Olen huomannut, että jos vain suhteessa on molemmilla samat arvot, se kyllä sujuu ilman sen kummempaa "hoitamista" edes.
Ja päinvastainen taas ei ala toimia, ei vaikka kuinka "hoidetaan".
Esim. jos toinen ei juo tippaakaan, hänen voi olla vaikea kestää toiselta edes vähäistä juomista. Jo yhdestä saunakaljasta näkee punaista ja verenpaine nousee (tämä ei koske itseäni, mutta tunnen tapauksen).
Ja jos toinen on sitä mieltä että menoistaan kuuluu kertoa toiselle, mutta toinen vain tulee ja menee eikä halua kertoa toiselle mitään, tulee paljon turhia epäilyjä ja kyyneleitä.
Esim. minulla on sellainen ajatus, että en halua salata mitään, vaan ihan mielelläni kerron miehelleni kaiken.
Jos tulen vaikka myöhässä kotiin, kerron missä olen ollut.
En ajattele sitä "tilityksenä", vaan onhan mukava jutella päivän aikana tapahtuneista asioista.
Mieheni sen sijaan ei koskaan kerro, ellen sitä erikseen kysy.
Ja mieheni onkin tottunut siihen, että jos vaikka äitini soittaa niin me molemmat kuuntelemme ja puhumme puhelimeen yhtä aikaa.
Mutta jos hänen vanhempansa soittavat, ja osoitan kuulevani mistä on puhe, hän laittaa heti äänen pienemmälle.
Niin vähäpätöinen asia kuin se onkin, minua loukkaa ettei hän samalla tavalla jaa vanhempiensa puheluita kanssani, mutta odottaa kyllä ilman muuta saavansa kuulla minun puheluitani äidilleni..
Toinen asia on, että mies saattaa valehdella pienistä asioista, vedoten siihen ettei halua turhaan huolestuttaa ja hänestä se on normaali ja jopa tarpeellinen osa parisuhdetta.
Tätä minä en taas voi ymmärtää, miten valehtelu voi PARANTAA suhdetta, kun se vie luottamuksen, joka on suhteen tärkein perusta?
Minua kun ei liikuta, onko kyseessä pieni vai iso asia, vale on aina vale.
Ja päinvastainen taas ei ala toimia, ei vaikka kuinka "hoidetaan".
Esim. jos toinen ei juo tippaakaan, hänen voi olla vaikea kestää toiselta edes vähäistä juomista. Jo yhdestä saunakaljasta näkee punaista ja verenpaine nousee (tämä ei koske itseäni, mutta tunnen tapauksen).
Ja jos toinen on sitä mieltä että menoistaan kuuluu kertoa toiselle, mutta toinen vain tulee ja menee eikä halua kertoa toiselle mitään, tulee paljon turhia epäilyjä ja kyyneleitä.
Esim. minulla on sellainen ajatus, että en halua salata mitään, vaan ihan mielelläni kerron miehelleni kaiken.
Jos tulen vaikka myöhässä kotiin, kerron missä olen ollut.
En ajattele sitä "tilityksenä", vaan onhan mukava jutella päivän aikana tapahtuneista asioista.
Mieheni sen sijaan ei koskaan kerro, ellen sitä erikseen kysy.
Ja mieheni onkin tottunut siihen, että jos vaikka äitini soittaa niin me molemmat kuuntelemme ja puhumme puhelimeen yhtä aikaa.
Mutta jos hänen vanhempansa soittavat, ja osoitan kuulevani mistä on puhe, hän laittaa heti äänen pienemmälle.
Niin vähäpätöinen asia kuin se onkin, minua loukkaa ettei hän samalla tavalla jaa vanhempiensa puheluita kanssani, mutta odottaa kyllä ilman muuta saavansa kuulla minun puheluitani äidilleni..
Toinen asia on, että mies saattaa valehdella pienistä asioista, vedoten siihen ettei halua turhaan huolestuttaa ja hänestä se on normaali ja jopa tarpeellinen osa parisuhdetta.
Tätä minä en taas voi ymmärtää, miten valehtelu voi PARANTAA suhdetta, kun se vie luottamuksen, joka on suhteen tärkein perusta?
Minua kun ei liikuta, onko kyseessä pieni vai iso asia, vale on aina vale.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toimi samoin puhelinkulttuurissanne. Älä anna hänen kuunnella henkilökohtaisia keskustelujanne, äläkä kerro kuka soitti ennenkuin hän kysyy.
Epärehellisyys onkin hankalampi juttu, pelkäänpä että joudut kestämään sitä.
olenkin yrittänyt tehdä, mutta hän vain tulee aina tottumuksesta luurin viereen kuuntelemaan ja kommentoimaan.
En usko että hän "käsittäisi vihjettä" jos hätistelisinkin hänet pois.
Miehet on vähän yksinkertaisia näissä jutuissa..
Uskon, että jos alan muutenkin muuttua pidättyväisemmäksi, ei hän tajuaisi vihjettä vaan varmaan epäilisi että petän tms.
Enkä yksinkertaisesti OSAA olla hölöttämättä asioitani, tuntuu että räjähdän jollen saa kertoa missä olin ja mitä tein ja mitä kaikkea kivaa näin..
lisää ystäviä, joille hölötät omia kuulumisiasi.
Luulenpa, että miehesi voisi nauttia välillä
hiljaisuudestakin.
Minusta kuulostaa kummalliselta, että puhelutkin
pitäisi jakaa toisen kanssa. Ymmärrän miestäsi.
Hän kaipaa myös yksityisyyttä.
Ei kai heti tarvitse olla epäilemässä toista
pettämisestä, vaikkei toisen joka askelta tietäisikään. Missä on luottamuksesi?