahdollisuus sulkea silmäni viimeisen kerran, saattaisin vaikka ottaa mahdollisuudesta vaarin. Niin kyllästynyt olen ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Kun yritän elää omien pehmeiden arvojeni mukaan saan vain osakseni vittuilua, epäilyksiä mielenterveydestäni ja paskaista naurua päälle sillä olenhan muka naiivi (kuin se olisi haukkumasana). Ja todellisuudessa tietoisesta valinnasta elää toisin on pitkä matka tietämättömyyteen.
Minä en jaksa kettuilla ihmisille, masentaa, kaivaa maata jalkojen alta. Mielummin halaan kuin lyön ja kilpailenkin reilun pelisäännöin. En halua makeilla, teeskennellä enkä tavoitella mitään väkisin.Minä haluan tukea, puhua kauniita ja pehmoisia. Pitää kädestä ja olla luotettava ystävä. Ja luulisi että moni muukin pitäisi enemmän tuollaisesta lähestymistavasta, mutta eipä taida, ei...
Olen niin helvetin väsynyt puolustamaan päivittäin omaa tapaani elää. Välillä tuntuu ettei se keinu niin huono vaihtoehto ole sen rinnalla että täytyisi elää päivästä toiseen paskamaisten ihmisten kanssa. Keksitään oikeutuksia valehtelulle, pettämiselle (rakkaudet ja ystävät) ja väkivallalle ja parhain niistä oikeutuksistakin on se "että kun muutkin niin minä myös!"
Ja ajatelkaa. Minulle ei ole edes tehty henkilökohtaista pahaa vaan näen päivä päivältä toisissa tuon kireyden ja kyyneleet kun satutetaan ja petetään. Ja pelkään itse, että milloinkahan tuon kotkan kynnet rappaa omasta elämästäni kiinni.
Päivästä päivään joku kärsii sydämessään. Minä tiedän mitä suru on sitä suren teidän surevien elämäänne ja kaikkea sitä epäreiluutta jota olette saanet niellä. Suren vaikka en halua sillä koko maailman taakka on raskaspaino kantaa sydämessä.
Minä vain ihmettelen että eikö kukaan muu väsy tähän maailmaan? Toisinaan kun voisi sulkea silmänsä ja jäädä silleen tielleen... Jos minulle annettaisiin mahdollisuus sulkea silmäni viimeisen kerran, saattaisin vaikka ottaa mahdollisuudesta vaarin. Niin kyllästynyt olen ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ajatushan sinulla on kaunis, mutta lähestymistapa itseä raastava? Ehkä pitäisi elää omaa elämääsä ja nauttia niistä kaikista pehmeistä arvoista ja sulkea korvansa siltä ympäröivältä paskalta, mitä muilla on. Empaattisuus on tärkeä asia, muttei siitä mitään hyötyä ole sinulle eikä ystävillesi, jos sinä liian empaattisena lopetat elämäsi muiden murheiden takia. Nauti elämästäsi ja sulje sillointällöin korvat muiden murheilta. Huomaat, että elämä voi sittenkin olla OMAN elämän arvoista=) Tsemppiä! Toivottelee itse niitä paskoja juttuja kokenut ja korvansa sulkenut aikuinen nainen.
Kannattaa hankkia samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa juttelee asioista, muutama hyvin valittu luotettu ystävä on parempi kuin suuri joukku puolituttuja.
Ihmiset ovat kaikki hyviä ja pahoja, sekoitus oikeaa ja väärää, et voi tietää ihmisten todellisia ajatuksia -luultavasti ne egoistiset ihmiset tekevät mielestään aivan oikein tehdessään itsekkäästi niinkuin tekevät. Voitko sinä todellakaan olla toisen ihmisen tuomari?
eikä tuomaroinnista olekaan kyse jos salaisesti toivon ihmisten olevan empaattisempia, ilosempia ja aidosti ilahtuvan hyvistä jutuista. Ettei aina tartte itkeä kun naapurilla menee hyvin.
Minusta ihminen ei ole elämisen arvoinen. Maapallolla ois asiat todella hyvin, jos tää ihminen saatais jotenki tapettua täältä ja vähän äkkiä.
Elämähän potkii koko ajan päähän. Aina kun luulee, että tästähän tämä lähtee, niin silloin tullaan alas korkealta ja kovaa. Siinä vaiheessa ajattelee, että onneksi tästä ei pääse kuin ylöspäin. Tässä vaiheessa eläpä potkaisee vielä pari kertaa päähän.
Tästä eteenpäin on yleensä kaksi vaihtoehtoa. Toinen sisuuntuu ja lähtee polkemaan edellisestä oppineena ja sisuuntuen. Toinen tekee suomalaiset. Eli NYYYH ja VOIVOI ja lopettaa sen yrittämisen siihen. Onneksi suomalainen holhousyhteiskunta tulee vastaan ja antaa "syrjäytyneelle" rahaa viinaan. Helpompi se on itsesäälissä riutua kuin tehdä asialle/tilanteelleen jotain.
Mitä sinä sitten kuvittelet? Että elämä on jotain juhlaa ja ruusuilla tanssimista? Joillekin se voi olla sitä ainakin jossain elämän vaiheessa. Isi maksaa, ulkonäköä piisaa, kavereita löytyy jne. jne. Sitä kovempaa se vaan kolahtaa, kun jossain vaiheessa elämä alkaa potkia munille.
Miksi sinä puolustelet omaa elämäntapaasi muille? Heidänkö takia sinä elät vai itsesi takia? Minä en ainakaan periaatteistani tingi, vaikka niistä saa kuulla vittuilua koko ajan. Kertaakaan en ole periaatteiteni takia kuseen joutunut, mutta ne vittuilijat joutuu tämän tästä.
Suhtaudu neutraalisti paskiaisiin ja satsaa niihin ihmisiin, jotka ovat sen arvoisia. Turha polttaa itseään loppuun kaiken maailman kusipäiden takia.
Keskitä pinnistely ja murehtiminen sellaisiin ihmisiin, joihin voit luottaa. Ekana omat asiat kuntoon ja sen jälkeen yli jäävä energia ystäville, jotka ovat sen tarpeessa.
Jos alat murehtimaan koko maailman asioita, nin sulle käy niin kuin tädilleni. Jos itsellä meneenkin hyvin, niin sitten murehditaan kaikkien muiden asioita. Siitä ei kärsi ainoastaan pää, vaan muukin kroppa alkaa reagoida tähän pahaan oloon. Tädilläni on oireita ja sairauksia, mitä lääkärit eivät pysty selittämään fysiologisesti. Kyllä minulla ainakin kroppa reagoi heti, jos ahdistaa jne.
Minä olen ainakin oppinut nauttimaan kaikista pienistäkin onnen aiheista. Naisten kanssa touhutessa se onkin ainoa konsti, millä pysyy jotenkin järjissään ;)
katsomassa tunnustuksia, niin saa jotain kuvaa miten sairaassa maailmassa elämme ja kuinka paha olo ihmisillä on.
http://tunnustuksien.luola.net
Tuollaista sontaa luettuani olen oikein onnellinen että olen juuri minä! Tosissaanko nuo ihmiset ovat noita juttujaan kertoneet? Kylläpä tosiaan on sairasta.