Mun ongelma koskee mun "poikaystävääni" me ei virallisesti seurustella vielä, mutta olemme tavanneet ja tunnemme ennestään jo viime kesältä.
Hän sanoi uutenavuotena rakastavansa minua, eikä perunut puheitaan senkään jälkeen, mutta olemme nyt kerran tavanneet sen jälkeen ja eräs hänen ystävistään kertoi hänen sanoneen, että hänellä oli paljon hauskempaa kanssani kuin olisi kuivitellutkaan..asia nyt vain on niin, että sen jälkeen hän ei ole ottanut itse yhteyttä kohta viikkoon..olen itse soittanut hänelle kerran ja ehdottanut tapaamista mutta hän vetosi kiireisiin ja sanoi soittavansa viikonloppuna. Pelkäänpä vain ettei soittoa kuulu, kun olen kysynyt hänen tunteistaan hän väittää niiden pysyneen ennallaan
sitten uudenvuoden muttei hän tee mitään sen suuntaista. Eli onko hän valehteljija vaiko vain tavallista ujompi tai jurompi mies joka ei näytä tunteitaan..?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko se niin vaikea tajuta, että kun on kiire, niin silloin on kiire. Jos hän sanoi puhelimessa, että hänellä on kiirettä ja soittaa viikonloppuna -niin sitten hän tekee sen. Typerää sinun hermoilla jo keskiviikkona, että miksei hän soita..