Liittomme kesti 16 vuotta ylä- ja alamäkineen. Kaksi lasta, omakotitalo ja kesämökki. Kaikki kunnossa? Sitten mies alkaa masentua, on yhä vähemmän kotona ja viimein alkaa puhua tyyliin "tunteeni ovat kuolleet, olet minulle kuin sisko". Hälytyskellot alkoivat soida, toinen nainen? Mies kielsi ehdottomasti moisen ja ehdotti paussia. Olin järkyttynyt, mutta ajattelin ettei toista voi pakottaa olemaan suhteessa, johon ei ole tyytyväinen. Säilytin mielestäni rauhallisuuteni hyvin. Sitten hän päätti, ettei haluakkaan erota, vaan perhe on sittenkin tärkein ja rakastaa minua yhä. Ajattelin, että onkohan tullut ryppy rakkauteen kun kelkka kääntyi nuin pian ja päätin että katsotaan... kovin kauan en jaksaisi. Viinaa alkoi mennä yhä enemmän, hän ei tullut yöksi kotiin, selityksenä milloin mitäkin. Ja viimein pyysin häntä lähtemään. Ja hän lähti. Oli varmaan laukku jo pakattuna. Nyt on kaksi kuukautta erosta ja hän on esittelemässä uutta tyttöystäväänsä jo lapsille. On selvinnyt että kaikki epäilykseni olivat aiheellisia. Ihmettelen kovasti miksi mies ei ottanut vastuuta teoistaan ja ollut rehellinen. Olen tämän asian kanssa tosi rikki enkä oikein löydä ratkaisua miten päästä näistä mustasukkaisuuden,syyllisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteista. Onko kukaan kokenut vastaavaa? Miten pääsit asian yli? Aikako vain auttaa?
tavallinen tarina?
sarppa
153553
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
miehesi verranneen sinua siskoon, se kielisi fyysisen hellyyden ja seksin hävinneen parisuhteesta. Olisko mahdollisesti se johtanut ulkopuoliseen suhteeseen?
En oikein usko tuohon, koska ainakin seksi luisti aivan hyvin loppuun asti (ja kerran eron jälkeenkin). Hellyys- puoli voi kyllä olla totta...
miehellesi tuli ns. viidenkympin villitys ja on kokenut jäävänsä jotenkin paitsioon perheen isänä, jos on tullut isäksi nuorena. Minusta se ei ole mikään hyväksyttävä syy jos näin on, mutta meitä miehiä on niin moneksi, aivan kuin naisiakin.
Kysyin hellyys- ja seksipuolta sen takia, kun se on omalta vaimoltani hävinnyt, jos sitä nyt on koskaan ollutkaan, muussa kuin lapsen hankinta mielessä. Lapset onkin pääsyy, miksi edelleen olemme yhdessä, koska pidän isänä olosta ja kokisin pettäväni lapset jos lähtisin etsimään fyysistä lohtua kodin ulkopuolelta.
Olisi kyllä mukava vaihtaa ajatuksia ja tuntemuksia parisuhteesta mitä on elämän varrella kertynyt.
Pettäjien ajatusmaailmaan tutsteneena voin valaista sua, että toi on just tyypillinen kommentti pettäjältä...
Sillä tavallaan tehdän oikeutetuksi oma pettäminen ja saadaan toinen niin sekaisin, että kun toinen alkaa kiukutella, niin sitten voi hyvällä omalla tunnolla aina lähteä uuden akan luokse...
Niin se menee... ja sillä(tai pettämisellä) ei oo välttämättä paljoakaan tekemistä millanen on seksielämä (voi olla ok, tai hyvä, tai sit joisski tap. ei tietty ollenkaan)... ja muutenkin, avioliittoa voi olla hoidettu ihan normaalisti, mkunnes toinen(yl. mies) tulee johonkin 30/40/50-kriisiin ja kun ei muita ratkaisukeinoja ole omien tunteiden mylläkkään haetaan lohdutusta muualta...
Niin siinä varmaan kävi. Yritin kyllä kovasti selittää, että erkaantuminen on normaali parisuhteen vaihe 15 vuoden jälkeen ja ettei oma masennus ja ikäkriisi parane vaimoa vaihtamalla. ja että arki tulee joka suhteeseen. Mutta ei auttanut järkipuhe, oli ilmeisesti niin hullaantunut...
