kävin tänään koirani kanssa eläinlääkärissä. diagnoosi oli: koiran suusta löydetty kasvain. koepala otettu ja lähetetään tutkittavaksi. tulosten tullessa (kestää noin viikon) soitetaan asiakkaalle.
oon itkeny melkein koko illan. mun koira on vasta 7-vuotias, eli sen pitäis elää vielä monta vuotta.. mulla on ihan tajuton päänsärky (en oo saanu mitään syötyä, ku ei oikein maistu...) ja äsken oli niin paha olo, et oksensin. miltäköhän tää sit tuntuu, ku on pakko lopettaa koira? ja kyse ei oo siitä, ettenkö ois kokenu tätä aikasemmin.. mun perheeltä on lopetettu jo 5 koiraa ja oon vasta 19-vuotias. tosin tää on mun eka ikioma koira, joten asia on ehkä vähän eri.
onko kenelläkään ideoita, miten sais jotain tehtyä, eikä vaan ajattelis tota asiaa koko ajan. mä opiskelen ja käyn töissä, joten tekemistä kyllä on, mutku haluisin olla koko ajan koirani kaa, joten mitä mä teen? auttakaa, olkaa niin kilttejä!
oon itkeny melkein koko illan. mun koira on vasta 7-vuotias, eli sen pitäis elää vielä monta vuotta.. mulla on ihan tajuton päänsärky (en oo saanu mitään syötyä, ku ei oikein maistu...) ja äsken oli niin paha olo, et oksensin. miltäköhän tää sit tuntuu, ku on pakko lopettaa koira? ja kyse ei oo siitä, ettenkö ois kokenu tätä aikasemmin.. mun perheeltä on lopetettu jo 5 koiraa ja oon vasta 19-vuotias. tosin tää on mun eka ikioma koira, joten asia on ehkä vähän eri.
onko kenelläkään ideoita, miten sais jotain tehtyä, eikä vaan ajattelis tota asiaa koko ajan. mä opiskelen ja käyn töissä, joten tekemistä kyllä on, mutku haluisin olla koko ajan koirani kaa, joten mitä mä teen? auttakaa, olkaa niin kilttejä!
Vastaukset 63
Vanhimmat
Kyllähän eläimillekin tehdään kaikenlaisia leikkauksia, joten ei muuta kun koira leikkaukseen. Tosin se kyllä maksaa, mutta eipähän tarvi lopettaa koiraa sitten.
Hei Sinulle ja koirallesi!
Minä olen tämän illan miettinyt kissamme viemistä piikille, se on 15 ja kuihtuu silmissä, olen päättänyt ,etten minä sitä vie. Minulla ihan sama olo, kuin sinulla. Koira kuoli vuosi sitte ja 10 vuotta takaperin toinen koira ja pikkueläimiä kuten kani ym. on jouduttu lopettaan, vanhuuden takia. Kissa karkasi viime kesänä. Nyt on sitte jonkun muun vietävä tää kissa. Tää on ihan kauheata, aivan kuin perheenjäsen poistuisi, ei sille mitään voi.Jaksetaan!
aika usein kun koiralta leikataan syöpä, se syöpä leviää sen jälkeen räjähdysmäisesti ja koira on pakko lopettaa parin päivän sisällä, sen takia oon vähän epäileväinen...
... kun koira /lemmikki sairastuu mutta sinulla on vielä toivoa ethän tiedä mikä koirallasi on,kasvain voi olla myös "harmiton" ja hyvänlaatuinen jolloin se vain nukutuksessa poistetaan ja pian on koirasi kuin "uusi" :-)
Kasvaimet eivät aina ole automaattisesti syöpää,on rasvapatteja,hyvänlaatuisia kudoskasvaimia,yms.
Itse jouduin muutama vuosi sitten lopetuttamaan kuusi vuotiaan koirani koska se oli niin sairas ettei hoidoista enää ollut takeita ja eläinlääkärikin sanoi että koska ei ole takuuta että koira paranee on minun velvollisuuteni päästää kaveri kärsimyksistä, se on iso RAKKAUDEN teko päästää irti silloin kun paras kaveri kärsii se tuntuu pahalle ja meillä kaikilla eläinten omistajilla voi tuollainen päätös olla edessä koska tahansa, olet koirallesi sen "velkaa" että jos niin ikävästi käy että koira joudutaan lopetuttamaan SINÄ saatat sen viimeiselle matkalleen eikä kukaan muu, se ei ole niin kamalaa kuin luulisi (olen ollut monessa eutanasiassa mukana) eläin ensin rauhoitetaan niin että se nukahtaa ja sitten annosta lisätään niin että sen sydän pysähtyy lähtö on kaunis ja rauhallinen ja varmasti parempi vaihtoehto kuin paha olo ja kärsimys / kipu !!
Mutta älä sure etukäteen luulen että sinulla ei ole aihetta huoleen, tule kertomaan tänne kuinka siinä sitten kävi ja mikä oli diagnoosi koiralle!
Jaksamista sinulle ja lämmin hali!
että se kasvain on sellasessa paikassa, että sitä on todella vaikea poistaa kokonaan (vaikka se oiskin hyvälaatuinen) ja en hirveesti enää haluis nukuttaa ton ikästä koiraa, ku siit rauhotuksestakin kesti tosi kauan herätä kunnolla..
joo oon kyl vieny ite yhen koiran loppupiikille ja tiedän miltä se tuntuu ja mitä siinä tehään, joten se ei oo ongelma, ja tiedän ja kannatan eutanasiaa (jopa ihmisillä), mut silti se on vähän hankalaa...
tulokset tosiaan sain tänään. ne oli sekä hyviä että huonoja.
hyvät eka: se on syöpäkasvain, mutta sellanen "hyvänlaatunen" syöpäkasvain, että se ei todennäköisesti lähetä etäpesäkkeitä. (mutta se on vaan tällä hetkellä, tulevaisuus voi muuttaa sen asian...)
sitten huonot: se on jo niin levinnyt koirani leukaluuhun saakka, että jotta se leikkauksella saataisiin pois, pitäisi koiralta poistaa puolet leukaluusta, jolloin koira söisi loppuelämänsä velliä, ei hyvä idea!
nyt vaan ootellaan taas ens viikkoon, et eläinlääkäri selvittää hoitovaihtoehtoja ja sitä kannattaako niitä ees yrittää. mut nyt on jo uus pentu hakusissa...
hei!
kiva kun si kuulla tulokset.
Minun koiraani rpesivt leikkaamaan muusta syystä, kunnes eläin lääkäri sitten löysi sieltä kasvaimen. Onneksi se ei ollut pahasti levinnyt.
Se pystyttiin leikkaamaan ja lääkäri sanoi että koiran ennuste on että se voi elää vielä muutamia vuosia.
On tosiaankin surkeaa jos koira ei voi syödä kuin velliä, kun ajattelee omalle kohalle.
Joo.. mutta.. en rupea selittelemään mitään ihmeellistä, sill tällä palstalla nousee melua pienestäkin... nähtävästi.
Voimia sinulle, nauti ja ole koirasi kanssa, ehkä vietät viimeisiä hetkiä jotka ovat niitä kultaakin kalliimpia!
Muista, ettei uusi korvaa koskaan vanhaa, vaan uusi voi lohduttaa ja auttaa muistamaan ne parhaimmat ajat jotka koirasi kanssa vietit.
"mut nyt on jo uus pentu hakusissa"
- sittenhän sulla ei ole mitään ongelmaa. Asia on jo hoidossa! Kaikki hyvin, heitä vanha koira vaikka roskiin kun uuden voi aina hankkia!
Tajuatko mitä puhut?!
Aika tunteetonta tekstiä.
tarkottaa siis sitä, että etsin pentua, kyllä mutta en aio ottaa sitä ennen vanhan poismenoa. en todellakaan heitä vanhaa koiraa roskiin, enkä minnekään muuallekaan. uus pentu hakusissa tarkottaa mulla sitä, että tutkin vanhempia, mahdollisia tulevia yhdistelmiä ja kasvattajia. ei sitä, että otan heti toisen koiran..kyllä mahdollisuutena ois ollu sekin, et annan vanhan koirani vanhemmilleni ja otan pennun, mutta päätin olla tekemättä niin, joten olenko vielä tunteeton?
ei hei aina tartte ajatella heti pahinta vaihtoehtoa.
Et voi olla tosissas! Sä suret jotain koiraa kun täällä on usein ihmishengistä kyse.
Koita ajatella niin että se on vain koira, onneksi ei kukaan sun lähipiirin ihminen!!
Hanki vaikka kummilapsi jostain nälänhätäisestä maasta ja kirjottele hänen kanssaan! ostele hänelle kivoja tavaroita, kerro miten kiva koira sinulla on ollut, AJATTELE NIITÄ MUKAVIA MUISTOJA KOIRASTASI. Lähetä valokuvia itsestäsi, koirastasi ym.. elämä on paljon muutakin kuin koira"
Kyllä varmasti kirjoittaja on tosissaan! Etpä taida itse koiraa omistaa...
Itselläni on ollut myös yksi kissa ennen nykyistä ja olihan sen ensimmäisen kuolema surullista, mutta ei mitenkään verrattavissa isäni kuolemaan. Voinhan aina ottaa uuden kissan vaikka se ei tietysti sama olekaan, mutta uutta isää en saa ikinä. Surunsa kullakin tosin, mutta itse antaisin nykyisen kissani pyövelille milloin tahansa jos isäni takaisin saisin. Kannattaa tosiaan ajatella että onneksi se on vain koirasi...
.. yritän nyt sanoa tän mahdollisimman kiltisti, mutta teillä kolmella ("tyttö", "Huhhuh" ja "isin tyttö -81") ei taida olla käsitystäkään siitä mitä mä tunnen. kuten jo sanoin oon 19-vuotias, mutta jätin kertomatta muutaman asian. Mä en oo ikinä, EN IKINÄ, eläny ilman koiraa (itse asiassa vast syyskuun alusta oon eläny "vain" yhden koiran kaa). oliskohan ruotsin risteily eli pari päivää pisin aika mitä oon ikinä ollu erossa koirista, ei anteeks, kerran olin viikon espanjassa, se on pisin aika. eli siis oon koko elämästäni varmaan korkeintaan 3 kuukautta ollu erossa koirista.. sillon on täysin mahdotonta ajatella sitä VAIN koirana. enkä edes haluisikaan ajatella. enkä haluis ikinä olla ilman koiraa. just sen takia tää tuntuu niin pahalta, ku ei oo toista koiraa (vielä...!). joten pitäkääpä ne päänne kiinni, ku ette tajua toisen tunteita!
Enhän minäkään IKINÄ ollut elänyt ilman isääni kuin vasta 21-vuotiaana. Ja niitä isiähän voi kuitenkin olla "vain" yksi kerrallaan ja "vain yksi koko elämässä. Ymmärrän kuitenkin tunteesi, mutta en vain pidä ihmisistä jotka yrittävät rinnastaa eläimet ja ihmiset samalle tasolle. Joka tapauksessa kannattaisi varmaan kirjoitella tuonne Lemmikit-palstalle ja siellä kohtaan koirien terveys. Siellä ehkä voisit saada enemmän ymmärrystä huolillesi, tämä palsta kun on varmaankin tarkoitettu enemmänkin ihmisten terveyteen liittyviin juttuihin, joita ei kuitenkaan voi vakavuudessaan verrata koirien terveysongelmiin. Koira ja ihminen ovat kuitenkin aivan eri asia, ei sikäli ettei molempien terveydestä ja hyvinvoinnista voisi olla huolissaan mutta ehkä hieman eri mittakaavassa.
vain te ootte verrannu ja vain te ette ymmärrä....
ja missään ei oo määritetty et tää palsta on tarkotettu enemmän ihmisten ku koirien ongelmiin...
on se ihanaa, ku aina joku tulee valittaan, et ku toi on vaan pikkujuttu (mitä se ei todellakaan ole!) ja mun juttu on paljon pahempi.
mä vaan pyysin vähän myötätuntoa, mutta sun kaltasilta ihmisiltä sitä on näköjään turha odottaa...
Sanoin että ymmärrän tunteesi, mutta että ehkä parempi paikka olisi tuolla koirien terveydessä kuin täällä missä ihmiset ovat suruissaan menetettyään kenties sen tärkeimmän ihmisen elämässään... ja usko pois huomaat kyllä eron koiraasi kohtaan tuntemaasi suruun kun tällaisen henkilön menetät. En sano, ettetkö voisi olla suruissasi koirasi tilasta, mutta olisit edes iloinen ettei kyseessä ole isäsi, äitisi, poikaystäväsi jne. koirasi sijaan.
Lienee aika selvää että tämä palsta on tarkoitettu ihmisten terveyteen liittyviin kysymyksiin, vaikka sitä ei tuolla yläotsikossa ole tarkasti määriteltykään. Vai mitä sanot kuulostaako esim. kankkunen, kuukautiset, MS-tauti, naistentaudit, tupakointi jne. siltä että tämä olisi koirien terveyteen tarkoitettu palsta. Koirien terveys-palsta kun tosiaan on erikseen.
pakko sanoa, mutta et ymmärrä kun heti vähättelet niitä. totta kai minä ymmärrän sen eron, mutta en ole realisti, eikä kovinkaan moni ihminen tällaisessa tilanteessa kyllä olisikaan. ja usko tai älä, täällä tuli enemmän vastauksia kuin siellä, joten annapa olla, tämä minun kysymykseni täällä ei voi tehdä sinulle ollenkaan pahaa, joten miksi pitää heti valittaa.. ja sitä paitsi kissasta luopuminen on eri asia kuin koirasta luopuminen...
Minä tiedän, mitä on kun menettää koiran.
Itse olen 18v. ja hemmetin eläinrakas ihminen.
Kun sain koiran, olin 7-8vuotias.
Pelkäsin sitä ennen koiria, mutta tuo koira sai minuun turvallisuuden tunteen,yhtä äkkiä huomasin etten pelännytkään enää koiria.
Kammpailin koirani kanssa sen ollessa 6v. kasvaimesta, aivan ninkuin sinäkin. Meillä se oli pitempi prosessi.. enkä jaksaisi sitä kaikkea täähän kirjoittaa..
Mutta koirani leikattiin, pelkäsin ja rukoilin ja koirani selvisi. Nukuin pesuhuoneessa koirani kanssa patjalla, olin niin onnellinen.
Eläin lääkäri sanoi että se saattaa elää vielä muutaman vuoden.
Ja niin tuli kesä 2003.. Oli sunnuntai.. koirani (9v)ulisi ulkona ja se näytti hyvin sairaalta.. kärsi.. soitin eläinlääkärille, se sanoi ettei ehdi ottaa vastaan ja antoi vain hoito ohjeita..
Koiramme peräpäässä oli kärpäsiä jotka tunkeutuivat ihon läpi. Hoidimme koiran juuri niinkuin lääkäri sanoin. Koirani nautti suunattomasti...
Mutta se ei auttanut.. koriani ulisi ja käveli hermostuneesti..ajattelin että kasvain on varmasti levinnyt.
soitin vielä elinlääkärille, ei toivoakaan että olisi päässyt sinne..
Pelkäsin ja rukoilin, heätessäni seuraavana aamuna juoksin 5:den aikoihin ulos katsomaan koiraani, se oli rappusilla, elossa. Halasin ja sanoin kuinka suunattomasti rakastan sitä.
Tuona aamuna meidän piti lähteä matkalle kiertämään suomea.
minulla ol kauan tunne ettei minun pitäisi lähteä, mutta ajattelin että se olisi viimeinen loma perheen kanssa.
Ennen lähtöäni koirani makasi puskassa, silitin, pussasin sitä otsalle, kerroin kuinka pljon rakastan sitä ja että se on maailman paras koira. Iskin silmää, koirani iski takaisin. Tein saman toisen kerran.
Sitten lädimme, koirani jäi kotiin sukulaisteni kanssa.
Minulla oli vahva tunne kokoajan että pitäisi jäädä kotiin.. mutta menin silti.
Rukoilin kokoajan koirani puolesta, rukoilin ja itkin..
Kunnes illalla sukulaisemme soitti ja sanoi että koiramme nukkuu järvenrannalla ikuista unta.
Itken vieläkin kun kerron tästä... vaika siitä on mennyt jo yli puoli vuotta.
Olsin vain halunnut nähdä koirani vielä kerran, laittaa se hautaan nätisti, antaa viimeisen suukon.. Sanoa vielä kerran kuinka rakastn sitä..
Muistan yhä ensimmäiset leikkimme, samoin myös viimeisen. Kerroin koiralleni kaiken, ilot ja surut. Me olimme parhaita ystäviä, kuin sisaruksia..erottamattomat.
Itken ja suren vieäkin päivä päivältä koiraani, mutta tiedän että se ei enää kärsi ja voi hyvin. Tänäkin iltana vien koirani haudalle kynttilän, muistuttamaan miten upea koira se oli ja miten paljon me kaipaamme sitä.
Älä sure vielä koirasi puolesta, sillä joskus tulevaisuudessa ehdit suremaan liikaakin.
Nyt ole koirasi kanssa mahdollisimman paljon, vietä aikaa sen kanssa, nauti ja ulkoile. Mutta pidä huoli myös itsestäsi! äläkä unhoda työtäsi tai muita lähesiäsi!
Laita maili osoite jos haluat ruveta mailailemaan!
olisin todella iloinen :)!
Millä tavalla kissasta luopuminen on eri asia kuin koirasta luopuminen
esim. koira tulee yleensä aina ovelle, kun tulee kotiin, kissa ei. koira on yleensä seurallisempi kuin kissa. koira "tarvitsee" ihmistä enemmän kuin koira. joten kiintyminen on erilaista. ihan samalla tavalla kuin marsun ja kissan omistaminen on erilaista.
en usko,että nimimerkki, joka kuitenkin asettaa koirat ja ihmiset eri asemaan,on väärässä.Kyllä esim. nimim. tyttö muitten samanhenkisten kanssa on oikeassa...eläin voi toki olla rakas omistajalleen,mutta enemmän minäkin surin vanhempani kuolemaa nuorena kuin koirani...äiti oli nuori,33-vuotias ja itse 6 v.Ja koira kuoli "vanhuuteen"...eli suhteellisuudentajua voi kasvattaa.Olet varmaan melko "pumpulissa kasvanut",millään muotoa pilkkaamatta,et kirjoittaisi noinkin aikuisena enää teinin tekstiä muutoin.Jaksamista sinulle kuitenkin!
on tää kumma tää maailma. ei näköjään enää pitäis ees avatu suutaan, ku aina tulee näit v***n viisastelijoita vastaan.
en oo väittäny et lemmikin ja esim. vanhemman menettäminen olis sama asia, mut en vaan jaksa tajuta sitä, että teitä, jotka väittää että se on vaan koira, riittää loputtomiin.
mä en ny kaipaa mitään tän asian vähättelemistä.
mä elän hetkessä, toisin ku suurin osa kaikista muista näköjään. ja mä elän tunteitteni mukaan. se kuitenkin on sellanen "taito" jonka moni haluis osata. joten en aio tästä muuttua yhtään realistimmaks. joten antakaa vaan olla.
on se kumma, ku ei enää saa edes surra rauhassa ilman et joku tulee haukkumaan sitäki, et miks sä suret, ku se on vaan koira?
se "vaan koira" on ollu mun paras ja luotettavin ystävä viimeset 7,5 vuotta. se ei oo kertaakaan pettäny mua, mä sen useammankin kerran, mut joka kerta se on antanu anteeks. se rakastaa mua pyyteettömästi ja näyttää tunteensa suoraan.
toisin ku suurin osa ihmisistä!
mut mä ny en enää jaksa teit vähättelijöitä ja taas vaihteeks teen sen mikä on yleensä parhain vaihtoehto: annan teijän olla vaan omassa "typerässä korkeudessanne" ihan rauhassa miettimässä, mikä on suremisen arvosta ja mikä ei!!!
parka;jos voimia riittää hermostua,niin olet lapsellinen,et edes teini.Haistattele vaan,jos oloas helpottaa,ehkä onkin paras,että pysyt eläinten parissa....nehän ei voi haistattaa takaisin.Sure rauhassa,mitä sä sitten täällä palstalla ruikutat yhdestä rakista...tere menoksi sullekin,keskenaivoinen....pane oikein surujuhlat pystyyn.P.s kannattais varmaan aikuistua...19-vuotias ja on vielä 5-vuotiaan tasolla...
helvetin tyhmä.Täällä sua yritetään lohduttaa ja sä vaan räkätät vastaan.Balsamoi hurttas ja laita se hyllykköös...suhteellisuudentajua vaan sulle,valittaja "mua ei ymmärretä,mua ei ymmärretä....." ruik ruik
taidakaan surettaa,vaan ärsyttää,kun sun räytymiseen ei kaikki lähde mukaan.Teini mikä teini,totuus....vaikka olet kyllä jo aikuinen-käyttäydy sen mukaisesti.
koiranvihaajat. Kuinka te kehtaatte herjata ihmistä, jolla on todellinen suru. Itse olette teinejä ja 5-vuotiaan tasolla ainakin tunneälyltänne. Te olette juuri niitä, jotka keväisin itkette lumen alta paljastuvista koiranpaskoista. Häpeän puolestanne.
Höpö höpö. Ja suuripa tuntuu olevan surusi kun seuraava koira on jo varattuna...
ja tota en jaksa enää selittää... jos otat sen noin, ni omapahan on ongelmas. ei mun, ei mun koiras, eikä tulevan koiran...
Sori vaan jos yritin saada sinut tuntemaan olosi paremmaksi kehottamalla sinua ajattelemaan että onneksi kyseesä ei ole ketään läheisesi. Itse taisit puolestasi sortua vähättelyyn väittämällä että kissan kuolema olisi jotenkin eri kuin koiran. Tosiasia on että jotkut pitävät koirista, jotkut kissoista, mutta eläimiä ne ovat kummatkin ja kumpiinkin voi kiintyä aivan samalla tavalla... mutta ei mielestäni kuitenkaan samalla tavalla kuin läheisiin ihmisiin.
"Et voi olla tosissas! Sä suret jotain koiraa kun täällä on usein ihmishengistä kyse."
Mitä toi tarkottaa? Jokasella on oikeus surra. Tämä "koiratyttönen" voipi ajatella että se koira tuntuu PERHEENJÄSENELTÄ!!!
Mä oon tuntenu ton kaiken saman. Mä surin sitä ja yritin keskittyy muihinkin asioiden. Pikkuhiljaa en enää ajatellu sitä (tai yrittää olla ajattelematta). Mä pääsin sen yli, suremalla!
Kyllä mua vieläkin joskus itkettää, mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa. Hanki vaikka uusi eläin ja yritä olla ajattelematta koiraasi, päivä päivältä enemmän. Voimia sinulle, koiratyttönen! Koita jaksaa!
Muistakaa kaikki; jokaisella on oikeus surra!
Eläin kuin eläin, siihen kiintyy ja sitä rakastaa ja sitä suree kun on aika mennä. Toiset rakastavat kissoje, toiset koiria, toiset lintuja jne. Eivät eläimet ole millään tavalla eriarvoisia, kun on kyse niiden rakastamisesta.
Itse itkin pienenä jopa miljoonakalojen perään, hautasin niitä ja niin myöskin liskoni. Minulle eläimet ovat omalla tavallaan tärkeämpiä kuin ihmiset, niihin voi luottaa, toisin kuin joihinkin ihmisiin. Mutta tässä en nyt halua sanoa, että ihmisen kuolema ei järkyttäisi tms. Totta kai pelkään, että joku perheestäni kuolee. Onneksi sellaista ei ole vielä tapahtunut!
Mutta pointtini oli: älä eriarvoista eläimiä. Kyllä se kissakin kiintyy ihmiseen ja näyttää sen. Ja on koiria, jotka eivät ihmisistä välitä.
Hei rakki ja jakke, teitä ei ainakaan kukaan sure kun kuolette!
Tylsää aina törmätä noihin tolloihin,jotka pitävät ihmiselämää jotenkin arvokkaampana kuin eläinten.
Mutta ehkä säkin aikuistut joskus,toivottavasti!
missäs se kissa on jos se ei ole ovella kun tulee kotiin!??! kissa osaa olla yhtä seurallinen kuin koira. ei kai koirakaan koko ajan ole hyppimässä ja pomppimassa vieressä?? tietty on kissa rotuja jotka ei ole nii seurallisia mutta niin on koiriakin.
Minulle ainakin kissasta luopuminen oli vaikein kokemus elämässäni tähän mennessä. Kissa eli kanssani juuri tärkeimmät vuodet kasvoin sen kanssa. Vieläkin tulee kyyneleet, kun kissaani ajattelen, vaikka kuolemasta on jo kulunut kolme vuotta. Vaikka ottaisin nyt koiran ja se myöhemmin kuolisi en usko, että siitä luopuminen olisi yhtä vaikeaa. Vaikka minulla on nyt kaksi kissaa, en usko, että niidenkään kuolema tulee olemaan yhtä vaikea asia.
Tämä kissa oli vain "elämäni kissa" ja en saa sitä koskaa enään takaisin. Kissani kuolema oli minulle vaikeampi kuin pappani eli ihmisen kuolema. Kissalla oli vain niin suuri rooli elämässäni. Minua ei haittaa, vaikka täällä ei kukaan ymmärtäisi mitä kissani minulle merkitsi parempi niin, koska se oli ainut laatuinen ja parempi, että vain hyvät ystäväni ymmärtävät. Tätä kuvaa hyvin parhaankaverini tunteet; hän itki kun minulla oli pahalla olla ja itki myös kun sain tietää asiasta, vaikka hän ei edes pitänyt kauheesti kissoista. Ymmärrän kyllä, että joillekkin koira on tärkeämpi, mutta ei pidä vähätellä, mikä on tärkeää kennellekkin. Ja uusi eläin ei koskaan pysty korvaamaan menetettyä. Eläimetkin on yksilöitä.
Toivotaan että kasvain olisi hyvänlaatuinen. Muussa tapauksessa yhdyn mielipiteeseen, jossa oltiin sitä mieltä, että eläin olisi päästettävä tuskastaan jos sairaus on vakava. Olen todella pahoillani, että joudut nyt mietiskelemään noita surullisia asioita, toivon että koirallasi ei olisi mitään hätää.
Olen itse murehtinut paljon eläimen luopumisen tuskaa, ja uskon tietäväni kuinka kamalaa se on.
Voimia sinulle ja hei, älä välitä noista kommenteista, joissa sinun suruasi vähätellään, kaikilla meillä on ongelmamme ja murheemme, ketään niistä ei saisi vähätellä.
siinä se jo tulikin...
puutu kuin aamen!
miten joku koira kuulunee tälle palstalle.Kuule pentu (ainakin mieleltäs)tapahtuu pahempaakin:nuoria isiä ja äitejä ja lapsia kuolee ja sulla on KOIRASTA hätä.Mee kuule psykiatrille.Sulla on täysin vinoutunut maailmankuva.Oksentelemisia.
Olisit voinut jättää viestisi kirjoittamatta, olet todella törkeä!!!
Jos toisella on suru ja tämä keskustelu on:
Kuolema ja suru on hänellä oikeus purkaa sydäntään tänne missä surusta keskustellaan.
Suru, oli se sitten millainen hyvänsä voi koskettaa vielä joskus sinuakin, ehkä ja toivottavasti muistat silloin mitä tälle tyttöselle kirjoitit!!!
nyt et tiedä minun suruistani mitään,enkä sympatioita aio saiteille tulla ruikuttamaan.Olet itse törkeä,jos et tajua,että maailmaan mahtuu muutakin kuin koiran kuolema tai edes sairaus...toivottavasti muistat itsekin mahdollisessa surussasi,mitä potaskaa tänne heittelit...vai tyttönen,aikuinen akka...
"kuolema ja suru"
Surua se on, menettääpä sitten ihmisen tai eläimen.
Se ei ole teiniä jos kirjoittaa tänne surustaan, sillä eläimen menettäminen koskettaa kanssa, joillekkin eläimen menettäminen on hyvin vaikeaa..
Ihmettelen sitä että täältä pitäisi saada tukea toisilta ihmisiltä, mutta mitä vielä! täällä haukutaan sen minkä ehitään!
Menkää hyvät ihmiset itteenne aja ajatelkaa, se joka on elänyt koko ikänsä kuin paita ja peppu eläinten kanssa menetti sen eläimen, suree ja on muka teini?!?!!
minä taas ihmettelen näitä koiraansa surevan nuoren tyrmäyksiä,kun joku yrittää sanoa jotain auttavaakin.Suru on surua,se on selvä,mutta miksi ei ota edes pientä apua ja lohdutusta vastaan tämä nuori;oli täällä asiallisiakin vastauksia.
Saat Ihmetellä ja Kummastella minun puolestani vaikka loppu elämäsi!
Minä olen 4-vuotiaana jäänyt orvoksi ja näihin
54-vuoteen on kertynyt suruja niin paljon että voisin niistä kirjan kirjoittaa.
Minulla ei ole niin pahaa vihamiestä jonka toivoisin kokevan ne kaikki mitä itse olen joutunut kokemaan, en edes sinulle toivo vaan toivon hyvää ja surutonta elämää!!!
Tuolla tyttönen tarkoitin tätä koiratyttöä.
Lemmikki keskustelussa ei edes ole kohtaa:
KUOLEMA ja SURU!!!
Viestisi rivienvälistä paljastuu että olet itse jäänyt ilman RAKKAUTTU!
Siitä johtuen vihaat niitä joilla on joku rakkauden kohde.
19v. ei ole enään mikään pentu mutta sinä voit olla!
Menehän itse purkamaan niitä vihamielisiä ajatuksia asiantuntijalle ennen kuin on liian myöhäistä ja samalla siivoat suusi!
On ihailtavaa että tänä aikana löytyy vielä nuoria jotka eivät juopottele, käytä huumeita vaan heillä on RAKKAUDEN KOHDE!!!
Sinähän se oot tainnu tajuta tämän palstan tarkoituksen ihan väärin ÄÄLIÖ!! Mikä ihme saa sinut ajattelemaan niin että on oikeus surra vain ihmisiä?? Taidat olla itse HIEMAN tunneköyhä. Etkö kertakaikkiaan voi ymmärtää että joillekin ihmisille eläimet ovat aivan yhtä tärkeitä kuin ihmisetkin. Sulta taitaa puuttua jotain...
Et ole ainoa joka tällä palstalla on saanut köniinsä. Ihmeelliseltä tuntuu että nimenomaan tällaiselle palstalle eksyy ihmisiä jotka jaksavat vielä tapellakin mutta niin se vain on. Ilmeisesti jotkut vellovat omissa murheissaan niin totaalisesti etteivät näe enää mitään muuta, ja se on sitten syy halveksia muunkaltaisia murheita. Suru on kuitenkin surua, johtui se mistä hyvänsä. Vähän oudolta neuvolta kuulostaa se, että sinun pitäisi olla iloinen ettei arpa osunut tällä kerralla ihmiseen... Hyvähän se on nähdä asioissa hyviä puolia mutta eikö tuo ole kaukaa haettua? Yhtä hyvin voisi sanoa ystävän menettäneelle että olkoon iloinen että se ei ollut puoliso tai se paras ystävä, toiseksi paras vaan. Että ole nyt sitten iloinen....
En ole lukenut muiden kommentteja mutta:olen hengessä mukana,eläinrakkaana itsekin.Toivotaan parasta,että kasvain olisi hyvänlaatuinen;jos se ei sitä ole,niin toivotaan,että jotain voisi vielä tehdä,esim. leikata.Surussa yritetään mennä päivä kerrallaan...jos koirasi on lopetettava,niin se on valitettavasti osa tätä elämää,nämä sairaudetkin...en nyt osaa sanoa muuta kuin vilpittömästi sinulle voimia Pihlalta!Ja anna koirallesi halaus puolestani.Ihanaa kuulla,että joku vielä välittää lemmikistään,paljon kun on niitäkin,joille lemmikki on kuin esine.
Älkää väheksykö kenenkään surua. Koiran menettäminen on todella raskasta. Oma koirani jouduttiin lopettamaan viime kesänä kasvaimen vuoksi. Kova paikka oli. Viikko sitten lauantaina vammainen tyttäreni kuoli yllättäen lääkäreiden käsiin Hyksissä. Olen siis joutunut kokemaan myös läheisen ihmisen kuoleman ja edelleen shokissa lapseni kuoleman vuoksi. Mutta silti sekään ei tee vähempiarvoiseksi surua jota tunsin ja tunnen yhä 8-vuotiaan rakkaan koirani yllättävän kuoleman vuoksi. Tämä koira kun sattui vielä olemaan erityisen rakas nyt kuollelle tyttärelleni.
Älkää olko sydämettömiä ja vähätelkö tämän ketjun aloittaneen tytön surua. Te jotka niin teette, ette ymmärrä elämästä mitään!
Miksi ihmisten, jotka eivät voi ymmärtää sitä, että joku rakastaa ja suree eläintä pitää kirjoittaa hänelle ilkeyksiä. Jos kyky empatiaan puuttuu kai voisi olla vain kommentoimatta ja pahoittamatta lisää toisen mieltä?
Voimia sinulle Koiratyttönen. Ymmärrän sinua täysin. Suukko ja lämmin rutistus.
en millään muotoa ole väheksynyt koiratyttösen surua;vaikea on vain joskus löytää lohdutuksen sanoja ja ne helposti ymmäretään vähättelyksi.Ja olihan täällä muitakin,jotka yrittivät jakaa tämän kirjoittajan kokemaa tuskaa.Jos se,että mainitsin kuolemankin olevan osa elämää,jos mitään ei ole tehtävissä,loukkasi,ihmettelen.Joskus vain kuitenkin varauduttava pahimpaan ja alettava tehdä surutyötä jo etukäteen...tiedän omasta kokemuksesta.
En lukenut koko viestiketjua, vain joitakin ja ärsyynnyin kommenteista "sehän on vain koira" ja "mene psykiatrille". Sinun viestisi eivät jääneet mieleeni. Tuskin olet tarkoittanut mitään pahaa. Olen pahoillani, jos luulit minun kohdistaneeni purkaukseni Sinuun.
Hali ja rutistus sinullekin
Surullinen Timppa
viestisi lämmitti sydäntäni...samat sinullekin!
liity alkuperäisen kirjoittajan tekstiin,mutta anteeksi,tajusin vasta nyt menetyksesi...miten lienee olleet laput silmilläni...en osaa sanoa mitään,mikä lohduttanee, kuin että sinä jaksoit antaa halausta minulle,vaikka itselläsi on lähempänä omaisen/lemmikin kuolema...minun oli vielä pakko lähettää viestini.Iso halaus!
Miten ihmiset osaakaa olla noin törkeitä ja naiiveja! Naurettavaa. Ja vieläpä luulee olevansa niin kypsiä ja kokeneita, ja sitte tulee tollasta kommenttia!
KENENKÄÄN SURUA EI SAA VÄHÄTELLÄ. On sitten kyse vaikka saatana hyttysestä! Kukaan ei toisen surun "suuruutta" voi tietää, joten VOI PITÄÄ TOLLASET NAURETTAVAT LAPSELLISET KOMMENTIT OMANA TIETONAAN.
Kaikilla on omat surunsa, ja niitä saa tänne purkaa kaikki. Menkää te pois täältä ketkä, ketkä ette kestä kuulla elämästä.
Pistää vihaks tollanen vähättely. Olen kokenut koiran menetyksen, eikä se ole helppoa. Mutta hei "se on vaan koira". ARGH!
Anteeksi ruma kielenkäyttö, mutta olen todella raivoissani noista tietyistä viesteistä!
vastaanpa nyt tänne sitten kaikille.
ensinnäkin kiitos kaikille tukijoille ja mur kaikille haukkujille.
olen itse niin moneen kertaan (jo ennen tätä ketjua) kuullut lauseen:"se on vaan koira", etten koskaan sitä sano kenellekään. en itsekään ymmärrä sitä, miltä esim. marsun tai kanin menettäminen tuntuu, mutta en silti oleta, että omistajasta se ei tuntuisi miltään. totta kai se sattuu, kun kaveri lähtee pois. juuri siksi en koskaan rupea väheksymään toisen tunteita.
olen muutama vuosi sitten menettänyt vuoden sisällä isoisän ja kaksi koiraa. tiedän, mikä se ero on, mutta en silti ole surematta koiraani. kun tämä kyseinen vuosi kului, en "pystynyt" suremaan, en pystynyt tuntemaan surua, koska sitä oli niin paljon. juuri sen takia olenkin nyt iloinen siitä, että tunnen ja suren (vaikkakin jo etukäteen).
mitä hyvää siinä on, jos ei tunne surua? mitä hyvää siinä on, jos ei näytä tunteitaan? tämä maailma on muutenkin niin tunteeton, että on hyvä että meitäkin "tunteilla eläjiä" vielä löytyy.
ja kaikille teille "se on vaan koira"-sanojille: minusta tästä maailmasta löytyy ihan tarpeeksi eläinrääkkääjiä ja lemmikeistään välittämättömiä, että en koe tarvetta ruveta sellaiseksi.
ja kaikille teille, jotka sanotte, etten ole surullinen vaan ärsyyntynyt, kun ei saakaan kaikilta tukea: surun ei tarvitse lamauttaa. pakkohan minun on hoitaa koirani (ja hoidan sen nyt vielä kymmenen kertaa paremmin kuin aikasemmin), ei se vielä ole kuollut. ei minun suruni tarkoita sitä, että en tee mitään, enkä reagoi mihinkään. jos minua vastaan hyökätään, totta kai sanon takaisin, jos vain syytä on.
ja tämä teiniksi ja lapselliseksi syyttäminen.. en enää edes viitsi kommentoida siihen. kun kerta olen nuori nainen, joka hoitaa lemmikkinsä kunnolla ja välittää niistä todella paljon, sekä tietää asiasta paljon, jopa itseään 3 kertaa vanhempia ihmisiä enemmän, en näkisi itseäni teininä saati lapsellisena. mutta enhän voi sille mitään, jos joku muu näkee. silloin se tosin on kyseisen ihmisen ongelma, ei minun..
ja sit viä niihin tuloksiin:
kasvain on hyvälaatunen siinä suhteessa, että se ei (ainakaan tällä hetkellä ei) lähetä etäpesäkkeitä, mutta huonolaatuinen siinä suhteessa, että jotta se saatais kokonaan pois, pitäis poistaa puolet koiran leukaluusta, eli koira olis velliruualla koko loppuelämänsä. eli se on vaihtoehto, johon en aio lähteä. toisaalta jotkut hirvittävän kalliit sytostaattihoidat, joissa koira kärsii. no thanks! nyt eletään päivä kerrallaan ja ku näen että koira kärsii, eikä halua enää elää, vien sen lopetettavaksi. koska en halua että koirani kärsii vain siitä syystä, että en pysty päästämään siitä irti. pystyn ja päästän, kun aikaa tulee. toisin kuin moni muu "teini".
Minun koirani kohtalo oli hyvin samanlainen kuin sinun. Syöpö levisi sylkirauhasesta ja koira oli lopetettava heinäkuussa. Rauhoittelin itse koiraa, kun eläinlääkäri antoi viimeiset piikit. Sitten itkin ja itkin sen kanssa lattialla silitellen sen turkkia. Koira tuhkattiin ja uurna on haudattu takapihallemme. Siitä saakka hänen haudallaan on palanut lyhdyssä kynttilä...
Silloin meillä soiteltiin laulua "Adios Amigo".. Siitä tuli koirani laulu.
Lue kulta viestit, joita olen tänään puolestani rustannut. Ehkä ne auttavat sinua. Olen kanssasi surussasi, jos joudut koirastasi luopumaan. -Surullinen Timppa
kulkea eteenpäin,päivä kerrallaan.En lukenut ketjua alusta,jossa kerroitkin jo tuloksista...sulle halaus ja koiralle hellä rutistus;sillä on onni omistaa sinun kaltaisesi emäntä,joka välittää siitä loppuun asti.
Olet vastuuntuntoinen koiraomistaja ja muutenkin hyvä ihminen tunteet kuuluvat asiaan joka pystyy suremaan pystyy myös rakastamaan.Itseäni on lohduttaneet hyvät muistot,ne säilyvät.Ja niistä voit puhua..myös valokuvat..niitä ei kukaan voi viedä.Ei sellaiset ihmiset jotka ei itse ole kokeneet uskollisuutta jota koiramme osoittaa,sitä iloa kun tulet kotiin ja avaat oven,siellä märkä kuono antaa pusun ja se hännän heilutus....ne pelastavat huononkin päivän.(Se ..vain jonka on tuntenut vain sitä voi ikävöidä..ja surra ..lopulta aika vain voi parantaa haavat..ja kenties uusikoira kuin myös meillä kävi.ps.Olen itse joutunut kolmesti viemään..viimeiselle piikille oman koirani,viimeksi elok.16. 2003.Jaksele..voimia ..
joku ihana ihminen krjoitti minulle kerran näin:
Aivan taivaanrannan tällä puolen on paikka, jota kutsutaan Sateenkaarisillaksi. Kun jollekkin tässä elämässä erityisen rakas eläin kuolee, tuo lemmikki menee Sateenkaarisillan luo. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja aurinkoa runsain mitoin ja ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki sairaat ja vanhat eläimet muuttuvat jälleen terveiksi ja vahvoiksi: ne jotka ovat olleet vahingoittuneita ja vammaisia, paranevat ja tulevat taas kuntoon ja voimakkaiksi, sellaisiksi jollaisia muistamme niiden olleen unissamme menneistä päivistä.
Ne viettävät aikaansa leikkien yhdessä, mutta lopulta tulee päivä, jolloin joku eläimistä yhtäkkiä pysähtyy kesken leikin ja katsoo kaukaisuuteen.
Kirkkaat silmät ovat tarkkaavaiset, innokas keho vapisee. Yhtäkkiä eläin lähtee muiden luota ja melkein lentää vihreän nurmen yli. Neljä jalkaa kantaa sitä nopeammin ja nopeammin. SINUT on huomattu, ja kun sinä ja paras ystäväsi lopulta kohtaatte, takerrutte toisiinne iloisina jälleennäkemisestä, ettekä koskaan enää eroa. Onnellisia suukkoja sataa märille kasvoillesi, kätesi hellivät jälleen rakasta päätä ja kehoa, ja katsot taas lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka puuttuivat elämästäsi niin pitkään, mutta jotka eivät koskaan päivääkään olleet poissa sydämestäsi.
Ja sitten ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä.
haluan kertoa sulle oman "tarinani".minulta kuoli rakas pikku sisko vuosi sitten,täysin yllättäen.
Shokki ja suru olivat järkyttävät!!!!
Pikkuhiljaa on noustu taas ylös ja pilven takaa alkaa tulla valoa!!!!suru ja ikävä ovat yhäkin päivittäisiä!!!
sitten viime lauantaina meillä hoidossa oleva pieni 1.vuotias(mieheni 12v,siskon)koira karkasi ja jäi auton alle. juoksin kuin hullu sen perässä,mutta se kerkisi jäädä auton alle ja kuoli heti.
Siihen ei tullut naarmuakaan silmillä nähtäväksi...niska murtui!!!ja kyllä tuli itku ihan kamala...
vaikka olen kokenut juurikin läheisen kuoleman ja nyt"""VAIN"""koiran,niin kyllä itkin ja huusin ajattelin,että mikä helvetin paha onni tässä vainoaa!!!!
Vieläkin on paha mieli pikku koiran takia!!ja oli kyllä kamala tuska kertoa,likalle koiran kuolemasta!!!!ja hankin jo uuden pennun,ihan siksi,että saa muuta ajattelemista!!!ja vaikka on talvi niin vanhaa koiraa ei"""heitetty roskiin"""vaan vietiin tuhkattavaksi..
ja sydäntä kirvelee!!!!
suru ja pahamieli ovat kovia ja pahoja on se mistä asiasta
milloinkin kyse!!!se on AINA kova isku kun se tulee omalle kohdalle!!!
Ei pidä koskaan aliarvioida toisen tunteita!!!
pitäis vaan joskus älytä olla hiljaa eikä aina päästää suusta pahaa kritiikkiä!!!!
(tää kommentti oli kaikkeen puuttuville ja kärkkäästi sanoville ihmisille)
Ajattelin tästä pikku haukusta(toyvillakoira)joka kuoli,että se meni mun siskoni luo..sisko halusikin aina koiran:::
Mä tiiän sun tunteet enemmän ku hyvin! Mun eka oma koira ehti olla mulla neljä vuotta ennen ku se kuoli.. se oli mulle tosi rakas.. sen kuolema oli aivan hirveä! Mun äiti oli käyttämässä sitä lenkillä ku sen kimppuun hyökkän kaks isoa laika-koiraa. Se mun koira oli pieni terrieri. Ne isot koirat puri sen mahan ja kaulan ihan verille ja niiden koirien omistajakaan ei voinu tehdä mitään erottaakseen ne. Se mun pieni koira tuotiin kotiin ja eläinlääkäri kävi katsomassa sitä. Mut mitään ei voitu tehdä.. Sen koiran veret meni sen keuhkoihin eikä se voi enää hengittää ja se kuoli.. Mä muistan tuon kaiken niinku eilisen. Sen miltä se pieni raukkanen näytti,miltä se tuoksu ja miltä musta tuntu..
mulla oli myös toinen koira jolle kävi melkein samallalailla paitsi se ei kuollu heti.. Voimia sulle jos menetät sun koiras.. se tuntuu yhtä pahalta ku menettää joku läheinen ihminen..