Onko kukaan muu väsynyt tähän kirottuun yhteiskuntaan? Pitäisi vaan jaksaa pinnistää töissä, kotona, ystävyyssuhteissa ja rakkaudessa. Pitäisi antaa anteeksi kaikennäköinen ihmisten egoismi ja vain hyväksyä elämä sellaisenaan kun se on. Kaikki se negatiivinen virta mitä ympärillä on.
Kun yritän elää omien pehmeiden arvojeni mukaan saan vain osakseni vittuilua, epäilyksiä mielenterveydestäni ja paskaista naurua päälle sillä olenhan muka naiivi (kuin se olisi haukkumasana). Ja todellisuudessa tietoisesta valinnasta elää toisin on pitkä matka tietämättömyyteen.
Minä en jaksa kettuilla ihmisille, masentaa, kaivaa maata jalkojen alta. Mielummin halaan kuin lyön ja kilpailenkin reilun pelisäännöin. En halua makeilla, teeskennellä enkä tavoitella mitään väkisin.Minä haluan tukea, puhua kauniita ja pehmoisia. Pitää kädestä ja olla luotettava ystävä. Ja luulisi että moni muukin pitäisi enemmän tuollaisesta lähestymistavasta, mutta eipä taida, ei...
Olen niin helvetin väsynyt puolustamaan päivittäin omaa tapaani elää. Välillä tuntuu ettei se keinu niin huono vaihtoehto ole sen rinnalla että täytyisi elää päivästä toiseen paskamaisten ihmisten kanssa. Keksitään oikeutuksia valehtelulle, pettämiselle (rakkaudet ja ystävät) ja väkivallalle ja parhain niistä oikeutuksistakin on se "että kun muutkin niin minä myös!"
Ja ajatelkaa. Minulle ei ole edes tehty henkilökohtaista pahaa vaan näen päivä päivältä toisissa tuon kireyden ja kyyneleet kun satutetaan ja petetään. Ja pelkään itse, että milloinkahan tuon kotkan kynnet rappaa omasta elämästäni kiinni.
Päivästä päivään joku kärsii sydämessään. Minä tiedän mitä suru on sitä suren teidän surevien elämäänne ja kaikkea sitä epäreiluutta jota olette saanet niellä. Suren vaikka en halua sillä koko maailman taakka on raskaspaino kantaa sydämessä.
Minä vain ihmettelen että eikö kukaan muu väsy tähän maailmaan? Toisinaan kun voisi sulkea silmänsä ja jäädä silleen tielleen... Jos minulle annettaisiin mahdollisuus sulkea silmäni viimeisen kerran, saattaisin vaikka ottaa mahdollisuudesta vaarin. Niin kyllästynyt olen ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Kun yritän elää omien pehmeiden arvojeni mukaan saan vain osakseni vittuilua, epäilyksiä mielenterveydestäni ja paskaista naurua päälle sillä olenhan muka naiivi (kuin se olisi haukkumasana). Ja todellisuudessa tietoisesta valinnasta elää toisin on pitkä matka tietämättömyyteen.
Minä en jaksa kettuilla ihmisille, masentaa, kaivaa maata jalkojen alta. Mielummin halaan kuin lyön ja kilpailenkin reilun pelisäännöin. En halua makeilla, teeskennellä enkä tavoitella mitään väkisin.Minä haluan tukea, puhua kauniita ja pehmoisia. Pitää kädestä ja olla luotettava ystävä. Ja luulisi että moni muukin pitäisi enemmän tuollaisesta lähestymistavasta, mutta eipä taida, ei...
Olen niin helvetin väsynyt puolustamaan päivittäin omaa tapaani elää. Välillä tuntuu ettei se keinu niin huono vaihtoehto ole sen rinnalla että täytyisi elää päivästä toiseen paskamaisten ihmisten kanssa. Keksitään oikeutuksia valehtelulle, pettämiselle (rakkaudet ja ystävät) ja väkivallalle ja parhain niistä oikeutuksistakin on se "että kun muutkin niin minä myös!"
Ja ajatelkaa. Minulle ei ole edes tehty henkilökohtaista pahaa vaan näen päivä päivältä toisissa tuon kireyden ja kyyneleet kun satutetaan ja petetään. Ja pelkään itse, että milloinkahan tuon kotkan kynnet rappaa omasta elämästäni kiinni.
Päivästä päivään joku kärsii sydämessään. Minä tiedän mitä suru on sitä suren teidän surevien elämäänne ja kaikkea sitä epäreiluutta jota olette saanet niellä. Suren vaikka en halua sillä koko maailman taakka on raskaspaino kantaa sydämessä.
Minä vain ihmettelen että eikö kukaan muu väsy tähän maailmaan? Toisinaan kun voisi sulkea silmänsä ja jäädä silleen tielleen... Jos minulle annettaisiin mahdollisuus sulkea silmäni viimeisen kerran, saattaisin vaikka ottaa mahdollisuudesta vaarin. Niin kyllästynyt olen ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Yrittää nyt kantaa koko maailman huolia harteillaan, omat mukaanlukien, vähemmästäkin väsyy.
Asiat näkee liian helposti mustavalkoisina. Näkee joko vain ne hyvät tai huonot puolet. Katsot ihmistä, mitä näet? Surua, ilkeyttä, petturuutta, valheita, juonia, vihaa, inhoa, välinpitämättömyyttä? Yhteen ihmiseen mahtuu monta puolta. Päivän aikana sama ihminen ehtii niin laittaa liikkeelle ilkeitä juttuja tuttavistaan kuin käydä auttamassa iäkästä sukulaistaan jokapäiväisissä askareissa. On paljon negatiivista virtaa, kyllä, mutta positiivista myös.
Minä kieltäydyn uskomasta yhdenkään ihmisen täydelliseen pahuuteen, paatuneimmallakin petturilla on pehmeät puolensa. Siinäpä ehkä sinullekin pohja, jolle rakentaa toiveikkaampi ja myönteisempi kuva maailmasta ja ihmisistä, jotka sitä päivä toisen jälkeen muokkaavat.
Väsyminen ja sitä seuraava katkeroituminen eivät ainakaan auta mitään. Jospa ottaisit pikkuisen lomaa maailmantuskastasi, tarkastelisit niitä myönteisiä asioita myös. Ja vaikka joskus olisi taipuvainen painumaan järjettömään angstiin ajatellen olevansa maailman ainut välittävä ja ajatteleva ihminen, turha toivo/ huoli pois. Välittämistä löytyy joka nurkan takaa.
Hyvää jatkoa sulle, ja jaksamista olla katkeroitumatta suotta. :-)
"Minä kieltäydyn uskomasta yhdenkään ihmisen täydelliseen pahuuteen, paatuneimmallakin petturilla on pehmeät puolensa"
Ei ole. Etkä ilmeisesti ole yhtään läpeensä pahaa ihmistä tavannut, kun tuollaista sanot.
Mutta siitä saat olla onnellinen. Meillä muilla ei välttämättä ole niin hyvä onni.
Ei maailmaa ole tarkoituskaan kantaa harteillaan, eikä parantaa koko maailmaa. Väsyttää vain kun ei kykene parantamaan sitä pientä osaa jota kutsuu omaksi elämäksi. Kaikenlaisia pettureita ja selkäänpuukottajia sitä joutuukin päivästä toiseen elämässään sietämään koska on vain sattunut saamaan sellaisen perheeseensä tai sukuunsa. Ja vaikka kuinka helppoa se on sanoa, ei sitä oikeassa elämässä niin vain lopullista pesäeroa tehdä.
Niin lopullista, kuin ehkä tarvitsisi.
"Ei ole. Etkä ilmeisesti ole yhtään läpeensä pahaa ihmistä tavannut, kun tuollaista sanot."
Ja toisaalta, oletko sinä tuntenut ainuttakaan ihmistä läpikotaisin? Emme taida olla kumpikaan oikeutettuja arvioimaan toisten pahuutta noin jämptisti, kun emme kovin tarkkaan voi tietää. Ainakin toistaiseksi olen havainnut kaikilla ihmisillä edes jonkinlaisia kauniita ja ystävällisiä ajatuksia. Hyvin pieniä ja "mitättömiä" ehkä, mutta pienikin vivahde hyvää on parempi kuin ei mitään.
Ainut tilanne, jossa voin kuvitella "ihmisen" olevan ns. täysin paha, on aivan tiedostamattomassa tilassa oleva, häiriintynyt ihminen. Mutta voiko sellaista ihmiseksi kutsuakaan, kun mikään muu kuin ulkonäkö ei erota häntä/sitä muista eläimistä? Näitä tapauksia taitaa olla yksi miljoonasta, joten se siitäkin spekuloinnista.
Mutta kerro ihmeessä oma näkemyksesi läpeensä pahasta ihmisestä. Miten sellainen on mahdollista, minkälaiseksi kuvailisit kyseisen kaltaisen henkilön? Sain sen käsityksen, että koet moisia/moisen tavanneesi.
Voin olla toisinaan optimisti juu, mutta niin, en minä myöskään ihan sokea ole, eli tiedostan myös siis huonojakin puolia kyllä... :-)
"Ja toisaalta, oletko sinä tuntenut ainuttakaan ihmistä läpikotaisin? Emme taida olla kumpikaan oikeutettuja arvioimaan toisten pahuutta"
Nii-i
Mielestäni nimimerkillä "Neiti Etsivä" oli monta hyvää pointtia kirjoituksessaan. Asiat näyttävät mustavalkoisilta kun on aurinkolasit nokallaan. Ja vaaleanpunaisilta, kun on ne vaaleanpunaiset. Eli paljon vaikuttaa se, mistä suunnalta asioita katsoo. Välillä voi tulla luottamuspula elämään ja siihen, onko millään mitään merkitystä.
Oon tunnistanut itsessäni samanlaisia tuntemuksia, ja tullut siihen johtopäätökseen, että olen hieman "melankolis-yliherkkä" silloin tällöin. Kun itseänsä oppii tuntemaan, se seuraava alakulo ei tunnu enää niin kauheelta, kun tietää että "nämä ovat taas näitä mun kelojani".
Välillä asiat vaan näyttävät synkemmiltä kuin ne ovatkaan.
On ehkä luonnollista hyvälle ihmiselle joskus väsyä tähän maailmaan (itsellänikin toisinaan samanlaisia tuntemuksia), koitetaan kuitenkin jaksaa. Pysy sinä, sydämellinen, vain omana itsenäsi äläkä anna muiden ihmisten muuttaa sitä :).
Vielä pieni mietelause:
Meidän on opittava suuntaamaan kulkumme tähtien, eikä jokaisen ohikulkevan laivan valojen mukaan.
Buddhalaisen sanonnam mukaan jokaisessa kärsimyksessä on onnen siemen ja jokaisessa onnessa on kärsimystä. Hyvyys ja pahuus kietotuvat toisiinsa alati muuttuen koska sellainen ihmismieli on. Joskus negatiivisen tunteet peittävät sisäisen aurinkomme kuin myrskypilvet taivaan, mutta siitä huolimatta aurinko aina paistaa pilviverhon takaa.
Ajatuksesi kuin omiani,ehkei aivan "keinun partaalla" mutta jokseenkin vuodentakaisiani.
Poistuin tuosta "oravanpyörästä" vapaehtoisesti.
Miettimään elämääni, ei tarvitse puolustella valintojaan. Ei kaikki olleet paskamaisia, taisimpa itsekkin olla väsyneenä aika kärkäs.
Rakkaat ja ystävät on näköjään punnittu tässä sapatissa, ne suhteet säilyvät jotka ovat sen arvoisia,muut menköön menojaan.
Lepo ja rauha ovat auttaneet tässä hyväksymään itsensä sydämelisenä ihmisenä, mutta hyväksymään myös toiset omanlaisinaan ja arvokkaina ihmisinä.
Sureminen kestää aikansa, kunnes sen päättää lopettaa.
Tsemppiä vaan sinulle!
Mukana oli muutamia todella kauniita mietteitä jotka säilön sydämeeni. Yritän päästä jotenkin balanssiin itseni kanssa ja hyväksyä sen, mikä tämä maailma on. Se ei taatusti muutu minun tahdostani, joten kai tässä on omien asenteiden muututtava.
terveisin; sydämellinen
Hei Sydämellinen, kirjoituksesi on mielenkiintoinen. Musta on usein tunutunut samalta. Oon kenties keskivertoa "kiltimpi" ihminen. Etenkin nuorena olin tosi kiltti, hyväntahtoinen, empaattinen, idealistinen jne. Ajattelin, että kun kohtelen toisia hyvin, niin saan myös itse hyvää kohtelua, mutta eihän se niin ole mennyt. En kuitenkaan ole hirveän epätoivoinen. Vaikka ihmisissä on paljon paskamaisia, niin kyllä hyviäkin löytyy.
Iän myötä on helpottanut; olen kohta 40. Olen opetetellut pitämään puoleni ja myös muita puolustan, jos näen heitä väärin kohdeltavan. En kanna kaiken maailman pahuuden taakkaa harteillani - enhän ole sitä aiheuttanut.
Älä sinäkään lannistu maailman pahuuden takia. Omassa elämässäsi voit pyrkiä hyvään ja kohtuuden rajoissa auttaa muita. Älä vaadi itseltäsi liikoja.