Älä syyttele itseäsi mistään. Ethän sinä ole vastuussa siitä, jos miehesi rakastuu toiseen. Mies ei ollut rehellinen, koska halusi pitää ovet auki molempiin suuntiin: sekä uuteen suhteeseen että vanhaan liittoon. Kun käskit hänen lähteä, hän sai vain odottamansa syyn.
Anna miehen mennä, ja yritä aloittaa uutta elämää. Hoida eroasiat kuntoon: pidä puolesi osituksessa. Vaadi perheen kotia sinulle ja lapsille.
Eroaminen sattuu alussa kipeästi ja herättää niin surua kuin vihaakin, kaipausta ja syyllisyyttä ja vaikka mitä. Lopuksi saattaa kuitenkin käydä niin, että jäätkin plussan puolelle. Niin minulle kävi.
Tuo lämmitti mieltä kovasti. Tiedän kyllä että näin voi sattua ns. hyvissäkin liitoissa, eikä tarvitsisi kokea syyllisyyttä erosta ja niin hirveästi miettiä missä meni vikaan, mitä tein väärin kun en riittänyt.
Ositus jo tehty (ennen kun sain tietää siitä naisesta) ja kaikki jaettiin kristillisesti tasan. Eli koska jäin lasten kanssa yhteiseen kotiimme sain n. viisin kertaisen velan mieheeni verrattuna. Nyt sekin vähän ottaa päähän. Vaikka toisaalta niinhän se oikein on. Välillä kyllä katkeruus nostaa päätään ja ajattelen että olisi saanut lähteä tyhjin käsin...
Hei eronnut!
Olen itse laittanut eropaperit juuri vireille, mies haluaa jatkaa, vaikka eron on omilla suhteillaan aiheuttanut, itse yritin tehdä kaikkeni avioliittomme/perheemme eteen... nyt en jaksa olla enää marttyyri!!!
Kerroit noista tunteista... Miten niistä selviää... itsellä on välillä hillitön kaipuu miehen syliin, ja siihen aikaan kun kaikki vielä olisi hyvin, kuitenkin tiedostan, että vaikka mies siihen viereeni heti tulisikin niin niin paljon on rikottu, ettei se syli enää samanlaiselta turvalta tuntuisi...
Entä seksi... välillä haluttaa... pitääkö antaa ajn kulua, että tunteet laimenee, ennen ku antautuu exäseksiin... vai sekoittaako se pakan kokonaan...
Entä viha, kun sitä on molemminpuolisesti, keinoja tulehtuneen tilanteen rauhoittamiseksi...
Surua on myös paljon... moni unelma tuhoutuu (monen ihmisen unelmat) ja muutenkin on joinakin hetkinä niin vaikeaa, kun vaan unelmoi siitä aikakoneesta jolla aikaa saisi käännettyä taaksepäin... Edessä, vaikka en eroa vahvistaisikaan, en näe enää onnellista tulevaisuutta tämän miehen kanssa. Vaikka olen varma että hän tekee kaikkensa ettei sitä mulla tulisi olemaan kenenkään muunkaan kanssa... ne on sitte sen ajan murheita...
Miehet ovat heikompia kuin me naiset.Näissä tilanteissa huomaa miten ihania ystävättäret ovat.
Miehillä ei ole kuulemma vastaavia ystäviä.
Itkemme yhdessä ja autamme tosi paljon.
Eräskin ystävättäreni oikein kukoistaa juuri nyt!
Häneltä päättyi 25 v kestänyt liitto!
Mies otti vähän nuoremman,joka nyt nylkee ukos rahat.
Ex vaimoa auttaa kaikki ystävättäret jotka ollaan saman koettu.Me naiset osaamme auttaa hyvin!
Joo, olen kyllä huomannut saman. Ja olenkin kyllä puhunut... Tuttavapiiriin ei vain kuulu oikein sellaista joka olisi kokenut saman. Lähes kaikki ovat parisuhteessa. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia ja tuntemuksia. Miten on selvinnyt ja kuinka kauan aikaa meni. Itse olen aika masentunut, ruoka ei maistu, uni ei tule jne.
niin kysele paikkakuntasi eroseminaaria. Siellä pääsee puhumaan saman kokeneiden kanssa. Tilanteesi on tosi kurja, jos tuttavapiiri on kovin pariskuntakeskeinen. Saattaa käydä niin, että kutsut kylään ja juhliin harvenevat, kun aletaan pelätä, että vamppaat joltakulta aviomiehen (eli panet vahingon kiertämään).
