nettisuhteet

hei!

olisin kiinnostunut kuulemaan nettisuhteista. eli missä tapsitte, miltä toinen vaikutti, kuinka suhde eteni, miten asiat on nyt jne

kiitos vastauksista
101138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Otan vähän laajemman pohdinnan kuin jonkun esimerkin -- koska miten asia yhdellä meni/menee ei taatusti sellaisenaan istu jonkun toisen tilanteeseen.

Mun mielestä netti on ihan OK tapa tutustua ihmisiin. Tässä systeemissä kiinnittää huomion ensimmäiseksi tapaan miten ihminen ajattelee (kirjoittaa), tietynlaiseen älyllisyyteen ja etenkin arvoihin ja luonteeseen. Chatissa ja maileissa voi kertoa ja kysyä ”turvallisesti” hankalistakin asioista, jotta näkee onko kirjoittajalla ja minulla loppupelissä niin paljon yhteistä, että on aihetta jatkaa seuraavaan vaiheeseen (joo myönnän, inhottavan ”teknokraattinen” lähestyminen).

Puute tai ominaisuus tässä mailailussa on se ettei voi kuulla ihmisen ääntä saati nähdä ”kehonkieltä” (olikos se niin että sanaton kommunikaation oli 80% viestistä). Jos nyt jätetään tästä pohdinnasta pois psykopaattinen valehtelu (jota täällä myös esiintyy), niin silti maileissa aina jää iso osa kommunikaation elementeistä käyttämättömäksi (ehkä onneksi, on helpompi olla ihan suora ja avoin). Kun kysyn sitä tai tätä, miten ihminen reagoi kysymykseeni … kauanko vastaaminen kestää, onko sävy pohtiva vai toteava, jne. jne. Ja kun mukaan tulee vielä se ”body language”, niin mun mielestä vasta sitten voi sanoa että on tutustumassa toiseen henkilöön ”täysillä”.

Mutta myönnettävähän se on, että tää nettitutustuminen on ”perse-edellä-puuhun” systeemi. Ekaks tutustuaan ihmiseen ja sitten tavataan hänet – väkisin sen puuttuvan käsityksen ulkonäöstä ja kehonkielestä ”paikkaa” omaan päähänsä mielikuvituksella … mikä ei varmasti ole yhtä todellisuuden kanssa.

Tuo kertomani näkemys ei tarkoita, ettäkö nettituttavuudet mielestäni huonommin tai paremmin onnistuvat siinä vaiheessa kun tapaamiseen asti ollaan päästy -- ja kun tavattu ja seurustelu alkanut, niin silloin ei mielestäni iso eroa miten siihen ollaan päädytty ... netisssä vai kirjastossa tai missä vaan.

Tällä alustuksella olisi kiva kuulla muitakin kantoja, ja tietty niitä esimerkkejäkin. Katsotaan kerronko omakohtaisista kokemuksista myös.

Äänestä
  • Olen paljolti yhtä mieltä kanssasi. Luen viestiäsi "kuin piru raamattua" ja poimin siitä joitain kohtia malliksi siitä, miksi netti on mielestäni YLIVOIMAISEN HYVÄ tapa tutustua.

    "Tässä systeemissä kiinnittää huomion ensimmäiseksi tapaan miten ihminen ajattelee (kirjoittaa), tietynlaiseen älyllisyyteen ja etenkin arvoihin ja luonteeseen."

    Itse henkilökohtaisesti kutakuinkin inhoan kevyttä "small talkia" ja joutavaa löpinää. Meilitse tutustuessa sen voi ohittaa hyvin lyhyesti ja siirtyä todelliseen_keskusteluun varsin pian. Arvot ja tapa ajatella kiinnostavat minua ihmisessä eniten.

    "maileissa voi kertoa ja kysyä ?turvallisesti? hankalistakin asioista"

    Sitä kun maalimaan mahtuu jos jonkinlaista häirikköä, netin tarjoama mahdollisuus keskustella anonyymina on hyvä asia. Mainitsemasi "hankalat asiat" ovat loppupelissä kuitenkin se, joka suhteen joko kaataa tai lujittaa.

