milipiteenne

olen tällä hetkellä virallisesti sinkku. avoliittoni päättyi noin kuukausi sitten ja olemme exän kanssa edelleen ystäviä ja enemmänkin. eron (poismuuttoni) jälkeen olemme harrastaneet seksiä useammin (ja parempaa), kuin koskaan suhteemme aikana (siihen ei tosin palon vaadita, koska suhteen aikana sitä oli vain kerran kuussa ja silloinkin minun aloiteestani ja miehelle se tuntui olevan pakkopullaa. tämä kävi mieluummin omalla kädellä).

tapailen kuitenkin myös muita miehiä, tosin en kovin tiiviisti ketään. exä oli luonani yötä äskettäin ja olimme molemmat uskomattoman himon vallassa. tämä kuitenkin sanoi ettei halua seksiä, koska ei tiedä mitä miehiä tapailen (en ole kertonut tapailevani, mutta tämä osaa käyttää järkeään. olenhan 23-vuotias ja varsin näyttävä). en kommentoinut tuohon mitenkään ja ehkä vaikenemisellani annoin ymmärtää, ettei minulla ketään ole. päädyimme harrastamaan seksiä (loistavaa sellaista).

nyt on hieman omatunnontuskia siitä, että pyöritän tavallaan kierrossa usemapaa miestä samanaikaisesti, mutta en seurustele, enkä ole kenenkään kanssa tehnyt mitään sitoumuksia mihinkään suuntaan. olen kuitenkin jokaisen miehen antanut tavallaan ymmärtää, että on ainoa, ketä tapailen (en ole sitä suoaan sanonut, mutta sen käsityksen varmaan saa, kun valittelen ääneen yksinäisyyttä).

yhtä miestä tapailen lähinnä seuran (en seksin) vuoksi. tästä ei olisi kanssani vakavaan seurustelusuhteeseen (kaikki ominaisuudet eivät vaan natsaa). sitten on eräs, joka asuu melko kaukana ja käy luonani toisinaan. päädymme aina seksiin, vaikka meillä on muutenkin hauskaa (olemme molemmat vasta sinkkuelämän aloittaneet ja siksi yksinäisiä). tämänkään kanssa en voisi seurustella. sitten on eräs vuosien takainen exä, jonka kanssa välit ovat lämmenneet uudelleen. tämä asuu myös kovin kaukana ja emme ole toistaiseksi harrastaneet seksiä (viimeksi vuonna 2000). sitten on vielä eräs sveitsiläinen mies, jonka kanssa vietin villin yön ja tämä on jäänyt kovasti soittelemaan perään (palaa kotimaahansa lähipäivinä, joten yksi murhe vähemmän) ja yksi itseäni pari vuotta nuorempi poitsu, joka "tarttui" mukaan viime baarireissulta (soittelee myös harva se päivä).

oikeastaan olen ollut itse erittäin nihkeä viime aikoina yhteyden pidon suhteen näiden kaikkien kanssa. seksi ei nappaa oikein muiden, kuin exän kanssa ja sitä läheisyyttä vain kaipaisin. en uskalla kertoa näille miehille, että minulla on muita, tai että seksisuhde exään jatkuu. en myöskään halua kertoa exälleni näistä muista, koska haluan pitää sen hyvän seksin vielä.

kaiken huippu on ehkä se, että minulla on sellainen ihastuken kohde, josta olen ihan tosissani kiinnostunut, mutta tämän miehen työ- ja opiskeluaikataulujen vuoksi "ensitreffimme" vain viivästyvät ja viivästyvät (olemme tutustuneet tämän miehen työn kautta).

minulla on välillä huono omatunto tästä monen miehen pitämisestä "kierrossa". se auttaa kuitenkin minua pääsemään eromasennuksesta/yksinäisyydestä, mutta odottelen tavllaan sitä miestä (niitä treffejä), joka lyö kerralla laudalta nämä kaikki muut. jokainen varmaan kuvittelee olevansa ainoani,... tuntuu pahalta antaa kivojen ihmisten uskoa noin.
ketä petän: itseäni, vaiko noita kaikkia?
141271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Just näin pidä nyt hiukan taukoa ennen kun uudestaan rupeet suhteeseen vai onko niin suuret himot?

