Olen aina pitänyt pettämistä pahimpana mahdollisen asiana mitä suhteessa oleva voi toiselle tehdä. Jos rakastaa toista niin ei takuulla ala pettämään ja sitä rataa..
Itse olen nyt kolme vuotta seurustellut sulhaseni kanssa. Elämä on vakiintunut ja kaikki vaikuttaa onnelliselta. Olen itsekin erittäin onnellinen, sillä olen hyvässä opiskelupaikassa ja mieheni pääsi juuri erittäin hyvään työpaikkaan.
Olin suunnitellut jo ennen joulua, että käyn yhden vanhan ystäväni luona toisella paikkakunnalla aaton jälkeen. Ystäväni on miespuolinen ja miehenikin tiesi sen eikä tietenkään laittanut pahaksi koska tunti ystäväni myös hyvin.
Olemme kuusi vuotta tunteneet sen toisen miehen kanssa. Kahden päivän aikana kaikki näiden vuosien aikana peitellyt tunteet pääsivät irti, ja tapahtui mitä tapahtui. Itseäni ei kaduta ollenkaan, päin vastoin mieli on jollain tapaa kevyempi kuin ennen kun on saanut näyttää mitä tuntee toista kohtaan. Silti toisaalta vihaan itseäni sen vuoksi mitä olen omalle rakkaalleni tehnyt.
Kerroin tapahtuneesta miehelleni, mutta hän ei uskonut tapahtunutta koska ei halua uskoa minusta sellasta. Olen ennenkin leikilläni kysynyt että millonkas me sitten erotaan kun kaverit ovat eronneet ym .. Mutta vain leikilläni.
Nyt olen sitten pari viikkoa painostanut miestäni eroamaan, koska en voi olla omasta mielestäni hyvä tyttöystävä hänelle kun tiedän itse mitä olen tehnyt. Mieheni ei syytä minua eikä sitä toista miestä mistään, mutta tiedän silti että häneen sattuu vaikka hän ei sitä näytäkkään. Ensimmäinen kerta yhdessäolon aikana kun tiedän että hän ei näytä tunteitaan. Yleensä hän pystyy itkemäänkin (mikä tuntuu olevan suomalaiselle miehelle harvinaista) vaikka olisi muitakin ihmisiä paikalla.
Onko kellään vastaavasta kokemuksia? Tuntuu, kuin olisin aivan solmussa itseni kanssa enkä tiedä mitä pitää tehdä. Minulla on tunteita kumpaakin miestä kohtaan .. Vielä iästä sen verran. Itse olen 19 vuotias, ja todella nuorena aloittanut vakavan seurustelusuhteen. Sulhaseni on 23 vuotias ja tämä "ihastukseni" .. tai pitkäaikainen "rakkauteni" on 27 vuotias. Tiedän että haluamme erilaisia asioita elämältä, ja lisäksi asumme vielä eri paikkakunnilla ..
Mutta mitään en kadu kuitenkaan .. vaikka saisin palata ajassa taaksepäin en jättäisi mitään tekemättä enkä mitään tekisi toisin.
Olen myös ihmetellyt kun olen jutellut tästä asiasta kahden henkiystäväni kanssa, kun kumpikaan heistä ei ole tuominnut minua. Eihän pettäminen ole kuitenkaan sallittua ainakaan oman etiikkani mukaan.. :|
"Mitä tehdä?"
Itse olen nyt kolme vuotta seurustellut sulhaseni kanssa. Elämä on vakiintunut ja kaikki vaikuttaa onnelliselta. Olen itsekin erittäin onnellinen, sillä olen hyvässä opiskelupaikassa ja mieheni pääsi juuri erittäin hyvään työpaikkaan.
Olin suunnitellut jo ennen joulua, että käyn yhden vanhan ystäväni luona toisella paikkakunnalla aaton jälkeen. Ystäväni on miespuolinen ja miehenikin tiesi sen eikä tietenkään laittanut pahaksi koska tunti ystäväni myös hyvin.
Olemme kuusi vuotta tunteneet sen toisen miehen kanssa. Kahden päivän aikana kaikki näiden vuosien aikana peitellyt tunteet pääsivät irti, ja tapahtui mitä tapahtui. Itseäni ei kaduta ollenkaan, päin vastoin mieli on jollain tapaa kevyempi kuin ennen kun on saanut näyttää mitä tuntee toista kohtaan. Silti toisaalta vihaan itseäni sen vuoksi mitä olen omalle rakkaalleni tehnyt.
Kerroin tapahtuneesta miehelleni, mutta hän ei uskonut tapahtunutta koska ei halua uskoa minusta sellasta. Olen ennenkin leikilläni kysynyt että millonkas me sitten erotaan kun kaverit ovat eronneet ym .. Mutta vain leikilläni.
Nyt olen sitten pari viikkoa painostanut miestäni eroamaan, koska en voi olla omasta mielestäni hyvä tyttöystävä hänelle kun tiedän itse mitä olen tehnyt. Mieheni ei syytä minua eikä sitä toista miestä mistään, mutta tiedän silti että häneen sattuu vaikka hän ei sitä näytäkkään. Ensimmäinen kerta yhdessäolon aikana kun tiedän että hän ei näytä tunteitaan. Yleensä hän pystyy itkemäänkin (mikä tuntuu olevan suomalaiselle miehelle harvinaista) vaikka olisi muitakin ihmisiä paikalla.
Onko kellään vastaavasta kokemuksia? Tuntuu, kuin olisin aivan solmussa itseni kanssa enkä tiedä mitä pitää tehdä. Minulla on tunteita kumpaakin miestä kohtaan .. Vielä iästä sen verran. Itse olen 19 vuotias, ja todella nuorena aloittanut vakavan seurustelusuhteen. Sulhaseni on 23 vuotias ja tämä "ihastukseni" .. tai pitkäaikainen "rakkauteni" on 27 vuotias. Tiedän että haluamme erilaisia asioita elämältä, ja lisäksi asumme vielä eri paikkakunnilla ..
Mutta mitään en kadu kuitenkaan .. vaikka saisin palata ajassa taaksepäin en jättäisi mitään tekemättä enkä mitään tekisi toisin.
Olen myös ihmetellyt kun olen jutellut tästä asiasta kahden henkiystäväni kanssa, kun kumpikaan heistä ei ole tuominnut minua. Eihän pettäminen ole kuitenkaan sallittua ainakaan oman etiikkani mukaan.. :|
"Mitä tehdä?"
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pahan virheen paikkasit vielä pahemmalla virheellä eli loukkasit toista tahallasi pahimmalla mahdollisella tavalla.Eron olisi voinut hoitaa toisella tavallakin kuin satuttaa toista noin pahoin.Halusit kostaa jotakin kertomalla.Vaikea löytää muuta syytä noin raukkamaiseen tekoon ja tarkoitan nimen omaan kertomista.Et ansaitse kumpaakaan miestä.Toivottovasti saat kokea itse saman.
Minulla on samantapainen kokemus. Olin seurustellut poikaystäväni kanssa kolme vuotta. Olin itse 16 vuotias kun aloimme seurustelemaan ja hän oli 21. Rakastin häntä aivan suunnattomasti, lähes jumaloin häntä ensimmäiset kaksi vuotta. Kun ystäväni edes puhuivat pettäneensä poikaystäviään tai toisinpäin olin järkyttynyt. Olin kyllä tosi naiivi, mutta ajattelin aina, etten koskaan voisi pettää omaa poikaystävääni, enkä käsittänyt miksi jotkut pystyivät...
Kun täytin 18 aloin tietysti käydä baareissa ilman poikaystäväänikin. Asuimme yhdessä, mutta eräs viikonloppu poikaystäväni ollessa ystävänsä luona toisella paikkakunnalla ajauduin baarista kotiin erään hänen ystävänsä kanssa... Olin ehkä vaivihkaa joskus häntä ketsellut, mutta en sen enempää, mutta... Tilaisuus teki varkaan.
Aina kun oli mahdollista, päädyimme tämän miehen kanssa sänkyyn eikä minulla koskaan ollut huonoa omatuntoa! Nautin siitä jännityksestä... Kunnes jäin kiinni.
Poikaystäväni jätti minut, mutta palasi takaisin n.3kk päästä. Me pystyimme sopimaan asian ja unohtamaankin. Luottamus palasi takaisin ja olimme taas onnellisia, kunnes petin uudestaan. Eri miehen kanssa. Kerroin sen itse miehelleni ja ero tuli taas. Emme enää palanneet yhteen.
En tiedä mikä minut sai pettämään...
En todellakaan hyväksy sitä, mutta siihen voi olla niin monta eri syytä.
Jännityksen tunne on varmasti suurin!
Nykyään itselläni on suhde varattuun mieheen.
Sinun tilanteessasi olisi mielestäni parasta erota. Kun kerran olet jo tunnustanutkin... Teidän suhteenne ei koskaan tule olemaan ennallaan. Tiedän kokemuksesta...
Jep jep kuten alla olevassa kirjoitin. Kerran pettänyt pettää myös uudestaan.
Arvostus yms toista kohtaan puuttuu. Ja tämähän pätee molempiin sukupuoliin niin miehiin kuin naisiinkin. Sitä tuskan määrää kun ei kukaan voi kuvitella täysin oikeissa mittasuhteissa.
Mielenkiintoista minusta on kuitenki se, että varsin pienen asian takia kuten esim. jännitys ollaan valmiita uhraamaan/riskeeraamaan kaikki. Hienojakin suhteita. Ja niin monet kun ovat vielä kateellisia niille joilla suhde on (itsekin). Vaikea on ymmärtää moisia
Huh huh... kun lukee täällä näitä pettämis tarinoita niin kyllä tulee ahistus.. en nyt ota kantaa siihen onko sinun toimintasi väärää, luettuani halusin vain esittää oman näkökulmani.
Itselläni ei onneksi ja toivottavasti ei tulekaan samanlaista tilannetta. Ymmärrän vapaamielisyyden sellaiseksi että ei olla ihan jäykkiksiä.. tämä ei kuitenkaan oikeuta pettämiseen. Pettäminen on mielestäni pettämistä ja väärin. Jos jostain kumman syystä niin tekisin katuisin.. Eikö nykyään ole enää itsehillintää. Onhan se selvää että ajattelevina olentoina voi joskus tulla mieleen miellyttäviä tunteita muusta kuin kumppanista. Silloni pitäisi pistää kylmä järki kehiin. Asiat vaakaan. Mikä on minulle loppuen lopuksi tärkeintä ja mitä todella haluan. Vaikka kuinka olisi kiusaus pitäisi pitää tunteet yms kurissa. Voin hyvin kuvitella miten pahalta tästä kumppanistasi tuntuu. Itse olisin helvetin ahdistunut yms. Ja jos joku vielä kertoisi minulle ettei edes kaduta, tulee mieleen onko toinen tosissaan koskaan edes tuntenut minua kohtaan mitään.
Täytyy sanoa, että tiedän monta joka vaihtaisi nykyisen yksinelonsa parisuhteeseen. Joten vaikea ymmärtää sellaisia jolla se on ja heittävät sen hukkaan esim. pettämällä. Jotenkin tuntuu, että toisten arvostaminen on hävittänyt merkityksensä ja tilalle on tullut välillä puhdas halu ja seksi.
Mutta tämä on siis oma näkökulmani ja nykyäänhän jokainen tuntuu daaplaavan tyylillään. Joka kerran pettää... pettää myös toisen kerran
Mitä tulee loppukysymykseesi, itselle tulisi mieleen se puntari, kumpi painaa sinun vaa'assa enemmän. Loppuen lopuksi siitähän tässä vain on kysymys, mitä haluat. Kannattaa ottaa huomioon myös molempien motiivit... Mikä nykyistä kumppaniasi ajaa..(ilmeisesti rakkaus sinua kohtaan). Ja pystytkö sanomaan varmasti pitkän erossa olon jälkeen (aika, matka) mitkä tämän toisen ystävän motiivit ovat. Jos päädyt nykyiseen kumppaniisi joka vaikuttaa tekstin perusteella ihan asialliselta ehdotan pitkää keskustelua ja harrasta toivetta siitä, että hän myös haluaa vielä jatkaa kanssasi. Itse en todennäköisesti siihen pystyisi. Mutta tämmöistä ajattelin tekstisi perusteella
Jotain isosti suhteessane on ollut vialla jo ennen tuota pettämistä.
Mä näen että kun pettämisen, jättämisen tai muun "koiruuden tielle ajaudutaan", niin silloin liitto mennyt päin helvettiä jo jonkin aikaa, kyse oireesta tai jopa hätähuudosta (ulos tästä systeemistä, tai pää hajoaa) ... mikä loppupeleissä johtuu usein siitä, ettei liittoa olla huollettu ja ylläpidetty YHDESSÄ, aikanaan (eikä tässä mitään syyllistämistä - toteamus).
Tän tunnustaminen vaikeata molemmille -- mutta ellet edes kadu tekoasi, niin huomaat itsekin ristiriidan päässäsi ... ei kiva olo -- tätä ei rakkaus ja tasapainoinen parisuhde ole. Ja se myös isompi kysymys kuin ne normaalit suhteen "matalapaineet".
Voisko olla, että se sun miehesi sen takia antaa anteeksi nyt, ja on ku ei oiskaan ... koska on hämmentynyt, ei välttämättä rakkaudesta. Arvaas mitä seuraavaksi .. se hakee lohtua ja revanssia muualta (ei välttämättä petä).
Voihan olla, että saatte liittonne korjattua kovalla työllä ja "peiliin katsomisella" (taas, pettämisesi oli oire isommasta "umpsolmusta" suhteessanne) -- mutta ikänne huomioiden harkitsisin vakavasti tyylikästä suhteen lopettamista, sikäli kun enää mahdollista ... kova paikka, mutta myöhemmin kovempi ja vaikeampi.
Niin, sillähän minä itse sitä eroa olen .. no tavallaan ajanut takaakin, kun olen kans sitä mieltä että kun kerran pettää niin saattaaa tehdä sen uudelleenkin. Tuon asian suhteen olen aina luottanut itseeni tätä ennen, mutta en enää .. Voi jopa olla etten koskaan enää, sillä niin vakavasta asiasta on kuitenkin kyse ja kun jo kerran olen itsenikin onnistunut pettämään.
Olemme yhdessä miettineet mieheni kanssa asioita paljon ja pystymme puhumaan asiasta kun asiasta. Siitäkin johtuen olen välillä miettinyt, onko suhteemme nykyään enemmän ystävyyttä kuin rakkautta (?)
Suhteemme on muuten ollut erittäin vakaa. Harrastamme samoja asioita ja muutenkin maailmankatsomuksemme on melko saman kaltainen. Tapauksen jälkeen olen kuitenkin itse rohkaissut miestänikin "kokeilemaan" tai ainakin miettimään että miltä tuntuisi olla tai elää jonkun toisen kanssa. Mielestäni minulla ei ole enää syytä suuttua moisesta, jos niin sattuu käymään.
Iästä vielä sen verran, että vaikka olemmekin (minä varsinkin) nuoria, ainakin oma taustani on kasvattanut minua väkisinkin vanhemmaksi kuin mitä olen. (Äitini kuoli ollessani 6 vuotias ja olen joutunut kasvattamaan lähes kokonaan silloin kaksivuotiaan siskoni. Lisäksi olen vielä joutunut olemaan isälleni tavallaan se ihminen joka kuuntelee kaikki maailman murheet ja yrittää lohduttaa kun muita ei ole siihen hommaan ollut)
Suhteen tyylikäs lopettaminen on myös vähän kaksi piippuinen juttu, sillä mielestäni minun kuuluu ottaa hommasta syyt niskoille, vaikka en usko että eron tullessakaan kumpikaan alkaa toista syyttelemään mistään. Sinänsä saman katon alta pois muuttaminenkin on vaikeata, sillä kaikki koneet ja laitteet on yhdessä hankittuja ja muutenkin ..
Siksi toisekseen olen koko ajan miettinyt että pystyisinkö elämään yksin edes vähää aikaa, sillä sellaista en ole vielä tässä elämässä kovin paljoa joutunut kokemaan. Jos asia näin on, on mielestäni edelleen enemmän kuin väärin olla toisen kanssa vain sen takia ettei yksin osaa olla.
..näitä asioita olemme pohtineet yksin ja erikseen .. kumpikin tahollaan.
Yrittäkää saada tästä sekavasta jutusta edes jotain tolkkua ..
Koetetaanpa antaa henkilökohtaista mielipidettä vastaukseesi … taustoja kunnolla tuntematta ja kahden miehen versioita kuulematta tietty täysin spekulatiivista.