Erottuani itse järjestin juhlia "parittomille", ja hauskaa oli. Kehotan sinua pikimmiten hankkimaan itsellesi uuden harrastuksen tai pari sekä käymään viihteellä. Uusi miesseuralainen tekee hyvää (kokemuksen ääni!). Sinullahan lienee joka toinen viikonloppu tyhjä talo, kun lapset ovat isänsä luona. Häntä pystyyn ja heti!!!
Keskity itseesi!!! Ja yritä löytää onni itsestäsi ja omasta elämästäsi...
Luo unelma joka kantaa sinut vaikeiden aikojen yli...
Hoe silloin itsellesi, että olet haluttava, kaunis, mukava, hauska, älykäs, ja saat kenet miehen tahansa tai olet sitten yksin ainakin onnellisempi kuin miehen kanssa joka ei osannut sinua arvostaa!!!
Miehesi oma vika kun jätti sinunlaisesi naisen, parempaa ei tule saamaan, ja tulee vielä katumaan, silloin sinä olet onnellinen jo muuten...
Voimia!!! Ajattele kesää ja lämpöä, silloin olet jo paljon vahvempi ja onnellisempi!!!
Kiitos kannustuksesta. Tämä kirjoittelu on auttanut ihmeenkin paljon. Auttaa kun kuulee, ettei se oma tilanne nyt niin ainutlaatuinen ole ja muutkin on selvinneet. Vaikka uskon kyllä että itsetunto on saanut sellaisen kolauksen, että ei unohda tätä täysin koskaan. Uusi morsian on tosiaan nyt sitten esitelty lapsille ja käytetty oikein anoppilassakin (erosta tosiaan 2 kk!), ilmeisesti siellä ollaan tosissaan. Olin shokissa kun kuulin asiasta, mutta toisaalta se pani pisteen typerille haaveilleni paluusta. Hyvä niin, nyt on pakko alkaa elämään omaa elämää. Olen jo suunnitellut kaikenlaisia reissuja. Uuden miehen löytäminen ei ole vielä ykkösasia kuitenkaan. Täytyy nyt pitää vähän hauskaa kun kerran on VAPAA! Kiitos vielä kerran!
Meilläkin on liitto ihan pielessä. Harkitsen eroa, mutta kamalalta sekin tuntuu. Toisten naisten tuki on kyllä arvokasta kun itse vaan itkee. Mulla on sellasia päiviä ollu, kun ollaan jo välillä oltu erossa.
Tuu tänne myöhemmin kertoo, miten oot selvinny jne. Toivottavasti saat kertoa selviytymistarinan, mutta vaikkei se sitä ihan oliskaan niin tuu silti kertomaan. Jooko?
,että jo nyt tuntuu paljon paremmalta. Olen tosiaan purkanut itseäni hyville ystäville ja työpaikallakin on monta eron kokenutta. Ja parilla ollut aika samanlainen tilanne. Kävin myös kriisikeskuksessa juttelemassa pari kertaa kun alkoi mennä överiksi. Liikunta ja ulkoilu on auttanut kun viimein sain itseni pakotettua ulos. Niin ja tietysti työ itsessään. Ja lapset. Ehkä kuitenkin kaikkein eniten tieto siitä Toisesta Naisesta. Ansaitsevat kuulemma toisensa. Olen ollut aika ylpeä itsestäni siinä mielessä, että olen säilyttänyt itsekunnioitukseni, en ole soitellut Exälle enkä Sille Naiselle tms. Täällä oli yksi kirjoitus, missä kehoitettiin antamaan miehen mennä ja niin olen tehnyt. Ja eilen Exältä tuli jo pientä katumusviestiä... Toisaalta pelottaa, alkaako tuo nyt pyytää takaisin. En nimittäin tiedä mitä siihen sanois, toisaalta arvelen, ettei yhteiselämästä varmaan mitään tulisi tällaisen jälkeen, toisaalta kaipaan häntä välillä tosi paljon ja ehkä rakastankin. Ihme juttu on myös se, ettei muut miehet kiinnosta oikeastaan yhtään. Mutta kaikenkaikkiaan aikaan nähden olen selvinnyt kohtalaisesti. Tietty fiilikset vaihtelee kokoajan epätoivosta toivoon. Mutta pakkohan tästä on selvitä. Ja ehkä jonakin päivänä jopa voin todeta kasvaneeni ihmisenä tämän ansiosta. Ainakin elänarvot on kohdallaan...