Äänestä

Et tampereelta sattus oleen???

Äänestä

Naimisissa eikä sinulla ole lapsia.Mielestäni et petä ketään koska et ole luvannut kenellekään mitään jos oikein ymmärsit.Voi olla vanhanaikaista mutta mielestäni ainoastaan avioliitto on sitova liitto koska se puretaankin oikeuslaitoksen toimesta.Tee niin kuin sinusta nyt tuntuu ja kuuntele sydämesi ääntä.Ehkä jokus tulee aika jolloin haluat sitoutua.Etsit selvästi itseäsi etkä vielä tiedä mitä haluat.

Äänestä

Mulla aikalailla sama tilanne. Exä ei oo kuvioissa, mutta neljä eri miestä on mullakin. Yx on lähinnä vaan henkistäpuolta varten, muut seksiä. Kaikki kai luulevat olevansa ainoita. Olen kyllä jokaiselle sanonut etten ole vielä valmis vakavaan suhteeseen.
Suoraan sanottuna luulen etten itsekään ole ainoa näille (kaikille ainakaan) miehille. Onhan puhuttu ettei tämä ole mitään vakavaa.

Voithan kertoa näille miehillesi ettet ole valmis mihinkään vakavaan. Ei kai niiden muuta tarvitse tietää. Se on sitten ikävämpi tilanne jos ovat kuvitelleet jotain suurempaa susta ja kuulevat etteivät ole ainoita.

Äänestä
  • lopeta horoilu, ei sua muuten kukaan enään huoli jos jaat kaikille pikkupimppaa!!

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    lopeta horoilu, ei sua muuten kukaan enään huoli jos jaat kaikille pikkupimppaa!!

    tiedät onko "pikkupimppa" ..?
    noitten puheiden perusteella taitaa olla "losopimppa"!!

    Äänestä

  • mistäs kirjoitti:

    ei ne paikat naisellakäytöss veny. iän myötä korkeintaan ja useimmiten synnytyksessä. paljon seksiä harrastavat saavat myös enemän treeniä sinne. vielä yksi pointti. jos on mnonta partneria, niin yleensä silti saa seksiä harvemmin, kuin tiiviissä parisuhteesa, eli jos kyse olisi kulumisesta, niin vakituisessa pariuhteessa elävillä olisi isompi värkki, kuin sinkuilla, joilla monta satunnaissuhdetta.

    Äänestä

  • mistäs kirjoitti:

    tiedät onko "pikkupimppa" ..?
    noitten puheiden perusteella taitaa olla "losopimppa"!!

    Tässä se taas nähdään!! Kyllä miehet saa jakaa niin paljo ku pystyy, mut naisten pitäs säästellä itteens oli sinkku tai ei...! NAURETTAVAA!
    Ei se käytössä kulu eikä löysty, varsinkin jos muistaa sillon tällön tehdä "alapää jumppaa", mistä muuten sun kaltasella idiootilla ei varmasti oo käsitystäkään...

    Mun neuvo on, et anna mennä vaan! Toi homma toimii loistavasti niin kauan ku et lupaile kellekkään mitään, huolehdit ehkäsystä etkä etsi mitään vakavaa. Eikä tietty oo kiva jäädä kiinnikkään...
    ONNEA! :)

    Äänestä

  • Pia kirjoitti:

    Anna mennä vaan, tietenkin on parempi jos pystyt olemaan rehelinen kaikille. Samat säännöt sukupuolesta riippumatta, kaikilla varmaan on aikoja jolloin joutuu tuollaiseen tilanteeseen. Pääasia on että itse pidät tilanteesta ja kyllä tuohonkin ajankuluessa kyllästyy. Onnea ja menestystä!!!
    p.s. kesää odotellessa...

    Äänestä

tänään uusi käänne. satuin pitkästä aikaa vastaamaan tuon itseäni pari vuotta nuoremman "yhdenillanhairahduksen" puheluun ja HUPS. se mies, vai pitäisikö sanoa poika, sanoi silloin olevansa sinkku, mutta pienen vauvan isä. no nyt totuus sitten selvisi, kun tämä möläytti muijansa potkineen pihalle, kun oli kertonut tälle meidän yhteisestä yöstämme. kivakiva,... vaikea enää olla hyvällä omatunnolla, kun täsä ryssii näköjään muidenkin asiat vahingossa, eikä vain omiaan.