    "Mutta myönnettävähän se on, että tää nettitutustuminen on ?perse-edellä-puuhun? systeemi. Ekaks tutustuaan ihmiseen ja sitten tavataan hänet ? väkisin sen puuttuvan käsityksen ulkonäöstä ja kehonkielestä ?paikkaa? omaan päähänsä mielikuvituksella ? mikä ei varmasti ole yhtä todellisuuden kanssa."

    Päinvastoin. Nettitutustuminen on juuri oikein päin puuhun kiipeämistä (ekaks tutustutaan ihmiseen). Sain siitä vastikään (taas kerran) erinomaista näyttöä. Tapasin nettitreffeillä kertakaikkiaan hurmaavan naisen ja vietimme vähintäänkin antoisan viikonlopun yhdessä. En ikupäivänä olisi asianomaista henkilöä mennyt hakemaan tanssimaan tai lyöttäytynyt juttusiin jossain juottolassa, mutta hieman "kirveellä veistettyjen" kasvojen takana blondien hiusten alla asuu persoonallisuus, joka jättää täydelleen varjoonsa mahdolliset "puutteet" ulkoisessa olemuksessa. Netti on hyvä keino suodattaa pois meissä itse kussakin asuvan turhamaisuuden ja ulkonäkökeskeisyyden aiheuttama typerehtiminen.

    "ja kun tavattu ja seurustelu alkanut, niin silloin ei mielestäni iso eroa miten siihen ollaan päädytty ... netisssä vai kirjastossa tai missä vaan."

    Olen samaa mieltä.

    Eräs selkeä heikkous netissä tutustumisessa on: maantiede. Sähköiset viestit tavoittavat toisen sekunnin murto-osassa ja siinä helposti unohtuu, että välimatka IRL voi osoittautua koko tarinan kaatavaksi kynnyskysymykseksi.

    Äänestä

  • nelikymppinen(m) kirjoitti:

    Olen paljolti yhtä mieltä kanssasi. Luen viestiäsi "kuin piru raamattua" ja poimin siitä joitain kohtia malliksi siitä, miksi netti on mielestäni YLIVOIMAISEN HYVÄ tapa tutustua.

    Siellä chatissä saa varmaan viettää aikaa että löytyisi joku sopivan oloinen kumppani eli kyllä kertoo aika paljon ihmisen epätoivoisuudesta jos viitsii vaivautua roikkumaan kyseisessä paikassa?

    Äänestä

  • Kyllitäti kirjoitti:

    Siellä chatissä saa varmaan viettää aikaa että löytyisi joku sopivan oloinen kumppani eli kyllä kertoo aika paljon ihmisen epätoivoisuudesta jos viitsii vaivautua roikkumaan kyseisessä paikassa?

    aikaaviettämässä. Kas siinäpä pulma? Olen sitä mieltä, että se "oikea" sillä hetkellä voi tulla vastaan niin netissä, kuin muuallakin elämässä. Itse asun pienellä paikkakunnalla (alle 8000 asukasta). Käyn töissä 50km päässä, töiden jälkeen kotiin arkiaskareisiin yms. Enää ei hirveesti viitsi lähteä työpäivän päätteeksi pongailemaan sitä "oikeaa" kylille tai lähikaupunkinn..Lapsetkin näes vievät osansa..

    Sen sijaan netissä olen moneen mielenkiintoiseen ihmiseen tutustunut. Osan kanssa olemme tavanneet livenäkin ja muutama seurustelun poikanenkin on jo poikinut. Kevät näyttää minne suuntaan suhde etenee ;=)

    Netissä tutustuminen on mahdollisuus muiden joukossa. Eikä se suinkaan aina kerro ihmisen epätoivoisuudesta..

    Äänestä

Olen tavannut useitakin miehiä netin välityksellä ja tässä osa:

- mies sanoi olevansa body, käyvänsä punttisalilla etc., tapasin todella ylipainoisen läskin

- mies rakenteli pitkään romanttista kuvaa itsestään, tavatessamme hänellä ei tahtonut lasi pysyä kädessä, oli niin hermostunut eikä mistään muustakaan tahtonut tulla mitään, roikkuu vieläkin itkemässä perääni

- loput ovat olleet ihan asiallisia ja vastanneet juuri sitä mitä ovat esittäneetkin, paitsi että voittopuolisesti osoittautuvat olevan naimisissa olevia miehiä, jotka eivät sitä tunnusta ennen tapaamista, koska tietävät, että tapaamisesta ei tulisi mitään, jos kertoisivat. Luulevat, että tavatessa sitten se asia jotenkin korjaantuu, säälittävää.

