Neljä hyvää ystävääni on kuollut viimeisen puolentoista vuoden sisään. Kaikki alle 25 -vuotiaita. Yksi itsemurha, yksi sairaus ja kaksi onnettomuutta. Yksi heistä oli poikaystäväni.
Nyt alkaa riittää. Yksikin vielä ja minä lähden mukaan.
Ja yksikin ihminen joka tulee vinkumaan minulle vaikka kampaajan pilaamista hiuksistaan, saa pataansa heti!
VITTU!!!
Ei voi olla totta! Ei tämmöinen voi olla enää edes mahdollista.
Minä niin ikävöin teitä. Ja rakastan.
Nyt alkaa riittää. Yksikin vielä ja minä lähden mukaan.
Ja yksikin ihminen joka tulee vinkumaan minulle vaikka kampaajan pilaamista hiuksistaan, saa pataansa heti!
VITTU!!!
Ei voi olla totta! Ei tämmöinen voi olla enää edes mahdollista.
Minä niin ikävöin teitä. Ja rakastan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Otan osaa. Pyydä nyt ympärillesi ja läheisillesi suojelusta!
Taitaa olla laiha lohdutus, mutta kyllä sieltä tunnelin päästä alkaa valo näkymään taas. Olin joitakin vuosia sitten tilaisuudessa, jossa oli mukana äiti, joka oli menettänyt poikansa itsemurhan kautta. Paikalla ollut pappi lohdutti surevaa äitiä ja neuvoi häntä uskomaan tunnelin päässä olevaan valoon.
Mä en ryhdy jauhamaan Jumalasta sinulle.
On sairasta kuinka yksi ihminen saa kantaa kohtuuttoman suurta taakkaa olkapäillään.
Itse olen menettänyt veljeni ja hyvä ystäväni tekee kuolemaa vaikean sairauden vuoksi.
Ei minulla ole sanoa sinulle parantavia sanoja =0(
Rakkaus ja kaipuu on ikuista!
Ja samoin, lyön heti, jos joku jaksaa valittaa turhasta.
ymmärrä sitä että suru työntää noin voimakkaasti agressiivisuuden ihmisen mieleen? Eihän tapahtuneet asiat ole kenenkään sivullisen syytä että heitä siitä rangaistaisiin.
Meille jokaiselle on määrätty se lähdön hetki, pois sulkien tietysti se jos itse itsellemme sen aiheutamme.
Surutyö on vaikeaa tuollaisessa mielentilassa mutta joskus se surutyökin on tehtävä.
Toivon että pystyisit ajattelemaan järkevästi nämä asiat, eikä viha mielessäsi.
....se aggressiivisuus on ihmisen luontainen tapa reagoida ja suojella itseaan....se ehka jossain vaiheessa muuttuu suruksi ja kyyneliksi, kun ihminen on "sinut" tilanteen kanssa. Sita ennen tulee helposti tuo aggressiivisuus, joka vain yleensa tarkoittaa sita, etta kyseinen ihminen itse on kylla viela elamanhaluinen eika halua luovuttaa....
Minusta tuo viha on kylla ihan luonnollista. Kaikki aikanaan...(sita paitsi aika monet ihmiset valittavat pikkuasioista, koska eivat ole koskaan joutuneet kokemaan mitaan "kunnon" katastrofia...)
Viha on yksi surutyön vaiheista. Kysymys ei ole siitä että syyttäisi jotakuta, vaan pahaa oloaan purkaa helposti olemalla vihainen koko maailmaa kohtaan.
Läheisen, varsinkin nuoren ihmisen menetettyään on aika vaikea ajatella vain että nyt oli hänen aikansa. Vaikeasti sairaan ihmisen kohdalla kuolema on helppo hyväksyä, mutta nuoren terveen ihmisen kohdalla surutyö on vuosia kestävä, raskas projekti.
kuinka vihasin kaikkia "veivikauloja",Pultsareita ja tyhjäntoimittajia,kun siskoni kuoli auto-onnettomuudessa.Mietin mikä oikeus tollaisilla on elää ja siskoni niin julmasti otettiin pois.
Ajan myötä vihakin laantuu ja on hyvä salliakin itselleen kaikki tunteet,ikävästä,raivoon.
Teen työtä,jossa näen kuolevia miltei päivittäin. ensin hoidan,sitten hyvästelen.Kuolema voi olla kauniskin asia vanhalle ihmiselle,nuorelle se on luonnoton,kamala riisto.
Toivon sinulle voimia jatkaa eteenpäin...
äitini mies ystävä kuoli 2-v sitten 2kk keuhkosyöpään.pikku-siskoni joka oli mulle tosi rakas jäi vuosi sitten auton alle ja kuoli heti viisi kuukautta sen jälkeen siskon hyvä kaveri ajoi kolarin ja kuoli ja tänään olin yhden kaverin hautajaisissa kun hän hyppäsi parvekkeelta alas!tässä sitä on mietitty että kukahan se on seuraava!!!
ja täytyy kyllä sanoa,että on elämän arvojärjestys muuttunut todella paljon,ei kyllä tule turhasta valitettua ja kyllä tympäsee kuunnella turhaa ruikutusta!!!:(((((
mutta sitähän se on elämä aina on jollain jotain murheena kellä mitäkin itse on vain oppinut arvostamaan pieniäkin juttuja.ja nämä minua kohdanneet kuolemat on koskettanut monia.sitä on oppinut puhumaan ja kuuntelemaan.
minulla on ollut samoja tunteita,mun 4 läheistä ihmistä ovat kuolleet:veljeni,enoni ja kummivanhemmat ja jokainen heistä oli erittäin tärkeä minulle.
Monesti olen miettinyt että jos joku vielä kuolee,minä en jaksa ja siitä sitten.minä en uskonut alussa siihen että enoni on kuollut,ajattelin vaan aina että joku kiusaa tai enoni on kidnapattu mutta kyllä nyt ymmärrän sen että poissa hän on.