Äänestä
  • Et voi ottaa vastuuta hoitojesi valinnoista. Vai olisiko sun pitänyt SuPo:n avustuksella kaivella näiden taustat ja sanomist. Ehei -- ei se vastuu kuuntelijalla ihan joka asiassa ole.

    Tee tyypille selväksi, ettet hyväksy hänen tapaansa valehdella sinulle ... käske kasvamaan ja ottamaan vastuuta elämsätään. Se, jos hän tarvitsi "pomppulautaa" liitostaan pois pääsemiseksi, niin olkoon ... olisi voinut sinulta ensi kysäistä.

    Vaihtoehto 4236 vois kans olla, että tyyppi kuvittelee liikoja itsestään .. aattelee tunnustuksensa imartelevan sua, ja kuvittelee että avosylin toivotat hänet elämäsi urokseksi (joo, jotkut lajitovereistani ajattelevat todella oudosti, ego-vamma). Tällänen ajatus voi etenkin nousta mieleensä, jos puolisonsa "näpäyttäminen" tunnustuksella kääntyikin poikaa vastaan ... eli tuli monooo.

    Niin tai näin, sulla puhtaat jauhot pussissa!

    "be good, and if you cannot be good, be careful"

    Äänestä

  • Tavallaan positiivista on että harmittelet... osoittaa ainakin, että välität myös muiden tunteista.
    Reiluahan tuo ei missään nimessä ole vaikka tuskin oletkaan ainoa joka sitä tekee. Että osaavat nuo naisetkin :) Miehethän kehuskelevat joskus että onpas taas monta naista kierrossa..Minusta kuitenkin äärimmäisen loukkaavaa toista kohtaan. Mutta ns. reilu peli näissäkin asioissa taitaa olla vain katoava luonnonvara :)
    Jos nyt ajattelen tilanettasi niin mitenkään kritisoimatta taikka moralisoimatta niin eikös sananlaskukin mene "sitä niittää mitä kylvää" tai arkisemmin "sitä saa mitä tilaa"
    Kuulostaa kylmältä mutta tarkoita vain sitä, että jokaisen meistä olisi hivenen syytä välillä miettiä myös seurauksia. Jokaisessa teossa kun sellaiset tuppaa olemaan. Niin myös tässä.
    Ennekuin tilanne pahenee suosittelisin, että mietit itse mitä haluat. Valitset oman tiesi ja kerrot kaikille mikä tilanne on. Näin vältytään suuremmilta vahingoilta ja kukin voi jatkaa elämäänsä. Tämän nuoren miehenkin tapauksessa kun ns kärsijöitä ette ole vain te, vaan myös se pieni vauva. Koska todennäköisesti tilanne vaikuttaa myös häneen.
    Kukaan ei voi valita tai päättää kenenkään puolesta. Tukena voi toki olla mutta viime kädessä kyse on siitä mitä haluat ja sinun on tehtävä päätös sekä valinta. Kenenkään etujen mukaista ei pitemmän päälle ole tällainen "kierto" kuten vaavelin esimerkistä voi päätellä.
    Tsemppiä :D

    Äänestä

  • M24S kirjoitti:

    Tavallaan positiivista on että harmittelet... osoittaa ainakin, että välität myös muiden tunteista.

    Siis ... pitääkö mielestäsi sinkku naisen tilittää jokaiselle miehelleen kenen kanssa tahtoo "peuhata" kaikki muut hoitonsa. Miksi, eihän mieskään yhdenyön jutuissa niin tee ???

    Kysehän ei tässä ole ollut vakavasta "parinmuodostuksesta" ... vaan kritiikkiä esitettiin ao. poikasen vilpillisyydestä siitä, millaisessa elämäntilanteessa elää.

