Ongelmanani on naamani joka on rasvainen.Lisäksi minulla on PALJON mustapäitä(enimmäkseen leuassa ja nenässä),mutta leuan mustapäät jotenkin ovat puoliksi ulkona.Miten niistä pääsisi kotikonstein tai halvalla eroon.Olen tähän mennessä tenhyt niin että saunasta tullessani raavin kynsillä ne pois.
Toinen ongelmani on se että punastelen.Ei se minua haittaa ollenkaan muuten jos minulla ei ole mitään meikkiä niin jopa punajuuri olisi kateellinen naamani värille.
Eli...kaikki tähän mennessä käyttämäni meikkivoiteet jotka peittävät ovat olleet jotenkin hirveän paksuja ja öljyisiä ja ne tekevät ihostakin öljyisen ja lopulta naamani kiiltää hirveästi.Puuteria ei viitsi lisätä sillä sitten iho kuivuu.Niin ja vaikka olen levittänyt voiteen jokapuolelle on minulla silti punaisia läiskiä naamassani...eikä se johdu punastumisesta.
Mitkä tuotteet olisivat ns.ilmankeveitä eivätkä tarraisi naamaan kiinni.Ja säilyttäisivät mattapinnan(eli olisi hyvä jos ei kaipaisi puuteria kaverikseen).Ei siis tarvitse olla mikään extra peittävä vaan sellainen aika noormaalia luokkaa.
Olen myös kokeillut sellaista tuoksuvaa talkkia kasvoille ja se kyllä piti poissa kiillon...mutta kun ei tunnu löytyvän peitevoidetta joka ei kuivattaisi ihoa eikä öljyttäisi sitä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Pyydä apua kaupassa myyjältä(stockmann,sokos..)Pyydä tuotteesta vaika näyte mukaan että voit kokeilla kotona.Tarvitset matta pintaisen ja öljyttömän meikkivoiteen.
Elizabet Ardenilla aivan ihana peittävä kevyt voide matta pinnalla,ei tarvitse puuteria.
Mun punastelevan naaman peittää varmimmin Joe Blascon red neutraliser niminen
voide. Pieni purkki ja kallista ainetta, mutta kun tätä laittaa, iho ei kiillä ja on
kuin toinen iho ois oman päällä.
On mahtava tunne laittaa naama ihan cooliksi, vaikka miten punertais ja kukertais,
kuten mä teen.
Mä luulen, että mun neuroottinen nuoruus ja sitä kautta koko elämä ois ollu
ihan toista, jos oisin saanu blascot käyttööni jo 13-vuotiaana...
Mutta onneks enää ei tarvi kärsiä!
Kertoisitko miten käytät red neutralizeriä. Siis meikkivoiteen alle vai päälle ja kuinka paljon?
Joops, mä punastelelen OIKEESTI TOSI HERKÄSTI, sillai että kokoajan tarvii pelätä et joku tulee juttelemaan. Ärsyttää hulluna, ku muuten oon sosiaalinen ihminen. Ja se mun punastelu on kans voimakasta, eli koko kasvot ja ihan tulipunanen. Onneksi se lähtee nopeesti pois.. Niin, et mistä tota voidetta saa, kuinka kallista se on ja kestääkö kauan? Voisit mullekin antaa vinkkejä tohon käyttöön. Mä en nimittäin käytä meikkiä, niin onnistuuko tuo käyttö sitten? eli onko se vain tarkotettu meikin alle. Jos ei käytä meikkiä, niin näkyykö toi voide?
Kiitti hulluna, jos jaksat vastata. =)
Ja ois kiva kuulla sun kokemuksia, et onko auttanu punastumiseen selvästi? Mun ihotyyppi on ihan "normaali", ei siis rasvainen.
ainakin helsingissä on Joe Blaskon myymälä Mikonkadulla.
Hei,
tuota red neutralizeria saa esim.Stokkalta tai Sokokselta. Pikku purnukka maksaa muistaakseni jotain 180 entistä Suomen markkaa... Siis on kallis, mutta ainut mihin mä luotan.
Sitä suositellaan käytettäväksi hipaisu meikkivoiteen päälle,mutta oon kokeillu allekin ja ilman meikkivoidettakin, ja menee ihan hyvin.
Mulla on tapana herätä ja olla aamupäivisin ihancool (siis ei erityisen punasteleva jne.), mutta sit iltapäivisin kun ajatus herää ja muutenkin on virkeempi olo, alkaa sekä punastelut että
ihan muuten vaan ilmaantuva punakkuus. Toisinaan asiaan liittyy punalaikut kaulalle, ja niihin ei auta muu kuin huivi peitteeksi.
Mä oon niin kyllästynyt sekä punasteluun että punakkuuteen, että sellaisina päivinä joihin jo etukäteen tiedän liittyvän erilaista sosiaalista vireyttä, lynttään aika paljon neutralizeria, ja olo rauhottuu
kummasti! Monesti vielä iltapäivällä saatan huomata, että punaset laiku alkaa pilkottaa poskissa, lisään ainetta meikkisienellä.
Olo on ihan fantastinen, kun omien silmie edessä muuttuu helakan punaisesta tulikuumaposkesta ns. normaaliksi!
Usein tietty punakkuus ja hikoilu jää paistamaan ainoastaan silmän valkuaisista, mutta se on tosi pieni haitta!
Joskus mun kaverit sanoo, että näytän kalpeelta, ja sillon huomaan laittaneeni ainetta liikaa. Sitä ei todellakaan tarvii laittaa kun hipaisu, niin tehoaa.
Mä laitan välillä pikkusen tahalaltenikin liikaa, koska se lisää itsevarmuutta oloon.
Välillähän sitä voi olla ilmankin, jos sattuu tulemaan niin itsevarma päivä, ettei välitä omasta punakkuudestaan!
Mutta vaihtoehtoa pitää olla, että voi itse päättää kunkin elinpäivänsä punakkuuden asteen!