Joo... Pettäminen on maailman kamalin asia. Itse pilasin elämäni maailman ihanimman tytön kanssa. Petin tyttöäni kerran ja hänhän sai tietää siitä. Yllätys, yllätys, hän jätti minut. Ei pystyisi enää ikinä luottamaan minuun. En pystyisi minäkään vastaavassa tilanteessa. Tietenkin minulle aivan oikein ja sinänsä hyvä vaan että jäin kiinni, koska nyt ex-tyttöni tietää minkälainen kusipää olen.
Silti sattuu joka hetki. Joka sekunti tuntuu siltä, kuin sydämessäni käännettäisiin puukkoa ympäri ja edestakaisin. Yksi ilta, yksi ajatus pitää kerran hauskaa ja leikkiä sinkkua kostautui. Jos olisin vain oman elämänipilannut ja sen, että minun kaunis suhteeni katkeaa, voisin vielä antaa itselleni anteeksi ja olla onnellinen, että saan tilaisuuden oppia virheistäni. Mutta se, että satutin sitä ihmistä, josta eniten tässä maailmassa välitän on kamalinta mitä voi tehdä.
Pettämiseen ei ollut mitään syytä, ei minkäänlaista järkeä. Se vain tapahtui. Tyttöystäväni kanssa kaikki sujui täydellisesti, enkä kaivannut mitään muuta. Hän oli maailman ihanin, kiltein, kaunein, mukavin, kiihottavin ja paras asia. Silti ihminen voi olla niin tyhmä, että menee heittämään täydellisen suhteen roskikseen aivan turhaan.
En tiedä, miksi tätä selitän. Ehkä vaan haluan jonnekin purkaa tätä paskaa mikä sisälläni myllertää. Mutta älkää hyvät ihmiset ikinä, ikinä pettäkö toista. Minua on itseäni petetty ja nyt tiedän myös miltä tuntuu satuttaa toista pahimmalla mahdollisella tavalla. En tiedä, kumpi on pahempi. Kun itse tulee petetyksi voi sentään rehellisesti olla vihainen ja ajatella, että hyvä että tiedän tuon nyt, eipähän ehdi enempää nussia minun elämääni pilalle. Nyt ei voi kuin itseään syyttää ja hakata tyhmää päätään seinään.
Vasta kun totuus paljastuu toiselle, sitä tajuaa miten paskasti on tehnyt. Joka hetki toivon, että heräisin unesta, enkä olisi pettänyt, koska rakastan tätä tyttöä yli kaiken ja meillä oli loistava tulevaisuus edessä. Nyt kaikki poissa turhan takia. Yhden hetken takia en ehkä enää ikinä saa halata tyttöä, jonka kanssa olen saanut kokea elämäni parhaat hetket, suurimman intohimon, todellisen rakkauden. Toivon vain, ettei kukaan tee kenellekään samoin. Kannattaa todella miettiä mihin ryhtyy jos pettää. Jos ei jää kiinni, syyllisyys kalvaa mieltä koko loppuelämän. Jos taas jää kiinni, tuhoutuu kaikki.
Silti sattuu joka hetki. Joka sekunti tuntuu siltä, kuin sydämessäni käännettäisiin puukkoa ympäri ja edestakaisin. Yksi ilta, yksi ajatus pitää kerran hauskaa ja leikkiä sinkkua kostautui. Jos olisin vain oman elämänipilannut ja sen, että minun kaunis suhteeni katkeaa, voisin vielä antaa itselleni anteeksi ja olla onnellinen, että saan tilaisuuden oppia virheistäni. Mutta se, että satutin sitä ihmistä, josta eniten tässä maailmassa välitän on kamalinta mitä voi tehdä.
Pettämiseen ei ollut mitään syytä, ei minkäänlaista järkeä. Se vain tapahtui. Tyttöystäväni kanssa kaikki sujui täydellisesti, enkä kaivannut mitään muuta. Hän oli maailman ihanin, kiltein, kaunein, mukavin, kiihottavin ja paras asia. Silti ihminen voi olla niin tyhmä, että menee heittämään täydellisen suhteen roskikseen aivan turhaan.
En tiedä, miksi tätä selitän. Ehkä vaan haluan jonnekin purkaa tätä paskaa mikä sisälläni myllertää. Mutta älkää hyvät ihmiset ikinä, ikinä pettäkö toista. Minua on itseäni petetty ja nyt tiedän myös miltä tuntuu satuttaa toista pahimmalla mahdollisella tavalla. En tiedä, kumpi on pahempi. Kun itse tulee petetyksi voi sentään rehellisesti olla vihainen ja ajatella, että hyvä että tiedän tuon nyt, eipähän ehdi enempää nussia minun elämääni pilalle. Nyt ei voi kuin itseään syyttää ja hakata tyhmää päätään seinään.