    Äänestä

  • kaikki muut "hoidot" jäi ja unohtui. solmin "vapaan" suhteen tämän miehen kanssa ja vietämme kaiken vapaa-aikamme yhdessä. seksi on niin loistavaa, etteivät nuo muut kiinnosta enää tippaakaan! :) *riemuitsee vapaan onnensa kukkuloilla*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

annika kirjoitti:

olen tällä hetkellä virallisesti sinkku. avoliittoni päättyi noin kuukausi sitten ja olemme exän kanssa edelleen ystäviä ja enemmänkin. eron (poismuuttoni) jälkeen olemme harrastaneet seksiä useammin (ja parempaa), kuin koskaan suhteemme aikana (siihen ei tosin palon vaadita, koska suhteen aikana sitä oli vain kerran kuussa ja silloinkin minun aloiteestani ja miehelle se tuntui olevan pakkopullaa. tämä kävi mieluummin omalla kädellä).

tapailen kuitenkin myös muita miehiä, tosin en kovin tiiviisti ketään. exä oli luonani yötä äskettäin ja olimme molemmat uskomattoman himon vallassa. tämä kuitenkin sanoi ettei halua seksiä, koska ei tiedä mitä miehiä tapailen (en ole kertonut tapailevani, mutta tämä osaa käyttää järkeään. olenhan 23-vuotias ja varsin näyttävä). en kommentoinut tuohon mitenkään ja ehkä vaikenemisellani annoin ymmärtää, ettei minulla ketään ole. päädyimme harrastamaan seksiä (loistavaa sellaista).

nyt on hieman omatunnontuskia siitä, että pyöritän tavallaan kierrossa usemapaa miestä samanaikaisesti, mutta en seurustele, enkä ole kenenkään kanssa tehnyt mitään sitoumuksia mihinkään suuntaan. olen kuitenkin jokaisen miehen antanut tavallaan ymmärtää, että on ainoa, ketä tapailen (en ole sitä suoaan sanonut, mutta sen käsityksen varmaan saa, kun valittelen ääneen yksinäisyyttä).

yhtä miestä tapailen lähinnä seuran (en seksin) vuoksi. tästä ei olisi kanssani vakavaan seurustelusuhteeseen (kaikki ominaisuudet eivät vaan natsaa). sitten on eräs, joka asuu melko kaukana ja käy luonani toisinaan. päädymme aina seksiin, vaikka meillä on muutenkin hauskaa (olemme molemmat vasta sinkkuelämän aloittaneet ja siksi yksinäisiä). tämänkään kanssa en voisi seurustella. sitten on eräs vuosien takainen exä, jonka kanssa välit ovat lämmenneet uudelleen. tämä asuu myös kovin kaukana ja emme ole toistaiseksi harrastaneet seksiä (viimeksi vuonna 2000). sitten on vielä eräs sveitsiläinen mies, jonka kanssa vietin villin yön ja tämä on jäänyt kovasti soittelemaan perään (palaa kotimaahansa lähipäivinä, joten yksi murhe vähemmän) ja yksi itseäni pari vuotta nuorempi poitsu, joka "tarttui" mukaan viime baarireissulta (soittelee myös harva se päivä).

oikeastaan olen ollut itse erittäin nihkeä viime aikoina yhteyden pidon suhteen näiden kaikkien kanssa. seksi ei nappaa oikein muiden, kuin exän kanssa ja sitä läheisyyttä vain kaipaisin. en uskalla kertoa näille miehille, että minulla on muita, tai että seksisuhde exään jatkuu. en myöskään halua kertoa exälleni näistä muista, koska haluan pitää sen hyvän seksin vielä.

kaiken huippu on ehkä se, että minulla on sellainen ihastuken kohde, josta olen ihan tosissani kiinnostunut, mutta tämän miehen työ- ja opiskeluaikataulujen vuoksi "ensitreffimme" vain viivästyvät ja viivästyvät (olemme tutustuneet tämän miehen työn kautta).

minulla on välillä huono omatunto tästä monen miehen pitämisestä "kierrossa". se auttaa kuitenkin minua pääsemään eromasennuksesta/yksinäisyydestä, mutta odottelen tavllaan sitä miestä (niitä treffejä), joka lyö kerralla laudalta nämä kaikki muut. jokainen varmaan kuvittelee olevansa ainoani,... tuntuu pahalta antaa kivojen ihmisten uskoa noin.
ketä petän: itseäni, vaiko noita kaikkia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu