ollakko vai ei?

Lopetin juuri vajaa 3 vuotta kestäneen seurustelusuhteen. Laittaessani välit poikki tunsin, että pääsen yli ja kaikki on ok. Nyt on kulunut pari kolme kuukautta ja on hyvin sekava olo. Toisaalta ikävöin entistäni kun taas toisaalta en ikinä enää haluaisi kokea samanlaista suhdetta, kuin meillä oli. Asiaa ei paranna se, että olen "hivenen" kiintynyt uuteen henkilöön, mutta en uskalla hänen kanssaan ehdottaa mitään vakavaa, sillä mielessäni on vieläkin ajatuksia entisestä kumppanista. Kertokaa onko järkeä aloittaa uusi suhde, jos vielä on "lämpimiä ajatuksia" exää kohtaan. Tosin en ole ollut yhteydessä exääni n. 3 kuukauteen.
61249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

todennäköisesti sinulla tulee olemaan hyvin pitkään tunteita exääsi kohtaan...varsinkin kun näet hänet vaikka sattumalta niin taas leimahtaa. tällöin kanattaa pitää mielessä kaikki ne syyt miksi hänestä alunperin erosit niin kiusaus ei kasva liian suureksi. eteenpäin vaan elämässä, siten se exä unohtuu!

Äänestä

Mulle kavi niin, etta jokin aika sitten mulla meni poikki kaksivuotinen suhde. Jatka joka oli jonkin aikaa ollut kiinostunut musta alkoi piirittaa mua entista enemman. Ja eika aikaakaan niin olimme jo kimpassa. Kaikki tuntui niin hyvalta ja paasin exani yli tosi nopeasti. Nyt on mennyt tamankin hepun kanssa poikki kun han ihastui parhaaseen ystavaani. Yritan saada viela tata heppua keinolla milla hyvansa takasin. Mun mielesta oli ihanan helppoa paasta yli erosta kun oli joku vierella joka kuunteli ja lohdutti ja rakasti sinua. Joten suosittelen. En voi taata tuleeko pitka suhde, mutta suosittelen.

Äänestä

Älä aloita mitään uutta ennen kuin tunteesi ja ajatuksesi on sinulle selkeitä.
Itse olen tällä hetkellä "uhri" juuri tuon tapaisesta jutusta. Elämäni on tällä hetkellä niin täyttä helvettiä ja rankkaa, kuin vaan ikinä voi olla.
Kundi erosi 3-vuotisesta suhteesta (kundi siis jätti), aloitti heti uuden lyhyen suhteen jonka lopetti, ja sen jälkeen törmäsi minuun. Olimme yhdessä puoli vuotta, joka oli minulle (alkuun molemmille) todella onnellista aikaa. Tyyppi ei ole kusipää eikä tee harkitsemattomia asioita ja ottaa toisia ihmisiä todella hyvin huomioon.
Mutta suhteemme oli virhe. Sen saan tuntea nahoissani nyt, ja ilmeisesti vielä pitkään.
Kundi nimittäin ei ollut käsitellyt tunteitaan siitä ensimmäisestä pitkästä suhteesta, ja nyt hän on itsensä ja tunteidensa kanssa hukassa.
Hän jätti minut, koska toki meidän seurustelun jatkaminen olisi virhe, kun hän on itse hukassa.
Erostamme on nyt kulunut jo kohta kaksi kuukautta. Olemme kundin kanssa hyvissä väleissä, ja suhteessamme ei ollut muuta huonoa kuin tuo "menneisyyden mörkö" joka sitten nosti päätään.
Minulta on särkynyt sydän aivan totaalisesti, ja mietin mitenkä tästä ikinä toivunkaan. Ehdin nimittäin todella rakastua, ja rakastaa.
Mieskin sanoo välittävänsä minusta, mutta ajatuksensa hänen on selvitettävä. En usko että meillä tulee olemaan yhteistä tulevaisuutta, muuta kuin ystävinä (jos sitäkään jaksan, tällä hetkellä todella rankkaa).
Joten ÄLÄ... tämä minun neuvoni. Olisipa tämäkin mies selvittänyt asiansa, ja olisimme tavanneet vasta sen jälkeen.. olisi aivan eri tilanne.
Minähän en voinut tietää... eihän sitä toisaalta kukaan voinut tietää että näin kävisi, ei tietenkään mies itsekään.
Siksi tämä neuvo sinulle...
Ja normaaliahan se on haikailla takaisin jonkun aikaa vanhaan suhteeseen, vaikka itse on pistänyt poikki. Itsekin olen siihen syyllistynyt, mutta kokemuksesta tiedän että ei ne "huonot asiat" mihinkään häviä vaikka uudelleen yrittäisikin.

Äänestä

Sinun kannattaa kokeilla, tuleeko uudesta suhteestasi mitään...
Sillä minulla ainakin uudesta suhteesta tuli monta kertaa parempi, kuin eksän kanssa ikinä!
Vaikka eksän kanssa seurustelinkin lähes 3vuotta, joka todellakin on pitkä aika.
Uusi sai minut aivan täysin hullaantumaan itseensä ja rakkauskin monta kertaa syvempää!
Jos uusi on ihana, todellakin vie ajatukset pois eksästä!

Äänestä
  • Pahin ja paras tapa on ottaa uutta perään. Toisaalta se on paras kun siinä unohtaa paremmin entisen suhteen, mutta pahin siinä mielessä, että ottaa heti uuden ja ei kerkeä käsitellä tunteitaan kunnolla ja selvitä entisestä. Sitten väkisinkin vertaa entistä ja sitä uutta toisiinsa ja tuntee itsensä petetyksi.
    Itsellä tuli eilen ero ja nyt mietin, miten toipuisin. Varmasti paras keino on se, että ajan kanssa päivä kerrallaan menee eteenpäin ja yrittää olla muistelematta menneitä. Aika on paras lääke moneen. Vaikka onhan sun erostasi sentään kuukausia, minulla vasta tunteja. Mutta mielestäni sitten, kun et enää mieti lämmöllä entistäsi olet valmis uuteen, mutta tietenkin ensikädessä teet itse päätöksesi.

    Äänestä

Kun se oiski ni helppoa toi lopetus.Entäpä jos toinen jättää ja ite rakastaa?Mitäs sitten tehä.Sinulle suosittelen;älä tee mitää viritystä,ennenku olet toipunut edellisestä täysin!Luulisin että sydän vaan suotta kärsis!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maamyrmeli kirjoitti:

Lopetin juuri vajaa 3 vuotta kestäneen seurustelusuhteen. Laittaessani välit poikki tunsin, että pääsen yli ja kaikki on ok. Nyt on kulunut pari kolme kuukautta ja on hyvin sekava olo. Toisaalta ikävöin entistäni kun taas toisaalta en ikinä enää haluaisi kokea samanlaista suhdetta, kuin meillä oli. Asiaa ei paranna se, että olen "hivenen" kiintynyt uuteen henkilöön, mutta en uskalla hänen kanssaan ehdottaa mitään vakavaa, sillä mielessäni on vieläkin ajatuksia entisestä kumppanista. Kertokaa onko järkeä aloittaa uusi suhde, jos vielä on "lämpimiä ajatuksia" exää kohtaan. Tosin en ole ollut yhteydessä exääni n. 3 kuukauteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu