Järki vs. himot

Erosin tyttöystävästäni puoli vuotta sitten puolen vuoden seurustelun jälkeen. Mutta nyt olen alkanut ajatella että oliko se viisasta. Olen 26v mies ja hän muutaman vuoden nuorempi. Luulen että eron syynä oli oma itsekkyyteni. Haluan seikkailla ja olla vapaa, nuorempana en ole sitä saanut kokea. Vaikka exäni oli OK näkoinen, minua houkuttelee se että niinsanotut kauniimmat naiset ovat ilmaisseet kiinnostusta. Ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolen. Hän on sen sanonut että meistä olisi voinut tulla perhe, parempaa äitiehdokasta en tuleville lapsilleni tiedä. Mutta epäilyttää että omat himoni eivät tyydyty, eikä suhteesta tule onnellista. Järjen mukaan me olisimme täydellinen pari. Pelottaa että vuosien päästä tajuan että tein pahan virheen ja silloin se on jo liian myöhäistä.
81557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pysy sinkkuna. Ei kannata sitoutua, jos ei millään pysty olemaan uskollinen. Asetu aloilles sitten, kun siihen kykenet. Näin vältyt tuottamasta muille sydänsuruja. (Ja kuinkas suuret "himot" herralla mahtaa olla..?? Tajuathan, ettei kukaan jaksa vuodesta toiseen innostua samasta kumppanista päivittäin. Parisuhteessa kun on muutakin kuin seksi!)

Äänestä

Käypä tyydyttämässä niitä himojasi ensin seireeneihin ja katsele vasta sitten sitä äitiehdokasta jota pystyt haluamaan ja kunnioittamaan koko yhteisen elonne ajan. Elä tässä hetkessä, menneitä tai tulevia ei kannata liikaa miettiä, sotkee vain ajatukset ja tunteet. Etsi ja nappaa itsellesi se kauniimpi tyttö jota tulet aina himoitsemaan ja joka osaa tyydyttää sinut. Toivottavasti osaat pysähtyä johonkin ja tunnistat kun kyseessä on jotakin mistä ei enää kannata luopua. Onnea. Siihen asti hiiteen rakkaus ja tunteet kunhan omat himot tyydyttyy. Onneksi entisellä tyttöystävälläsi on nyt mahdollisuus löytää mies joka hillitsee mielensä, jolla mielenlaatu on sellainen että kun kerran rakastuu kunnolla niin aidan takana ei muut houkuttele.

Äänestä

Niin kauan kun aivosi/ajattelusi on siirtynyt penikseesi, älä mieti mitään vakavampaa. Kenties jossain vaiheessa, kun luonnollinen siirtymä ajattelussa siirtyy vajaa metrin ylemmäs sinne minne ne kuuluu, voit alkaa miettiä vakavanpia asioita, esim. oikeita ihmissuhteita. Siihen asti ei voi mitään.

Äänestä

Minusta sinun kannattaisi alkaa ko,naisen kanssa seurustelemaan uudelleen ja katsomaan, toimiiko homma. Jos alkaa ahdistaa anna kenkää, mutta selitä syy. Olet jo aika vanha silloin, kun oletetut lapsesi ovat aikuisuuden kynnyksellä.. Joten ehkä parempi olisi nyt sitoutua johonkuhun jo?!
Ja itse olit sitä mieltä, että parempaa äitiehdokasta et löydä.
Ruoho toki voi olla aidan toisella puolella vihreämpää, mutta aina voi erota.

Äänestä
  • Herra isä sentä, jaa että pitäisi vain siksi
    sitoutua johonkin että vois alkaa vääntään kersoi!
    Sanonpa vaan että voi sitä lapsi parkaa.
    Vieläkö joku kehtaa väittää että lapsia teke-
    mättömät on itsekkäitä ja lapsia tekevät ei
    olisi!!

    Jos joku suhde ei kerran toimi, ei se toimi
    toistakan kertaa. Neuvoni oisi että elä vapaana
    aikasi rauhassa ja tee kaikkea mitä et voi
    varattuna tehdä. Tää on tälleen yli 30-v
    "tädin" neuvo !

    Äänestä

mun mielestä teidän kannattaa kuitenkin yrittää. Jos vaan sul on tunteita sitä naista kohtaan. Kerron täs vähän itsestäni.Itse olen eronnut vajaa puol vuotta sitten meil meni sillee päin et nainen halus ruveta elää elämäänsä ja juoksemaan tuol kaupungilla. Mä kyl sanoin sille et olis miettiny sitä sillon ku ruvettiin tekemään lasta. Nyt meillä 1.5 vuotias poika no se jää äidin luokse. mä yritin roikkua naisessa kiinni tähän asti kunnes nyt löysin uuden ja nyt huomaa et sitä ärsyttää nähdä mut onnellisena kun se tietää kans et mä olin hyvä isä meidän lapselle. Et se voi ruveta suakin ärsyttämään kun huomaat et ruoho no vihreämpää aidan toisella puolen mut maistuu samalle kuitenkin. Joten pysytelkää yhdessä jos vaan homma vois viel toimia.

Äänestä

voi poikarakas..älä tee tota virhettä.. Mä oon nuorempi sua aika reilusti, mutta se mikä mulle tällähetkellä merkkaa rakkautta, olis voinu jatkua..

Mä löysin aivan ihanan miehen, joka oli kiltti, luotettava, ihan ok näkönen ja otti meidän jutun tosissaan. Ehkä se täydellisyys teki sen, että mä aloin kaipaamaan muka ihanaa sinkku elämää, enkä mä silloin miettiny sitä niin, että on mahdollisuus, ettei uutta kunnollista suhdetta enää löydykkään.

Nyt harmittaa vielä vuoden jälkeen, että miks mä annoin sen kaiken hyvän mun elämässä valua hukkaan..?Mä oon nyt eläny tällasia kuukauden-pari ihmissuhteissa, eikä sitä kunnon juttua tunnu löytyvän millään..

Että jos sä sen naisen vaan saat takasin, niin anna järjen voittaa..?

Äänestä

...ainahan voit runkata liiat himosi (ja kilosi) pois vessassa, vaikka olisitkin perheen alulle päässyt panemaan. Pöhlö sie olet...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asser kirjoitti:

Erosin tyttöystävästäni puoli vuotta sitten puolen vuoden seurustelun jälkeen. Mutta nyt olen alkanut ajatella että oliko se viisasta. Olen 26v mies ja hän muutaman vuoden nuorempi. Luulen että eron syynä oli oma itsekkyyteni. Haluan seikkailla ja olla vapaa, nuorempana en ole sitä saanut kokea. Vaikka exäni oli OK näkoinen, minua houkuttelee se että niinsanotut kauniimmat naiset ovat ilmaisseet kiinnostusta. Ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolen. Hän on sen sanonut että meistä olisi voinut tulla perhe, parempaa äitiehdokasta en tuleville lapsilleni tiedä. Mutta epäilyttää että omat himoni eivät tyydyty, eikä suhteesta tule onnellista. Järjen mukaan me olisimme täydellinen pari. Pelottaa että vuosien päästä tajuan että tein pahan virheen ja silloin se on jo liian myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu