Moeps!
Oon villi ja vapaa. Oon 19 ja en ole vielä ehtinyt seurustella vakavasti. Olen kyllä yrittänyt muutamia kertoja mut sit jätkä on aina perääntynyt ja muhun on sattunut.Yritän nauttia kovasti vapaudestani mut aina välillä tulee tunne et tarvitsen jonkun jakamaan kanssani tätä maailman menoa.Surettaa kun tosi monella ystävälläni on mies ja niillä menee hyvin.Olen toki onnellinen niiden puolesta mut mietin jatkuvasti miksen mä löydä ketään itselleni. Kaikki miehet ketä baareissakin vastaan on tullut, on vaan yx asia mielessä: haluan sut mun sänkyyn.Ja sit on viel se et mul ei kelpaa ketä tahansa. Olenkin miettinyt onko mulla liian korkea rima.En myöskään halua satuttaa itseäni sydänsuruilla. On jotenkin vaikee olo. ottakaa kantaa tähän tilanteeseen. Onko jollain samanlainen elämäntilanne?
Oon villi ja vapaa. Oon 19 ja en ole vielä ehtinyt seurustella vakavasti. Olen kyllä yrittänyt muutamia kertoja mut sit jätkä on aina perääntynyt ja muhun on sattunut.Yritän nauttia kovasti vapaudestani mut aina välillä tulee tunne et tarvitsen jonkun jakamaan kanssani tätä maailman menoa.Surettaa kun tosi monella ystävälläni on mies ja niillä menee hyvin.Olen toki onnellinen niiden puolesta mut mietin jatkuvasti miksen mä löydä ketään itselleni. Kaikki miehet ketä baareissakin vastaan on tullut, on vaan yx asia mielessä: haluan sut mun sänkyyn.Ja sit on viel se et mul ei kelpaa ketä tahansa. Olenkin miettinyt onko mulla liian korkea rima.En myöskään halua satuttaa itseäni sydänsuruilla. On jotenkin vaikee olo. ottakaa kantaa tähän tilanteeseen. Onko jollain samanlainen elämäntilanne?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei tartte ees kysyä. Mä ainakin tunnustaudun tismalleen saman kohtalon uhriks. Täytän piakkoin 19. En oo seurustellu koskaan, jos huomioon ei nyt oteta mitään pikkupentujuttuja. Sillon tällön on ollu lupaavia alkuja, mut sit loppu onkin tullu "vähän" yllättäen. Munkin ystävistä moni seurustelee tai sit ainakin melkein seurustelee. Väliin siis ottaa sanomattakin päähän.
Mut ihan niinku sä sanoit, mäkin yritän kovasti nauttia sinkkuudestani ja keksiä kaikkia hyviä puolia. Jotenkin se ruoho on vaan vihreämpää aidan toisella puolella, tässäkin tapauksessa ;)
Mäkin olen miettiny mun riman korkeuttakin, mut sit taas toisaalta, kyllä niit MUN MIELESTÄ mulle sopivia miehiä on olemassa, niin miks sitä laskemaankaan. Sit vielä kun niit ihanii adoniksii aina sillon tällön omallekin kohdalle sattuu, niin voi sitä onnenpäivää. Pari kertaa oon jo ollu niin pilvissä ;)
Mut turha sitä on tosiaan voivotella olotilaansa. Muuten elämä ois vaan yhtä valitusta. Moni varattu haikailee sinkkuuden perään, joten eiköhän sinkkuilla niittenkin puolesta :) Tänä vuonna tein uudenvuodenlupauksenkin: En kulje onneni ohi tekemättä asian eteen jotain. Mikä suomeks sanottuna tarkottaa jotakuinkin seuraavaa: Nähdessäni mielenkiintoisen miehen baarissa, toimin enkä vaan haaveile.
Unohtakaa jo nyt ne baarit, siis fiksuilla vapailla miehillä on muutakin tekemistä iltasella...
Koittakaa vaikka suosittuja lenkki-paikkoja tai koulu/työ ympäristöjä.
Se missä riman haluaisi pitää vaihtelee kyllä suuresti, kun istuu yksin kotosalla tuntee että kukakohan minutkin huolisi. Mutta kun lähtee liikekannalle ja näkee kaikkien katseet, osoittelevat sormet ja jopa sivullisten kavereilleen kehumisen niin tuntee taas vahvaa itsevarmuutta tasostaa ja haluaa pitää sen ehdottomasti. Vaikka yksinäisyyden hinnalla, vaikka se onkin erittäin kova hinta maksettavaksi.
Niin, on se jännä juttu, että kun yksinäisyys on aika perseestä niiin siiitä huolimatta sitä ei kyllä todellakaa huoli ketä tahansa siihen sohvan viereen kyhnötämään.
Olen 21 vuotias mies enkä minäkään ole löytänyt sitä oikeaa. Mutta elämä vaan jatkuu eteenpäin. Mutta kenties sitä joskus sitten löytää sen oikeankin.