Vasta kun totuus paljastuu toiselle, sitä tajuaa miten paskasti on tehnyt. Joka hetki toivon, että heräisin unesta, enkä olisi pettänyt, koska rakastan tätä tyttöä yli kaiken ja meillä oli loistava tulevaisuus edessä. Nyt kaikki poissa turhan takia. Yhden hetken takia en ehkä enää ikinä saa halata tyttöä, jonka kanssa olen saanut kokea elämäni parhaat hetket, suurimman intohimon, todellisen rakkauden. Toivon vain, ettei kukaan tee kenellekään samoin. Kannattaa todella miettiä mihin ryhtyy jos pettää. Jos ei jää kiinni, syyllisyys kalvaa mieltä koko loppuelämän. Jos taas jää kiinni, tuhoutuu kaikki.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mä oon sitä mieltä, että sun kannattais kirjottaa sille tommonen samantapanen kirje ja kertoa. Kyl se varmasti ymmärtää sitten kuinka paljon oikeesti kadut tapahtunutta ja ymmärtää et kaikki tekee virheitä joskus. Kirje on siitä hyvä, että siinä voi kertoa omat syvimmät tuntemukset niinku säki oot tänne kirjottanu. Suosittelen siis. Mitä voit menettää jos kirjotat? Et mitään... Ainoa mitä voit saada on elämäs rakkauden takas. Good luck man, you can do it!
-Countryman
Ps: Kirjottele sit tänne jos tapahtuu edistystä
Toihan oli jopa ihan hyvä idea, kiitti! Sun viestis ainaki sai mut ekan kerran hymyilemään tän asian takia.
Ajatukset ovat tosi kauniita, mutta voi olla, että jos juttu on kovin tuore, niin tuo kauneus saa aikaan vain lisää pahaa mieltä. En valitettavasti usko, että se auttaa toisen takaisin saamiseen, koska voi tuntua, siltä, että jos noin paljon välittää ja sittenkin pystyy pettämään, niin eihän mihinkään voi enää koskaan luottaa. Aika itsekäs ajatus on, että pettäjä lähtee siitä, että toinen välittää niin paljon, että antaa anteeksi, kun nyt kadun. Pitää lähteä siitä, että itse ei välittänyt oikeastaan lainkaan, kun petti. Miten silloin voi vaatia toiselta, kun ei itsekään ole pystynyt antamaan.
Toivon todella että minun mieheni ajattelisi samalla tavoin. Samoja juttuja hän on kyllä kertonut minulle,ja kirjoittanut kirjeitä, mutta jotenkaan en pysty uskomaan häntä.. Hänkin teki yhden virheen, joka tuhosi täydellisen suhteemme. Minä päätin jatkaa hänen kanssaan. Ja eteenpäin mennään. Nyt haluankin mielipiteesi: Jos tyttöystäväsi olisi halunnut jatkaa, olisitko tulevaisuudessa ollut hänen arvoisensa, vai olisitko mahdollisesti ottanut joskus vielä samanlaisen riskin. Pystyisitkö pysymään lupauksessasi, vai onko se 'verissä`'? Entä miten työstäisit luottamusta takaisin? Olen todella pahoillani sekä tyttöystäväsi, että sinun puolestasi. Toivon että palaisitte yhteen:) Siis JOS olet hänen arvoisensa. Älä koskaan loukkaa enää ketään.
Nyt oon kyllä päättäny et näin ei käy enää. Ensinnäki se aika sen teon jälkeen ennenku tuli julki oli jo kauheaa. Oli hirveetä pitää sisällään jotain sellasta mikä satuttaa toista jos tulee julki. Ja ku ties et toi pilaa kaiken tullessaan julki. En mä kestäis sitä uudelleen. Saati sitte et toinen osapuoli kestäis kahta kertaa tätä paskaa.
Toisaalta täst on niin vähän aikaa et en oo ehtinykään muuta ku hakata päätä seinään ja miettiä et miks helvetis tollast oon menny tekemään. Pelottaa et joskus, 10 vuoden päästä vaikka unohdan tän kaiken ja tapahtuis samalla lailla. Tuskin tapahtuu mut silti...
Jos en opi tästä jutusta ni sit tää kaikki on ollu ihan turhaa. Ja sit mä vast idiootti oisinki!
Minäkin petin. En jäänyt kiinni enkä kertonut. Nyt vain minä kärsin. En halua kertoa, koska tiedän että minut jätettäisiin, luultavasti. En halua tuottaa tuskaa kertomalla. En haluaisi, että monen vuoden suhde tuhoutuisi tämän takia. Itse vastaavassa tilanteessa en haluaisi tietää jos kerta olisi yksittäinen. Näin jälkeäpäin en voi kuin ihmetellä mitä päässäni tapahtui, että tein sen. Minäkin toivon, että se olisi vain pahaa unta. Kuinka pystyin olemaan niin idiootti. Toivon vain ettei se koskaan tule julki. Sitä en tiedä pystynkö elämään syyllisyyden kanssa... Kumpi sitten olisi parempi ratkaisu, kertoa vai olla kertomatta...
älä kerro älä ikinä.
Mitä siis voittaisit jos kertoisit? saisitko hyvän omantunnon vai mitä?Puolisosi alkaisi ehkä vaan inhoamaan sinua.
Jos on kerran pokkaa pettää niin se oikein et pitää sen itsellään ikuisesti.
Kirjoituksesi oli kaunis. Kerroit hyvin vivahteikkaasti, kuinka pettäminen voi musertaa ihmisen. Sekä petetyn, että pettäjän.
Oli aika, jolloin tekstisi olisi hyvin voinut olla poikaystäväni kirjoittama. Hänkin petti minua, vaikka rakastikin (ja rakastaa edelleen) enemmän kuin mitään muuta. Typerä päähänpisto, mutta kipeää se teki silti.
Meidän suhde meni katkolle vähäksi aikaa. asuttiin yhdessä, joten äkkinäinen ero ei tullut kyseeseen. Lopulta asiat selvitettiin puimalla ja nyt melkein vuosi tapahtuneesta voin sanoa jättäneeni sen jo taakseni. Olemme edelleen yhdessä.
Luottamus palautui hiljalleen, mutta helppoa se ei ollut. Asiaa auttoi poikaystäväni rehellisyys, avoimuus tunteistaan (hän kertoi minulle kaiken tuon minkä kirjoitit) ja säännöistä sopiminen. Sain olla mustis ja vainoharhainen tosi pitkään, poikaystäväni hyväksyi sen osana luottamuksen palautumista. Skitsoilin, itkin, itsetuntoni oli maassa. Mutta hiljalleen kaikki normalisoitui, kun lakkasimme molemmat naamioitumasta ja aloitimme uuden ja avoimemman vaiheen suhteessamme...
Eli kehoitan sinua olemaan rakkaallesi rehellinen. Kirjoita kirje, jos hän ei halua puhua kanssasi. Et menetä mitään, mutta voit tehdä paljon korvataksesi erehdyksesi. Avoimuus palkitsee enemmän kuin pään seinään hakkaaminen. Vaikka tyttösi ei kykenisi anteeksiantoon, voit helpottaa hänen oloaan kertomalla ajatuksistasi. Sillä hän miettii varmasti juuri nyt, mikä ajoi sinut pettämään, miksi, miksi ja vielä kerran miksi... Ja hänen itsetuntonsa on murskana.
Ole mies ja tee asialle jotain! Tunteistaan puhuminen ei ole hölmöä, vaan niiden salailu.
ei ole pettäminen kivaa, ei.
mutta jos on oikeata rakkautta, niin voi antaa antaaksi.
silloin on siihen varaa.
ei pettäminen ole hirveintä, mitä toiselle voi tehdä.
Itselleen nyt korkeintaan.
jos on oikeeta rakkautta ei tarvii pettää...
Minusta ei kyllä tarvi pettää ja jos tarve tulee niin suureksi sit pitää lähtee eri teitä
Hei!
Se hyvä et näytät tajunneesi mitä voi menettää.
Olen melkein 40v enkä ole koskaan pettänyt ketään seurustelu tai avopuolisoa syystä ,että en hyväksy sitä enkä voisi katsoa itseäni enää peilistä.
On hyvä vaan joskus tehdä itsensä kanssa sopimus miten elää tahdonvoimaa se kyllä vaatii mut on kiva kun voi kunnioittaa itseään ja olla itsestänsä ylpeä ettei lankea.Huom! en ole uskovainen, en edes usko mihinkään jumaliin.
Jos olisit saanut/saisit toisen mahdollisuuden tyttöystävältäsi, miten näyttäisit katuvasi? Ja yleensä, miten jatkaisit yhteiselämää? MIten kauan kestäisit tyttöystäväsi vihaa ja katkeruutta? Ja sitä tyttöystäväsi tunnetta, kun hän ei tietäisi antaako anteeksi ja rakastaako, vai vihaako ja halveksisi? Miten saisit tyttösi uskomaan, että se oli vain yksi virhe?
Ainaki nyt ku tost ei oo kauaa aikaa tuntuu silt et mä teen ihan mitä vaan et saisin joskus sen kaiken takas mitä meil oli. Vaikeintahan siinä on just se et miten näyttää todella katuvansa ja olevansa luottamuksen arvonen. Tommosen jälkeen ihan sama mitä sanoo, ei sitä kuitenkaan voi uskoa vähään aikaan mitään mitä mä sanon.
Mut jos se sen ottaa ni pystyn olemaan menemättä minnekään baareihin ilman mun tyttöä, en aio mennä minnekään risteilyille, festareille yms. Ja ihan sama, mulle mitä mä teen. Mul ei oo kuitenkaan mitään varaa sanoa vastaan mihinkään mitä hän haluisi. Saa mun puolesta olla vaikka kuinka mustasukkainen ja epäilevä, kyllä mä sen ymmärrän.
Mä haluun olla valmis tekemään mitä vaan ja hyväksymään kaiken mitä multa vaaditaan. Ku oltiin yhdessä, se homma toimi viel loistavasti, kumpikaan ei ollu mustasukkainen kovin paljoo, kumpikaan ei vaatinu toiselta liikoja. Kaikki mitä toisillemme annettiin tuli sydämestä. Sen takia oon nyt valmis tekemään mitä vaan ja elämään hänen ehdoillaan, koska tiedän et jos mun rakas multa jotain vaatii se on tasan tän mun tyhmyyden ansiota. Ei se muuten multa mitään kauheita haluais.
Yritän tässä kartoittaa, uskoako mieheni katumukseen. Mieheni teki vuosi (kahden viikon päästä) saman virheen. Sen jälkeen on vannonut rakkautta ja jopa kosinut. Olen ollut aika varovainen hänen suhteensa. Ennen en ollut lainkaan mustasukkainen, nyt on toisin.. Mieheni ei ole tämän tapauksen jälkeen baareissa käynyt. Muutaman kerran ollaan yhdessä oltu. Muutenkaan ei ole tehnyt mitään, josta voisin olla käärmeissäni. Hän on sanojensa mukaan oppinut virheestään, eikä halua elämältä muuta kuin minut ja yhteisen elämän kanssani. On kuulemma juoksunsa nyt juossut. Epäluottamus kalvaa kuitenkin. Monet vihat, raivot ja itkunpuuskat on saanut päällensä. Mutta on jaksanut olla tukena. Tarkoittaako tämä kaikki, että minun vihdoinkin pitäisi uskoa hänen katumukseensa ja rakkauteensa? Olet mielestäni hyvä vastaamaan minulle, kirjoituksesi kuulostaa paljon mieheni sanoilta. Eihän kukaan voisi/jaksaisi filmata vuotta??
Toi mitä sanoit sun miehes sanoneen ja tehneen kuulostaa kyl kans ku se ois suoraan mun suusta.
Ainaki se mun mielest kertoo et todella yrittää ja rakastaa, jos noin kauan jaksaa tehdä kaikkensa. En mä tiedä takaaks se sen ettei koskaan petä. Kerran pettäjä aina pettäjä, niinhän ne sanoo. Mä oon päättäny etten enää ikinä voi tehdä itelleni enkä kellekään muulle tollasta. Se mitä oon kokenu on niin hirveetä.
Mut edelleen, ei siitä ihan 100% varma voi olla et se tapojen parannus ja virheistä oppiminen onnistuu. Voi se lipsahtaa myöhemminki.
Mut siis kyllä se ainakin rakastaa ja haluaa olla sun kanssa. Se on kuitenki niin iso elämän muutos et ei sitä tee jos ei todella rakasta toista.
Mulla on tosta niin lyhyt aika etten oo pystyny ajatteleen hirveesti. Ja mulla on vielä tää shokki päällä tästä kaikesta. Eli en pysty sanomaan miltä tuntuu ku siitä elämästä ton tapahtuneen jälkeen tulee rutiinia.
Joo... Ota nyt tosta jotain selvää...