- tämä viimeisin on kuitenkin helmi, sanoo asiat juuri niin kuin ne ovat ja on oikeastaan enemmän mitä sanoo, on oikeastaan tullut sellainen tunne, että riitänkö minä hänelle.

Sinnikkyyttä ja rivien välistä lukemisen taitoa tämä kyllä vaatii.

Äänestä
  • Mainitsemasi kaksi ensimmäistä miestyyppiä ovat niitä, jotka muunlaisessa tapaamistilanteessa olisit heti jättänyt huomiotta. Tuossa nettitutustumisen erityispiirre ja riski ...

    Kyllähän niitä epärehellisiä tai valikoitua totuutta kertovia miehiä on niin netissä kuin muuallakin ... en näe siinä suurtakaan eroa esim. "porauslautoilta" kuultuihin episodeihin.

    ... kuin myös niitä helmiäkin liikkuu näissä kuvioissa...

    Äänestä

..jaa-a paljastusten myötä huomattiin että oltiin lähempänä ku arvattiinkaan.
Ja kiinnostavampia tapauksia ku oli annettu ymmärtää. Reipas vuosi ollaan oltu nyt ystäviä.
Molemmilla on perhe jne. Tää homma silti toimii.. ollaan vaan niin mitä me ollaan.. kai se on sitten sitä "nettiliitto"=D..

Äänestä

pariskunnan joka tapasi netissä. Ovat seurustellet noin kolmisen vuotta ja asuneet melkeen saman verran yhdessä, ostivat omakotitalon ja naimisiin menevät tämän kuun 31 päivä. Mies yli 30 vuotias ja nainen hieman alle. Ovat kyllä niin täydellisiä yhdessä.
Eli koskaan ei voi tietää, että mistä se oikea löytyy.

Äänestä

Kyllä netti on nykyään mun tietämäni mukaan yhtä "tavallinen" treffipaikka kuin esim kapakat tms.
Tietenkin nettijutuissa on kielteiset puolensa,liikkuuhan täällä kaikenlaista vipeltäjää - mut näinhän muuallakin..
Itse oon tavannut netin kautta muutaman kaverin, ja kaikki miehet olivat ok - pysyvää seuraa en silloin etsinyt. Yksi suhde elää edelleen hyvin ja ollaan kuin luodut toisillemme.( siis kyseessä vakavampi suhde ).
Tottakai täytyy yrittää ottaa selvää niin paljon toisesta kuin voi ennen tapaamista, eikä liian kiireellä kannata rynnätä ensitapaamiseen. Sähköposti ja puhelin kun on keksitty.
Mutta; kaiken kaikkiaan positiivisia kokemuksia itsellä.

Äänestä

Avomieheni kanssa tapasimme netissä reilu kaksi vuotta sitten. Puoli vuotta keskustelimme vain chatissa ennenkun vaihdoimme puhelin numeroita. Sitten vihdoin ja viimein treffeille ja siitä se oikeastaan alkoi. Etenimme hitaasti, soittelimme, viestitimme ja kävimme ihan oikeasti monena viikonloppuna treffeillä, ennenku eksytiin samojen vällyjen alle. Treffeillä käynti oli mulle outoa kun olin eronnut melkein 7 vuoden suhteesta, enkä siät enne oluut juuri treffaillut ketään. =) Mutta se oli niin ihanaa ja aikuismaista edetä hitaasti.

Ja vuosi seurustelun jälkeen ostimme oman asunnon ja nyt elelemme onnellisena avoparina=) Ja tulevaisuudessa on häät ja oma perhe=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kia kirjoitti:

hei!

olisin kiinnostunut kuulemaan nettisuhteista. eli missä tapsitte, miltä toinen vaikutti, kuinka suhde eteni, miten asiat on nyt jne

kiitos vastauksista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu