Moralisointia kuunnelleena.Puolustus puhe miehelle.Olen ns jalkavaimona varatulla miehellä.Tuli tarve kertoa jäin autollani tielle.Mietin kukahan minua olisi auttanut muuta kuin suurella rahalla muut kuin tuo varattu mies.Tuttava piirini muodostuu suurelta osin eronneista naisista,Vertailen usein omaa elämääni heidän moralisoijien elämään,tunne on kyllä minulla on kaikkea sexiä turvaa ja läheisyyttä paljon ememmän kuin näillä tuttavillani.Heillä kyllä on varmaan puhtaampi omatunto. Olisko kokemuksia samaan suuntaan.Arvostelijoita on ollut riittävästi.
Jalkavaimoko
Hyvä olla
262630
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olen mies ja minulla on ollut toinen nainen.
Hänen osansa ei ole helppo, mutta jos tilanteen
hyväksyy ja siinä tuntuu hyvältä, niin mitä hemmettiä se kenellekkään kuuluu. Kun vain pidät
asiat riittävän salassa.
Minusta tässä elämässä ei ikuista onnea olekkaan.
Ja jos tunnet olotilasi ystäväsi kanssa, niin ota
ja nauti.
Niin minä ainakin yritän tehdä, mutta vältän
toista loukkaamasta.
Hyvää jatkoa sinulle, nauti niistä hetkistä joita
saat ja ole siitä onnellinen
Kirjoitit, kunhan vain pidät asian riittävän salassa?
Miksi, keneltä jalkavainona oleminen pitää pitää salassa jos henkilö itse on tyytyväinen osaansa?
Niin, keneltä se pitää salata?
Ystäviltä, sukulaisilta. naapureilta, miehen vaimolta? Miksi pitää salata?
Miksi siitä sitten meitä toiset naiset moralisoi KATEUTTAKO
ukkomiehen panopuutako pitäisi jonkun kadehtia?!
Sattumoisin luin "jalkavaimon" kertomuksen. Onnea suodaan täällä niin harvoin, että kannattaa ottaa omansa irti, vaikkapa sinun tavallasi- kun kerran ei vakavampia seurauksia ole sattunut. Hyvää jatkoa!
Kysyit miksi pitää salata. Siksi että on turhaa
etsiä päälleen ihmisten tuomiota. Aivan kuten tässäkin ketjussa on havaittu niin esimerkiksi
huoritttelu on tavallista. Valtaosa ihmisistä
katsoo asioita hyvin kapeiden lasien lävitse.
Kell`onni on se onnen jne.
Minulla on itsellänikin sivusuhteita ja ketään
niistä ei kyllä huoraksi voi sanoa.
Mutta kun asiat vain joskus ovat kovin mutkikkaita ja ihminen vain joutuu joskus tilanteeseen joka ei ole ahtaiden normien mukainen.
Koen itse että tämä maailma useimmiten on niin ankea paikka ja oma tilanne esimerkiksi avioliitossa on siksi ahdistava, että "hengissä"
pysyäkseen on jostain sitä onnea etsittävä. Ja aina se ei löydy aivan tavanomaisista suhteista.
Ja tästä salaisuudesta vielä sen verran, että minä en ainakaan halua loukata tieten tahtoen sitä perinteistä puolisoani, jos vain voin asiat
hoitaa hienotunteisesti.
Tuota huorittelua en kyllä jaksa ymmärtää, lähes
jokaisessa tämän tyylisissä keskusteluissa löytyy
joku joka huorittelee, vaikka kuten sanoin monet
näistä rinnakkaissuhteessa olevista on moraaliltaan vähintään yhtä hyviä kuin nämä "tuomitsevat" täydellisyydet.
Ja jos yleensä huorista puhutaan, niin iso osa
avioliitossa olevista on oikeastaan huoria. Jos
teet niin, ostat sitä jne, niin saat. Eli puoliso
joutuu sukupuolisesta kanssakäymisestään jollakin tavalla maksamaan. Mutta avioliitossa se
näköjään on kyllä sallittua.
Miehet tietysti sanovat, että hyvä ja jatka vaan, jos hyvältä tuntuu. Miksikö, siksi, että heillä on silloin kaksi naista. Hätäkö siinä on olla. Naisilla on molemmilla asiat huonosti. Tai ei ole, jos on valmis jakamaan miehensä toisen kanssa ja pitää asiaa ihan hyvänä. Mutta todellisuudessa niitä naisia, jotka oikeasti alistuvat tuohon, että mies pitää kahta, on hyvin vähän, jos lainkaan.
Minulla on lohdutus itselleni,että meitä on tosi paljon. Saman kohtalon tai onnen osakseen saaneita 40 naisia.
ja miksiköhän teitä on, siksi että olette naisia ja alistutte siihen. Missä on naisten oikea ylpeys ja omanarvontunto?
Tuosta avioliitoissa tapahtuvasta "kaupan käynnistä" vaietaan muuten miltei tyystin, vaikka kyllä se yleistä kuuluu olevan, kun rouvien juttuja kuuntelee..
Olemme naisia ja alistumme siihen? Kuule herää.
Kaikki eivät halua parisuhdetta. Jotkut haluavat parisuhteen lisäksi panosuhteen, siis myös naiset.
Jos onnensa saa varatun miehen kanssa "jalkavaimona" olemisesta, mitä alistumista siinä on?
yrität sumuttaa? Lähinnä itseäsi.
Niimpä mietin sumutanko minä itseäni en tunne mitään puuttuvan .Ennen tätä suhdetta tuntui puuttuvan paljon.Suomentakaa siskot ymmärrystäni.
"Tuli tarve kertoa jäin autollani tielle.Mietin kukahan minua olisi auttanut muuta kuin suurella rahalla muut kuin tuo varattu mies."
???
jos varattuun lankeaa, ei saa jäädä tuleen makaamaan, niin että ajattelee olevansa jokin jalkavaimo. Eli verkkoja veteen koko ajan, vaikka varatusta nautiskeletkin.
Missä tällaisen 44v naisen kannattais uittaa verkkoja. Ettei käy taas että oletetaan sen olevan vapaa.Sitten vielä kun alkoholia en siedä edes toisen käyttämänä.
teit tämän avauksen?
Kunnioitus jonkunlainen kuuluu meillekkin.axelsson
Mutta me olemme kumpikin varattuja rakastajani kanssa. Tuomionenkeleitä riittäisi jos jollekin kertoisi, joten parempi että ei kerro.
Miksi ryhdyimme tähän? Siihen kuuluu kaksi ihmiskohtaloa omine tarinoineen, ja ainakin tällä hetkellä saamme voimaa toisistamme jaksaa tätä arkea eteenpäin. Nauti elämästäsi miten sinusta parhaalta tuntuu, sinullakin on omat syysi elää niinkuin elät.
Tässä kun lukee näitä juttuja huomaan itselläni jalkavaimona ei taida olla läheskään niin paljon ongelmia kuin näillä ylpeillä oman miehen omistajilla.Tsemppiä kohtalotoverit.
Huoria on ollut maailman sivu.
Huoraksikin nainen kykenee mutta miten se tähän liittyy.
onpa kiva. meit taitaa olla aika monta. asiasta ei puhuta. se on vaa olemassa. salassa. jokaisella on hyvä olla olkapää.
Voipi olla moraalitonta, mutta olkoon:
jos on onnistunut saamaan hyvän, vakaan, harmonisen, molemmille iloa tuottavan ystävyys-rakkaussuhteen varattuun ihmiseen, on se parempi kuin epämääräinen hörhöily ns. luvallisessa , mutta huonossa suhteessa. Usein sinkkujen kuvitellaan, kaiketi oletetussa epätoivossaan, kiinnostuvan kenestä tahansa, kunhan tämä on vapaa. Tunteita ja vetovoimaa ei kuitenkaan voi säännöstellä millään laeilla.
Niinkin radikaali olen, että väitän "luvattoman" vuosikertarakkauden olevan usein pyyteettömämpää kuin virallisissa parisuhteissa. Näin ajatellen asiassa on jotain moraalistakin hyvää.
Olenpa itsekin langennut salarakkauden kohteeksi oltuani 18 vuotta avoliitossa uskollisena.Niinkuin joku jo mainitsi ei tunteita voi säädellä ja olen ikionnellinen että ylipäätään kykenen tuntemaan näin ja ajattelen tilanteen näin että jokainen meistä vastaa omasta elämästään viime kädessa itselleen.Minulle suhde on jotenkin helpompi kuin salamiehelleni, joka yrittää pyristellä tunteitaan vastaan.Tietysti haluaisin hänet kokonaan itselleni,mutta veri vetää kotiin kuitenkin viime kädessä.Tuskinpa tätä kauaa kestää mutta elän nyt tämänkin elämänvaiheen pois kuleksimasta.On sitten jotain mitä muistella yksin ja nöyryytettynä.
Jalkavaimot on pelastanut monta avioliittoa